Kirjoitukset avainsanalla ohje

Aiemmassa postauksessani kerroin tämän tabletin virkkamisesta Novitan Soma langasta. Alla ohje malliin, jonka piirsin Pinterestissä näkemästäni kattausliinan kuvasta. Kyseessä jokseenkin yksinkertaisen keskiosan ja näyttävän pitsireunuksen yhdistelmä. Viimeisen kierroksen nirkot täydentävät mallin herkäksi kokonaisuudeksi.

Ohjeen mukaisena Soma langalla tehtynä ja 3 koukulla tabletin halkaisijaksi tulee noin 36 cm.

Tein myös pitsiosiosta vielä piirretyn otteen, vaikka aika hankala näitä on käsin paperille ja ainakaan tasaiseksi kaavakuvaksi siirtää 😃 Pitsin aloittavalla ketjusilmukkakaarikierroksella on huomioitava, että jako ei mene tasan. Kaarisarjoja tulee olla 18 ja siksi kaarikierroksen aikana pitää isoissa ketjusilmukkakaarissa tasaisin välein neljän pylvään pään sijaan jättää väliin viisi pylvään päätä. Kierroksen aikana yhteensä noin 5 kertaa.

Piirrokset ja alla oleva sanallinen ohje tukevat toinen toistaan. Pelkästään tätä sanallista ohjetta voi olla himpun hankalaa seurata ja tulkita, kun en ihan ammattitason ohjeistaja ole…

Pylväistä koostuvat kierrokset alkavat aina kolmella ketjusilmukalla, jotka korvaavat ensimmäisen pylvään. Kierrokset päätetään piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmen ketjusilmukan muodostaman pylvään ylimpään ketjusilmukkaan.

1 kierros: 6 kjs kiinnitetään renkaaksi piilosilmukalla

2 kierros: 4 kjs, *p + kjs* toistetaan 8 kertaa niin, että renkaaseen tulee 10 pylvään ja ketjusilmukan muodostamaa kaarta. Ps. 

3 kierros: 3 kjs + 2 p ensimmäiseen kjs kaareen. 3p jokaiseen ketjusilmukkakaareen. Toistetaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

4 kierros: 5 kjs, jätetään 1 pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 2kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

5 kierros: 3 kjs + 3 p kjs-kaareen. 4p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps. 

6 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

7 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

8 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

9 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

10 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

11 kierros: 3 kjs + 1 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

12 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

13 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 3. Joka neljänteen kjs kaareen 3p.  kierroksen loppuun saakka. Ps.

14 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

15 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 4. Joka viidenteen kjs kaareen 3p. Ps.

16 kierros: 3 kjs. Jätetään väliin 1s ja kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. 5 kjs. Jätetään väliin 4s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla viidennen pylvään päähän. 3 kjs. Jätetään väliin 1s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. Huom! Jako ei mene kierroksella tasan ja kierroksen aikana pitää n. 5 kertaa jättää pitkän kjs-kaaren väliin 5 silmukkaa ja kaari kiinnitetään vasta kuudennen pylvään päähän. Kierrokselle pitäisi tulla 18 ryhmää, joissa on viiden silmukan kaaren molemmin puolin kaksi kolmen silmukan kaarta. 

17 kierros 3kjs + 8 p kjs-kaareen. 9p jokaiseen kjs-kaareen. Kiinteä silmukka pienten ketjusilmukkakaarien väliseen kiinteään silmukkaan. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

18 kierros Siirrytään piilosilmukalla ensimmäisen pylvään (edellisen kierroksen ketjusilmukoista koostuva pylväs) kohtaan. 3 kjs,+ 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p… Jatketaan kierros loppuun niin, että jokaisen kaaren ensimmäinen ja viimeinen pylväs on yksittäinen.

19 kierros 1kjs + 3 ks + nirkko +3 ks + nirkko + 3 ks + nirkko +7ks… Jatketaan kierroksen loppuun saakka niin, että jokaisen pylvään päähän tulee kiinteä silmukka ja kaareen tasaisin välein 3 nirkkoa. Ps ja päättely 

Samalla mallilla tein myös siskolleni syntymäpäivälahjaksi kattausliinat Paapon avointen ovien päiviltä ostamistani langoista. Myöskään näiden lankojen herkulliset värit eivät antaneet mahdollisuutta jättää ostamatta niitä.

Näihin vihreisiin liinoihin tein keskiosan kiinteitä kierroksia vain 6 ja tällöin reunan pitsikaaria tuli 17. Tällä tapaa sain aina yhden rullan riittämään yhteen tablettiin. Lankana kuvan Camilla 6/4 ja koukun koko 3.

*kuvia muokattu 21.3.2019 klo 7.40* 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ohje pylpyrä-mattoon.

Tein halkaisijltaan noin metrin mittaisen maton vähän vajaalla kolmella kilolla ontelokudetta ja virkkasin sen nro.9 koukulla.

Aloitetaan tekemällä 6 silmukkaa, jotka yhdistetään piilosilmukalla lenkiksi

Jokainen kierros aloitetaan 3:lla silmukalla, jotka lasketaan yhdeksi pylvääksi.
Jokainen kierros lopetetaan piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmesta silmukasta syntyvän pylvään ylimpään silmukkaan.

S -    ketjusilmukka
Ps -  piilosilmukka
P -    pylväs
Kp - kohopylväs

*- - - - - - * toistetaan kierroksen loppuun saakka

1. 3 s + *s, p seuraavaan silmukkaan*- yht 20s
2. 3s + 2p ketjusilmukkakaareen, *jokaiseen kaareen 3 pylvästä* - yht 30s
3. 3s + kp, *p, kp edelliseen pylvääseen, p, kp, p kp ed p*, (kohopylväitä ja pylväitä vuorotellaan. Joka toinen kohopylväs tehdään samaan (huom! edellisen kierroksen) pylvääseen edellisen pylvään kanssa) - yht 40s (kierroksen viimeinen on kp, jolloin kuvio vuorottelee)
4. 3s 2p 2p samaan silmukkaan, *3p 2 samaan*… pylväät tehdään silmukan takareunaan - 50s
5. 3s + 2s jätetään väliin 1 silmukka p, *2s 1 silmukka väliin p*… - yht 75s
6. 3s 2 pylvästää kaareen, *3p jokaiseen kaareen* – yht. 75s
7. 3s kp p *kp, p*… ringin aikana lisätään 4 kertaa, eli tehdään kp edelliseen pylvääseen. - Yht 79
8. 3s 4p, 2 p samaan silmukkaan, *5p, 2 pylvästä samaan silmukkaan* - yht.93

Jatketaan samalla kaavalla niin monta kierrosta kuin on halua. Silmukoiden lisäämistä kierroksen aikana vain harvennetaan

9. 3s + 2s jätetään 1 silmukka väliin *1p 2s 1p jätetään yksi väliin*…
10. 3s + 2p kaareen, *3p jokaiseen kaareen*
11. 3s, Vuorotellaan *p ja kp*
12. 3s + 7p, 2p samaan, *8p, 2p samaan*
13. 3s + *2s, jätetään 2 väliin, p*… lisätään silmukoita jättämällä joka 7. kaaressa vain 1 silmukka väliin*
14. 3s + 2p kaareen, *Jokaiseen kaareen 3 p, joka kuudenteen kaareen 4p*
15. 3s + kp Vuorotellaan *p ja kp*
16. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*
17. 3s + *2s, 2 väliin, p, joka 5. kaaressa jätetään väliin vain yksi silmukka*
18. 3s + *3p jokaiseen kaareen*
19. 3s + *Vuorotellaan p ja kp… joka 10 pylvään välein kp tehdään edellisen pylvään kanssa samaan pylvääseen*
20. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*

Matto on melko tiivis, eli reikäkierroksia on ainoastaan joka neljäs. Silti matossa on vahvasti virkatun pitsimaton tunnelma. Tässä matossa tykkään eniten edestä tehtyjen kohopylväiden luomasta kolmiulotteisuudesta (joka ei kuvista kyllä välttämättä käy ihan ilmi). Silmukan taakaosaan virkatut pylväät korostavat maton virkattuja kierroksia.

Maton piirretyssä ohjeessa on vain 9 ensimmäistä kierrosta, koska tällaisten piirrettyjen ohjeiden teko ei oo ihan mun juttu... Mutta että tästä jo pääsee käsitykseen siitä, miten se homma silmukoina etenee. Merkitkään ei taida universaalia mallia olla, mutta ne pätee nyt tähän ohjeeseen.

Silmukoiden yhteismäärän pistin ainoastaan ohjeen muutamaan ensimmäiseen kierrokseen, koska niiden laskeminen oli siinä vaiheessa vielä helppoa ja virhelyönnitkin pysyi vielä jotenkuten hallussa. Jatkokierroksilla kukin pystyy itse seuraamaan maton ympärystän laajenemista. Kun tässä kohtaa maton onnistuminen ei enää ole kytkettynä prikulleen tarkkaan silmukkamäärään.

Nämä ohjeiden mukaan virkkaamiset on vähän käsialastakin kiinni. Jos työ alkaa menemään kupille, pitää vähän peruuttaa ja lisätä silmukoita sen oman käsialan mukaisesti ja taas toisin päin; jos reuna alkaa lerpattaa, silmukoita pitää vähentää. Itselläni ohjeiden mukaiset koukut ja silmukkamäärät on yleensä päteneet, mutta ystävälleni kävi juuri niin, että ohjeen mukaan tekeminen ei vaan ottanut onnistuakseen ja lakkaahan se virkkaaminenkin lopulta sitten kiinnostamasta.

Niin kuin monta kertaa aiemminkin; lopputulos palkitsee ❤️

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Blogiarkisto

Kategoriat