Mokkapalat - ikuisuussuosikki ja toimii aina! Jostain syystä kun olen kipeä, mieleni tekee usein mokkapaloja. Koska en ole suklaan ystävä, teen mokkapalat vaalennettuna versiona. Hyvin ovat nämäkin kelvanneet herkuttelijoille :) Tämä ohje on peräisin todennäköisesti yläasteen kotitalousopettajalta, resepti on hyvässä tallessa kouluaikaisessa kansiossani, siististi kirjoituskoneella kirjoitettuna!

Vaaleammat mokkapalat (pellillinen)

3 munaa
3 dl sokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
225 g sulaa voita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Päälinen:
1 pkt tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 rkl sulaa voita
5 rkl keitettyä, vahvaa kahvia
nonparelleja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata margariini ja lisää se maidon joukkoon. Sekoita sitten kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon pienissä erissä siivilän läpi kuivat sekä lopuksi vielä voi-maitoseos. Sekoita huolellisesti. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 175 asteessa n. 15 min.

Valmista pohjan paistuessa päälinen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon voi ja kahvi ja sekoita hyvin. Levitä päälinen vielä lämpimän pohjan päälle. Koristele runsaalla määrällä nonparelleja. Anna päälisen jähmettyä. Leikkaa lopuksi pellillinen yhtäsuuriksi neliöiksi ja asettele mokkapalat tarjolle. Nam!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat