Jälleen kerran yksi hyvä Safkaa resepti. Oikeastaan järkyttävän hyvä! Kana on ollut pitkään vähän vähemmällä meidän keittiössä, sillä jossain vaiheessa siihen tosiaan tuli pieni yliannostus. Mutta nyt jo odotan seuraavaa kertaa, koska näitä kokkaillaan uudestaan. Myös siitä hyvä ohje, että vartaat varmasti maistuvat koko perheelle. Alkuperäisessä reseptissä vartaat tarjoillaan hapanimeläkastikkeen kera, mutta minä en oikein ole sen ystävä, joten vaihdoimme tilalle chili-majoneesin ja se toimi loistavasti. Majoneesin valmistusohjeet löytyy TÄÄLTÄ. Tähän ohjeeseen lisäsimme vain n. 1/4 tl ihanaa La Chinata savupaprikamaustetta. Nam!

Ihan parhaat kanavartaat kahdelle:

2 kananrintafilettä
suolaa
valkopippuria
2 kananmunaa
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl pankojauhoja
1 - 1,5 dl öljyä

Tarjoiluun:
chilimajoneesia
limeviipaleita

Me luonnollisestikin hiukan marinoitiin kanoja meidän vakkarimarinadilla, eli oliiviöljyä, balsamicoa, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria. Leikkaa kananrintafileet pitkittäisuunnassa neljäksi yhtä paksuksi siivuksi. Meillä oli paketti ohuita kanaleikkeitä, joten ne me leikattiin puoliksi. Mausta kanat suolalla ja pippurilla. Työnnä puiset varrastikut pitkittäin suikaleiden läpi. Sekoita kananmunat haarukalla ja kaada ne lautaselle. Sekoita toiselle lautaselle pankojauhot ja sesaminsiemenet. Käytä kanavartaat ensin kananmunassa, valuta ylimääräinen muna pois ja kääntele ne huolelliseti panko-seesaminsiemenseoksessa. Taputtele seos kunnolla kanojen pintaan.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Valitse paistamiseen pannu johon tikut mahtuvat kokonaisuudessaan. TIkkuja voi myös vähän lyhentää sopivan pitusiksi. Kuumennä öljy pannulla niin kuumaksi että se melkein savuaa. Nosta vartaat pannulle ja laske lämpötilaa hiemna. Anna vartaiden paistua öljyssä noin minuutti molemmin puolin kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Nosta kypsät kanavartaat talouspaperin tai sanomalehden päälle valumaan, paperi imee ylimääräisen rasvan pois ja pitää vartaat silti rapeina. Tarjoile kanat heti chilimajoneesin ja raikkaan salaatin kera. Vinkkinä kokkaajille, että näitä kannattaa varata vähintään se 4 varrasta per syöjä, saattaa mennä useampikin, koska nämä tosiaan vievät kielen mennessään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (2)

Anna-Leena

Nää oli todella hyviä, meidän Venlakin tykkäs kovasti! Kiitos hyvistä ja helpoista ohjeista! Terkuin, Anna-Leena :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat