Kirjoitukset avainsanalla Syntymäpäivä

Syntymäpäivä oli ja meni, ja siihen palaan ehkä vielä myöhemmin, mutta tänään haluan jakaa muutaman ajatuksen tähän uuteen ikään peilaten. Itseasiassa, osa näistä mietteistä on  jo päiväkirjastani vuoden takaa, mutta sopivat tähänkin hetkeen ihan yhtä hyvin... Osa ehkä vielä vähän enemmän kuin toiset, mutta kaikki jollain lailla tietyissä mielentiloissa tai vuodenaikoina. 

 

En tiedä, paranenko vanhetessa kuin viini, enkä usko että vanhetessa viisastuu... (koska mulla ei oo edelleenkään yhtään viisaampi olo) Sen sijaan olen monesti miettinyt ja tuntenut, että olen elämässäni ns. "tuhlannut" vuosiani. Viimeisien 2-3 aikana tämä tunne on vain ajoittain vahvistunut, ja olen ollut 150%:sesti turhautunut ajatukseen että vaikka yrittäisin mitä, kaikki on kuitenkin minun kohdallani "ihan sama", kun millään ei tunnu olevan mitään sen syvempää merkitystä. En ole saavuttanut enkä tule kuitenkaan saavuttamaan asioita, joita minun iässäni "pitäisi" olla saavutettuna vaikka antaisin kaikkeni. Tai että olen hukannut niitä vuosia turhiin juttuihin. Tiedän myös että näitä tavoitteita ei ole asettanut minulle kukaan muu kuin minä itse. Yhteiskunnallisessa mielessä ne ovat lähinnä vain itsestäänselviä olettamuksia, ja kun ne eivät täyty tuntee itsensä hieman, tai oikeastaan joskus aika paljonkin epäonnistuneeksi. 

Jos saisin ne vuodet nyt takaisin, tekisinkö. sitten jotain toisin? olisinko valinnut ne tiet jotka ovat kuljettaneet minua sinne, missä nyt olen?! Niin, ajatuksilla on välillä ihan kiva leikkiä. Yritän elää elämääni ja käyttää aikaani täällä niin, etten jälkeenpäin katuisi mitään. Mielestäni olen ihan kohtalaisen hyvin toteuttanut sitä metodia.  Ja vaikka tykkään palata menneisiin muistoissani, en kuitenkaan kaipaa kovinkaan paljon niitä aikoja. 

Kaikesta tästä viimevuosien tunnemyrskystä huolimatta, (jonka laitan puhtaasti jonkinasteisen 30 kriisin piikkiin) en kuitenkaan koe että olisin ikinä joutunut luopumaan jostakin vain vaikkapa sairauteeni peilaten - muutamaa asiaa lukuunottamatta. On ehkä totta, että rajoitteet elämässäni ovat joskus tahtomattani liian isoja kynnyksiä ylitettäväksi, ja välillä pelkään turhaan ylittää niitä. Mutta ne on silti kohdattava ja niiden mukanaan tuomat haasteet jotka myös välillä saavat minut masentumaan, tai luovutuksen partaalle tekevät elämästä rikkaampaa, ja juuri minun elämääni. 

Elämässäni on ollut paljon hyvää; hyvä vaikkakin vanhempien näkökulmasta varmasti astetta haastavampi lapsuus ja nuoruus jonka menoja sairauteni ei ole rajoittanut onneksi niin hirveästi. Olen saanut opiskella itseni 2 eri alan ammattilaiseksi, & saanut päättää itse siitä, missä asun ja millainen olen tyyliltäni. Olen löytänyt rinnalleni (ihme kyllä) ihmisen jonka kanssa jakaa arki ja juhla, omana aitona itsenäni niin hyvässä kuin pahassa. Olen tullut hyväksetyksi ja rakastetuksi heikkouksineni ja vahvuuksineni. Liian harvoin osaan ja muistan olla näistä asioista ylpeä. 

Mutta tällä "matkalla", jota elämäksikin juuri kutsuin on varmasti paljon tuntemattomia ja puuttuvia juttuja vielä varalleni suunniteltuna. Viime vuosina elämääni on tullut muutama isompi haave. En tiedä toisivatko ne mukanaan toteutuessaan suurempia mullistuksia, mutta sisällön ja itsensä tärkeäksi tuntemisen tarkoituksen nykyisiin "tyhjiin" päiviin ne toisivat aivan  varmasti. Tahdon uskoa niin, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Yritän päivä päivältä, viikko viikolta ja vuosi vuodelta tehdä niiden toteutumisen eteen töitä ja antaa kaikkeni niiden vuoksi, sillä mitään tai ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä. 

 

Elämässäni on myös puutteita joita en haluaisi; kuten iso ystäväjoukko, suhteellisen hyvät tulot, yms. Ihan rehellisesti sanoen joskus tunnen niistä pientä kateutta muita kohtaan, (tätäkin tilannetta voitte peilata sairauteni kautta, jotta ymmärrätte syyn) mutta silti olen päässyt vaikeuksien kautta kokemaan upeita juttuja, itselleni rakkaiden sekä entistäkin tärkeimpien olkoon vaikka kuinka vähäisten ystävien ja läheisten ympäröimänä. He ovat ne joilla on merkitystä. He tukevat, auttavat ja tsemppaavat. He yrittävät ymmärtää, & he tulevat myös todella oikeasti luokseni kun tarvitsen ja kaipaan heitä, eivätkä vain puhu siitä. Se merkitsee minulle eniten. 

Näiden seikkojen myötä minusta on tullut myös paljon entistä määrätietoisempi ja järjestelmällisempi ihminen. Myönnän että haluaisin silloin tällöin olla astetta enemmän spontaanimpi ja aina välillä hetkellisesti paeta vastuullisuutta tai muita sellasia aikuisten juttuja. Mutta elämä ei toimi niin. Ei ainakaan meillä. Tai ehkä toimii, mutta se tekee niin melko harvoin. 

 

 

Monet sanovat että tämä on vielä hyvä ikä. Että kaikki on mahdollista eikä ole hätää. Aina ei oikein siltä vaikuta, mutta kyllä mäkin haluaisin pääasiassa uskoa ja nähdä asiat niin. Loppujen lopuksi tietää; ei ole väliä mitä muut ajattelevat tai sanovat. Kyse on omasta näkemyksestä, omista valinnoista ja omista päätöksistä. Oman polun rakantamisesta ja siinä kulkemista. Uskalluksesta tarttua hetkiin ja mennä eteenpäin taakseen katsomatta. Joskus kompuroiden ja epäillen mutta siitä huolimatta uteliaana ja vastaanottavanampana. Elämä on tässä ja nyt eikä sille ole tiedossa revanssia. Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa.  On turha stressata. (helpommin sanottu kun tehty muuten) Eilen vaihtui taas luku toiseen, eilen päätin että kohti uusia pettymyksiä ja niiden yli on mentävä. Vain mulla on ne langat käsissä joilla voin suuntaa muunnella.

En ole  enkä tule olemaan ainut jolla on välillä vähän rankkaa, ja itseasiassa tiedän senkin erittäin hyvin että mulla on asiat vielä suhteellisen hyvin. Ne vois olla paljon, paljon huonommin. Juuri nyt  32 vuotiaan Ninnin elämä ja arki on ihan tavallista, ja tylsän tasaista. Ilmeisesti ainakin pienen hetken on tie kevyt kulkea. Silti se ei ole huono asia, vaikka olen useasti todennut että nimenomaan silloin meidän taloudessa kuuluu olla huolissaan; sillä yleensä aina on jotain. Ehkä juuri se saa olonkin tuntumaan vähän oudolle. 

En halua vähätellä enkä arvostella muita. Jokainen yksilö määrittelee itselleen eri asiat eri tavoin. Mutta kyllä te tiedätte, välillä on hautauduttava potemaan itsesäälin kaltaista itsekriittistä morkkista, jotta voi taas nousta ja hymyillä auringon kanssa kilpaa ja tuntea ylpeyttä itsestään teoistaan ja saavutuksistaan. Toivottavasti tämän tekstin lukijat ymmärtävät myös sen, että tämä kaikki oli vain MUN oman henk.koht elämäntilanteen syvällisempää pohdintaa verrattuna yleisesti tähän ikään, jota edustan. Joten;

 

"Suljen silmät, kuvittelen et lennän 
mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä.
Vaikka en tiedä, haluanko mä enää,
Mut jos tarpeeks tahtoo niin kauan tää elää...

Vien tän äärirajoille, äärirajoille 
Vien tän äärirajoille, itseäni varten

Mun täytyy luottaa,
että nää siivet kantaa, elämä kuljettaa 
ku mahdollisuuksien avoinna olla sille antaa. 
Rohkeus ei oo sitä ettei pelota,
vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa.
Välil meen nii äärirajoille 
että mun pääni hajoilee ... 
Tiedän et mun paikka maailmas 
on antaa itsellenikin välillä anteeks 
Annan niin kauan kun sillä on välii 
Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii" 

 

 

With love; 

-Ninni- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

MTT
1/1 | 

Tää kuulostaa nyt hölmöltä mutta teksteistäsi tuntuu jotekin huokuvan tietynlainen seesteisyys ja positiivisuus joiden myötä omakin fiilis paranee, kiitos että kirjoitat! :) Itsellä tulee sama luku täyteen myöhemmin tänä vuonna. Mulla on vakituinen työ ja olen terve, mutta ihmissuhderintamalla niitä haasteita vasta riittääkin, mulla ei esim. ole koskaan ollut läheisiä ystäviä eikä yksikään seurustelusuhde ole kestänyt paria kuukautta pidempään. Ihmissuhdeasiat ovat itselleni jotenkin sellainen jatkuva pettymyksen, mutta toisaalta myös oppimisen lähde.

Mullakin on toisinaan fiilis, että elämä jotenkin junnaa paikallaan. Mutta kuten säkin kirjoitit, elämässä on myös paljon hyviä puolia. Vaikka kaipaan tiettyjä asioita, on syytä myös muistaa olla kiitollinen hyvistä asioista. Lähipiirissä on myös esimerkkejä siitä miten elämä voi muuttua ihan toisenlaiseksi lyhyessäkin ajassa vaikka jossain kohti näytti siltä ettei asiat ainakaan hyvään suuntaan muutu.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syntymäpäivä on ollut varmasti kaikille lapsena jouluaaton jälkeen vuoden odotetuimpia päiviä. (jollei sitten ole sattunut syntymään joulun lähellä niin aikuiset tylsästi yhdistää nämä)  Näin myös itselleni. Muistan kuinka synttäriaamuisin heräsin virkeänä  kuin peippo ja suorastaan juoksin keittiöön, jossa yleensä odotti  äitini kauniisti paketoima lahja jos toinenkin aamupalan kera. Unisuudesta ei ollut tietoakaan,  vaikka normaalisti olen erittäin aamu-uninen ihminen.  Olen ollut koko ikäni tälläinen;  myös aikuisiällä ja jouluaattoaamuisin - en vain osaa nukkua. :D    Lapsena vuosittain vietetyistä kaverisynttäreistä (joissa muuten oli aina joku teema)  on paljon lämpimiä muistoja, joita nykyään koristaa muistojen kultareunukset. 

 

Aikuisiällä syntymäpäivän merkitys kuitenkin muuttuu, enkä oikein osaa sanoa milloin se tapahtui omalta osaltani.  ehkä silloin, kun muutama vuosi sitten minua otti päähän vanhempieni tapa kiusoitella minua; he alkoivat lähes päivittäin jo kuukausi ennen syntymäpäivääni vinoilemaan uuden iän kanssa. Joka kerta totesin ärsyyntyneenä että en ole päivääkään enkä minuuttiakaan ennen sen ikäinen kuin vasta syntymäpäivänäni. 

Yleisesti ottaen plakkariin tulevasta numerosta ei haluta muistutettavan, ja koko päivää tunnutaan vähäteltävän muutenkin. Ihmettelen vain, miksi?  miksi enää ei juhlita ja iloita niin kuin lapsena kun vuosia tulee lisää? mitä pahaa syntymäpäivässä, tai vanhenemisessa on? loppujen lopuksi jokainen meistä on juuri sen ikäinen joksi itsensä tuntee... Ikä on mielestäni ennemminkin mielentila. Ikä on vain numero, joka tunnutaan ottavan nykyään ihan liian vakavasti.  Iän ei pitäisi määrittää tai lokeroida ketään - ainakaan kovin suuresti. 

Kuten jo mainitsinkin, olen lapsena useasti löytänyt aamulla lapsuudenkotini keittiön pöydältä kauniisti paketoidun lahjan.  En ole koskaan ollut mikään erityisen huomionkipeä luonne minkään suhteen, mutta syntymäpäivänä nautin edelleen siitä fiiliksestä, kun muut muistavat ja yllättävät minua eritavoin.

Kun aloimme seurustella J:n kanssa, totesin hänelle että "toivon että muistat sitten  tulevaisuudessa muistuttamatta ainakin 2 päivää vuodesta; joulun, & mun synttärit. Plussaa tietty jos muistat ystävän - ja naistenpäivänkin, mutta noi on 2 tärkeintä mulle." Ja ennenkun tästä toteamuksesta syntyy minkäänlainen raivo että kuinka kiittämätön olen ja miksi vaadin näin, niin kerrottakoon että mä en todellakaan odota enkä vaadi isoja tai kalliita juttuja. Mun mielestä hyvässä parisuhteessa vaan kumppanien on myös  luonnollista muistaa toisiaan pari kertaa vuodessa vähän isommin ja pienillä (joskus arjen romanttisillakin) eleillä vähän useammin. 

Harmikseni tämä on niitä muutamia pieniä puutteita J:n kohdalla; hän ei kyllä ole romantiikasta  / yllättämisestä kuullutkaan varmaan ennen mua. :D Vaikka olen vuosien varrella rivien välistä tyylisesti asiasta huomauttanutkin, niin tänäkin päivänä  8vuoden yhdessäolon jälkeen saan varmemmin esim kukkia, kun ostan niitä itse, joten jos joskus J tulee mun luokse kukkakimppu kädessä, on se sitten vissiin syy olla huolissaan. En sano että maailmani loppuu tähän, koska se ei lopu. Maailmassa on isompiakin ongelmia ja murheita, tiedän sen erittäin hyvin. Mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö se välillä harmittaisi tosi paljon. Meidän suhde on kuitenkin jo ns. arkistunut, joten nuo pienet jutut merkitsisivät paljon, ja kertoisivat että toinen välittää ja haluaa nähdä mun hymyilevän vielä isommin. Itse yritän tietysti niitä myös toteuttaa hänelle niiltä osin kuin keksin/pystyn ja voin. Toki joskus olosuhteiden pakosta kummankin täytyy jättää jotain pientäkin toteuttamatta, tai väliin, mutta sitten olemme sopineet niiden ajankohdan siirrosta. Jotenkin jännästi ne vaan on aina siirtyneet kuukaudesta ja vuodesta toiseen. .. Siksi olen jälleen tämän vuoden osalta alkanut työstämään ajatusta että "tuskin sieltä mitään..." etten pety niin isosti.  

Kuten joulunakaan, eivät lahjat ole nytkään se tärkein juttu.. Eikä liiallinen lahjontakaan ole kenellekään hyväksi. Muistaa voi myös monella eri tapaa, kunhan muistaa jotenkin. Viisaana aikuisena mun kai kuuluisi toivoa että ihmiset muistaisivat nyt kierrättää, ja kohdella toisiansa tasa-arvoisesti tai pyytää lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Mä silti tykkään itse antaa ja vastaanottaa lahjoja;  siksi toivon saavani viikon päästä  ja joskus edessä olevana joulunaedes yhden paketin...

Lapsuudesta on jäänyt tapa kirjoittaa lista omista toiveista, joita oon jo katsellut ja kuolaillut pidempään, mutten raaskinut  ostaa/pystynyt  hankkimaan.  (Nykyään teen myös listan joulun alla siitä mitä itse toisille hankkii)  Listan idea on pysynyt samana vuosien varrella; vinkkien antaminen muille. Joten enää ei voi kultakaan vedota siihen ettei tiedä mistä tykkään tai mitä haluaisin ;)  Kai aikuisenakin saa toivoa asioita, eihän se ole yksin lapsien oikeus?

Psst... En oleta enkä odota, että kaikkia toiveitani kuultaisiin tai toteuttaisiin, mutta joku näistä olisi kiva. ;) Näitä oikeasti tahtoisin.
Psst... En oleta enkä odota, että kaikkia toiveitani kuultaisiin tai toteuttaisiin, mutta joku näistä olisi kiva. ;) Näitä oikeasti tahtoisin.

 

With love; 

.Ninni- 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tahdoin tai en niin etunumero muuttui eilen. Vietin ihanan syntymäpäivän, pienimuotoisin kahvitteluin vain lähimmän perhepiirini sekä parin läheisemmän ystävän seurassa.  Isommat pippalot ovat vielä vain näky tulevaisuudessa ja 3-kymppisiäni tullaan juhlimaan vielä moneen eri otteeseen ja tapaan tämän vuoden aikana. Viralliseen synttäripäivään mahtui kuitenkin yhtä jos toista, eikä se olisi ilman tuota yllä mainittua joukkoa ollut yhtään niin onnistunut joten kiitos näin julkisesti(kin) kaikille osallisille!

Tässä vähän lukuja ja fiiliksiä päivästä:

 

1

- syvällinen viestittelyhetki tyttökamun kanssa

- itselle ostettu mansikkaleivos

- odottamaton yllätys

2

- ajomatkaa sekä kauppareissua

- sekunnin murto-osaa kestävää ärsyyntimistä

3

- onnittelulaulua laulavaa

- kultaista pulloa skumppaa ( + 1 lahjaksi saatu)

- kuukausi

4

- tuntia kotitöitä (sis. siivoilun & leipomisen)

- syötyä suklaakonvehtia

- tuntia hyvän seuran parissa

- kukkakimppua

- täyttä pannullista kahvia

- täyttämistä odottavaa lupausta

- (+2) moniosaista syntymäpäivälahjaa

- lämmintä halausta

- ovikellon soittoa

7  

- aika jolloin heräsin aamulla.

8

- (synttäri)vierasta

 

10

-  puhelua...

-... ja tekstaria

- mud cake palaa

12

- valokuvaa (ainakin)

15

- minuuttia vaikuttava kasvonaamio 

16

- salmiakkimuffinia & fetaherkkupalaa

20

- minuuttia pitkä suihku

24

- syntymäpäiväni numero.

30

- vuotta NYT MITTARISSA!

80

- euroa säästöön myöhempää käyttöä varten.

115

- onnentoivotusta Facebookissa.

 

Lisäksi päiväni täyttyi lukemattomasta määrästä herkkuja, naurua, muistelua, auringonpaistetta ja ihailua ja arvostusta. Kun illalla kaatui väsyneenä sänkyyn, tuli todettua ettei se 30 ehkä sittenkään ole niin paha juttu miltä se on omaan korvaan viimeisen vuoden kuulostanut. Vielä ei olo ole yhtään vanhempi. :D

 

With love;

päivänsankari & oman elämänsä prinsessa

- Ninni-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää!"

Tämä on se kuuluisa lausahdus, joka on monen suomalaisen mielissä ja huulilla ollut  vuodesta toiseen - eikä turhaan. Onhan Fazer Suomen tunnetuin ja arvostetuin brändi. Sen tunnetuin tuote on eittämättä Fazerin Sininen maitosuklaa, joka sai alkunsa lahjareseptin pohjalta, jonka Karl Fazer sai  ystävänpalveluksesta kiitoksena vuonna 1922. ( Ensimmäisen konditorian hän sen sijaan avasi jo paljon aiemmin, vuonna 1891, tuohon legendaariseen Kluuvikatu 3:meen, Helsingin keskustaan.) Siihenkin miksi tuosta kaikkien tuntemasta suklaalevystä tuli juuri sininen on ihan syykin; se oli Karl Fazerille tärkeä väri, joka symboloi hänelle Suomen luontoa ja itsenäistä isänmaata. Väri on ensimmäinen, joka hyväksyttiin rekisteröidyksi tavaramerkiksi ja Fazerilla on yksinoikeus sen käyttöön.  Kultainen singeeraus sinisessä kääreessä on myös tae tuotteen laadulle.

Fazerin historia on pitkä, ja monivaiheinen. Voisin kertoa teille siitä vaikka mitä ja kuinka kauan, sillä tein Fazerista yrityksenä vielä opiskellessani laajahkon esitelmän. Minulle on suuri tunneside tähän paitsi myös merkkinä niin suurena suklaan ystävänä... Mutta jätetäänpä tämä nyt vain suosiolla tähän. Sen sijaan tänään on aihetta juhlaan -  on nimittäin tämän suuren ihailemani ja intohimoisesti arvostamani brändin 125:des syntymäpäivä. PALJON ONNEA!

Toki Fazer on paljon muutakin kuin vain suklaata ja muita  makeisia, mutta ne tulevat ensimmäisinä mieleen Fazerista puhuttaessa. Fazer on aina ollut iso osa elämääni, niin lapsena kuin aikuisena. Viime  vuonna pääsin vierailemaan tehtaillakin - ja voi sitä ilon päivää!

 Vaikka olenkin muuttanut viimeaikoina elämäntapojani terveellisimmiksi, niin lapsuudesta tuttu karkkipäivä on säilytetty: lauantai-iltana saa siis hieman herkutella. :) Kävimme toissapäivänä mieheni kanssa aamucappuccinoilla Turun FazerCafessa, ja sieltä tarttui mukaan myös yksi houkuttelevasti esille laitetuista synttäritarjoustuotekasseista.

Kassin sisältö oli minulle positiivinen yllätys, ja se ilahduttaa meitä kumpaakin aivan varmasti vielä monta viikonvaihdetta - viikolla kun ei karkkia tai muita herkkuja nykyään enää syödä, enkä todellakaan ole kajoamassa kassin koko sisältöön heti. Mua odottaa nimittäin tuolla keittiössä n 100g 70%;sta  tummaa suklaata. Se on Fazerin uutuusfestareiden tähti; PureDark lemon squeezy.  Valitsin tämän tän viikonlopun herkkuhetkeen siksi, että tumma suklaa on terveellistä, ja rakastan uutuuksien testaamista. ;)

Odotan myös kovin pääseväni kuun vaihteessa tutkimaan Fazerin (yllätys yllätys) messuosastoa Turun ruoka&viinimessuille, johon olen myös vannoutuneena  kulinaristina tietysti  jo varannut paikan viini&lakritsitastingiinkin. Aion myös hankkia itselleni pienen Fazeriin liittyvän nimpparilahjan ensikuun loppupuolella sillä ihastuin siihen ensinäkemältä. <3 Se mitä/mikä tuo juttu on, näette ehkä lokakuun lempparilistalta sitten joskus lähitulevaisuudessa. Nyt toivotan kaikille makeaa lauantai-illan jatkoa sinne ruudun toiselle puolen.

 

With love;

-Ninni-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat