Ihanaa, kun Naantalissa on pitkästä aikaa kunnon talvi, niin lumen, kuin pakkastenkin osalta.

Vuodenvaihteessa listasin täällä blogin puolella tavoitteita vuodelle 2019. Yksi näistä tavoitteista kuului lyhyesti ja ytimekkäästi; "löytää työpaikka". Ajatukseni on että jollei sellaista löydy tämän vuoden puolella, päätän etsinnät. En missään nimessä siksi että olisin luovuttamassa asian suhteen, vaan koska sitten on kulunut  aika tarkalleen 5 vuotta viimeisemmästä valmistumisestani ja jos paikkaa työnteolle ei edelleenkään ole löytynyt, haluan käyttää sen kaiken energian mikä työnhakuun nyt on tähän asti mennyt tulevaisuudessa johonkin muuhun.  Haluan kuitenkin antaa vuodelle 2019 vielä  mahdollisuuden näyttää että työpaikan saanti ei olisikaan yksin toiveajettelua. - Yrittämisestäni se ei ainakaan ole jäänyt kiinni.   

Tiedän toistavani jälleen itseäni, mutta välillä vaan tuntuu kuin olisin viettänyt aikalailla puolet elämästäni koulunpenkillä turhaan kartoittaen tietojani&taitojani, kun en pääse hyödyntämään ammatillista osaamistani kuitenkaan mihinkään. Turhauttaa lukea otsikoita siitä, kuinka "työttömyys on vähentynyt" kun ei siltä tunnu. Ja helposti sellaisina päivinä sitä sortuu miettimään että "mitä jos...?"   

Mitä jos minulla ei olisikaan rajoitteitani? mitä jos omistaisin ajokortin ja paremman kielipään? mitä jos ainoa ulkoinen seikka sairauteeni liittyen olisikin  paljon näkymättömämpi..? Olisiko työllistymiseni helpompaa tai jopa varmempaa silloin.? Tiedän, että jossittelu on tässäkin asiassa turhaa, eikä koskaan tulisi verrata muihin. Tiedän myös että ns. normaalien (yök, mikä sana, mitenköhän sekin muuten määritellään?) on vaikea löytää töitä,  mutta... Onko työllistyminen kohdallani oikeasti niin mission imbossible miltä on jo uuvuttavan pitkään vaikuttanut?!  Rukoilen että joku, jonka tarkoitus ei ole kusettaa (anteeksi vain, ei tätä sanaa voi kiertää) tai käyttää millään muotoa minua hyväksi tai vain omaksi edukseen  tulee kertomaan minulle ettei näin ole ennen vuotta 2020. 

Olen tälläisiin tyyppeihin kurkkuani myöten täynnä ja ikävä kyllä tielleni on sellaisia on muutamia parin viime vuoden aikana ilmaantunut.. Mua ihan suoraan sanoen ketuttaa ihan vietävästi ihmiset, jotka kuvittelevat ulkonäön olevan kaikki; mun ulkonäöllä ei todellakaan ole mitään tekemistä mun järjenjuoksun tai älykkyyden kanssa. Ei NIIN MITÄÄN!  

Mä olen useasti saanut positiivista palautetta mun ulospäinsuuntautuneisuudesta, ja positiivisesta asenteesta, mua on kehuttu usein sanavalmiiksi, rohkeaksi.  Näitä kehuja on sadellut pitkin mun nuoruusvuosia aina tähän päivään asti. Niitä on tullut niin sukulaisilta ja ystäviltä, mutta myös  vähemmän tuntemattomilta hyvän päivän tutuiltakin. Viime vuosina oon saanut paljon kehuja mun äänestä, ja tavasta puhua/kertoa asioista.  Ehkäpä se on syy sille, miksi joulukuun puolenvälin paikkeilla radiotoimittajan urahaaveet nousivat taas pintaan. Se on ollut itselleni se THE unelma-ammatti.  

Realistisesti tarkastellen ja harmikseni se taitaa vain jäädäkin ikuisesti unelmaksi.  Koulutusta tälle ammatille ei ole kun pääkaupunkiseudulla ja silloinkin pääasiassa ilman asuntolamahdollisuutta, ja lukukausi/vuosi maksut ovat yli tonnin luokkaa plus materiaalit ja mahdollset välineet päälle.  Enkä tiedä miten helppoa nykyään olisi lopulta sinne eetteriinkään asti päästä. Kun vuonna 2010 tein nopean pyrähdyksen AV-viestinnän opintojen parissa, koko kulttuuriala oli ylikoulutettu sen suuren mielenkiinnon takia. 

Nyt joku siellä taas miettii, että "no mites se puhelinmyynti tai suoramarkkinointi?" mutta ne eivät edelleenkään ole mun juttu. Mä olen aivan liian tunteellinen ihminen sellaisiin, ja puhelinmyynnistä on jopa pienimuotoisia traumojakin. Siksi tekisin mielelläni mitä tahansa muuta itselle sopivaa. 

Olen yrittänyt miettiä, millä muulla tavalla voisin hyödyntää esimerkiksi ääntäni jollei haaveistani tule totta, sillä se on ominaisuus joka ei varsinaisesti ole riippuvainen sairaudestani. Ja jota selkeästi voisi hyödyntää.  Tiedän omaavani myös hyvän lauluäänen, vaikka en osaa soittaa mitään soitinta tai ymmärrä musiikin teoriasta mitään. Joten olisi ihan mahtavaa jos voisin tehdä  vaikka muutaman laulun  "keikkoja" pienimuotoisissa tilaisuuksissa tms, sellasta järkevää korvausta vastaan. Viimeisin päähänpistoni tätä äänen käyttöä ajatellen, sain joulun jälkeen. Luin kirjaa, ja tulin ajatelleeksi että voisiko sen ja mun äänen jotenkin yhdistää. Palauttaessani lainoja kirjastoon, kyselin kirjastonvirkailijalta mistä asian selvittäminen kannattaisi aloittaa jos halajaisi äänikirjojen lukijaksi? Olisiko sellainen ylipäätään mahdollista tälläisenä "taviksena" tai muualla kun pk-seudulla?  

Mulla ois motivaatiota, ja halua vaikka mihin ja vaikka vain osa-aikaisuuteen.  Työnantajalla ois mahdollisuus hakea musta 50% palkkatukea, ja mulla tienata  max. 784,52 e/kk eläkkeen päälle,  ilman että sitä pitää jättää lepäämään.  Niin hyöty olisi molemminpuolinen.  Mä osaan pystyn ja kykenen montaa asiaa, mutta tarviin hiukan räätälöintiä. Missään nimessä työnlaatuni ei kuitenkaan ole huonompilaatuista vaikka se olisikin aavistuksen hitaampaa.-  Silti mä kysyn vieläkin päivittäin peilikuvaltani, että mitä "vikaa" mussa on? missä edes se yksi ihminen ja paikka on, joka vaan  ymmärtäisi sen, ja näkisi minut uhan sijaan mahdollisuutena.

Kyllähän mä jonkun lapun sain  sieltä kirjastosta silloin mukaani, mutta se on kai tippunut takintaskustani enkä siis löydä sitä enää... :/ Auttaisitko sä ihana lukijani mua nyt tämän asian selvittämisen kanssa; jos sä tiedät mitä tahansa äänikirjojen lukijaksi ryhtymisestä tai miten ylipäätään sen suhteen asiat menee/on (ja miksei muistakin mahdollisuuksista)  niin ole kiltti ja ilmianna ne vinkkivitoset tuonne kommenttikenttään, Tulisi sitten tämäkin kortti yrittämisen suhteen katsottua. 

 

With love; 

-Ninni 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Voisitko käydä uudestaan sieltä kirjastosta kysymässä tai vaikka soittaa sinne?

Daara
2/4 | 

Voi Ninni, toivon sinulle niin paljon onnea työnhakuun! Itse olen ollut nyt kuukauden työttömänä ja voin vain kuvitella miltä tuntuu etsiä omaa paikkaa viisi vuotta. Toivon, että kohdallesi osuu ihmisiä, jotka päättävät tehdä niitä pieniä mahdollistavia tekoja. Itseäni auttoi työhönpaluussa pitkän hoitovapaan jälkeen se, että otin yhteyttä suoraan unelmatyöpaikkoihini ja lähdin työkokeiluun toiseen näistä. Kävin keskusteluja kahden paikan kanssa, ja aloitin työkokeilun toisessa. Pian toisesta vierailemastani paikasta tulikin viesti perään:"Meillä aukesi juuri sinulle sopiva tehtävä, toivomme, että haet meille töihin!" Pyri rohkeasti keskusteluyhteyteen yrityksiin, jotka kuvaavat arvomaailmaansa ja työympäristöään niin avoimeksi, että niihin sopivat kaikenlaiset ihmiset. Täältä Tampereen seudulta ainakin Vincit välittää tällaista työnantajakuvaa.

Menestystä ja tsemppiä!

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015
3/4 | 

Hei Daara! Kiitos tsempeistä. Hienoa, että sulla on käynyt hyvä tuuri noiden väylien kautta.! :)  Kyllä mäkin kyselen ja etsin sen minkä vaan pystyn ja kykenen, ja koko ajan yritän pitää silmät ja korvat auki josko löytyis mahdollisuuksia/tilaisuuksia joihin tarttua. 

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat