Kirjoitukset avainsanalla wasabi

Lohi ja wasabi ne yhteen sopii! Herkulliset lohi-wasabileivät toimivat meillä monesti hiukan kevyempänä lounaana jos tiedossa on tuhdimpi illallinen. Leivät ovat superhelppo valmistaa ja ne syntyvät myös nopeasti. Juuri ihana lounas lomalla, kun ei malta poistua aurinkoiselta terassilta pitkäksi aikaa sisälle kokkaamaan. Leivät toimivat hyvin myös vaikka alkupalana illanistujaisissa. Ohje on peräisin viime kesän Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

Lohi-wasabileivät (4-6 leipää)

500 g lohifilettä
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua valkopippuria
3 kevätsipulin vartta
1 avocado 4-6 palaa paahtoleipää
200 g wasabilla maustettua tuorejuustoa, esim. Creme Bonjour
1/2 sitruunan mehu

Leikkaa lohifileestä nahka pois. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi ja lisää joukkoon suola ja pippuri. Silppua keväsipuli ja lisää sipulit lohien joukkoon. Halkaise avocado, poista kivi ja kuutioi puolikkaat varovasti veitsellä kuoressaan. Lusikoi kuutiot kuoresta leikkuulaudalle ja purista niiden päälle sitruunan mehu. Paahda leivät leivänpaahtimessa tai muutaman minuutin ajan uunissa. Levitä leiville wasabituorejuustoa, lusikoi päälle kalahaketta ja viimeistele leivät avocadolla. Tarjoa sellaisenaan tai cantaloupemeloni-vihersalaatin kera.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tässä tulee toivottua vaihtelua arkiruokavalikoimaan ainakin meidän keittiöön! Herkullinen ja keveä seesamilohi valmistuu nopeasti lounaaksi tai illallispöytään töiden jälkeen. Tämä ruoka on yksi ehdoton suosikkimme valmistamistamme lohiruuista tai kalaruuista ylipäänsä. Resepti tuli bongattua soppa365.fi sivuston hauskan ruokapaniikkinappulan kautta.

Seesamilohi kahdelle

400 g nahatonta lohifileetä
1 dl seesaminsiemeniä
 
Mardinadi
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
 

Kastike
2 dl kermaviiliä
1-2
tl wasabitahnaa (oman maun mukaan)

 
Sekoita marinadin aineet keskenään. Leikkaa kala parin sentin kuutioiksi ja nosta palat marinadiin 15 minuutiksi. Sekoita sillä välin wasabi kermaviiliin. Lisää makusi mukaan sitruunamehua ja suolaa. Nosta kalapalat marinadista ja kierittele ne seesaminsiemenissä. Paista kalat öljyssä (2–4 minuuttia). Tarjoile avocadosalaatin ja keitetyn riisin sekä kermaviili-wasabikastikkeen kanssa. Lienee syytä varoittaa, tähän jää koukkuun :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kommentit (2)

Moi :)
Siinä on pehtoorinsalaattia ja tammenlehväsalaattia pohjana. Sitten tietenkin sitä avocadoa, porkkanaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja ja parmesanlastuja. Loraus riisiviinietikkaa kastikkeeksi. Nam!
- Annukka

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uusi salaattiohje on valloittanut keittiömme. Tai no uusi ja uusi, mutta meiltä jäänyt testaamatta. Resepti on peräisin ensimmäisestä Safkaa -kirjasta. Olen hiukan vierastanut ohjetta, sillä siinä on aika paljon makuja sushin maailmasta, enkä ole aikaisemmin ollut se sushin suurin ystävä. Ohje kuitenkin on kiehtonut jo pitkään ja päätin olla rohkea ja ottaa salaatin testiin. Mickeä ei tarvinnut ylipuhua :) Jälleen kerran joutuu pyörtämään omia puheitaan, sillä nämä maut toimivat loistavasti yhteen! On raikas suolainen kala, kirpeä riisiviinietikka ja inkivääri, hiukan "tulinen" wasabikastike sekä ihanan kermainen avocado. Kirjassa varoitellaan että salaatti saattaa aiheuttaa addiktiota, näin todella voi käydä!

Lohi-avocadosalaatti kahdelle

200 g erilaisia salaatteja, kuten rucolaa, lollo rossoa, tammenlehvää
baby pinaattia
8 pitkittäistä siivua kurkkua
8 pitkittäistä siivua porkkanaa
kurpitsansiemeniä
suolaa
mustapippuria
1 rkl riisiviinietikkaa
2 avocadoa
muutama siivu sushi-inkivääriä
n. 250 g lohta n. sentin paksuisina siivuina

Wasabikastike (8 annosta)

1/2 sitruuna
1/2 tl suolaa
1 tuubi (45g) wasabia
1 dl rypsiöljyä

Valmista ensin kastike. Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää wasabi ja suola ja sekoita. Lisää joukkoon rypsiöljy ohuena nauhana kokoajan sekoittaen kunnes kastike sakenee. Anna vetäytyä kylmässä salaatin valmistuksen ajan.

Leikkaa kurkusta ja porkkanasta juustohöylällä pitkittäisiä siivuja. Paahda kurpitsansiemenet (määrä oman maun mukaan) kuivalla, kuumalla pannulla. Kaada paahdetut siemenet lautaselle ja suolaa ne. Puolita avocado ja leikkaa siitä siivuja.  Asettele revityt salaatit, rucola ja baby pinaatti lautasille. Mausta salaatti riisiviinietikalla (puolikas ruokalusikka per annos), suolalla ja mustapippurilla. Tee kurkku- ja porkkanasiivuista renkaita ja asettele ne salaattilautasille. Lisää kurpitsansiemenet, inkiväärilastut ja avocado. Mausta kumpikin annos ruokalusikalisella wasabikastiketta. Poista lohesta nahka ja leikkaa se ohuiksi, noin sentin paksuiksi siivuiksi. Kuumenna paistinpannu ilman rasvaa savuavan kuumaksi. Ripottele pannulle sormisuolaa ja aseta lohisiivut pariloitumaan suolan päälle. Paista noin minuutti per puoli ja asettele kuumat lohisiivut salaatille. Avot, valmista ja sitten nauttimaan!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat