Tänä syksynä olen tehnyt kransseja enemmän kuin koskaan aiemmin. Niitä on syntynyt kävyistä, havuista, varvuista... You name it. Kaikki omat ja lainaovet on kranssitettu. Tein myös pari hevosenpäätä kuusen havuista ja ne löysivät tiensä sukulaisteni luokse, hevosihmisten koteihin.

Joulun kunniaksi halusin koristaa ja korostaa alkuvuodesta tuunaamaani perintöemännänkaappia. Niinpä oudokseltaan nenänpäätä nipistävässä talvikelissä lähdin kalliolle etsimään materiaaleja. Lunta ei eilen ollut vielä nimeksikään, joten materiaalien kerääminen ei ollut hankalaa. Ajatuksenä oli ensin tehdä pienet kranssit puolukan varvuista, mutta nähtyäni metsässä vihreänä törröttävät mustikanvarvut, tulin toisiin aatoksiin.

Kranssin pohjaksi pyöräytin yhdestä pajunoksasta sopivan kokoisen rinkulan. Siihen lähdin sitomaan mustikan varpuja pienissä erissä. Tarkoitus oli tehdä kaksi pientä ja yksinkertaista kranssia, jotka ripustetaan kaapin oviin nauhoilla. 

Ja tällaiset niistä tuli. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä istuvat tarkoitukseensa juuri ajattelemallani tavalla ❤️

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019