Pidän paljon erilaisista hedelmistä ja marjoista ja hedelmäsalaatti onkin yksi lapsuudenkodin klassikkojälkkäreistä. Mojito -versio tuo hedelmäsalaatin tähän päivään ja tässä salaatissa on maut kuulkaa kohdillaan! Kirpeän pirteä lime fariinisokerilla pehmeytettynä sopii ihanasti raikkaille hedelmille ja makeille marjoille. Hedelmäsalaatin hedelmiä kannattaa vaihdella sesongin mukaan, listalla on vähän talvisempia hedelmiä, kesän tullen käytä salaatissa marjojen kaverina mm. nektariinia ja erilaisia meloneita. Rommi viimeistelee salaatin, kun tarjoilet salaatin aikuisille. Ohje on peräisin Brunssikirjasta.

Mojito -hedelmäsalaatti 4lle

1 mango
2 vihreää omenaa
2 kiiwiä
1 granaattiomenan siemenet
150 g tuoreita vadelmia
100 g pensasmustikkaa

Kastike:
1 ruukku minttua
2 limen mehu
3 rkl fariinisokeria
(1 shottilasillinen tummaa rommia)

Kuori kuorittavat hedelmät ja pilko ne pieniksi kuutioiksi. Laita hedelmäpalat kulhoon tai kannelliseen isoon rasiaan. Irrota granaattiomenan siemenet ja lisää ne hedelmien joukkoon. Sekoita joukkoon myös hienonnettu minttu. Lisää lopuksi marjat ja sekoita varovasti hedelmäpalojen joukkoon.

Valmista kastike. Purista limen mehu ja lisää joukkoon fariinisokeri sekä halutessasi shottilasillinen tummaa rommia. Kaada kastike hedelmien joukkoon ja sekoita varovasti. Anna hedelmäsalaatin maustua kylmässä vähintään tunnin ajan. Tarjoa sellaisenaan.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat