Kirjoitukset avainsanalla Joulu

Jouluaaton tunnelmaa loi tänä vuonna kynttilöiden & paikoitellen hieman yliampuvien jouluvalojen lisäksi kaupungintalon punertava valaistus, 15 asteen pakkanen sekä L-U-M-I <3 Maailma näytti hetkellisesti niin kauniilta. Hautausmaasta puhumattakaan <3 Hyvää joulua vaan kaikille rakkaille  jotka nyt enkeleinä olette sinne taivaaseen, 

Glögeiilyä & seurustelua 

 

Joulun televisoperinteet pitävät sisällään yleensä tuttuja animaatioita, ja nostalgisia muistoja lapsuudesta. Mahtui mukaan tänä vuonna myös vähän jännitystäkin Agatha Christien muodossa. 

Jouluruokaakin tarjosi jälleen kunnon väki. Kiitos äiti ja iskä, että vielä(kin) pääsen näin jouluisin valmiin pöydän äärelle. <3   Se merkitsee paljon. Tänä vuonna ei jouluruokaa tiullut syötyä kun vasta aattona, ja silloin se maistuikin extrahyvälle <3 

Joulupäivän/ien parasta ajanvietettä; lautapelit hyvässä seurassa. Siinä sivussa kinkutkin sulaa hyvää vauhtia. 

 

Aattoiltana mua ilahdutti muutama lahjapakettikin. Korvatunturilla on siis vissiin katsottu mun olleen suht kiltti kansalainen vuonna 2018. Yksi kuitenkin uupui kasasta; pakettia ei  ilmeisesti saatu ajoissa matkaan ja siksi se ei ehtinyt kuusen alle, joten saan sen kuulemma vuoden vaihteen jälkeen. Muutama toivekin oli kuultu, ja olen iloinen ja kiitollinen myös siitä, että tänä vuonna saamani lahjat olivat käytännöllisia sekä tarpeellisia. Ja kerrankin suklaata EI tullut liikaa. 

 

Oman kodin joulu"nurkkamme" näytti tältä... 

 

... Ja tässä on kuusen alle kerätyt joululahjat vuosimallia 2018. 

 

Eräs lempi suklaarasioistani ja lasillinen punaviiniä olivat seurani joulupäivän iltana kun vietin aikaa Agatha Christien minisarjan parissa.  

Tapaninpäivän iltana jännitettiin kieli keskellä suuta,  ja jalat makaroneina pysytäänkö pystyssä sitäkään vähää, mikä askelia otettiin  kummankin ja paikallisen koulun pihoilla,  kun äidin kanssa mentiin ekaa kertaa ikinä joulunaikana elokuviin. Aaton kauneus ja pakkanen oli historiaa, ja tilalla auringonpaiste kylmä tuuli ja pääkallokeli.  Yllättävän paljon oli kuitenkin porukkaa liikeenteessä noin joulun pyhäksi, ja leffakin, Juice - häntä rakastin paljon siis, oli ihan katsottava. Rikun roolisuoritus ja Juicen musiikki tekivät elokuvasta hyvän, tarinallisessa mielessä sanoisin että Olavi Virta veti  tällä kertaa pidemmän korren, vaikka artistina hän olikin itselleni vieraampi. Juicen biiseistä tulee niin nostalginen olo, niitä kun laulettiin aina melkein puhki yläasteen musiikintunneilla. :)  

Vaikka joulu "riisutaankin" kotoa vasta loppiaisena pois, on niinsanotun yhteenvedon paikka. Nopeasti tiivistettynä sanoisin joulun olleen jälleen ihana:  nautin siitä rauhallisuudesta, lämmöstä, ja tunnelmallisuudesta täysillä,  asiaankuuluvien herkkujen sekä äidin valmistaman hyvän ruuan lisäksi. Oma perhe ja heidän kanssaan vietetty aika vaan on <3  Tästä huolimatta oloni oli hetkittäin vähän haikea... Nimittäin vielä ihanamman, ellei jopa täydellisen joulustani olisi  tehnyt se,  että J:kin olisi ollut kanssani samassa paikassa sitä viettämässä - kahdeksasta joulusta olemme viettäneet alle puolet yhdessä. No ehkä vielä joskus sekin on vuosittainen perinne. Kyllä mä ymmärrän että hän haluaa olla omiensa luona,   ja olen  itseasiassa siitä niin hyvilläni että hän välittää vanhemmistaan ja käy säännöllisesti heidän luonaan. <3  Kaikilla perhesuhteet eivät ole niin läheisiä tai lämpimiä, mutta itse en voisi kuvitella elämää ilman sellaisia. 

 

With love; 

-Ninni 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla



" Hiipii viisi tonttua tähtitaivaan alla,
Loistaa kaksi kynttilää tuvan akkunalla.
Joulukuusi koristeltu, äiti puuron keittää.
Lunta sataa hiljalleen, voi kauas huolet heittää.
Joulun pienet kulkuset ne kilkkaa heleämmin,
vaikka paukkuu pakkanen,on sydämessä lämmin. " 

 

 

Tunnelmallista, ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogini lukijoille <3 

With love;

-Ninni- 

PS. Muista käydä kurkkimassa joulukalenterin viimeinen luukku Youtubesta ;) 


 

Kommentit (0)

turkulaisten lempilimu on... "CaCola"

Minäkin kuulun niihin, joiden lapsuudesta alla oleva Coca-Colan mainos on tuttu. 


Eilen 20.12.2018  tuo lapsuudesta tuttu & legendaarinen Cocisrekka ilahdutti Suomen kiertueellaan saapumalla Turkuun, sekoittamaan liikenteen lisäksi myös ihmiset edellisien kaupunkien tavoin. Toisin kun olin alunperin ajatellut, minäkin päädyin ihastelemaan sitä. Tosin en jonottaen, vaan puolivahingossa kävellessämme kävelykadulta kauppatorille päin. Turkuun olimme päätyneet aamuisen TYKSreissun myötä, ja tarkoitus oli vain nopeasti käydä katsomassa Stockmannin jouluikkunat ennen  matkan jatkamista kaverin luokse, joka oli pyytänyt luokseen kylään jo useammankin kerran. 

Olin kyllä tietoinen tulevasta tapahtumasta, mutta en muistanut sen tarkempaa aikaa.  Siispä hämmennys oli suuri, kun näimme ison, punaisen rekan ajavan ja parkkeeraavan järjestysmiehien ympäröimänä torin laidalle.  Sanoin heti J:lle, että jonottamaan ei kyllä jäädä, mieluummin vaikka käydään kaupasta hakemassa Colat ja käydään nappaamassa nopeasti muutama kuva niiden kanssa muistoksi, mutta ei ole mitään järkeä jäädä palelemaan tunneiksi. En vapaaehtoisesti halua mitään jouluflussaa, tai edes riskiä siitä. Kaupassa käydessämme pohdimme, maistuisiko lempilimpparimme paremmalta lasipulloista vai tölkeistä. Emme osanneet päättää, joten ostimme kummatkin testattaviksi. :D (Tämähän siis on yhtä ikuinen kinanaihe kuin se, kummalle puolelle näkkäriä margariini tulisi laittaa yms) Taidettiin me päästä vilaukselta suorana lähetettyyn lähetykseen SSS:n (Salon Seudun Sanomat)  somekanaville siinä omien kuvailuiden ohella myös. 

Näin me siis vältettiin ne ruuhkat ja ryysikset joita siis "juostiin" pakoon kaverin luo kahvittelemaan :) kun tapahtuma virallisesti alkoi n klo 15 paikkeilla olimme jo kovaa kyytiä jatkamassa matkaa, ja ihmettelimme jonoa joka vain piteni pitenemistään. Se oli jo tuolloin liki 100m. Harmi vain, ettei tälläkertaa ollut kokonaisia ämpäreitä jaossa :D 

Rekka oli harvinainen, jenkeistä lähtöisin oleva Kenworth vuosimallia 1978, jonka nykyään omistaa salolainen KW Events -yritys. Ja rekka valikoitui tehtävään Coca-Colan järjestämän kilpailutuksen kautta.

Rekka oli kyllä ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen, mutta mainoksessa se silti rehellisesti sanottuna tuntuu enemmän jouluisen satumaiselta. Siitä puuttui se jokin  - jota ehkä hohteeksikin kutsutaan -  myös päivänvalossa. Tai ehkä mä olen nykyään se tylsä ja mielikuvitekseton aikuinen, mutta jokin siitä lapsuuden kokemuksesta jäi silti puuttumaan... Päivä oli silti tosi kiva, ja kylmä cocis maistuu aina.! Mutta edelleen on selvitettävänä onko se parempaa lasipullosta vai tölkistä juotuna ... Mitä sä oot tästä mieltä?

 

With love;

-Ninni-

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Itse kävelin kys. rekan ohi illemmalla ja rekka pääsi valoineen paremmin oikeuksiinsa pimeässä! Itse olen ollut huomaavinani makueroja eri matskuista olevista astioista nautittuna ja kaikkein parhaimmalta cokis maistuu tölkistä :)

Olen useaan otteeseen nähnyt erilalaisia kysymys - ja listauspostauksia monissa blogeissa, mutta tälläiset jouluaiheiset, ovat harvemmin osuneet silmiini. Joten kun tämä tuli ihan vahingossa vastaan Big mamas home blogissa, tiesin heti, että haluan vastailla näihin kysymyksiin omalta osaltakin, sillä joulu on mun mielestä parasta aikaa koko talvessa! 

 

                                                       

 

Missä vietät mieluiten joulusi? 

 

Ehdottamasti Suomessa, ja lähes poikkeuksetta (ainakin tähän asti) omassa kotikaupungissani Naantalissa. Me vietämme J:n kanssa lähes joka joulun erillämme, sillä haluamme kumpikin olla oman perheen luona. Tuntuisi väärältä olla missään muualla tässä elämänvaiheessa, kun omia lapsiakaan ei vielä ole. Voisin kyllä hyvin viettää joulun myös muussa kotimaan kaupungissa, ja itseasiassa haluaisin toteuttaa yhden edesmenneen mummoni toiveen, ja kerätä kaikki perheenjäsenet ja sukulaiset samaan paikkaan koko joulun ajaksi: esim johonkin vuokramökille jossa jaettaisiin kaikki yhdessä; aina jouluruokien valmistuksesta asti.  

                                                

 

 

Mikä on tärkein jouluperinteesi? 

 

Lapsuudenkodissani ei oikeastaan koskaan ole ollut sellaisia merkittävimpiä/suurempia jouluperinteitä. Minun omia "perinteitä" taitaa olla joulurauhan julistuksen ja lumiukko-animaation katsominen - ilman niitä ei joulu ala!  Ennen joulua tykkään yleensä tehdä joulukortit itse. Olen myös useana vuotena  leiponut piparkakku - tai suklaatalon yhdessä J:n kanssa, ja välillä käynyt tekemässä kynttilöitäTurussa. Ne luovat mulle sen jouluntunnun, vaikkei lunta aina olisikaan. Samaan reissuun on yleensä käyty ihastelemassa kävelykadun jouluvalot ja Stockan jouluikkunat.  Aikuisempana olen myös itse yrittänyt ylläpitää itselläni sellaista perinnettä, että joulukuun 23-26 päivät olisivat täysin somettomia. 

                                              

 

 

 

Millaista on suosikki joulumusiikkisi? Mikä on joululaulusi tai -kappaleesi? 

Musiikkia kuuntelen laidasta laitaan; perus joululauluja tulee tottakai kuunneltua, mutta kuuntelen myös muuta teemaan sopivaa.  tunnelmaltaan tälläisiä  kappaleita ovat mm mummo,  tuodaan joulu meidän kotiin, pikkuveljen joulupuurolämmin lumi peittää maan. Huumoria tai pilkettä silmännurkassa ei sovi myöskään unohtaa, ja siihen taas sopii hyvin esim heiluta sun joulukinkkua taikka joulusinkku. Lempijoululauluni on kuitenkin Sydämeeni joulun teen, ja sekin nimenomaan Vesa-Matti Loirin esittämänä. 

 

Mitä haluat syödä jouluna? 

 

Vähän kaikkea! En ole ikinä oikein pitänyt joulukaloista, tai  joulukinkusta; sitä yleensä vain muutaman siivun koko jouluna yhteensä. Laatikoita, rosollia, äidin tekemiä lihapullia, kotijuustoa ja luumuja syön sitten senkin edestä. Olen myös siitä "erilainen nuori" että vanhempieni luota joulupöydästä löytyy joka vuosi maksalaatikko ja minikokoinen punaviinipullollinen (n 2 lasillista) vain minua varten. Ja mitä olisi joulu ilman herkkuja; suklaalla, vihreillä kuulilla, pipareilla, juustotarjottimella, sekä mustikkaglögillä tulee varmasti kanssa herkuteltua. Niin ja aattoaamuna pitää syödä riisipuuroa <3  Olen onnellinen siitä, että toistaiseksi saan vielä nauttia äitini tekemästä jouluateriasta, eikä minun tarvitse itse sitä valmistella - toki autan äitiäni aterian valmistuksessa jos hän haluaa. 

 

 

Mitä lapsuuden joulun traditioista olet ottanut mukaan tai tulevaisuudessa aiot ottaa mukaan omaan jouluusi? 

 

En ole edes pysähtynyt miettimään tälläistä asiaa vielä,  joten en osaa sanoa. 

 

Millainen on kotisi tämän vuoden joulusisustus? Onko sinulla tapana uusia joulukoristeita? 

 

Muutimme juuri n viikko sitten, ja olen nauttinut siitä tunteesta, kun  joulusiivous tuli tehtyä kuin itsestään. :) Kotimme on siis siisti, ja joulun osalta aika pienesti sisustettu: olohuoneen nurkkaa koristaa kuusi koristeineen, ja ikkunoissa on tähdet. Tekstiileissä värimaailma pysyy melko samana kuin muutoinkin, koska olemme kuitenkin joulunpyhät muualla, emmekä kotona (paitsi tietysti minä käyn yöt täällä nukkumassa) niin en näe järkeä hetkellisesti vaihtaa niitä. Joulu on muutenkin nykyään lähinnä  mielentila, ja mielestäni tunnelman voi tässä tilanteessa hyvin  luoda tekstiilien sijaan esim kukilla, kynttilöillä ja taustamusiikilla iltaisin.  Normaalistikin uusin joulukoristuksia vain jos on oikeasti tarvetta. Nykyiset koristeet on taidettu ostaa v 2013. 

 

 

Oikea vai muovikuusi? 

 

Haluaisin aina kovin oikean kuusen, kaikesta siitä roskaamisesta huolimatta, mutta allergioiden takia minun (ja puolisoni) on tyydyttävä muoviseen. Niiltä meiltä löytyykin kaksinkappalein; vihreä & valkoinen, vaihtelu virkistää ;) Tänä vuonna on vihreän vuoro. 

 

Mikä tai mitkä ovat joulun värit? 

 

Miellän perinteisimmiksi jouluväreiksi (tumman)punaisen, vihreän, ja kullan.  Muutama vuosi sitten tykästyin sinisen & hopean yhdistelmään valkoisen rinnalla. Kimalletta saa myös olla, mutta ei liikaa. 

 

 

Mitä toivoit joululahjaksi? 

 

Ihan ensiksi toivoisin, että lumi pysyisi maassa joulun yli. Sen jälkeen haluaisin aikaa rauhoittua. Näistä toinen on varmasti toteutumassakin - mutta ihme kyllä mulla ei ole tänä vuonna mitään erityisiä joululahjatoiveita. Mä olen pitkin vuotta tehnyt sellaista listaa, mihin oon ranskalaisilla viivoilla kerännyt asioita, joita pitäisi tai joita haluaisin hommata kun rahatilanne antaa myöden. Jaoin sen perheemme omassa WhatsApp - ryhmässä, ja toivon että  sieltä löytyisi idea/ideoita lahjoihini  jos he ylipäätään kokevat minut kiltiksi. Listalta löytyy mm ruoanlaittoon, kodinhoitoon ja sisustukseen liittyviä juttuja,  sekä muutama liike joihin haluaisin lahjakortin, Toivon kuusen alta mahdollisesti tänä vuonna löytyvän minulle jotakin käytönnöllistä ja tarpeellista siis. Pyrin myös itse antamaan lahjaksi asioita jotka jättävät pidempiaikaisen muiston tai käyttötarkoituksen. 

Mutta jos on pakko joku yksi erityinen asia lahjatoiveeksi mainita, niin liput Oopperan kummitus - näytökseen Helsingin oopperatalolle olisi huikea lahja, ja unelmien täyttymys alkuvuotta ajatellen. Se on yksi mun lemppareita tältä musikaalien saralta, ja olisi upeaa päästä kokemaan se siellä, missä kuuluisikin. - Oopperassa. 

 

Mikä joulussa on parasta? 

 

Tämä on ehkä niin kulunutta mutta totta; kiireettömyys, perheen kanssa vietetty aika ja yleinen tunnelma. 

 


 

Kommentit (0)

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat