Kirjoitukset avainsanalla pikkuleivät

Kaikki lähti siitä, että pojan mielestä Subwayssa myytävät valkosuklaa-macadamiapähkinäcookiesit ovat parhaita keksejä, vaikka verrattais mihinkä. Herra Subway ei ehkä liiemmälti tykkää siitä, että hänen reseptiään pyritään jäljittelemään, mutta sen tein kuitenkin... Jokusen kerran reseptiä kääntelin ja muokkailin, ennen kuin pääsin haluamaani lopputuokseen, mutta mielestäni nyt ollaan riittävän lähellä ja voin tehdä näitä kotona ihan ite ja jakaa ohjeen myös Teille.

Ainekset;

225 g voita

2 dl ruokosokeria

1,5 dl fariinisokeria

3 rkl siirappia

2 munaa

6 dl spelttijauhoja (tai tavallisia vehnäjauhoja)

2 tl soodaa

2 rkl vanilija sokeria (tai muuta vanilijamaustetta)

200 g valkosuklaata

125-200g macadamiapähkinöitä

Pehmeä voi ja sokerit sekoitetaan yhteen. Mukaan lisätään munat yksitellen ja sekoitetaan seos hyvästi kuohkeaksi (Jos ruokosokeri on kovin suurikiteistä, sen täydellistä liukenemista muuhun massaan ei tarvitse yrittää).

Kuivat aineet sekoitetaan ensin yhteen ja tämän jälkeen hyvin voi-sokeri-munaseokseen. Lopuksi sekoitetaan joukkoon karkeaksi paloiteltu valkosukaa.

Pähkinät voi sekoittaa myös taikinaan, mutta jos ne on taikinassa, ei välttämättä pysty kontrolloimaan sitä, että jokaiseen pikkuleipään tulee myös pähkinöitä. Ja idea on kuitenkin se, että joka pikkuleivässä niitä olisi 2-4 kpl. Niinpä on parempi, että pähkinät painetaan taikinan sisään siinä vaiheessa, kun taikina on annosteltuna pellille.

Taikinaa annostellaan leivinpaperin päälle uunipelille niin, että taikinalle jää reilusti tilaa levitä ja pähkinät painetaan taikinan sisään. Pikkuleivät paistetaan noin 180 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Pikkuleipien annetaan jäähtyä reilusti ennen pelliltä nostamista.

Pikkuleivät jäävät sisältä hieman pehmeiksi ja siksi ne muuttavat jäähtyessään muotoaan ja vasta täysin jäähdyttyään ne muistuttavat esikuvaansa.

Taikinasta tulee noin 25 isoa keksiä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näitä pikkuleipiä on pitänyt jo kauan aikaa sitten kokeilla tehdä, mutta eipä ole tullut ajalliseksi. Näiden teko tuskin olisi edes vaikeaa, mutta olosuhteiden pakosta mulle kävi niin, että taikina piti jättää yöksi jääkaappiin. Enkä hoksannut ottaa aamulla sitä riittävän ajoissa sieltä pois. Sehän muttui ihan liian kovaksi käsitellä ja niinpä sulattelin taikinaa pienissä erissä kourapohjassa... Tynnyrityömaa! Sanoisin. Eli ei kannata sitä taikinaa kylmettää...

Pikkuleipätaikinan ainekset;

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • 200g voita

Lisäksi tarvitaan nallekarkkeja ja muotteja, joissa on aukon leikkaava osa valmiina tai sopivia muotteja, joilla saa haluamansa mallisen aukon isomman pikkuleivän keskelle.

Taikinan kuivat ainekset sekoitetaan yhteen, jonka jälkeen huoneenlämpöinen voi nypitään joukkoon. Taikinaa lepuutetaan siis HETKI jääkaapissa. 1-2 tuntia riittää varmasti. Taikina kaulitaan jauhotetulla alustalla noin 7 mm vahvuiseksi levyksi. Tuntuupa yhtäkkiä tarkalta mitalta, mutta kun sentti on liikaa ja 1/2 senttiä liian vähän ja 7 mm on sitten sopivasti siitä välistä.

Taikinasta otetaan muotilla pikkuleipiä ja huom! tässä kohtaa pitää olla aika tarkkana, koska taikinassa ei ole minkäänlaista sitkeyttä, vaan se murtuu helposti. Jos taikinaa leikka kahdella muotilla, pitää ulommaisen muotin olla paikoillaan, kun aukkoa tekee, muuten pikkuleipä menee helposti poikki ohuimmista kohdista. Myös pellille nostettaessa saa olla varovainen.

Pikkuleipiä paistetaan 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tämän jälkeen pelti nostetaan pois ja aukkoihin laitetaan nallekarkkeja. Pelti takaisin uuniin ja sulatellaan nallekarkit aukoihin. Tähän menee noin 2 minuuttia. Tätä sulamista valvoin siinä uunin vieressä. Nallekarkkeja ei kannata laittaa kukkurapäin, koska ne saattaa kuohua ja levitä aukon ympärille, eikä lopputulos ole enää niin nätti.

Pikkuleivät jäähdytellään pellillä ihan kylmäksi asti ja irrotetaan varovasti.

On ne kyllä kauniita!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Leivonnan keskusteluryhmät tursuaa tähän aikaan vuodesta kyselyitä ja vakuutteluja niistä parhaista piparkakuista. Eihän ihmisten mieltymykset vastaa toisiaan ja tällaiseen asiaan ei voi oikeaa vastausta toiselta edes odottaa. Tässä on ehkä ennemminkin kysymys perinteistä. Oman perinnereseptini oon kirjoittanut ylös varmaan 25 vuotta sitten... En minä tierä, onko nämä parhaita vai ei, mutta kyllä ne pipareilta maistuu.

Kukkolan piparkakut on pehmeitä, koska niissä 1/4 jauhoista on perunajauhoja. Mausteiden määrää voi säädellä makunsa mukaisesti ja esim. itse en laita neilikkaa ohjeessa neuvottua määrää. Haluan, että piparkakuissa maistuu kaikki mausteet, minkään maun nousematta sieltä muiden yli.

Voi sulatetaan kattilassa ja siirappi ja mausteet sekoitetaan siihen. Jäähdytellään seos ja munat sekä sokeri hurautetaan vaahdoksi. Tämän jälkeen lisätään voi-mausteseos vaahtoon ja sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taikinaa lepuutellaan jääkaapissa muutama tunti. Yleensä teen taikinan edellisenä päivänä.

Piparkakkujen muodon suhteen ollaan myös makuasioiden äärellä. Itse tykkään käyttää vain paria vaki-muottia. Joskus oon tehnyt valtavan isoja pipareita, mutta nykyään oon sitä mieltä, että voi sitte pistää useamman piparin suuhunsa sen sijaan, että ne olis leipälapion kokoisia.

Piparit paistetaan 200 asteessa ja minuutteja noin 7. Vaikka enhän minä sitä kellosta katso, vaan otan ne uunista pois, kun ne näyttävät valmiilta.

Mielestäni joulupipariin kuuluu koristelu samalla tapaa, kuin itse pipari kuuluu jouluun. Pelkkään pikeerikoristeluun oon kyllästynyt. Ensinnäkin sen kuivumista saa odotella melko pitkään, että piparit sitten saa laitettua rasioihin ilman että koristelut linttaantuu ja toisennakin, kun se kuivuu, se on todella kovaa. Menöö vanhan ihmisen hampaat rikki... Nykyään käytänkin sitte sokerimassaa. Otan kaulitusta sokerimassasta kuvioita vaikka sillä samalla muotilla, millä piparit on tehty ja kiinnitän ne tomusokerista ja vedestä tehdyllä lievällä pikeerillä piparkakkuihin. Mun mielestä aika iloisen näköisiä niistä saa näin. Ja voi latoa saman tien rasiaan.

Tänä vuonna kuitenkin vielä hifistelin pikeerillä ihan pikkasen...

Piparkakkutalon tekeminen onkin sitten näpertelyä. Pääosaa esittää kaikki ne sokerimassasta tehdyt härpäkkeet. Taloa en malta tehdä itse tehdystä taikinasta, vaan teen sen ostotaikinasta. Vuosittain pyrin tekemään aina erilaisen talon ja vaikka talo vain pölyttyy pöydällä, eikä siksi ikinä päädy syötäväksi, teen sen silti aina… Enkä osaa edes sanoa miksi.

Ainakaan minä en saa taloa pysymään kasassa pikeerillä, vaan sen liimaamiseen pitää sulattaa sokeri pannussa. Hankalaa hommaa ja joka vuosi saan itseni poltettua kuumalla sokerilla, mutta sekään ei haittaa.

Viime vuonna tein kaksi lähes samanlaista taloa. Toinen punaisena ja toinen valkoisena. Näissä on jotain englantilaistyyppistä maalais tunnelmaa...

Kun taas sitten tämän vuoden pohjalaistalo on ainakin lähes perinteisen kaksfooninkisen näköinen 😊

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Blogiarkisto

2019