Kirjoitukset avainsanalla herkuttelua

Rakastan voileipäkakkuja! Mutta niitä harvoin tulee tehtyä ihan muuten vaan, koska ainakin minulla on vaikeuksia tehdä pieniä, muutamalle syöjälle sopivia voileipäkakkuja. Mutta kun on juhlan paikka, menun suunnittelu alkaa useasti voileipäkakusta!

Olen jo aikaisemmin bongannut Liemessä -blogista tämän kylmäsavulohi-pesto nakuvoileipäkakun, jonka kauneus hurmasi minut välittömästi, samoin makumaailma kuulosti raikkaalta ja herkulliselta. Tätä ohjetta on pikkuisen muokattu meidän keittiössä ja kakku saikin kovasti kehuja, kun sitä tarjoiltiin poikasen rippijuhlissa. Me teimme juhlia varten kaksi voileipäkakkua.

 

Kylmäsavulohi-pestovoileipäkakku

1 iso paketti Maalahden limppuviipaleita

Täyte 1: herne-basilika pesto

200 g herneitä
100 g Valio Viola kevyt basilika tuorejuustoa
kourallinen tuoretta basilikaa
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl pinjansiemeniä
pippuria
suolaa

Täyte 2: lohi-tuorejuusto

250 g kylmäsavulohiviipaleita
100 g Valio Viola kevyt basilika tuorejuustoa
1 prk 150 g Valio crème fraîche laktoositon
1/2 sitruunan mehu
nippu ruohosipulia pienittynä
pippuria
suolaa

Sitruunavesi kostutukseen:

1 dl sitruunamehua
1 dl vettä

Kuorrute:

100 g Valio Viola kevyt basilika tuorejuustoa
75 g Valio crème fraîche laktoositon

Koristeluun:

tuoretta basilikaa
herneenversoja
1 raitajuuri kuorituttuna ja ohueksi viipaloituna (tai retiisisiivuja)
paahdettuja pinjansiemeniä

Kasaa voileipäkakku suoraan tarjoiluastialle tai vaikka leikkuulaudalle, johon on laitettu leivinpaperi, jonka avulla kakun voi vetää tarjoiluastialle. Asettele limppuviipaleet haluamallasi tavalla astialle ja leikkaa leivistä ohuesti reunat pois siltä olin, jotka jäävät viipaleissa kakun sisäpuolille. Ulkoreunat saavat siis jäädä.

Valmista täytteet. Täyte 1: mittaa peston kaikki aineet sauvasekoittimen kulhoon ja surauta tahnaksi. Mausta tahna suolalla ja pippurilla. Täyte 2: paloittele kylmäsavulohi pieniksi kuutoiksi ja sekoita kala kaikkien muiden aineiden kanssa. Tee myös sitruunavesi.

Kostuta sitruunavedellä ensimmäiset leivät ja levitä niiden päälle puolet lohitäytteestä. Lisää kerros leipäpaloja kalatäytteen päälle. Kostuta taas leivät ja lisää tämän kerroksen päälle herne-basilikapesto. Lisää kerros leipäpaloja, kostuta ja lisää leipien päälle loppu lohitäyte. Lisää vielä kerros leipäpaloja ja kostuta. Jos haluat oikein mehevän ja kostean kakun, voit käyttää koko määrän sitruunavettä. Jos haluat vähän vähemmän kosteutta, jätä nesteestä n. 1/3 käyttämättä. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.

Ennen tarjoilua valmista vielä kuorrute sekoittamalla basilikatuorejuusto ja creme fraiche keskenään. Levitä kuorrute leipäpalojen päälle. Koristele herneenversoilla, basilikalla, pinjansiemenellä ja raitajuurella. Liemessä -bloggaaja tiesi vinkata että kun raitajuuri leikataan oikein ohueksi ja siivut laitetaan hetkeksi valkoviinietikkaan, niitä pystyy hiukan taivuttelemaan ja raitajuuren väri myös säilyy paremmin. Sitten ei muuta kuin herkullisesta voileipäkakusta nauttimaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pizzaperjantai on ehkä yksi maailman parhaista asioista! Mikä onkaan ihanampaa kuin ottaa viikonloppu vastaan lempipizzan parissa hyvässä seurassa? Vaikea on pistää paremmaksi :) Parmankinkku-mozzarella-rucolapizza on yksi suosikeistani ja tämän kesäisen pizzan kruunaa tuore kirsikka. Makea kirsikka ja suolainen kinkku toimivat totta kai loistavasti yhteen. Tässä ohjeessa on suosikkipohjamme sekä maailman paras tomaattikastike ja ne ihan parhaat täytteet. Tästä ei pizza paljon parane!

Pohja:

2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (11g)
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
5-6 dl erikoishienoja 00-vehnäjauhoja tai durumvehnäjauhoja

Tomaattikastike:

1 prk Mutti tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaalea balsamietikkaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Täytteet:
mozzarellaa
parmankinkkua
kirsikoita
rucolaa
juustoraastetta
(vihreää tabascoa)

Valmista ensin pohja. Liuota hiiva 42 asteiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää taikinaan ensin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot vähitellen niin että taikinasta tulee kimmoisa. Anna nousta liinan alla noin 20 min. Me testasimme tähän pizzaan ensimmäistä kertaa erikoishienoja 00-jauhoja ja annoimme pohjan nousta huoneenlämmössä 12 tuntia.

Tee noin tuntia ennen pizzojen tekoa tomaattikastike. Kaada tomaattimurska pieneen kattilaan. Kuori ja raasta joukkkoon valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon myös oliiviöljy, balsamietikka, sokeri, suola ja mustapippuri. Sekoita ja keitä 10 minuuttia hiljaa poreillen. Anna kastikkeen hieman jäähtyä ennen pizzan täyttämistä.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai tee pyöreitä annospizzoja. Kun lisäät leivinpaperille tilkkasen ruokaöljyä, taikina on helpompi painella ohueksi pohjaksi. Levitä pizzalle tomaattikastiketta ja ripottele päälle hitusen juustoraastetta. Paista pizza kypsäksi kuumassa uunissa (min 275 astetta) n. 15 minuuttia. Levitä kuumalle pohjalle parmankinkut ja revi päälle mozzarellan paloja. Viimeistele pizza kirsikoilla, basilicanlehdillä, rucolalla ja nauti pizzasta heti.

Vinkki! Vihreä tabasco sopii ihanasti pizzalle. Se tuo juuri sopivasti hapokasta tulisuutta, ei liikaa, vaan just hyvin. Kannattaa kokeilla!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lohi ja avocado ne yhteen sopii. Varsinkin kun joukkoon lisätään vielä soijaa ja raikasta sitruunaa. Ihanan rakeinen kokojyväsinappi viimeistelee tämän annoksen makumaailman. Lohi-avocadotartar on herkullinen alkupala illalliselle tai miksipä sitä ei voisi tarjota myös tapaspöydässä? Tartar tulee valmistaa paria tuntia ennen tarjoilua, joten sen ansiosta tämän alkupalan saa nopeasti tarjolle. Santsiannoskaan ei olisi pahitteeksi :)

Lohi-avocadotartar 6 annosta

300 g nahatonta lohifilettä
1 kypsä avocado
3 rkl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunanmehua
1 1/2 tl Dijon kokojyväsinappia

Koristeluun:
seesaminsiemeniä
2-3 rkl majoneesia, esim. Hellmann's
Oululaisen jälkiuunilastuja, merisuola

Leikkaa lohi pieniksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi avocado. Sekoita lohi- ja avocadokuutiot sekä muut ainekset varovasti keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Jaa tartar pieniin kulhoihin tai juomalaseihin. Laita annoksien päälle pieni nokare majoneesia ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Viimeistele annokset muutamalla jälkiuunilastulla ja tarjoile heti.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirpeän herkullinen lakka, lakritsijauhe ja turkinpippuri. Mielenkiintoiselta kuulostava yhdistelmä. Lakka on yksi lempimarjoistani ja olen salmiakin sekä lakritsin ystävä, joten turkinpippurilla maustettu lakkavanukas kuulosti todella houkuttelevalta. Ja ehkä vähän jännältäkin, mitenhän maut sopisivat yhteen? Lakka ja turkinpippuri kyllä, mutta lakritsikin vielä? Lopputulos on herkullisen erilainen. Lakka ja turkinpippuri ovat todellakin hyvä combo ja raakalakritsijauhe vanukkaan pinnalla korostaa hyvää makuyhdistelmää. Ihanan helppo, maukas ja vähän erilainen, talvinen jälkiruoka! Ohje on peräisin K Ruoka -lehdestä.
 

Turkinpippurilla maustettu lakkavanukas (6-8 annosta)

2 dl vispikermaa
2 pkt Creme Bonjour lakkatuorejuustoa
2-3 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1 rkl sitruunanmehua

Koristeluun:
1-2 dl sokeroituja lakkoja tai lakkahilloa
n. 1 dl Fazerin turkinpippurirouhetta
n. 1 rkl raakalakritsijauhetta, esim. Urtekram

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa lakkatuorejuustot ja sokerit kermavaahdon joukkoon. Kuumenna sitruunanmehu ja tilkka vettä (n. 1 rkl) kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan sitruunanmehuun. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassaan kokoajan sekoittaen. Jaa vanukasmassa pieniin annoskulhoihin tai juomalaseihin. Anna vanukkaiden hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai yön yli. Koristele vanukkaat ennen tarjoilua. Sirottele vanukkaiden pinnalle raakalakritsijauhetta, asettele seuraavaksi lakat tai lakkahillo ja viimeistele turkinpippurirouheella.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat