Lohi ja wasabi ne yhteen sopii! Herkulliset lohi-wasabileivät toimivat meillä monesti hiukan kevyempänä lounaana jos tiedossa on tuhdimpi illallinen. Leivät ovat superhelppo valmistaa ja ne syntyvät myös nopeasti. Juuri ihana lounas lomalla, kun ei malta poistua aurinkoiselta terassilta pitkäksi aikaa sisälle kokkaamaan. Leivät toimivat hyvin myös vaikka alkupalana illanistujaisissa. Ohje on peräisin viime kesän Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

Lohi-wasabileivät (4-6 leipää)

500 g lohifilettä
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua valkopippuria
3 kevätsipulin vartta
1 avocado 4-6 palaa paahtoleipää
200 g wasabilla maustettua tuorejuustoa, esim. Creme Bonjour
1/2 sitruunan mehu

Leikkaa lohifileestä nahka pois. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi ja lisää joukkoon suola ja pippuri. Silppua keväsipuli ja lisää sipulit lohien joukkoon. Halkaise avocado, poista kivi ja kuutioi puolikkaat varovasti veitsellä kuoressaan. Lusikoi kuutiot kuoresta leikkuulaudalle ja purista niiden päälle sitruunan mehu. Paahda leivät leivänpaahtimessa tai muutaman minuutin ajan uunissa. Levitä leiville wasabituorejuustoa, lusikoi päälle kalahaketta ja viimeistele leivät avocadolla. Tarjoa sellaisenaan tai cantaloupemeloni-vihersalaatin kera.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat