"Äiti", Sitä sanotaan, että se on kauneimpia sanoja, jota maa päällään kantaa. En voi vielä omalta kohdaltani sanoa niin koska en moista ole vielä kokenut, mutta uskon monen muun voivan. Maailma on täynnä äitejä, ja jokainen heistä on maailman paras omalla tavallaan. Ja jollekkin. Nyt on minun vuoroni kertoa, miksi oma äitini on maailman paras juuri minulle. 

Voin vain kuvitella niitä tunteita, joita äitini on vuoden -87 maaliskuussa tuntenut, kun olen tehnyt hänestä ekaa kertaa äidin. Ne ovat olleet varmasti kaikkea onnellisuuden, epätietoisuuden  ja pelon välillä. Tiedonsaanti oli aivan eriluokkaa kuin nykyään, joten olen varmasti hämmentänyt pakkaa myös silloisien kätilöiden ja lääkäreiden suhteen. 

Sairaudestani johtuen tiedän olleeni haastava lapsi. Äitini kertoman mukaan olemme "asuneet" sairaalassa epilepsiani takia kun olen ollut vauvaikäinen. Olen ollut  lapsena niin monissa operaatioissa ja niin monista syistä, etten tiedä riittääkö koko perheemme tai edes sukulaistemme sormet niiden laskemiseen.  Tuo aika on varmasti ollut henkisesti raskasta äidilleni. Kuten myös aika, jolloin olin murrosikäinen; olin silloin kaikkea muuta kuin mukava, ja ikävä kyllä tämä kohdistui eniten äitiini. Tein ja sanoin asioita, joista en todellakaan ole ylpeä. Pyrin elämään elämääni niin, etten joutuisi katumaan mitään. Tämä on niitä harvoja asioita joita kadun,  ja tekisin mitä tahansa, jotta ne saisin tekemättömäksi. Vaikkakin niistä on aikaa ja ne on annettu anteeksi monesti, ne elävät muistoissa. Ensimmäinen kiitokseni kuuluukin siksi; 

KIITOS äiti, että olet uskaltanut ottaa minut vastaan erilaisuudestani huolimatta silloin -87, ja että olet pysynyt vahvana elämäni eri vaiheissa. Kiitos periksiantamattomuudestasi ja siitä että olet halunnut saada arjen kanssani toimimaan muiden ihmisten sekä eri tahojen tarjoamilla tuilla tietysti, vaikka tiedän olleeni välillä täysin mahdoton tapaus! Ja kiitos, ettet koskaan ole tehnyt erilaisuudestani isoa numeroa missään. Juuri se, on saanut minut olemaan niin sinut koko tämän asian kanssa. 

Ilman noita murrosiän myötä tulleita koettelemuksia, en tiedä,  olisinko nykyään sellaisessa elämäntilanteessa, missä nyt olen.  Nekin ovat osaltaan kasvattaneet, opettaneet ja vahvistaneet persoonaani, mutta juuret sille(kin) on luonut rakas äitini.  Seuraava kiitos onkin; 

KIITOS äiti, että annoit minun kokeilla siipiäni. Sairaus ei koskaan ole estellyt minua tai tekemisiäni suuremmin, se on korkeintaan hidastanut niitä toiminta- toteutustavoillaan. Ja se on osittain sinun ansiotasi. Kiitos, että ehkä pienistä peloistasi ja huolistasi huolimatta, et ole koskaan rajoittanut menemisiäni (lukuunottamatta kotiintuloaikoja) vaan olet aina uskonut, luottanut ja rohkaissut että pärjään kaikessa mihin olen ryhtynyt. Jos ja kun olen epäillyt ja kyseenalaistanut itseäni, olet tehnyt kuten kuka tahansa äiti; "tuupannut eteenpäin"  vaikka välillä olisi ollut hyväkin pitää yli-innostuneen nuoren hihasta kiinni. :) 

Kuten arvata ehkä saattaa, aina kaikki mihin ryhdyn/in ei mene putkeen. Kotiin on useasti tullut myös pettynyt, turhautunut, väsynyt, riittämättömättömäksi itsensä tunteva, ärsyyntynyt ja jopa raivoissaan oleva tytär. Sanoja, eikä oven paiskomisia ole säästelty. Niistäkin huolimatta äiti on aina pitänyt puoliani. Joten kolmas kiitos menee näin; 

KIITOS äiti, kaikesta siitä ymmärryksestä ja sen tuen määrästä, jonka olen sinulta saanut. Kiitos että olet jaksanut taistalla puolestani ja rinnallani milloin minkäkin asian takia/puolesta, kun itsellä on voimat ja ymmärrys lopussa.  Kiitos myös niistä lukuisista hyvistä neuvoista, joita niissä tilanteissa olen saanut takataskuun, joilla  nyt porskuttaa eteenpäin. 

Eteenpäin mennään myös elämässä. Kuvioihin on tullut vuosien varrella opinnot toisella paikkakunnalla, parin poikaystävän kautta nykyinen parisuhde ja astetta suuremmat tulevaisuudenunelmat, jotka saivat taannoin muutaman muunkin henkilön sydämet syrjälleen äitini lisäksi.  Vaikka olisin 50-vuotias, olen aina äidilleni pikkutyttö.  Nykymaailmassa pienen tytön tietyntyyppinen vastuuttomuus ja vapaus kuulostaa houkuttavalta, mutta on myös ollut ihanaa kasvaa aikuiseksi. Aikuinen tai ei  olemme äitini kanssa hyvin läheiset, vaikka välillämme on on joskus ollut suurempiakin ristiriitoja. Haluan uskoa, että kaikella tapahtuvalla on jokin tarkoitus, ja niin hyvässä kuin pahassakin ne tapahtumat muovaavat meitä.  Tämän myötä ... 

KIITOS äiti, mahdollisuuksista  ja kaikista asettamistasi vaihtoehdoista joita olet antanut.  Kiitos joustavuudesta, ja ziljoonasti avustasi niin taloudellisesti kuin yleisellä tasollakin. 

Tätä kiitoksien listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta en aio tehdä niin tälläkertaa, tärkeimmät kun ovat lueteltuna yllä. Loppuun on kuitenkin vielä pakko lisätä muutama pienempi kiitos: 

- kiitos ihanista lapsuudenmuistoista 

- kiitos että et ole koskaan luovuttanut

- kiitos kun kiireidesi keskelläkin vastaat "turhiin" puheluihini

- kiitos maailman parhaimmasta voileipäkakusta jota teet, 

- kiitos että olet olemassa, huolehdit ja rakastat vaikka en aina sitä ansaitsisikaan <3 

-  kiitos kaikista niistä pikkujutuista ja ylläreistä, joita välillä pidän ehkä liiankin selvinä asioina. 

Olen onnekas kun ympärilläni on äitini kaltaisia ihmisiä, joiden kanssa heikkoudet voi kääntää vahvuuksiksi, tai yhdessä ollaan vahvempi tiimi. Tuli mitä tuli, sisulla ja hymyllä pärjää pitkälle.  Meillä voi olla puutetta rahasta, rauhasta tai ajasta, muttei ikinä rakkaudesta.  Äidin vastaanotto on aina avoinna ja sieltä löytyy lähes aina kaikki tarvittava.

"Kiitos",  ei ole kirosana. Se on aivan liian lyhyt sana minulta sinulle ja kuulet sitä ihan liian harvoin, vaikka opetit aikoinaan minulle että on kohteliasta kiittää oli sen kiitoksen syy mikä tahansa. Mutta silti se on kai ainoa kuusikirjaiminen, joka voi edes yrittää kiteyttää ajatukseni nippuun kun mietin koko 31-vuotista elämääni, ja äitini roolia siinä. Kun sen vielä muistaa toistaa tarpeeksi monta kertaa,  on ehkä pieni mahdollisuus, että se riittää "maksuksi" kaikesta yllämainitusta ja niiden lisäksi opettamastasi/antamastasi.  Joten vielä kerran;  kiitos ihan kaikesta, ja hyvää äitienpäivää parhaimmalle superäidille <3  

 

With love

-Ninni- 

PS. Lämpöiset onnittelut ja paljon lentosuukkoja myös kultareunaisen pilven päälle, maailman rakkaimmalle mummolle, Harmi, ettemme voi tänäkään vuonna juoda kahvia ja nauraa yhdessä. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Eizu
1/1 | 

Kirjoitat tosi kauniisti ja rakastavasti äidistäsi. Olen varma, että äitisi on sinusta ylpeä ja onnellinen. Olet hieno tyttö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat