Siis näin on käynyt. Olen jäänyt ihan totaalisen koukkuun sushiin. Enpä olisi uskonut :) En ole todellakaan pitänyt sushista, mutta nyt olen tunnistanut, että se on se merilevä josta en edelleenkään kertakaikkiaan pidä. Mutta nigirit, ai että ♥ Ja luulen että se wasabin ja soijan yhdistelmä on se mikä koukuttaa.. Lempinigirini on pintapaistettu lohi sekä avocadonigiri. Tästä määrästä tulee n. 40 nigiriä, eli tukeva sushi-illallinen kahdelle. Ihan kaikkea ei kerralla jaksettu syödä, mutta "astetta pienempi" riisimäärä oli taas liian vähän. Joten tällä mennään, hyvin maistui yli jääneet sushit alkupalaksi seuraavana päivänäkin.

Nigirit n. 40 kpl

Sushiriisi
325 g Yutaka sushiriisiä
5 dl vettä
4,5 rkl riisiviinietikaa
3 rkl sokeria
1,5 tl suolaa

Nigireille
1 kypsä avocado
n. 100 g lohta
n. 100 g tonnikalaa
majoneesia
ruohosipulia
soijaa
wasabia

Japanilainen munakas
2 kananmunaa
1,5 rkl Touch of Taste kalafondia
0,75 rkl sokeria
ripaus suolaa
rypsiöljyä paistamiseen

Valmista ensin sushiriisi. Huuhtele riisi huolellisesti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta vesi pois. Siirrä riisi paksupohjaiseen kannelliseen kattilaan ja kaada päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kannen alla 10 min. Sammuta levy ja anna riisin hautua kannen alla 25-30 min. Älä avaa kantta haudutuksen aikana!

Kun riisi hautuu valmista munakas. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Sekoita joukkoon kalafondi, sokeri ja suola. Paista munakas öljyssä pannulla miedolla lämmöllä. Kun munakasmassa on hyytynyt, käännä se varovasti ja paista vielä hetki. Valuta munakas leikkuulaudalle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt munakaslettu ohuiksi suikaleiksi.

Leikkaa myös kalat suorakaiteen mallisiksi paloiksi. Kostuta kädet riisiviinietikkavedessä. Ota reilu ruokalusikallinen sushiriisiä kämmenelle ja purista se soikeaksi, tiiviiksi palaksi. Asettele se tarjoilulautaselle. Valmista kaikki nigirit samalla tavalla. Leikkaa lopuksi myös avocado viipaleiksi. Pintapaista osa lohista kaasupolttimolla. Asettele kalat, munakassiivut ja avocado nigirien päälle. Lisää pintapaistettujen lohinigireiden päälle pieni sipaus majoneesia ja koristele ruohosipulisilpulla. Tarjoile nigirit wasabin ja soijan kanssa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat