Syksy on hyvässä vauhdissa, mutta Naantalissa se ei ehkä vielä niin värien puolesta näy. Toki puut ovat vaihtuneet kellertäviksi, mutta mielestäni  ne ovat enemmän limenvihreitä, kuin keltaisia. Punaista ja oranssiakin on pieninä määrin katukuvissa, mutta ei mielestäni tarpeeksi jotta voisi puhua "syksyn väreistä".   Ilma sen sijaan tuntuu niin kylmältä suorastaan talviselta.  Oli kyllä upea katsoa yhtenä syyskuun aurinkoisista loppupäivistä myrskyä merenrannalla, kun oikein kunnolla pärski ja aallot löi. Siinä on jotain tosi puhdistavaa ja vapauttavaa omien ajatustenkin osalta; seistä korkealla kalliolla, ja kovassa tuulessa tuijottaen merta.

Niin ja oli meillä pari rajumman puolesta ukonilma yötäkin, jolloin tummanpuhuva taivas välkehti upeasti salamoiden toimesta. Paljon ei silloin nukkumaan pystynyt, jyrinä ja sade pitivät siitä huolen. Lokakuu toi tullessaan sitten  meillekin kunnon syys sateet. Mä olen viime kuun ja lokakuun alun aikana sairastanut flunssan, joka vei multa kaikki voimat, (en jaksanut paljon muuta kuin nukkua ja katsoa telkkaa.) yritin aloittaa pienimuotoista elämäntaparemonttia, mutta se on toistaiseksi ihan jäissä, ja ilmoittauduin opiston valokuvauskurssille siinä toivossa, että jonain päivänä voisin hyödyntää rakasta harrastusta jotenkin ehkä pienien lisätienestien toivossa.  Työhakemuksiakin laitoin taas  eripaikkoihin, mutta kaikista tuli vain se liian tutuksi tullut vastaus; "kiitos mielenkiinnosta yritystämme kohtaan, mutta valitettavasti valintamme ei osunut tällä kerralla sinuun". Lievästi sanottuna turhauttaa ja harmittaa. Mikä siinä on etten kelpaa mihinkään?! Siltä tämä jatkuva torjutuksi tuleminen alkaa tuntumaan. 

Noh, pieni valopilkku tän työttömyyden, ja kaiken muun arkisen keskellä on Tukilinjan  sivuilla tekemäni 2 kuukauden mittainen  vierailu, joten jos musta ei täällä seuraavien(kaan) kuukausien aikana kauheasti kuulu, se johtuu siitä että kirjoitan blogia myös tuolla.  Päädyin Tukilinja-lehden blogilinjalle, koska musta tehtiin juttu toukokuussa heidän elokuun numeroonsa.  Olin aluksi keväällä toimittajan yhteydenotosta vähän hämilläni, koska sen otsikko kuului "Tukilinjan myöntämä avustus" - Mikä avustus, enhän mä mitään sellasta oo nyt edes hakenut...?  Avattuani sähköpostin asia kuitenkin selventyi ja kyseessä oli siis pari vuotta sitten Tukilinjan minulle  myöntämä avustus, jonka hyödyllisyydestä ja vaikutuksista arkeen nyt haluttaisiin tehdä juttu jos siihen suostuisin.  Ja minähän suostuin. 

Sain jutun luonnoksen tarkistettavaksi kesällä, ja samalla toimittaja pyysi olemaan yhteydessä lehden päätoimittajaan, jolla olisi asiaa. Yhteydenottopyynnön syyksi paljastui kysymys vierasbloggaamisen mahdollisuudesta, johon olen nyt siis tarttunut.  Tuon lehtijutun on voinut lukea aiemminkin netin kautta jos lehden on tilannut, mutta vasta jonkin aikaa sitten se muuttui ilmaiseksi samalla kun lokakuun numero ilmestyi ja elokuun numero siirtyi Tukilinjan omaan lehtiarkistoon. Jos siis haluat lukea minusta tehdyn jutun , se löytyy täältä.  

Näppiksen näpyttely yhdellä kädellä on ymmärrettävästi  aikaa vievää, joten älkää pahastuko, jollen jaksa aktiivisesti kumpaakin päivittää. Tukilinjan vierailu on nyt kuitenkin näistä se number 1, ja olen innoissani siitä.  Yritän siellä kirjoittaa enemmän näkymyksistä, mielipiteistä tms eri teemojen ympärille perus kuulumisieni sijaan, joten jos sulla on pienintäkään ideaa, mistä parin jo tehdyn luonnokseni jälkeen haluaisit lukea, niin heitäpä kommenttia tulemaan! Katsotaan tartunko just sun ehdotukseen...  

Tähän loppuun on pakko laittaa vielä muutama kuva, kuvaushetkeltä juttua varten teidän iloksi ja fiilistellä niiden kautta vähän mennyttä, niin ihanan lämmintä kesää.   Kaikki kuvat on siis ottanut Suvi Elo. :) 

 

 

 

 

 

 

 

´With love; 

-Ninni

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat