Kirjoitukset avainsanalla näillä käsillä

Aiemmassa postauksessani kerroin tämän tabletin virkkamisesta Novitan Soma langasta. Alla ohje malliin, jonka piirsin Pinterestissä näkemästäni kattausliinan kuvasta. Kyseessä jokseenkin yksinkertaisen keskiosan ja näyttävän pitsireunuksen yhdistelmä. Viimeisen kierroksen nirkot täydentävät mallin herkäksi kokonaisuudeksi.

Ohjeen mukaisena Soma langalla tehtynä ja 3 koukulla tabletin halkaisijaksi tulee noin 36 cm.

Tein myös pitsiosiosta vielä piirretyn otteen, vaikka aika hankala näitä on käsin paperille ja ainakaan tasaiseksi kaavakuvaksi siirtää 😃 Pitsin aloittavalla ketjusilmukkakaarikierroksella on huomioitava, että jako ei mene tasan. Kaarisarjoja tulee olla 18 ja siksi kaarikierroksen aikana pitää isoissa ketjusilmukkakaarissa tasaisin välein neljän pylvään pään sijaan jättää väliin viisi pylvään päätä. Kierroksen aikana yhteensä noin 5 kertaa.

Piirrokset ja alla oleva sanallinen ohje tukevat toinen toistaan. Pelkästään tätä sanallista ohjetta voi olla himpun hankalaa seurata ja tulkita, kun en ihan ammattitason ohjeistaja ole…

Pylväistä koostuvat kierrokset alkavat aina kolmella ketjusilmukalla, jotka korvaavat ensimmäisen pylvään. Kierrokset päätetään piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmen ketjusilmukan muodostaman pylvään ylimpään ketjusilmukkaan.

1 kierros: 6 kjs kiinnitetään renkaaksi piilosilmukalla

2 kierros: 4 kjs, *p + kjs* toistetaan 8 kertaa niin, että renkaaseen tulee 10 pylvään ja ketjusilmukan muodostamaa kaarta. Ps. 

3 kierros: 3 kjs + 2 p ensimmäiseen kjs kaareen. 3p jokaiseen ketjusilmukkakaareen. Toistetaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

4 kierros: 5 kjs, jätetään 1 pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 2kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

5 kierros: 3 kjs + 3 p kjs-kaareen. 4p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps. 

6 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

7 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

8 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

9 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

10 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

11 kierros: 3 kjs + 1 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

12 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

13 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 3. Joka neljänteen kjs kaareen 3p.  kierroksen loppuun saakka. Ps.

14 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

15 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 4. Joka viidenteen kjs kaareen 3p. Ps.

16 kierros: 3 kjs. Jätetään väliin 1s ja kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. 5 kjs. Jätetään väliin 4s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla viidennen pylvään päähän. 3 kjs. Jätetään väliin 1s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. Huom! Jako ei mene kierroksella tasan ja kierroksen aikana pitää n. 5 kertaa jättää pitkän kjs-kaaren väliin 5 silmukkaa ja kaari kiinnitetään vasta kuudennen pylvään päähän. Kierrokselle pitäisi tulla 18 ryhmää, joissa on viiden silmukan kaaren molemmin puolin kaksi kolmen silmukan kaarta. 

17 kierros 3kjs + 8 p kjs-kaareen. 9p jokaiseen kjs-kaareen. Kiinteä silmukka pienten ketjusilmukkakaarien väliseen kiinteään silmukkaan. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

18 kierros Siirrytään piilosilmukalla ensimmäisen pylvään (edellisen kierroksen ketjusilmukoista koostuva pylväs) kohtaan. 3 kjs,+ 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p… Jatketaan kierros loppuun niin, että jokaisen kaaren ensimmäinen ja viimeinen pylväs on yksittäinen.

19 kierros 1kjs + 3 ks + nirkko +3 ks + nirkko + 3 ks + nirkko +7ks… Jatketaan kierroksen loppuun saakka niin, että jokaisen pylvään päähän tulee kiinteä silmukka ja kaareen tasaisin välein 3 nirkkoa. Ps ja päättely 

Samalla mallilla tein myös siskolleni syntymäpäivälahjaksi kattausliinat Paapon avointen ovien päiviltä ostamistani langoista. Myöskään näiden lankojen herkulliset värit eivät antaneet mahdollisuutta jättää ostamatta niitä.

Näihin vihreisiin liinoihin tein keskiosan kiinteitä kierroksia vain 6 ja tällöin reunan pitsikaaria tuli 17. Tällä tapaa sain aina yhden rullan riittämään yhteen tablettiin. Lankana kuvan Camilla 6/4 ja koukun koko 3.

*kuvia muokattu 21.3.2019 klo 7.40* 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Törmäsin Ihan tahattomasti kaupassa tähän Novitan uuteen Soma- bambulankaan ja koska lanka sisältää sitä bambuviskoosia, ensin ajattelin tiskirättien virkkaamista. Ja kyllä niitäkin tästä langasta lopulta syntyi. Mutta sitten tarkemmin lankaa tutkiessani huomasin sen olevan kuin pienen pientä ontelokudetta. Sellaista mikro-onteloa… Nauhalankaa. Ja juuri sellaistahan olen kaivannut virkattaviin tabletteihin! Mukaan niitä keriä sieltä lähti ihan väkisin, vaikka en tiennyt vielä yhtään minkälaiseksi meidän suhde kehittyisi. Vaalea roosa (ruusu) ja vaalea lila (syreeni) olivat väreinä syötävän suloisia. Niitä nyt sitten ainakin alkuun.

Malliksi väkersin ohjeen pinterestissä näkemäni kattausliinan kuvasta. Jotenkin se näytti valtavan romanttiselta ja juuri sellaista näille väreille kaipasinkin. Kolmosen koukulla virkkailin ja kuuteen halkaisijaltaan 36 cm tablettiin kului ihan hieman yli neljä kerää tätä lankaa. Neljä rullaa ei aivan riittänyt, vaikka hilkulla olikin, mutta loppu lanka voi olla alku jollekin muulle ihanalle 😍 Viidellä rullalla tosiaan tekee sitten jo täyden pöydällisen vaikka kierroksen tai kaksi suurempiakin liinoja.

Tiskirättilangaksi lanka on hieman tiivistä, eli virkkausmallina paras vaihtoehto on mahdollisimman reikäinen ja ilmava kuvio. Tabletteihin Soma on kuitenkin ihan täydellistä! Tabletit eivät vaatineet edes kovettamista, kuten ohuesta puuvillalangasta aiemmin tekemäni asteritabletit. Lanka itsessään on niin jämäkkää virkattuna, että pelkkä silittäminen kostean liinan läpi riittää.

Kunhan saan tabletin ohjeen siirrettyä siististi paperille, päivitän sen myös tänne 😊

Kommentit (8)

Elina H
2/8 | 

On kyllä nätit. Odottelen vielä kommenttia pesusta, kun tuo bambu tuppaa kutistumaan joka pesussa.

Pastaakos tässä
Liittynyt28.10.2018

Kiitos kommentista! 😊 pitääpä laittaa korvan taa ja lisätä julkaisuun pesun jälkeen maininta, jos kutistuminen aiheuttaa ongelmia.
Olen tehnyt samasta langasta tiskirättejä joita olen jo pessyt, mutta en niissä ole huomannut mitään silmiinpistävää muutosta. Toki ne on kokoluokaltaan vähän pienempiä kuin nämä, niin ehkä mahdollinen kutistuminen ei sitten oo niissä ollut niin selkeästi havaittavissa.
Mutta selvitetään tämä pesun jälkeen 👍🏻😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Halusin kevättä kotiin ja halusin nauttia jo sipulikukkien kauneudesta. Myös sisätiloissa. Yleensä kyllä ostan sipulikukat vasta siinä vaiheessa kevättä, kun ne voi jo jättää ulos. Toisin sanoen sitten, kun yöpakkaset jää alle viiden asteen. Ulkona niiden kukinnasta saa nauttia moninkertaisesti pidempään kuin sisällä. Sisällä kukinta on äkkiä ohi ja kukinnotkin ovat pitkien varsien päässä jotenkin haaleita ja surkeita. Niin kovasti kun lasikupu olisikin kaunis tapa korostaa myös kevät- ja pääsiäisistutusta, vielä pitempiä ja hontelompia kasvuja se vaan tietäisi. Ulos lasikupua sipulikukkaistutuksiin voisin kuitenkin kokeilla...

Lasisia kupuja on itselleni joitakin kertynytkin. Sisustuksessa ne miellyttävät mua. Näin sitten Pinterestissä kuvan kanaverkosta tehdystä kuvusta ja tiesin että tätä mun täytyy kokeilla. Ohjetta en kyseisen kuvan takaa löytänyt, joten järkeilin asian seuraavasti;

Yhteen kupuun tarvittavat materiaalit;

·         Kanaverkkoa

·         Rautalankaa

·         Nuppivedin

·         noin 10mm prikka2 kpl

·         Sivuleikkurit ja kärkipihdit

·         Kalkkimaalia halutessa...

Valitaan kupu, jonka päälle verkkokupu rakennetaan. Kanaverkosta leikataan reilusti yli kuvun korkuinen ja 3-4 cm sen ympäryksen yli ulottuva pala. Asetetaan kupu muotiksi verkon päälle niin, että kuvun alareuna ja verkon leikkaamaton reuna ovat kohdakkain. 

Ensin kiinnitetään pitkät sivut toisiinsa alareunasta kuvun kaarelle asti. Tämä tehdään kääntämällä yhtymäkohdassa verkon puoliskot vapailta osilta ristiin vastakkaisiin suuntiin, ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan, niin että sivut lukittuvat toisiinsa. Koska kanaverkko on niin läpinäkyvä ja ohutta materiaalia, ei kannata säikähtää sitä jos saumaan tulee jopa kahdesta kolmeen senttiä verkkoa päällekkäin. Saumasta tulee ihan siisti ja suhteellisen huomaamaton näinkin.

Tässä kohtaa sisällä oleva lasikupu auttaa valtavasti verkkolieriön kasassa pysymisessä.

Tämän jälkeen aletaan muokkaamaan ja painamaan verkkoa kuvun yläpään myötäisesti niin, että verkkoa taitellaan ja vedetään kaikki ylimääräinen verkko suppuun kuvun kärkeen.

Lasikupu poistetaan ja sisäpuolelle ”supun” keskiöön asetetaan prikka ja prikan ja supun läpi työnnetään vetimen ruuvi. Supun ympärille pyöritellään muutama kierros rautalankaa, jolla kiristetään kanaverkko paikalleen ruuvia vasten. Muutama kierros rautalankaa riittää tässä vaiheessa ja rautalanka  päätellään ja sidotaan niin, ettei se pääse pärköämään. Ruuvin pitää olla tällöin paikallaan tai muuten ruuvin tarvitsema aukko voi mennä niin umpeen, ettei ruuvia enää saa paikoilleen.

Leikataan ylimääräiset verkon osat mahdollisimman läheltä rautalankasidosta ja käännetään ylijäävät verkon osat ulos- ja alaspäin, rautalankasidoksen päälle (kupu kannattaa asettaa takaisin tueksi tämän toimenpiteen ajaksi). 

Kieritetään nuppi ruuviin kiinni. Väliin laitetaan taas prikka. Lopuksi kieritetään rautalankaa lisää tähän nupin prikan alle jäävään osaan niin, että vetimen alapuoli on lopulta tasainen ja siisti. Päätellään rautalanka sitomalla ja pujottamalla langan pää kuvun sisäpuolelle.

Loppusilauksen kupuihin tein maalaamalla. Jostain syystä taaskin mua miellytti enemmän maalattu verkko, kuin maalaamaton ja kiiltävä. Erilaisilla vetimillä kupuihin saa oman maun mukaista ja persoonallista sävyä. Valkoisiin ruusuvetimiin yhdistin valkoista maalia, vaaleanpunaisiin vaaleanpunaista ja mustanpuhuviin vetimiin olisi sopinut vaikka ruskea maali kuvaamaan ruostetta, mutta käytin harmaata ja sitä rataa... Maalina käytin kalkkimaalia. Samalla kalkkimaalilla maalasin kuvissa olevat sinkityt astiat ja tein niihin kulumisen jälkiä hiomapaperilla.

 

Niin kuin jo aiemmin postauksessani  kanaverkkosydämestä mainitsin, että mua kiehtoo valtavasti ajatus kanaverkkoesineistä. Nämä kuvut ovat aika kiva lisä sisustukseen ja se maalaisuus on myös näissä jotenkin hienosti läsnä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ruokapöydän tabletteihin kokeilin ensin ohutta trikookudetta ja sen jälkeen ohutta ontelokudetta, eikä niistä kumpikaan tuntunut hyvältä ajatukselta tähän tarkoitukseen. Tabletin pitäisi kuitenkin olla niin ohkainen, että pitsikuviot tai reunojen vahvuus ei aiheuta turhia juomalasien kellahtamisia tai muita vastaavia katastrofeja. Niinpä päädyin ohueen puuvillalankaan. Jälkeenpäin ajateltuna vähän liiankin ohueen. Kokonaisuuden työmäärä oli kuitenkin sitten niin suuri, että olisin toivonut pääseväni helpommalla. Mutta ken leikkiin ryhtyy…

Lankana käytin harmaata Novitan Cotton Mercerized-lankaa  ja 2,5 koukkua. Virkkuuohjeena itselleni kovin tuttu Kauhavan Lankavan Asterimaton ohje, joka sopi tähän tarkoitukseen alkuperäisenä.

Halusin tablettiin jämäkkyyttä ja vaihtoehtoina oli tärkin kanssa silittäminen tai sokerivesi. En ole aiemmin varsinaisesti kovettanut mitään, niinpä testasin laimean sokeriveden vaikutuksen ja ainakin se poisti näistä turhan lerputuksen. Ohjeita löytyy hyvin esim. Punomon Pitsisivustolta.

Lopputulos on hyvin lähellä sitä mitä kaavailinkin sen olevan 😊

Virkkasin myös viime pääsiäiseksi pastellinkeltaiset tabletit samalla ohjeella. Lankaostoksilla ostoskorissani oli jo vihreä värivaihtoehto, kun törmäsin alennuskoppaan… Siinä se keltainen lanka tönötti ja väri oli ihan täydellinen! Samoin langan vahvuus. Lankana Novitan Aamu.

Langan vahvuus ja kolmosen koukku edesauttoivat siinä, että työ eteni huomattavasti nopeampaa kuin harmaiden tapauksessa. Aloitus ja periaate oli kuitenkin sama. Ohjetta piti soveltaa hieman heti kiinteiden kierrosten jälkeen. Eli pitsimäistä kuviota (pylväsryhmäkierroksia) aloittaessa piti pikkasen tiivistää ja tehdä kierrokseen pari ylimääräistä pylväsryhmää, siten että ryhmien pylväät lähtevät aina samasta silmukasta.

Samoin soveltamista vaadittiin siinä vaiheessa, kun pitsimäisiä pylväsryhmiä oli tehtynä neljä kierrosta. Ympärys alkoi kiristyä niin, että ennen kiinteitä kierroksia tehtävä ketjusilmukkakierros vaati neljä silmukkaa jokaiseen väliin ohjeessa olevan kolmen silmukan sijaan. Siitä jatkoin kolme pylväskierrosta samalla pylväsmäärällä kuin silmukoita oli ketjusilmukkakierroksessa. Neljännelle pylväskierrokselle tein harvakseen, noin 15 pylvään välein yhden pylvään lisäyksen.

Kun aloitin viimeiset pylväsryhmäkierrokset tärkeimpänä asiana oli, että ympärys ei kiristy ja että ryhmiä tulee parillinen määrä, että sitten reunuksen teossa jako menee nappiin. Niinpä laskin ja tiivistelin ryhmiä sitä mukaa, että sain oikean määrän niitä ryhmiä siihen syntymään. Ensimmäinen tabletti oli purkamisen ja udelleen tekemisen toistoa, mutta siitä se ohje muotoutui ja sitten vain sama uudelleen kolme kertaa.

Onhan nämä nyt sitten vähän söpöt ❤️

Mielestäni asterimatto taipuu mainiosti tabletiksi. Nämä ei varmaan olleet viimeiset tällä ohjeella tekemäni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Blogiarkisto

Kategoriat