Me ollaan vähän kuin vahingossa ryhdytty keräämään erilaisia vanhoja ompelukoneen jalkoja, ompelukonepöytiä ja siinä ohessa on tullut mukaan myös yksi vanha toimiva ompelukone. Ne vain on niin kertakaikkisen upeita ja monikäyttöisiä, että ei malta lopettaa ja aina kun silmiin osuu uusi sopivansorttinen jalka, alkaa mielessään etsiä sille jo kotoa paikkaa.

Ompelukone on ennen aikaan ollut se laite, jota on jokaisessa taloudessa tarvittu. Vaikka se on ollut kallis hankkia, se on ollut lähes välttämätön. Siksi jalkoja ja toimivia koneitakin on vielä paljon tarjolla, eikä niiden hintakaan ole päätähuimaava, vaikka niin voi luulla. Pelkän jalan hinta on kohtuullinen, jos se on 30 ja 50 euron välillä. Ehjästä kokonaisuudesta koneineen maksaisin 50-80 euroa. Hinta tosin riippuu täysin jalan tai koneen yleisyydestä.

Ensimmäinen ompelukoneen pöydänjalkani on kotoisin omasta lapsuudenkodistani, tai oikeammin meidän mummolasta. Tämä jalka oli jo lapsuudessani mukana meidän ulkoleikeissä ja siitä oli jo silloin kaikki puuosat hajonneet ja maatuneet. Käsittääkseni kyseessä on isoäitini ompelukoneen jalka, joka on sitten joutanut sanan varsinaisessa merkityksessä pellolle uuden koneen tieltä. Parikymmentä vuotta sitten se kotiutui minulle. Kunnostin täysin ruostuneen jalan ja maalasin sen automaattisesti mustaksi, koska halusin kunnioittaa vanhan esineen ulkonäköä, vaikka sitä ei alkuperäiseen kuntoon muilta osin enää saisikaan. Hammerite on hyväksi havaittu maali näihin jalkoihin. Ei tarvitse tehdä valtavia pohjatöitä hiekkapuhalluksineen, vaan homma hoituu ihan kotikonstein, kun irtonainen ruoste harjataan ja hiotaan. Maali toimii pohja- ja pintamaalina. Kansi tähän jalkaan tehtiin liimalevystä, jonka käsittelin valkoisella kalustelakalla. Kansi kiinnitettiin rekiruuveilla, että se myös pysyisi paikallaan. Enkä kyllä lainkaan moiti siistejä pulttien päitä pöydän kannessa. Kunnostuksesta lähtien tämä pöytä on ollut kunniapaikalla kodissani.

Seuraavaan jalkaan ei liittynyt mitään tunnesiteitä ja uskalsin sitten maalata siitä valkoisen. Ja aika kivahan siitä tuli näinkin. Alunperin tämä pöytä on ollut minulla tietokonepöytänä, mutta nyt se toimii toisessa kodissani tv-tasona. Jalka on hieman normaalia leveämpi ja siitä syystä sen päälle on helppo laittaa isompikin kansi kokonaisuuden kuitenkaan näyttämättä yläpainoiselta. Kantena nyt altapäin kiinni ruuvattu, reunoista pyöristetty ja valkoisella kalustevahalla käsitelty liimapuulevy.

Kolmas jalka oli varsinainen löytö! 😍 Hinta oli ostajalle enemmän kuin kohdillaan ja tämä jalka oli ihan pakko liittää kokoelmaan. Kyseessä siis upea SUOMI-jalka. Suomi-jalan historia on se, että silloin kun ompelukoneita on suomeen rahdattu ihan urakalla, ei ole ollut mitään järkeä tuoda kuin pelkkiä koneita kansineen. Jalat kun ovat raskaita ja vievät kuljetuksissa paljon enemmän tilaa itse pääasiaan, eli koneeseen nähden. Niinpä jalkoja valmistettiin suomessa monellakin eri valimolla ja eri muotilla, josta tämä Suomi-jalka yhtenä todisteena (näitä taustajuttuja olen lukenut mm kansallismuseon sivulta). Ostovaiheessa vanhan pöydän kansi oli kunnostettu, eikä sille ollut sen puoleen tarvetta tehdä mitään. Se siis sai jäädä tällaiseksi, koska sehän oli justiin hyvä näin.

Neljäs jalka onkin sitten ihan toimivalla koneella varustettu Husu. Ostin tämän ystävältäni ja hänen isänsä on sen aikoinaan laittanut nykyiseen kuntoonsa. Tämä on kaunis ja arvokas juuri tällaisena.

Viimeisimmän pöydänjalan Topi osti torista ja vaikka sen hinta oli kohtuukorkea, sen yksilöllisyys viehätti. Kyseessä siis teollisuuskoneen jalka, jossa ei turhia kruusooksia ole. Ainoastaan poljin on koristeellinen ja muuten jalka on jykevä ja hyvin pelkistetty.Tähän päätettiin tehdä kansikin sitten vähän ronskimmasta materiaalista. Ajatus muokkaantui taas projektin aikana ja lopputulos on parempi, mitä oltiin aluksi edes ajateltu. Homma lähti käyntiin taas jalan maalauksesta. 

Kansi rakennettiin vahvasta koivuponttilankusta. Lankkujen sivuihin tehtiin höylällä viisteet ja samalla kun niitä lankkuja siinä pyöriteltiin, keksittiin upottaa poljin kanteen. 

Lankut käsiteltiin harmaalla puuöljyllä. Lopuksi koko komeus reunustettiin heinäseipäillä. Topi sovitteli ja jiiras seipäät melkosen kätevästi ja vaikka se ei ollut ihan helpoin homma, oli se kyllä sen vaivan arvoinen.

Mä suorastaan rakastun näihin pöytiin yksitellen ❤

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Käsin tekemisen iloa.

 

Pastaakos tässä on Etelä-Pohjalainen nainen, yhden lapsen äiti, komian luontoinen ja ylpeä juuristaan.

Silmää ja sielua miellyttää kauniit asiat. Kaikesta uudesta tekemisestä herkästi syttyvä ja jos ei pioneeri tai pyörän keksijä olekaan, niin toistot, soveltaminen ja omien mausteiden lisääminen liittyy lähes kaikkeen tekemiseen.

Omien käsien jälki näkyy ympärillä. Suurimpia nautintoja on saada jokin projekti onnistuneesti valmiiksi. Huomata että kaikki se kulutettu aika ja vaivannäkö kannatti.

Elämässä on niin paljon vakavia asioita, että jaksaakseen ne täytyy vaan selättää. Huumori ja itselleen nauraminen on melko varmoja kavereita siinä hommassa. Eikä meidän elämästä naurua ja iloa puutukaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019