Lohileipäset ovat helppoa ja hyvää pikkusuolaista tarjottavaa ja niiden valmistus ei vaadi paljon aikaa. Hyvällä kalatiskillä varustetuista kaupoista saa sopivan palan savukalaa, josta syntyy herkullinen lohitäyte leivän päälle. Meillä oli ainekset hankittu valmiiksi edellisenä päivänä ja tänään kasattin leivät pikapikaa yhtiökokousta varten.

Lohileivät
n. 200 g lämminsavulohta
1 prk creme fraishea
puolikas punasipuli
1 kovaksi keitetty kananmuna
suolaa
mustapippuria
tilliä
sitruunanmehua

Sekoita lämminsavulohen  sekaan creme fraisheaja pieneksi pilkottu puolikas punasipuli. Mausta suolalla, mustapippurilla, sitruunanmehulla ja hienonnetulla tillillä. Lisää joukkoon pieneksi pilkottu, keitetty kananmuna. Lohitäytteen maku tietysti paranee, jos se ehtii vetäytyä jääkaapissa vaikka tunnin, mutta se on valmis tarjottavaksi myös heti. Asettele täyte tumman leivän päälle, saaristolaisleipä ja maalaislimppu käyvät hyvin, tänään me käytimme ohutta Perheleipureiden Vaarin revitty -ruisleipää. Koristele kirsikkatomaateilla ja tillillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sama täytepohja sopii aikalailla kaikelle kalalle. Samoin täytettä voi laittaa myös hapankorppujen tai pienten ruisnappien päälle, vaihtoehtoja löytyy tilaisuuden mukaan. Ja taatusti maistuu kaikille, jotka ylipäänsä kalasta pitävät. Yhtiökokouksesesta ei jäänytkään yhtään lohileipää jäljelle :)

Kommentit (2)

Ihanan kuuloinen täyte. Mä oon yrittänyt etsiä ruisnappeihin kivoja täytteitä ja tää olis yks tosi hyvä. Itse oon laittanut yleensä paholaisen hilloa + ranskankermaa tai katkarapuja ranskankerman kanssa.

Kiitos kommentista :) Ei kuulosta ollenkaan huonoilta vaihtoehdoilta nuo sinunkaan täytteet! Tämä lohitäyte on helppo ja simppeli mutta silti todella maukas. Nistä yleensä kaikki tykkää! -Annukka

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat