Fondue on oivallinen seurusteluruoka, sitä syödään pitkään ja hartaasti jutustelun lomassa. Erityisesti juustofondue tuntuu kuuluvan talvi-iltoihin takkatulen loimutessa taustalla. Makumaailmaan kuuluu ehdottomasti myös hyvä punaviini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun juustofonduen kerran tekee itse, ei voi enää koskaan palata valmiisiin vaihtoehtoihin. Ja miksipä edes kannattaisi, sillä itsetehty fondue suorastaan sulaa suussa! Alun perin ohje ensimmäiseen itsetehtyyn juustofondueen on löytynyt Valion sivuilta, mutta resepti on hiukan muuttunut matkan varrella. Fondueseen tarvitset paketin Valion Mustaleimaemmentalia, Ritari -kermajuustoa ja Gruyere -juustoa. Fonduen voi myös halutessaan maustaa sinihomejuustolla. Lisäksi tarvitset 3 dl valkoviiniä, 1 tl sitruunanmehua ja vaaleaa maizenaa muutaman ruokalusikallisen verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiehauta valkoviini ja sitruunanmehu. Pienennä lieden lämpä ja lisää paloiltellut juustokuutiot joukkoon. Sekoita kokoajan niin kauan että juusto sulaa tasaiseksi massaksi. Nosta lämpöä ja sekoita kokoajan. Lisää kiehuvaan juustomassaan Maizenaa, niin että se suurustuu sopivaksi. Juustomassa ei saa olla liian löysää, mutta sopivan valuvaa. Seos paksuuntuu vielä hiukan sen ollessa fonduepadassa. Maizenaa kannattaa lisätä pieneissä erissä, ettei juustomassa suurustu liikaa. Kaada seos fonduepataan. Hyviä lisukkeita juustofonduelle jyväisen leivän lisäksi on kukkakaali, porkkana, minicoktailkurkut, viinirypäleet, parsakaali sekä hillosipulit.

Lihafonduen ohjeen bongasimme Kokit ja Potit -blogista.  Liemeen tulee 5 dl voimakasta lihalientä (esim. 1 1/2 fond du chef annosta ja 5 dl vettä) sekä 2 dl madeira tai portviiniä, me käytimme portviiniä. Ainekset kiehautetaan kattilassa ja kaadetaan fonduepataan. Lisäksi tarvitset laadukasta lihaa, esim. naudan sisäfilettä. Lihaliemessä voi hyvin kypsentää myös sipulia, valkosipulia, paprikaa ja herkkusieniä. Herkuttele fonduet haluamasi lisukkeiden ja täyteläisen punaviinin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat