Jäädytetty minttusuklaakakku. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja jännältäkin. Kakun ohje löytyy Hyvää Joulua -kirjasta, jonka sain pari vuotta sitten lahjaksi. Kakku oli jotenkin todella kiehtova, vaikka en itse suklaasta pidäkään. Olen pitkään miettinyt sopivaa tilaisuutta mihin kakun leipoa ja lopulta se päätyi taannoin Uuden Vuoden jälkiruuaksi. Riittävästi aikusia paikalla ja lapsillekin kelpasi minttusuklaa. Rohkeasti päätin itsekin leipomusta maistaa ja täytyy sanoa että tämä on mielestäni paras suklaakakku mitä olen koskaan maistanut. Otin sitä jopa toisen palan seuraavana päivänä ja se on jo paljon ihmiseltä joka ei todellakaan suklaasta pidä!

Kakku pitää muistaa ottaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua lämpiämään, meidän versio oli vielä hiukan kohmeinen kun sitä yritettiin leikata. Tarvittiin järeämpiä aseita kuin kakkulapio :)

Jäädytetty minttusuklaakakku

Pohja
200 g mintun makuisia täytekeksejä
35 g voita

Täyte
50 g voita
200 g Pandan tummaa suklaata
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
200 g minttusuklaata, esim. After Eight

Murskaa keksit kulhossa. Sulata voi ja sekoita se keksimuruun. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjlle, halkaisijaltaan max n. 22 cm. Valmista täyte. Sulata voi kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa. Jäähdytä seos viileäksi, vesihaude nopeuttaa asiaa. Vatkaa jäähtyneeseen suklaaseokseen keltuaiset hyvin sekoittaen. Vatkaa valkuaiset ja kerma erikseen vaahdoiksi omissa kulhoissaan. Sekoita vaahdot vuorotellen suklaaseokseen. Kaada kolmannes täytteestä keksipohjan päälle ja painele pinnalle muutama minttusuklaa. Tee toinen ja vielä kolmas samanlainen kerros. Leikkaa muutama minttusuklaa kolmoiksi ja paina ne kevyesti kakun pinnalle. Peitä kakku varovasti kelmulla ja nosta kakku pakastimeen yön ajaksi. Ota kakku pakastimesta 20-30 min ennen tarjoilua. Irrota kakku vuuasta ohutteräisen veitsen avulla ja nosta se vadille. Koristele halutessasi vielä tomusokerilla.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat