Kevät. Tai oikeastaan voisi sanoa jo että kesä. Rakastan siinä kaikkea muuta, paitsi tätä oloa, joka on ottanut minut harvinaisen raivokkaasti valtaansa parin viime viikon aikana. Siksi olen viettänyt hiljaiseloa sillä niinkin perusasiat, kuin silmien auki pitäminen ja hengittäminen ovat vaativat multa erityisen paljon energiaa, ja asioiden äärellä keskittymiskykyä. Niin paljon kun oonkin kevään valon ja lämmön ihminen/lapsi niin ... Just nyt mulla on vaan yks toive: "Voi luoja, ota tämä olo jo pois täältä" - menee muuten kaikki pilalle.  Tähän asti oon saanu ollu ihan ongelmitta mutta tänä keväänä  ekaa kertaa lääkkeistä (joita saan ottaa muute 3kpl päivässä ja olen ottanut) huolimatta silmät kutiaa, ja painaa kun lyijypainot, nenä vuotaa kun niagara ja aivastuttaa kokoajan, tai vastaavasti tukkosuudelle ei näy loppua. Jatkuvasti äsyttää ihan simona, ja äänikin hävii välillä johonkin...

En halua vaikuttaa turhasta valittajalta, sillä loppujen lopuksi  mun asiat on vielä suhteellisen hyvin, eivätkä nämä oireet ole hengenvaarallisia, kuten jonkun ruoka-aineallergian... Mutta kieltämättä välillä meinaa puhdin lisäksi huumori loppua, ja tekisi mieleni pyytää joku ambutoimaan nenäni irti naamasta.  Olin viikonlopun reissussa Lahden suunnilla,  jossa kevät on pitkällä, muttei läheskään niin pitkälle edennyt kuin täällä meillä. Sen kyllä huomasi myös Ninni nuhanenä-kutiavasilmä-ainailokunpystyypumamaan. Ai että miten ihana fiilis oli kun pystyi hengittämään nenän kautta, eikä ensimmäiset 7h heräämisen jälkeen mene pelkästään  aivastellessa tai silmät vuotaen tai mistään tajuamattomana zombiena kävellen. Ja kuinka kiva viikonloppu ja reissu muutenkin oli! 

Kun tulin kotiin, ensimmäinen ajatukseni oli; "Ei hitto mä taidan ostaa äkkiä menolipun takas sinne, mistä eilen kotiuduin.." Viikonloppu kun oli ihanan huoletonta ja energistä aikaa mut tänne kotikulmille kun palasi, alkoi jo bussissa taas ahdistus, silmien vuotaminen ja kutiaminen tukkoisuus ja jatkuva osittainen veren niistely. Ja kyllä, mulla on lääkitys: tabletti, jota saa ottaa 3kpl tarvittaessa päivisin,  silmätipat ja nenäsuihke. Kaikki ihan säännöllisessä käytössä. Ja kyllä, olen ottanut kaikkia sen päivittäiosen maksimimäärän, ja kaikki ikkunat sun muut luukut on normaalistuikin kotioloissa kii...  Nytkin tekis mieli tekis ihan hirveesti lähteä lenkille tonne auringonpaisteeseen,  mut enpä taida kun pelkkä huivi ei selkeesti riitä suojaksi ja henki loppuu vähemmästäkin. 

Vapunpäivänä koin sitten tehänastisen elämäni toiseksi pelottavimman  allergiasta aiheutuvan oireen: Nimittäin mitä olisikaan vappu ilman käyntiä TYKSissä.  Mulla oli oudosti sattunut rintakehästä, ja sen keskeltä jo muutaman päivän, mutta ajattelin sen menevän ohi.  Vapunpäivänä se äityi sen verran sietämättömäksi, että oli pakko lähteä varmistamaan asia päivystyksestä ettei ole mitään vakavempaa, kun koskaan aiemmin ei moista ole ollut.  Vähemmästäkin sitä säikähtää.

Tunne oli kuin olisi jokin painava paino rinnan päällä kokoajan. Kipu oli puristavaa ja kiristävää - ikäänkuin kuminauhalla olisi niputettu jotain yhteen tosi tiukalle. Olin varautunut että kokoilta reissussa menee, mutta pääsimme 2 tunnin sisässä  sieltä ulos. Ja siis syytä mihinkään suurempaan huoleen ei ollut,  vaikka musta verikokeita ja sydänfilmiä ja ties mitä muuta otettiinkin. Piti vaan käydä hengittelemässä vähän höyryä, kun omat keuhkot  oli vähän ahtaalla kiitos allergian ja lääkkeiden jotka ei auta edes sillä sallitulla päiväkohtasella maksimiannoksella tänä keväänä. 

 

Hengityshuoneessa hengittelemäni avaava lääke auttoi, mutta  sama olo  ja kipu tuli yöllä takaisin. Vaikka mulla normaalisti on korkea kipukynnys, tää sai muutaman kyyneleen vierähtämään mun poskelle - epätietoisuudesta ja väsymyksestä asiaa kohtaa varmaan kuitenkin enemmän, kuin itse oirehtimisesta.  Istuminen oli täyttä tuskaa, seisten ja  makuulla olo oli jokseenkin siedettävä. J lohdutti halimalla, ja opiskeltiin Googlesta yhdessä Tietzenin oireyhtymää, jonka lääkäri oli ohimennen mulle maininnut vastaanotolla käydessäni.  Heitin vähän särkylääkettä,  (1100mg) ja yhden (reseptilläolevan) lihasrelaksantin huiviin, ja kävin parvekkeella haukkaamassa raitista ilmaa. Kokeiltiin myös sitä että J hieroi mun hartioita ja ala-selkää sekä levitti selälle jotain magnesiumvoidetta. Viimeisen kerran kun katsoin kelloa se oli puoli kolme yöllä. Sitten jossain vaiheessa fil,i meni poikki, ja aamulla kun heräsin ei kivuista ollu tietoakaan. ONNEKSI. Eli ei meidän kokeilemat poppaskonstit sitten vissiin ihan tehottomia olleetkaan. Edelleen kaiken kipuilun yms syy vain on täysi mysteeri. 

Että tälläistä tänne. Ah, olet niin odotettu, jokavuotinen vieraani. Joskus jopa yllätät minut  (ja läheiseni) pahanpäiväisesti. Niin minäkin sinua, ihana (siite)pölyallergia. Kuka sellasenkin olemassaolon ihmiselle on mennyt joskus keksimään, kysympä vaan.?!  Silti ihmettelen että mun on sisätiloissa välillä vielä huonompi olla kuin ulkona, vaikka ulkosalla ne kaikki tän ahdistavan olon aiheuttajat, mm; paju, leppä, koivu, mänty, heinät yms mitä näitä nyt oli... Katupölyä unohtamatta, Okei pienet on ehkä mun ongelmat johonkin verrattuna, mutta niin hiton ärsyttävää...Voi kumpa jostain tulisi nyt sade rankka, ja  tuulessa tanssivat pölypilvet pois veis.!

 

With love; 

-Ninni- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat