Törmäsin Ihan tahattomasti kaupassa tähän Novitan uuteen Soma- bambulankaan ja koska lanka sisältää sitä bambuviskoosia, ensin ajattelin tiskirättien virkkaamista. Ja kyllä niitäkin tästä langasta lopulta syntyi. Mutta sitten tarkemmin lankaa tutkiessani huomasin sen olevan kuin pienen pientä ontelokudetta. Sellaista mikro-onteloa… Nauhalankaa. Ja juuri sellaistahan olen kaivannut virkattaviin tabletteihin! Mukaan niitä keriä sieltä lähti ihan väkisin, vaikka en tiennyt vielä yhtään minkälaiseksi meidän suhde kehittyisi. Vaalea roosa (ruusu) ja vaalea lila (syreeni) olivat väreinä syötävän suloisia. Niitä nyt sitten ainakin alkuun.

Malliksi väkersin ohjeen pinterestissä näkemäni kattausliinan kuvasta. Jotenkin se näytti valtavan romanttiselta ja juuri sellaista näille väreille kaipasinkin. Kolmosen koukulla virkkailin ja kuuteen halkaisijaltaan 36 cm tablettiin kului ihan hieman yli neljä kerää tätä lankaa. Neljä rullaa ei aivan riittänyt, vaikka hilkulla olikin, mutta loppu lanka voi olla alku jollekin muulle ihanalle 😍 Viidellä rullalla tosiaan tekee sitten jo täyden pöydällisen vaikka kierroksen tai kaksi suurempiakin liinoja.

Tiskirättilangaksi lanka on hieman tiivistä, eli virkkausmallina paras vaihtoehto on mahdollisimman reikäinen ja ilmava kuvio. Tabletteihin Soma on kuitenkin ihan täydellistä! Tabletit eivät vaatineet edes kovettamista, kuten ohuesta puuvillalangasta aiemmin tekemäni asteritabletit. Lanka itsessään on niin jämäkkää virkattuna, että pelkkä silittäminen kostean liinan läpi riittää.

Kunhan saan tabletin ohjeen siirrettyä siististi paperille, päivitän sen myös tänne 😊

Lisäys 13.6.2019:; pesun ja silityksen jälkeen tablettien koko pysyi ennallaan. Taas siis yksi hieno lisäpiirre tälle langalle. Eli ei kutistu pesussa 😊

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Elina H
2/11 | 

On kyllä nätit. Odottelen vielä kommenttia pesusta, kun tuo bambu tuppaa kutistumaan joka pesussa.

Pastaakos tässä
Liittynyt28.10.2018

Kiitos kommentista! 😊 pitääpä laittaa korvan taa ja lisätä julkaisuun pesun jälkeen maininta, jos kutistuminen aiheuttaa ongelmia.
Olen tehnyt samasta langasta tiskirättejä joita olen jo pessyt, mutta en niissä ole huomannut mitään silmiinpistävää muutosta. Toki ne on kokoluokaltaan vähän pienempiä kuin nämä, niin ehkä mahdollinen kutistuminen ei sitten oo niissä ollut niin selkeästi havaittavissa.
Mutta selvitetään tämä pesun jälkeen 👍🏻😊

Vierailija
5/11 | 

Aivan ihanat! Virkkaisin tyttärelleni mutta sen verran noviisi olen, että kaipaisin ohjetta. Olisiko sellaista mahdollista saada, kiitos!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019