Pari viikkoa sitten juhlittuihin rapujuhliin valmistettiin rosmariinilla maustettu crème brûlèe. Erilaiset crème brûlèet ovat ylipäänsä suosikkijälkiruokiani ja rosmariinilla maustettu versio kuulosti mielenkiintoiselta, sekä oli makumaailmaltaan nappivalinta rapujen ja savukalan päätteeksi. Jälkiruuan valintaa puolsi myös se seikka, että tämän herkun voi valmistaa jo edellisenä päivänä valmiiksi. Ohje on peräisin Hesarin ruokatorstain Kesä -kirjasta. Brûlèe tarjoiltiin ohjeen mukaan mansikkakastikkeen kera, joka sopi vanukkaaseen oikein mukavasti.

Rosamariinilla maustettu crème brûlèe (4 annosvuokaa)
45 g sokeria
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 rosmariinin oksa
4 keltuaista
4 tl tummaa hienoa sokeria liekitykseen

Mansikkakastike:
350 g mansikoita
130 g sokeria
1 dl vettä
1 sitruunan mehu ja kuori

Sulata sokeria kattilassa. Älä hämmennä, vaan sekoita heiluttelemalla kattilaa kunnes sokeri on sulanut. Lisää kerma, maito ja rosmariini. Tässä vaiheessa sokeri hieman kovettuu, mutta jatka kuumentamista, kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.

 Laita keltuaiset kulhoon ja siivilöi vanukasmassa sen joukkoon, sekoita hyvin. Kaada seos neljään uuninkestävään annosvuokaan. Kypsennä 100-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes vanukkaat ovat hyytyneet, mutta ovat kuitenkin vielä pehmeitä. Anna jäähtyä ja laita kelmutetut vuuat lopulta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Mansikkakastikkeen voi myös jo valmistaa muiden ruokavalmistelujen lomassa. Puhdista mansikat ja ota niistä 100 g sivuun. Paloittele tämä määrä vähän pienemmäksi. Lohko loput mansikat ja laita ne kylmään odottamaan. Pese sitruuna ja raasta kuori. Laita kuoriraaste veden ja sokerin kanssa kattilaan ja kiehauta. Lisää 100g  pieneksi pilkottuja mansikoita joukkoon ja kiehauta. Tämän jälkeen soseuta kastike ja anna sen jäähtyä. Lisää lopuksi tuoreet mansikkalohkot kastikkeeseen.

Kun jälkiruuan aika koittaa, ota vanukkaat jääkaapista ja ripottele niiden pinnalle tummaa ruokosokeria. Karamellisoi vanukkaiden pinta polttolampulla. Jos moista masiina ei keittiön kaapeista löydy, sulata sokeri uunissa nopeasti kuuman grillivastuksen alla. Tarjoa rosmariinibrûlee mansikkakastikkeen kanssa. Jos haluat oikaista, brûlee maistuu mainiosti sellaisenaankin, ilman mansikkakastiketta.

rosmariini, ruokosokeri

sokeri

rosmariini

creme brulee, paahtovanukas

mansikka, mansikkakastike

creme brulee, ruokosokeri, paahtovanukas

creme brulee, rosmariini, poltin

creme brulee, paahtovanukas, rosmariin creme brulee

creme brulee, paahtovanukas, rosmariini creme brulee, mansikkakastike, mansikka

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat