Levillä ollessamme meillä oli mukana liuta lapsosia, jotka tuppaavat olemaan makean perään. Halusin yllättää meidän "nuorison" Mariannemuffinnseilla. Muffinssit ovat helppoja ja nopeita tehdä ja Mariannella maustetut muffarit maistuvat takuuvarmasti laskupäivän jälkeen.

Mariannemuffinssit n. 12 kpl

Taikina:
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
100g sulatettua voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa

Lisäksi
Mariannesuklaalevy
Muffinssivuokia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja tämän jälkeen vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää hiljalleen vatkaten sulatettu voi, jauhoseos ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.

Pilko suklaa palasiksi. Laita muffinssivuokiin n. ruokalusikallinen taikinaa, lisää tämän jälkeen taikinan päälle yksi pala Mariannesuklaata ja peitä suklaa vielä toisella ruokalusikallisella taikinaa. Paista muffinsseja uunissa n. 9 min. Muffinssien sisälle sopii toki mikä tahansa suklaa, samoin lakritsimuffinsseista tulee herkullisia. Korvaa tällöin suklaapala palalla Kick patukkaa. Valmiit muffinssit katosivat nopeasti parempiin suihin, mutta ehtivät aikuisetkin muutaman niistä nauttia :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat