Tai tarkalleen ottaen kuuden päivän - ja hyvä niin. Mulla on siis noin viikko aikaa totuttaa itseni taas ajatukseen, että aamuherätykset, lenkit, tanssitunnit ja FatSecret on arkipäivää. Ei kuitenkaan mitään orjallista aikataulua, mutta suuntaa antavaa. Sitä ennen aion vielä täysin rinnoin nauttia löhöilystä, herkuista, yms ja viettää "risaista elämää"

Kun ei ole töitä niin on pakko keksiä keino millä pysyy ns. ruodussa. Syyskuussa aloittamani elämäntaparemontti lähti hyvin käyntiin koko lokakuun kestäneestä flunssasta huolimatta, ja siitä on nyt hyvä jatkaa hyvillä mielin. Pienillä muutoksilla on ollut merkittävä vaikutus ja sainkin karistettua ennen joulua itsestäni jo 7 kiloa pois. Vain lisäämällä liikuntaa, muuttamalla hieman ruokailutottumuksia ja lisäämällä vedenjuontia. Se ei valitettavasti vielä näy minussa fyysisesti, mutta olen huomannut jaksavani ihan eri tavalla, ja se jos mikä on hieno, motivoiva tunne. 

Joulun jäljiltä aiemmin lähteneistä kiloista on palautunut viimeisimmän vaa'alla käynnin mukaan 0,5kg joka on mielestäni yllättävän vähän siihen nähden, miten paljon rakastan joulunajan ruokia ja herkkuja. Eli niitä on tullut syötyäkin.  Jotkut kiroavat vaa'at alimpaan h******iin, koska niihin ei voi luottaa. ja että mittanauha käyttöön vain. Totta tai ei -  minä en ryhdy siihen - kiusaamaan itseäni.  

Mulla ei oo mitään virallisesti asetettua ´"pakkosaavutus" tavoitetta, vain yksi vähän isompi päämäärä, jonka saavutan jos niin on tapahtuakseen. En kuitenkaan kiellä, etteikö se -25kg olisi käynyt mielessä. Ehkä se joskus on tottakin, kun pitää ajatukset realistisina ajan suhteen ja jos tahdonvoimaa vain riittää . Kuka sen tietää>? Maailmani ei kuitenkaan romahda, jollei niin käy :).  Välietapit, kuten nyt tämä jo saavutettu -7kg on ollut vain hyvällä tapaa lisäpotkua ja motivaatiota ylläpitävä huomio, ja saa mut itseni ymmärtämään että ehkä tää sittenkin on jatkamisen arvoista.  Haluan kokea sen yllättävän ilon vielä uudelleen.

Oli tavoitteita tai ei, itselleen ei saa olla liian ankara. Siksi en ole ottanut paineita tavoitteellisen painonpudotuksen tai syömisieni suhteen. Toki pidän nyt kumpaakin silmällä normaalia enemmän, mutta osaan olla itselleni myös armollinen.  Siksi en myöskään kiellä itseltäni mitään, en edes herkkuja. Olen useasti todistanut omalla kohdallani sen, että retkahtaminen vaikkapa nyt yhteen suurimmista paheistani, suklaaseen on suurempi kun kiellän sen itseltäni kokonaan - annosmäärä ja suklaatyyppi vain vaihtoon.  Joidenkin mielestä teen tässä kohtaa itselleni vain varmaa hallaa, mutta tämä on minun tapani toimia ja olen saanut sen jopa oikeasti toimimaan.

Paino on jokaisen oma asia. Se ei saisi rajoittaa elämää yleisellä eikä sosiaalisella tasolla, tai sen laatua. Silti tuntuu että niin on valitettavan usein nykypäivän maailmassa. Minä en aloittanut projektiani muiden miellyttämisen takia, vaan puhtaasti siksi että itse voisin hyvin. Voin mainiosti ennen tätäkin, mutta nyt vielä paremmin. Aina sanotaan, että painonpudotukselle on joku suurempi syy. Mulla ei sen kummemmin ole sitäkään. Syksyllä vaan tuli ajatus, että tanssitunnit olis kiva alottaa pitkästä aikaa, ja olis kiva jos saisin parikin kiloa siinä sivussa ihan muuten vain pois.  Pidemmällä ajalla kun miettii, niin oisihan se upeaa, jos sitten joskus esim. mahdollisesti hääpuku olisikin pienempää kokoa kun oli alunperin ajatellut. Ja myönnetään nyt että ehkä se pieni 30v kriisikin takaraivossa kummittelee... :D

Tiedän itse, ja  monien mielestä  omaavani hyvän itsetunnon ja olevani itsevarma ihminen.  Siitä(kään) huolimatta en ole koskaan kokenut itseäni erityisen kauniiksi ulkoisesti. En varsinaisesti vihaa itsessäni mitään, mutta kropassani on jollain jännää tapaa vain enemmän kohtia joista en tykkää... Välillä on vaatteidenkin kanssa kauhea kriisi, kun en "voi" pitää päälläni sitä tätä tai tuota koska näytän "läskiltä nakinkuoressa".  Toisaalta tämä piirre välillä huvittaa itseänikin koska olen myös luonne, joka ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa kovin paljon. Niin ja ne legginsit ovat ehkäpä ihanimpia vaatekappaleita joita tiedän. Tämä on ja kuulostaa ristiriitaiselta,  tiedän.

Tosi moni on toivonut että saisi lukea tästä mun epävirallisesta  projektista enemmänkin, ja olen pohtinut sille ihan oman blogin perustamista. En viitsi tätä blogia täyttää pelkästään tällä teemalla, koska olen ajatellut pisaran verran poikkeavamman käsittelevän sekä tarjoavan asioita niin paljon laajemmin - onhan kyseessä mun (muustakin) elämästä kertova blogi!

Lisäksi "projektin" ympärille mahdollisesti tuleva blogi toimisi mun ns. päiväkirjana, koska haluan alustan johon purkaa/käsitellä tuntemuksia joita se jälleen tulee takuuvarmasti aiheuttamaan. Enää on vain pulmana se, mihin blogipohjaan alan kirjoittamaan, jotta te halukkaat löydätte tuohon toistaiseksi ajatuksentasolla olevaan blogiin myös sitten kun sen aika on... Bloggeriin? Lilyyn? Cosmopolitanin sivuille? (täällä KK:n blogiyhteisössä kun ei ole mahdollista pitää kuin yhtä blogia) onko kokemuksia/ehdotuksia?  Tätä pohtiessani taidanpa käydä hakemassa pari after eightiä vielä kun voi  ;)

 

With love:

-Ninni-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat