Kirjoitukset avainsanalla vanhasta uutta

Ihan tavalliset saviruukut muuttuvat romanttisiksi ja arvokkaasti vanhan näköisiksi kalkkimaalin, krakerointiaineen ja decoupagelakan avulla. Tekniikka on pitkälti sama, jota käytin aiemmin naulakkoa tuunatessani. Testiin meni nyt kaksi eri kokoista vanhaa saviruukkua, joissa oli suuaukolla kohokuviointia. 

Puhdistetut ruukut maalasin ensin vaaleanpunaisella kalkkimaalilla. Maalin kuivuttua levitin krakeerausainetta ruukkujen pintaan. Krakeerausainetta en levittänyt kaikkialle, vaan ainoastaan 2-3 eri kohtaan ympäri ruukkua, epäsymmetrisesti ja jonkinlaista ”luonnollisuutta” mukaellen.

Kun krakeerausaine oli kyllin kuivaa maalasin purkit kauttaaltaan valkoisella kalkkimaalilla. Maalipinnan kuivuttua hioin kaikki epätasaisuudet pois 240 hiomapaperilla ja tein hiomalla pintaan keinotekoisesti kulumisen jälkiä. Osin valkoisen maalin ja hiottujen kohtien alta kuultaa alempi vaaleanpunainen maali ja osin saviruukun pinta.

Hiottuun pintaan kiinnitin decoupagelakalla sopivia serveteistä leikkaamiani ruusukuvioita. Pikkuruukun reunoille kuvia mahtui kaksi ja isompaan ruukkuun kolme. Lopuksi lakkasin koko ruukun ulkopinnan. 
 

Suoraan ruukkuihin ei kannata istuttaa mitään, koska huokoinen savi imee kosteutta, eikä maalattu pinta yleensä pysy sitten pidemmän päälle hyvänä. Ruukut sopivat siis paremminkin suojaruukuiksi. 

Tässä vähän kuin esimakua tulevasta keväästä ja kesästä. Voi olla että ensi kesän hitti ainakin minun terassilla tulee olemaan nämä ruukut.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain tämän tuolin enoni vaimolta / serkultani. Ilmeisesti se oli tarpeettomana menossa roskalavalle, mutta olivat sitten muistaneet, että mielelläni tuunailen näitä pieniä kalusteita. Tuolin tunnettu historia on, että serkkuni isotäti on ostanut sen huutokaupasta. Joskus. Itselleni on tällaisten kalusteiden aikakausien ja tyylisuuntien määrittely varsin vaikeaa, kun en asiaa oikeastaan ole ikinä harrastanut. Veikkaan, että tyylisuunta lähentelee kustavilaista tai jotain sen suuntaista. Olisin kyllä kiitollinen, jos joku aihetta paremmin tunteva kommentoisi ja kertoisi. 😃

Tuoli oli pinnoiltaan hieman huonossa kunnossa. Lakkapinta oli yleisesti ehjä, mutta jalkojen alaosasta kulunut ja mahdollisesti joskus kostunut. Tuolin puiden väliset liitokset olivat toisistaan irti ja istuinlevyn kehys oli haljennut. Muuta ei rungossa ollut varsinaisesti rikki. Pehmusteen paikalla oli pelkkä kangas, enkä ole edes varma, kuuluisiko tämän tyylisessä tuolissa olla sen kummemmin pehmustetta… Että pelkkä kangas (tai nahka) vain?

Erityisen kauniin tuolista tekevät sen siro olemus, etujalkojen urat sekä selkänojan muotoilu.

Koska en vieläkään ole niinkään innostunut entisöinnistä, vaan ennemminkin korjaamisesta, kunnostamisesta ja kalusteen tekemisestä omanlaisekseni, näin välittömästi silmissäni lopputuloksen tästä tuolista; Valkoinen maalipinta mahdollisesti keinotekoisilla kulutuksilla ja muhkea pellavapäällysteinen pehmuste. Lopulta ajattelin kokeilla myös nappien kiinnitystä pehmusteeseen. Koska ne korostaisivat sitä sellaista pehmeyttä, jota istuinosaan halusin.

Ensimmäisenä liimasin rungon ja istuinlevyn. Mitään osia ei tarvinnut siis uusia, mutta rungon liimaaminen oli hieman haasteellista… Kun loppupeleissä istuinosan reunat eivät olleet kovin vahvaa puuta, niin puristinten välissä runko meinasi vääristyä pois muodostaan. Niinpä jouduin hieman himmaamaan puristinten käyttöä sillä kustannuksella, että yhden nurkan liitokset jäivät vähän irvistämään. Ajattelin kuitenkin irvistyksen pehmenevän maalipinnan myötä.

Liimaamisen jälkeen putsasin ja hioin tuolin pinnan. Vaikka yleensä tällaisissa tuoleissa ja kalusteissa lakkapinta tuntuu kovalta ja kaiken kestävältä, oli tämän tuolin lakkapinta niin haperoa ja kevyesti poistettavissa, että hiomiseen kulunut aika oli oikeastaan naurettavan lyhyt.
 

Tuolin puumateriaali tuntui käsikopelolla ja silmällä arvioiden olevan koivua, joten ruskea väri lakkapinnan alla täytyi olla petsiä. Siinä pelossa, että väri työntyy maalin läpi, maalasin tuoliin ennen varsinaista maalipintaa otex-pohjamaalin.  

Pinnaksi tuli valkoinen kalkkimaali ja hiomalla tein siitä silkinsileän ja samalla tein runkoon sitten myös ne keinotekoiset kulutuksen jäljet. Lopuksi pintaan tuli väritön kalustevaha, joka lyhyen kuivatuksen jälkeen kiillotetaan liinalla.

Istuinlevyn liimaamisen jälkeen mittasin ja merkitsin levyyn nappien paikat. Nappien paikoille levyyn porattiin pienet reiät. Tämän jälkeen asettelin pehmusteet paikoilleen. Pehmusteena käytin useita kerroksia levyvanua, joita autoin hieman toisiinsa kiinnittymisessä liimasprayllä. Päällimmäisestä vanulevystä tein niin ison, että sain sen ulottumaan kaikkien vanulevykerrosten yli ja kiinnitin sen niiteillä istuinlevyn pohjaan. Näin pehmustekerros muotoutui paikoilleen niin, ettei sitä tarvitse kankaalla yrittää enää muotoilla. Asettelin levyn vanuineen nurin päin sopivan kokoiseksi leikkaamani kankaan päälle ja kiinnitin kankaan pohjaan niiteillä. Ensin pitkät sivut ja sen jälkeen kulmien rypytykset ja lisää niittejä…

Kulmien rypytys ei sitten mennyt (tietenkään) ihan niin kuin olin ajatellut… Ongelmaa aiheutti istuinlevyn ja siinä olevien pehmusteiden pyöreys vs. rungon ja istuinlevylle varatun aukon kulmikkuus. Tiukaksi vedettynä pyöreähkö istuinosa ei peittänytkään tuolin jalkojen päällä kaikkea sille varattua tilaa. Niinpä nurkat meni uusiksi ja ne piti jättää hieman ”löyhiksi”. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.

Pehmustetun istuimen nappeina käytin pieniä päällystettäviä nappeja, joihin pistin pellavakangasta, jota tuli tuolin päällyseen. Nappeja ei tällaiseen viritelmään varsinaisesti pysty ”ompelemaan” paikoilleen ja siksi toteutin kiinnityksen niin, että vedin kaksinkertaisen vahvan karhulangan kerran pohjan reiästä sisään, vanukerrosten läpi ja ulos kankaasta - siitä napin läpi ja takaisin istuinlevyn alapuolelle. Kiristin langan ja napin paikoilleen käyttäen istuinlevyn alapuolella apuna tikkua, jota vasten lankaa sidoin.

 Niin. Ei se ehkä näytä yhtään sellaiselta, kuin sen ”kuuluisi” näyttää, mutta se näyttää juuri sellaiselta kuin itse halusin. 😍

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä naulakko jäi käteeni jo noin 20 vuotta sitten erään vanhan kyläkoulun irtaimistohuutokaupan yhteydessä. Paremman sijoituspaikan puutteessa se päätyi leikkimökkiin puutarhatyökalujen naulakoksi. Silloin en tiennyt, mitä siitä joskus vielä tulee… Nyt monien mutkien kautta naulakko päätyi kunnostettavien kalusteiden työlistalle.

Ehkä alkuun vähän jopa ahdisti koko naulakko. Olin sen puoliväkisin halunnut ja nyt kun sitä siinä kääntelin, en oikein nähnyt vieläkään sen tulevaisuutta. Se oli melkoinen rometto ja raskas käsitelläkin. Pituutta sillä oli palttiarallaa 160 cm ja kokonsa puolestakaan se ei oikein edes mahtuisi mihinkään.

Irrottelin kuitenkin koukut ja ryhdyin maalinpoistoon, joka sekin takkusi heti ensimmäisen kerroksen jälkeen. 15 ulkolämpötilassa vietetyn vuoden jälkeen ensimmäinen maalikerros krapaji lähes itsestään pois, toisen kerroksen ollessa kiinni niin tiukasti, ettei maalinpoistoainekaan siihen purrut. Hiomapaperia sille annoin, mutta en edes yrittänyt saada puupintaa esiin. Taisin jo saada siinä vaiheessa neuvon, että kannattaisi varmaan tehdä kokonaan uusi, enkä heti kieltänyt sitäkään. Ärsytti että naulakko oli koottu joillain 2 tuuman nauloilla, joiden kannat erottuivat maalin alta. Naulojen tuntuessa irtonaisilta päätin sitten irrottaa naulakon kulmat kokonaan ja vaihtaa kaikki naulat ruuveiksi. Ei siinä kovin hyvin käynyt. Väänsin liian kovasti kulmaa irti, jolloin se halkesi kolmeen osaan… Tämä olikin ratkaiseva tapahtuma. Kulman sain ihan nätisti liimattua taas kasaan, mutta nyt kulman ollessa irti, ei naulakon lyhentäminenkään ollut mikään ongelma. Pituudesta poistettiin 40 cm, jolloin naulakon koko muuttui radikaalisti parempaan suuntaan. Pakkelointi, hionta, kulman takaisin kiinnitys (ruuveilla!!! J) ja voilá! Runko näytti heti paremmalta ja käyttökelpoisemmalta.

Olin kovastikin miettinyt sitä, miltä naulakko tulisi näyttämään ja halusin siihen vanhan näköisen, kuluneen ja osin krakeloituneen maalipinnan. Loppusilaus tulisi hempeillä siirtokuvilla, ruusuilla tai muilla sopivilla kukkasilla.

Aloitin suunnittelemalla krakeerattavat alueet ja maalaamalla naulakon jäljelle jääneen vihreän maalipinnan kaveriksi vaaleanpunaista kalkkimaalia. Tarkoituksena siis, että krakeerauksen alta vilkkuu sekä vihreä, että vaaleanpunainen pohja.

Tämän jälkeen tein krakeeraukset krakeerausaineen ja valkoisen kalkkimaalin avulla. Kun krakeeraus oli kuivunut, maalasin muun naulakon kahteen tai osin kolmeen kertaan samalla valkoisella kalkkimaalilla. Kiinteän maalipinnan häivytin krakeerausten reuna-alueilla yhdistymään krakeerattun pintaan. Tämän jälkeen hioin täysin valkoiset osat ihan silkin sileäksi samalla tehden hiomalla varsinkin reunoille ja ulkokulmiin keinotekoisesti kulunutta pintaa. Krakeerattuja pintoja hioin juuri sen verran, että ne tasoittuivat.

Hiomisen jälkeen aloin sovittelemaan serveteistä leikkaamiani kuvia naulakkoon. Sopivanlaisten servettien hankinta onkin sitten tarina erikseen… Ostin ties kuinka monta pakettia ruusukuvioisia servettejä ja lopulta luulin löytäneeni sen oikean. Kuitenkin kun asettelin siitä leikattuja kuvioita naulakon päälle, ne näyttivät todella kirkkailta ja ihan liian räikeiltä. Mutta onni onnettomuudessa oli, että samassa servetissä olikin hento taustakuvio, josta viimein sain irti juuri sen oikeanlaisen ruusukuvion.

Ruusukuviot kiinnitin naulakkoon decoupgelakalla. Kun aikani pähkäilin, että kuinka ihmeessä saan kuviot edes jollain tapaa symmetrisesti, tajusin että decuopagella kiinnitettäessä ei ole väliä kuinka päin liina asetetaan alustalle. Kun lakkaus tehdään päälle, värit tulevat ihan yhtä hyvin esiin, on servetti sitten kuinka päin tahansa. Eihän näitä millään saanut millilleen samalla tapaa symmetrisiin linjoihin, mutta olen silti todella tyytyväinen lopputulokseen.

Kun kuviot olivat kuivuneet, lakkasin naulakon rungon mattalakalla. Tämän jälkeen kiinnitettiin takaisin alkuperäiset koukut.

Tämän projektin suhteen olen ehkä kaikkein tyytyväisin siihen, että uskalsin yhdistellä erilaisia tekniikoita ja onnistuin saamaan naulakosta konkreettisesti sitä, mitä siitä toivoinkin tulevan.

Ihan heti en tiedä mihin tämän nyt sitten laitan… Ei ole varsinaisesti tarvetta tai seinillä tilaakaan, mutta myydäkään ei malttaisi.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen ihan heikkona vanhoihin kukkakuvioisiin kahvikuppeihin. Se vaan on harmi, että millään ei kaikelle tällaiselle ihanalle löydy säilytystiloja. Näin sitten Pinterestissä kahvikuppeihin liittyvän idean, jonka päätin toteuttaa. 

Edesmenneen mummoni kupeilla on enemmän tunnearvoa kuin rahallista-, tai käyttöarvoa. Niinpä päätin toteuttaa mummon vanhoihin kuppeihin näitä ihastuttavia neulatyynyjä, joilla kuitenkin on Ihan käytännön merkitys ja ne mahdollisesti ja toivottavasti päätyvät vielä hyötykäyttöön. Aion antaa jokaiselle serkulleni ja heidän äideilleen tällaisen kupin, kunhan vain saan kaikki ne tehdyksi... Näin jokainen suvun perhe saa käyttöesineeksi muokatun muiston mummosta ❤️

Toteuttaminen on melko yksinkertaista. Leikataan kankaasta n. 20cm x 20cm kokoinen tilkku, johon harsitaan kiristyslanka ympyrän muotoon. 
 

Lankaa kiristetään ja samalla työnnetään syntyvään ”pussiin” vanutäytettä niin paljon kuin sinne vain mahtuu ja hieman vielä yli. Lopuksi kiristyslanka sidotaan niin että koko paketti pysyy kasassa.

Kahvikupin sisäreunaan kiinnitetään kuumaliimalla kapea pitsi, joka piilottaa neulatyynyn ja kupin sauman. Seuraava osuus on tämän tuunauksen vaativin, mutta siinäkin kysytään ainoastaan nopeutta ja näppäriä sormia. Kuumaliimaa laitetaan runsaasti kupin sisäreunoille ja pohjalle. Kupin pohjalle jäävä neulatyynyn osa rutistetaan mahdollisimman pieneksi ja asetetaan paikoilleen niin, että kupin reunalla oleva pitsi pysyy paikoillaan. Tyynyä pidellään hetki paikoillaan, kunnes liima on kovettunut.

Lopuksi kuppi kiinnitetään kuumaliimalla lautaseen ja lautasen pohjaan tehdään muutama kuumaliimapisara, joiden tehtävä on toimia liukuesteenä.

Vallan ihastuttavia neulatyynyjä näistä syntyi ja mikä ihaninta, ne ovat muisto mummosta ja mummolassa vietetyistä kahvihetkistä ❤️

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat