Leikkipuistossa käynti tuntuu minusta usein tylsältä. En osaa keskittyä lukemiseen tai käsitöihin, sillä varsin huimapäiseksi osoittaunut kuopukseni tarvitsee vielä runsaasti valvontaa. Rauhallisina hetkinä lapset kiikkuvat tai leikkivät hiekkaleikkejään ja itse mietin kaikkia niitä kotitöitä ja muita töitä mitä voisin olla samaan aikaan tekemässä. Keskiviikko oli poikkeus. Kaunis aurinkoinen sää, ei liian kuuma. Tästä tulee hyvä päivä, ajattelin. Kirjastoauton suurkuluttajina olimme käyneet jälleen kerran palauttamassa nipun kirjoja ja lainaamassa uusia.

Hetken mielijohteesta ajattelin viedä lapset läheisellä viheralueella sijaitsevaan leikkipuistoon. Se kannatti. Alue oli henkeäsalpaavan kaunis. Lukuisat valkoisina kukkivat pilvikirsikat reunustivat leikkipuistoa ja lempeä kesätuuli puhalsi hennosti sinisenä kimmeltävältä järveltä. Istuin hiekkalaatikon reunalla ja ajattelin, että nyt on hyvä

Alkukesä on ollut harvinaisen kaunis. Ulkona kuluu helposti useampi tunti seuratessa luonnon heräämistä. Joka päivä huomaan jonkun uuden kukan ilmaantuneen, linnun palanneen tai puun tai pensaan kukkivan. Toivottavasti kesä jatkuu samanlaisena. Lämpimänä ja aurinkoisena. Ei liian kuumana. Välillä jokunen sadepäivä, jotta luonto pysyy vihreänä eikä hiekka pölise. Syksyllä voisi muistella miten ihana kesä oli. Sen muiston voimalla jaksaisi taas talven pimeyden läpi kevään valoon.

Kommentit (0)

Seuraa 

Pieni, pehmeä ja pörröinen on blogi neulomisesta ja hyvinvoinnista. Sitä kirjoittaa kolmekymppinen kuopiolainen neuleharrastaja, joka muistaa aivan liian harvoin pysähtyä sohvalle istumaan puikkojen ja lankakerän kanssa.