Sain tämän tuolin enoni vaimolta / serkultani. Ilmeisesti se oli tarpeettomana menossa roskalavalle, mutta olivat sitten muistaneet, että mielelläni tuunailen näitä pieniä kalusteita. Tuolin tunnettu historia on, että serkkuni isotäti on ostanut sen huutokaupasta. Joskus. Itselleni on tällaisten kalusteiden aikakausien ja tyylisuuntien määrittely varsin vaikeaa, kun en asiaa oikeastaan ole ikinä harrastanut. Veikkaan, että tyylisuunta lähentelee kustavilaista tai jotain sen suuntaista. Olisin kyllä kiitollinen, jos joku aihetta paremmin tunteva kommentoisi ja kertoisi. 😃

Tuoli oli pinnoiltaan hieman huonossa kunnossa. Lakkapinta oli yleisesti ehjä, mutta jalkojen alaosasta kulunut ja mahdollisesti joskus kostunut. Tuolin puiden väliset liitokset olivat toisistaan irti ja istuinlevyn kehys oli haljennut. Muuta ei rungossa ollut varsinaisesti rikki. Pehmusteen paikalla oli pelkkä kangas, enkä ole edes varma, kuuluisiko tämän tyylisessä tuolissa olla sen kummemmin pehmustetta… Että pelkkä kangas (tai nahka) vain?

Erityisen kauniin tuolista tekevät sen siro olemus, etujalkojen urat sekä selkänojan muotoilu.

Koska en vieläkään ole niinkään innostunut entisöinnistä, vaan ennemminkin korjaamisesta, kunnostamisesta ja kalusteen tekemisestä omanlaisekseni, näin välittömästi silmissäni lopputuloksen tästä tuolista; Valkoinen maalipinta mahdollisesti keinotekoisilla kulutuksilla ja muhkea pellavapäällysteinen pehmuste. Lopulta ajattelin kokeilla myös nappien kiinnitystä pehmusteeseen. Koska ne korostaisivat sitä sellaista pehmeyttä, jota istuinosaan halusin.

Ensimmäisenä liimasin rungon ja istuinlevyn. Mitään osia ei tarvinnut siis uusia, mutta rungon liimaaminen oli hieman haasteellista… Kun loppupeleissä istuinosan reunat eivät olleet kovin vahvaa puuta, niin puristinten välissä runko meinasi vääristyä pois muodostaan. Niinpä jouduin hieman himmaamaan puristinten käyttöä sillä kustannuksella, että yhden nurkan liitokset jäivät vähän irvistämään. Ajattelin kuitenkin irvistyksen pehmenevän maalipinnan myötä.

Liimaamisen jälkeen putsasin ja hioin tuolin pinnan. Vaikka yleensä tällaisissa tuoleissa ja kalusteissa lakkapinta tuntuu kovalta ja kaiken kestävältä, oli tämän tuolin lakkapinta niin haperoa ja kevyesti poistettavissa, että hiomiseen kulunut aika oli oikeastaan naurettavan lyhyt.
 

Tuolin puumateriaali tuntui käsikopelolla ja silmällä arvioiden olevan koivua, joten ruskea väri lakkapinnan alla täytyi olla petsiä. Siinä pelossa, että väri työntyy maalin läpi, maalasin tuoliin ennen varsinaista maalipintaa otex-pohjamaalin.  

Pinnaksi tuli valkoinen kalkkimaali ja hiomalla tein siitä silkinsileän ja samalla tein runkoon sitten myös ne keinotekoiset kulutuksen jäljet. Lopuksi pintaan tuli väritön kalustevaha, joka lyhyen kuivatuksen jälkeen kiillotetaan liinalla.

Istuinlevyn liimaamisen jälkeen mittasin ja merkitsin levyyn nappien paikat. Nappien paikoille levyyn porattiin pienet reiät. Tämän jälkeen asettelin pehmusteet paikoilleen. Pehmusteena käytin useita kerroksia levyvanua, joita autoin hieman toisiinsa kiinnittymisessä liimasprayllä. Päällimmäisestä vanulevystä tein niin ison, että sain sen ulottumaan kaikkien vanulevykerrosten yli ja kiinnitin sen niiteillä istuinlevyn pohjaan. Näin pehmustekerros muotoutui paikoilleen niin, ettei sitä tarvitse kankaalla yrittää enää muotoilla. Asettelin levyn vanuineen nurin päin sopivan kokoiseksi leikkaamani kankaan päälle ja kiinnitin kankaan pohjaan niiteillä. Ensin pitkät sivut ja sen jälkeen kulmien rypytykset ja lisää niittejä…

Kulmien rypytys ei sitten mennyt (tietenkään) ihan niin kuin olin ajatellut… Ongelmaa aiheutti istuinlevyn ja siinä olevien pehmusteiden pyöreys vs. rungon ja istuinlevylle varatun aukon kulmikkuus. Tiukaksi vedettynä pyöreähkö istuinosa ei peittänytkään tuolin jalkojen päällä kaikkea sille varattua tilaa. Niinpä nurkat meni uusiksi ja ne piti jättää hieman ”löyhiksi”. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.

Pehmustetun istuimen nappeina käytin pieniä päällystettäviä nappeja, joihin pistin pellavakangasta, jota tuli tuolin päällyseen. Nappeja ei tällaiseen viritelmään varsinaisesti pysty ”ompelemaan” paikoilleen ja siksi toteutin kiinnityksen niin, että vedin kaksinkertaisen vahvan karhulangan kerran pohjan reiästä sisään, vanukerrosten läpi ja ulos kankaasta - siitä napin läpi ja takaisin istuinlevyn alapuolelle. Kiristin langan ja napin paikoilleen käyttäen istuinlevyn alapuolella apuna tikkua, jota vasten lankaa sidoin.

 Niin. Ei se ehkä näytä yhtään sellaiselta, kuin sen ”kuuluisi” näyttää, mutta se näyttää juuri sellaiselta kuin itse halusin. 😍

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat