Kirjoitukset avainsanalla minttu

Lettuja, mansikoita, kinuskia ja kermaa. Ai että, vesi herahtaa kielelle. Tässä kakussa maistuu kesä! Lettukakku on ihanan rento ja herkullinen kesäkakku, josta riittää varmasti isommalle porukalle syötävää. Kakku on toki hiukan työläs tehdä, eli varaa tähän aikaa ja hyvää leivontafiilistä. Jos on apukokkeja keille jakaa tehtäviä, kakku valmistuu huomattavasti sutjakammin :) Kakku on parhaimmillaan heti kasaamisen jälkeen, joten se kannattaa tuhota yhdellä kattauksella! Ohje on peräisin Kodin Kuvalehden kesän 2019 numerosta.

Mansikka-lettukakku 10 annosta

3 munaa
6 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ohrajauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa

Paistamiseen voita

Minttu-mansikkahilloke:
1 l (500 g) tuoreita mansikoita
1 ruukku tuoretta minttua
1 dl mansikkahilloa

Suolakinuskikastike:
2 dl vispikermaa
1,5 dl fariinisokeria
1/4 tl suolaa

Kermavaahto:
3 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Väliin ja pinnalle:
1l (500g) tuoreita mansikoita

Valmista ensin letut. Vatkaa munat, puolet maidosta ja jauhot keskenään. Lisää loppu maito, sokeri ja suola. Vatkaa tasaiseksi ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Paista taikinasta ohuita lettuja voissa. Kasaa valmiit letut lautaselle jäähtymään.

Lettutaikinan turvotessa on aikaa valmistaa täytteitä. Perkaa ja kuutioi hillokkeeseen tulevat mansikat. Hienonna myös minttu. Sekoita mansikat, minttu ja hillo keskenään.

Valmista kinuski. Mittaa vispikerma ja fariinisokeri pieneen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä ilman kantta n. 15 min kunnes kinuski on sakeaa mutta vielä valuvaa. Mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokereilla.  Perkaa ja vuolita vielä kakun väliin ja pinnalle tulevat mansikat.

Sitten päästään kasaamaan itse kakku! Kokoa kakku jäähtyneistä letuista, jotta kermavaahto ei pääse sulamaan. Nosta lettu tarjoiluvadille, sipaise päälle kinuskikastiketta, lisää päälle hieman minttu-mansikkahilloketta, paloiteltuja mansikoita sekä kermavaahtoa. Jatka samoin kunnes lähes kaikki täyte ja kastike on käytetty. Viimeisele kakku paloitelluilla mansikoilla, kinuskilla ja hillokkeella.

Vinkki! Meillä pidetään kermavaahdosta ja isosti! Olisimme helposti saaneet väliin ujutettua tuplamäärän kermavaahtoa, joten ensi kerralla se menee tuplasatsilla :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Grillaussesonki on kuumimmillaan ja melonit ovat mehukkaita ja makeita. Kuulostaa hyvältä combolta. Raikkaat ja maukkaat lisukkeet sopivat erinomaisesti grillatulle ruualle. Eräänä kesäsunnuntaina grillasimme ystävien kanssa mehukkaita burgereita ja ihanaakin ihanampi lisuke oli vesimeloni - hunajameloni - chilifeta - minttusalaatti. Salaatti koostuu yksinkertaisista, raikkaista mauista ja chilillä maustettu fetajuusto tuo makean melonin kaveriksi hiukan potkua ja suolaisuutta.  Siis taivaallista! Kiitos vaan vinkistä ystäväisemme!

Meloni-chilifetasalaatti 4lle

Puolikas vesimeloni
Yksi hunajameloni
1 prk chilillä maustettua fetajuustoa öljyssä
tuoretta minttua
suolaa
mustapippuria

Pilko molemmat melonit suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Kaada chilifetasta suurin osa öljystä pois ja sekoita juusto melonien joukkoon suureen tarjoilukulhoon. Lisää joukkoon pieneksi silputtua tuoretta minttua ja viimeistele salaatti ripauksella suolaa ja mustapippuria. NAM!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Juustoa ja parmankinkkua yhdessä. Ei voi olla pahaa! Makea melonisalaatti kaverina. Aina vaan paranee. Ja kyllä, oli oikein herkullista! Resepti on peräisin uusimmasta Safkaa -kirjasta, siinä annosta suositellaan lounaaksi helteiselle kesäpäivälle. Toimii varmasti. Annos sopii myös alkupalaksi tai vaikka tapaspöytään. Meidän oli haastavaa löytää Taleggio -juustoa, joka on italialainen lehmän täysmaidosta valmistettu runsasrasvainen juusto. Mahtoiko olla juuri ostohetkellä loppu, mutta korvasimme sen vastaavalla, pehmeällä punahomejuustolla. Joten ei hätää jos ei Taleggiota löydykään omasta lähikaupasta.

Parmankinkkuun käärittyä Taleggio -juustoa ja minttu-melonisalaattia alkupalaksi neljälle hengelle

1/2 sitruunan mehu
1 rkl juoksevaa hunajaa
puolikas, kypsä verkkomeloni
pari mintunoksaa
250g Taleggio -juustoa
8 siivua parmankinkkua
2 rkl oliiviöljyä

Valmista ensin minttu-melonisalaatti. Kaada puristettu sitruunanmehu kulhoon ja lisää joukkoon hunaja. Sekoita kunnes hunaja on liuennut. Poista melonista lusikalla siemenet. Lohko meloni ja poista kuori, paloittele lohkot kuutioiksi. Lisää melonit hunajalla maustettuun sitruunanmehuun. Silppua joukkoon vielä muutama oksallinen mintunlehtiä.

Leikkaa juusto kahdeksaan osaan ja kääri juustonpalat kinkkusiivujen sisään. Kuuumenna oliivilöjy pannulla ja paista juustonyyttejä n. puoli minuuttia per puoli. Tarjoile heti melonisalaatin kera.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat