Kirjoitukset avainsanalla sidonta

Kransseja rakentelen joka vuodenaikana ja jokaiseen juhlaan. Syksy ja joulunaika on kuitenkin hieman spesiaalimpaa kautta ja tapaan tehdä havuista ovikransseja höystettynä monin eri tavoin. Ja vuosittain jokin tietty tyyli nousee omaksi suosikiksi. Tänä vuonna se juttu on yksinkertaiseen havukranssiin lisätyt pienet kuusenpallot ja koristenauha. Pallojen värilläkään ei ole suurta merkitystä, koska taustalle sidotut oksat antavat luonnollisen ja rauhallisen taustan hieman prameileville palloille.

Kranssi sidotaan normaaliin tapaan; pohja tehdään pajusta ja pintaan sidotaan halutut materiaalit. Sidontalankana on vihreä tai ruskea rautalanka. Kranssin sitomisesta kerroin yksityiskohtaisemmin postauksissani itsenäisyyspäivän seppeleistä sekä syyskransseista.

Kun varsinainen havujen sidontatyö on tehtynä, voi kranssiin halutessaan lisätä tekolunta tai hilettä, kunhan vain muistaa pysytellä kohtuudessa. Nämä materialait kiinnitän liimasprayn avulla ja toki lumena voi käyttää myös valmista tekolumispraytä.  Tämän jälkeen kiinnitetään koristenauha ja asetellaan pallot parhaiten omaan silmään sopivalla tavalla kranssin päälle. Pallojen ei tarvitse olla kranssissa täysin symmetrisesti ja niillä ei ole tarve täyttää koko kranssia. Pallot kiinnitetään paikoilleen runsaalla määrällä kuumaliimaa hieman tunkien niitä neulasten väliin niin, että ne kiinnittyvät neulasten lisäksi myös oksiin.

Kranssi hehkuu hillittyä glamouria ja se toivottaa joulunajan vierailijat tervetulleiksi kotiisi ❤️

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näihin aikoihin viime vuonna serkkuni heitti ilmaan vähän kuin haasteena hevosenpään muotoisen ovikoristeen, jonka kuvan oli nähnyt netissä. Yritin etsiä ohjeita kyseiseen koristeeseen, mutta varsin vähän löysin valmista tietoa... Päädyin kokeilemaan tekemistä vähän kuin yrityksen ja erehdyksen kautta ja viimein runkoversio tuntui toimivalta.

Aloitan sitomalla rautalangan avulla pajuista L:n muotoisen rangan. Pajuja voi taivuttaa ensin 90 asteen kulmaan, mutta lopuksi laitan oksia molemmille sivuille erikseen, jolloin kulma korostuu. Tästä rangasta ei helpolla tule liian paksua, mutta liian ohkaisena se ei tue ympärille rakennettavaa runkoa ja koko muuta työtä, joten tähän saa laittaa tavaraa ihan reilusti. Muutoin rangan koon suhteen kannattaa olla tässä kohtaa varovainen; vaikka rangasta lähtee tekemään edes kohtuullisen kokoista, lopulta valmis työ saattaa olla hieman kookaskin.

L:n muotoisen rangan asetan pienisilmäisen kanaverkon väliin ja leikkaamalla ja muotoilemalla teen verkosta hevosen pään muotoisen rungon. Ranka ja kanaverkkorunko sidotaan yhteen rautalangalla niin, ettei ranka pääse liikkumaan kanaverkon sisässä. Samalla tehdään rautalangasta ripustuslenkki, joka kiinnitetään pajurankaan niin, että lenkki jaksaa kannatella valmista työtä. Lenkki asetetaan suurin piirtein rangan kulmakohtaan, mutta koska työn kaulaosa tulee raskaammaksi kuin mitä pää on, ei ole pahitteeksi jos lenkki osuu enemmän sinne kaulan puolelle. Näin ovikoriste pysyy ripustettuna sitten paremmin tasapainossa ja asennossaan.

Kuusen havuista leikkaan n. 15 cm pitkiä oksien kärkiosia. Näitä kärkiä työntelen tyvi edellä kanaverkon sisään kaulan alaosasata alkaen ja siitä ylöspäin edeten. Kun kaula on täytetty havuilla ylös asti, tehdään pään osuus samoin, aloittaen hevosen turvasta. Havujen asettamisessa noudatetaan vähän niin kuin oikean hevosen karvojen suuntaa. Ajatuksena tässä on, että kuusen oksat ja havut toimivat kuin kalanruoto, eli kun ne saa nätisti pukittua verkkojen silmistä rungon sisään, ne eivät vastakarvaan pääse sieltä pois putoamaan. Tästä syystä on tärkeää että työssä käytetään tuoreita kuusenoksia, joiden neulaset pysyvät mahdollisimman pitkään varisematta paikoillaan.

Kun koko runko on tökitty täyteen kuusen oksia, muotoa voi vielä fiksailla saksilla. Muun finistelyn tein käpysilmällä ja juuttinaruriimulla. Käpyyn sidotaan rautalanka ja rautalanka pujotetaan rungon läpi työn alapuolelle, jossa se sidotaan runkoon kiinni. Riimun asensin samalla tyylillä, eli hihnojen solmut tulevat työn takapuolelle.

Hevoselle voi tehdä myös tuuhean harjan esim. männyn oksista. Ne on kuitenkin hyvä sitoa tyvestään rautalangalla ja kiinnittää runkoon kiinni, koska ne eivät kuusen tavoin jää itsestään kiinni pohjaan.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pinterestissä katselin kuvia näistä mitä mielikuvituksellisimmista kuusista, joiden kaartuvasta latvasta mieleen tulee jokin Nightmare before Christmas- tyyppinen satu. Päätin että tänä vuonna haluan totisesti tällaisia tehdä itselleni. Halusin niitä yksittäisinä ja ryhminä. Ihan kaikella tapaa ajattelin tätä ajatusta jalostaa. Ensimmäisen kuusen tein ihan vain testatakseni  kuinka helppoa tai hankalaa toteutus on. No ei ollut hankalaa. Lopulta syksyn mittaan näitä sitten syntyikin sinne ja tänne.

Ihan ensimmäisen kuusen rungon painoin sulana olleeseen syyskukkaistutukseen lankaköynnöksen kaveriksi. Aika kivasti se siihen istahti. Toki tällaisen kuusen latva on raskas ja jos ruukun multa ei nopeasti jäädy ja jäätyessään tukevoita puun seisontaa, puu hyvinkin helposti voi kallistua ja ruveta kenottamaan kuinka sattuu. Tämä puu sai latvaansa roikkumaan punaisen teko-omenan, joka ei sitten kestänyt ulko-olosuhteita, vaan parin viikon päästä heitin sen omenaksi tunnistamattomana kurttuisena pallona menemään.


 

Puun toteutus tapahtuu kieputtamalla rautalankaa työn ympärille ja sitomalla langalla aina tarvittavat materiaalit runkoon. Rautalankana käytetään vihreää puolalle kerittyä rautalankaa.

Kukkapurkkeihin tökättävät puut rakensin seuraavalla periaatteella; Rungoksi valitaan kyllin vahva ja riittävän pitkä oksa (pituudessa pitää huomioida se maahan upotettava osa). Oksan kärkeen latvaksi kiinnitetään rautalangalla kuusen oksa, johon kieritetään rautalankaa ees ja taas melko tiheään niin että kaikki latvan oksat ovat lopulta sidottuna tiiviisti suipon latvan myötäisiksi. Latvaa pystyy tämän jälkeen hieman muotoilemaan ja sen voi taittaa kaartuvaksi hiipaksi.

Tämän jälkeen valitaan sopivan mittaisia ja haarottuneita kuusen oksia, joita sidotaan kuusen alapäähän puun helmaksi. Tässä käytin alla vähän kuin täytteenä ensin oksia, joista olin leikkonut oksien kärjet toiseen havuaskarteluun. Ne eivät näy alta mihinkään, mutta antavat helmalle lisää massaa. Ja tuleepa hyödynnettyä kaikki kerätyt materiaalit… Oksia sidotaan tasaisesti ympäri puuta, kunnes helmassa on riittävästi ja tasaisesti materiaalia. Jonkin verran oksia voi myös sitoa ylemmäs, jolloin helman osuus pitenee, mutta välttämättä se ei ole tarkoituksenmukaista tai tarpeellista. Näiden helmaoksien sidontakohta saadaan piiloon sitomalla vielä pienempiä havuja näkyvissä olevien oksien tyvien päälle.

Jos haluaa pystyssä pysyvän ja jämäkän kuusen, jalka kannattaa valaa betonilla kukkapurkkiin. Tällöin kuusi ei kellahtele ihan herkästi kumoon. Tässä tapauksessa sidontatyö tehdään suoraan siihen valmiina törröttävään jalkaan. Betonin peittämiseksi käytetään sammalia, jäkälää tai vaikka meriheinää.

Nyt viimeksi tein kuusen oksista kaksi saman kokoista pikkupuuta. Nämä asensin takaterassin portin pieliin runkoruusujen tilalle. Takaterassilla ei ollut vielä lainkaan liikaa valoja, joten kiersin näihin 40 valon sarjat ja eipä ne hassummilta hämärissä siinä näytä.

Haaveissa on tehdä vielä jouluksi kolmen puun ryhmä sisätiloihin. Ne ”kuuset” olen ajatellut tehdä tuijan oksista, jolloin joulupuu aidosta materiaalista saadaan myös kuusiallergikon kotiin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kukapa arvaisi, että suorastaan rakastan kukkia...? Kesällä pidän mieluusti koko ajan tuoreita kukkia pöydällä. Luonnon kukat, kasvatetut kukat tai yhdistelmä vähän kaikkea voi päätyä kimppuun. Käytän kimpuissa myös pensaiden oksia ja perennojen lehtiä. Toisinaan asettelen kukat maljakkoon, toisinaan sidon ne kimpuksi.

Tärkeää osaa kimppujen kanssa näyttelee maljakko tai astia, johon kukat asetellaan. Sidotun kimpun varsien ei saa ottaa maljakon pohjaan niin, että kimppu jää kallelleen. Kimpun pitää tavallaan levätä maljakon suulla. Joko siis valitsen riittävän korkean maljakon kukille tai leikkaan varret niin lyhyiksi, että tämä ehto toteutuu.

Kestävyyttä kimpuille saa sillä, että kukkien oksista poistetaan kaikki lehdet oksien veteen osuvilta osin. Lehdet mätänevät nopeasti vedessä, eikä se edesauta kukkien säilymistä ja lopulta mätänevät lehdet ja vesi haisevatkin todella pahalta. Vettä vaihdan parin päivän välein ja nypin kuihtuneet kukat pois joukosta. Näin kimput kestävät kauniina kevyesti viikon päivät ja kimpussa käytetyistä kukista riippuen jopa parikin viikkoa. 

Lupiinit huumaa tuoksullaan kesäkuussa. Nautin niistä ulkona ja sisällä. Asetelmassa mukana koiranputkia ja astiana Arabian maitokannu. Eikä tarvitse sitoa, vaan pelkkä asettelu riittää. 

Koska lupiineja on meidän pihan reunamilla saatavilla ihan reilustikin, kerään toisinaan niitä valtavan määrän sankoon, jonka sitten asetan vanhaan voikirnuun. Tässä asetelmassa mukana myös toinenkin vieraslaji ja siitä syystä vihattukin tatar. Silti minun silmään ihanaa maalaisromantiikkaa 😍

Ennen juhannusta suopursut täyttävät metsät kukinnoillaan. Eipä mökkijuhannus kummempia kukkia kaipaa 😊 Astiana ihan tavallinen ikean kermanekka

Samainen kermanekka pääsee useinkin mökkikukkien maljakoksi. Ihastuttavat päiväkahviseuralaiset 😍

Luonnonkukkia ja vähän niitä kasvatettujakin 😊

 

Ojanpenkalta keräsin mesiangervoja ja heiniä. Mausteena kirjavalehtisen kanukan oksia ja reunoilla kuunliljan lehtiä.

Isäni 70-vuotis syntymäpäiville sidoin kimpun pioneista. Mukaan laitoin hortensian oksia, ojanpenkalta jo kukintonsa päättäneitä putkikasvin kukintoja, jaloangervon lehtiä ja kukintojen nuppuja, kuunliljan lehtiä sekä ohrantähkiä. Astiana shampanjacooleri.

Viimeisin, vaan ei välttämättä viimeinen tämän kesän kimppu on runkoruususta kukintojen painosta katkenneet ja pelastetut oksat sekä kukkivat oreganon varret.  

Tekstiä muokattu 13.8.2019

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat