Kirjoitukset avainsanalla haaste

Aloitin loppiaisesta. Ja huomisesta on enää 16 päivää lakkoilua jäljellä . Vaikka oon iloinen että se päättyy, uskon että tulen jatkamaan sitä jollain tasolla... Koska mulla on oikeesti paljon parempi ja energisempi olo kuin ennen tätä projektia/haastetta. Enkä erityisemmin kaipaa niitä yllättävästi lähteneitä kilojakaan takaisin.

 

 

Jätin siis väliaikaisesti kaiken tämän kaappientäyttö, että syömiskieltolistalle;

Makeat;

 

  • Suklaa
  • karkit
  • erikoiskahvit ja kaakaot
  • pullat&piirakat
  • keksit
  • leivonnaiset
  • kakut
  • jäätelö
  • limsat/mehut/siiderit/viinit
  • maustetut jugurtit ja rahkat
  • hedelmä yms sokeriliemisäilykkeet
  • jotkut kuivatut hedelmät
  • tietoisesti lisätty, valkoinen sokeri

 

HUOM! Hunajaa oon käyttänyt esim teen makeuttamiseksi, tai vähäisenä määränä maustamattoman jugurtin joukossa.

 

suolaiset;ä

 

  • sipsit
  • popcornit
  • suolatut pähkinät
  • piirakat/pasteijat/croissantit
  • (pizzeriasta haettu ja pakaste) pizza
  • Subway ja Burger King
  • juustot (poislukien harvemmin ruoanlaittoon tarvittavat)

 

 

Olen oppinut itsestäni paljon  atän lakon aikana. Olen tuntenut sen suhteen iloa ja onnistumista, mutta myös hetkellistä inhoa ja pettymystä. Ja taistellut useaan otteeseen mielitekojen ja houkutusten äärellä - toistaiseksi (ihme kyllä) retkahtamatta. Monta kertaa olisi tehnyt mieli "lyödä" tyyppejä, jotka kiusoitellen naaman edessä nauttivat herkuista. Niin monta kertaa olisi ollut helpompi sortua mutta sen sijaan olen pitänyt pintani vaikka helppoa se ei ole ollut. Ainakaan alussa, nykyään kyllä.

Oon näiden viikkojen aikana tuollaisia hetkinä kirjannut paperille kun on tehny mieli jotain, että mitä haluan sitte kun lakko ohi. Just äsken laitoin ne useimmin kirjatut ns "tärkeysjärjestykseen" 

 

Tässä on siis listattuna kaikki ne jutut, joita oon eniten tän lakon aikana himoinnu. En tietenkään ala niitä heti lakon päätyttyä yhtenä päivänä tai yhtä aikaa syömään vaan sitte kun jotain alkaa oikeesti tekee pirunmoisesti mieli niin tästä vaa hakuun ja viiva yli.

Eräs ystäväni totesi joku aika sitte hyvin; "elämästä pitää myös nauttia" Totta, ja  niin aioinkin tehdä. Sitä voi  kuitenkin tehdä monella eri tapaa, ei pelkästään syöden. Mutta tästä lähtien teen sitä(kin) varmasti  herkkujen suhteen harvemmin ja silloinkin vain tähänastisia paljon pienempiä määrinä ja  vain laadukkaiden raaka-aineiden/tuotteiden parissa. 🙃👌

 

with love; 

-Ninni-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En mä mitään laske, mutta... Enää kuukausi! Enää 4 viikkoa! Enää vain 30 päivää!  Siis siihen, että yksi mun uuden vuoden "lupaus" ja loppiaisena aloitettu haaste tulee päätökseen.  Sehän oli siis 100 päivän sokerilakko. Jollei jollekin ole vielä valjennut mä olen siis  koko ikäni ollut aika suuri herkkupeppu,  ja melkeimpä kaikki ns. epäterveellinen menee alas poislukien kebab ja marsipaani ja osa marmeladeista.  

 

Aluksihan pidin koko ajatusta ja tätä haastetta vitsinä johon en todellakaan ole ottamassa osaa, mutta koska tykkään haasteista ja joulunajan herkuttelut alkoivat tehdä oloni ähkyksi niin ajattelin että yritetään nyt sitten... Ihme jos pystyn saavuttamaan edes kokonaisen kuukauden tämän parissa... Aloitin haasteen siis loppiaisena, jolloin myös joulu riisutaan yleensä pois. Ajattelin että vuoden ekan viikon annan itselleni armonaikaa tuhota kaapeista löytyvät ja lahjaksi saadut jouluherkut, jottei ne sitten kiusaa mua olemassaolollaan.  Tammikuun 5:des päivä on näin ollen toistaiseksi ollut viimeinen, jolloin olen laittanut suuhun mitään, missä on valkoista tai  tietoisesti lisättyä sokeria.

Täytyy kyllä myöntää, että alussa kyllä hieman harmitti, kun olin aloittanut haasteen juuri ennen hampaanpoistoa, jonka jälkeen olisin voinut syödä mm jäätelöä niin paljon kuin vain suinkin... Samoin Runebergin päivänä teki tiukkaa, sillä Runebergin tortut ovat lempisesonki leivonnaiseni. Tämän mieliteon ja monen tunnin nettiselailun takia päädyin myös kokeilemaan  helmikuun alussa sokerittomia viljattomia ja maidottomia torttuja, jotka olivat kyllä ihmeen hyviä ja makeita!. Uskokaa tai älkää myös J:n mielestä. 

Loin projektille heti sen alkumetreillä oman blogin johon purkaa ajatuksiani, sillä aavistelin jo tuolloin ettei J olisi kanssani tässä mukana kovin pitkään, ja tarvitsisin jonkun mihin tukeutua. Taisi J lakkoilla kanssani ekat 4 viikkoa, mutta sitten hän antoi periksi.  Edelleen hän on  kuitenkin ilokseni mukana kasvispainoitteisemmassa syömisessä, josta myös sovimme lakkoiluni alkaessa. Blogin taas poistin, koska se sisällön tuottaminen alkoi tuntua väkinäiseltä, ja asioiden toistamiselta.  Tein itselleni  myös ns "kielletyt"-listan ja nämä kaikki  siis siihen sisältyy huhtikuun puoleenväliin asti: 

 

Kielletyt makeat;

 

Suklaa

karkit 

erikoiskahvit ja kaakaot 

pullat&piirakat

keksit

leivonnaiset 

kakut

jäätelö

limsat/mehut/siiderit/viinit

maustetut jugurtit ja rahkat

hedelmä yms sokeriliemisäilykkeet

jotkut kuivatut hedelmät

tietoisesti lisätty, valkoinen sokeri  (HUOM! Hunaja on ok, esim teen makeuttamiseksi, tai vähäisenä määränä maustamattoman jugurtin joukossa.)

 

kielletyt suolaiset; 

 

sipsit (poislukien naturellit ruis -ja linssisipsit sekä maissilastut pieninä määrinä silloin tällöin)

popcornit

suolatut pähkinät

piirakat/pasteijat/croissantit 

(pizzeriasta haettu ja pakaste) pizza

Subway ja Burger King 

juustot (poislukien harvemmin ruoanlaittoon tarvittavat) 

(Laitoin listaan kumpaankin kategoriaan omasta mielestä suurimmat paheeni, joista tiedän olevan vaikeimpaa irtautua. Ne näkyvät sinisellä fontilla.) 

 

Lista näyttää vieläkin melko pitkältä, mutta olen  jo useasti sen käytössäolon aikana todennut  ettei se ole mahdoton. Muutenkin olen menneinä viikkoina omaksi hämmästykseksi havainnut että lakko on edennyt tähän päivään yllättävänkin kivuttomasti.  Ehkä jopa vähän liiankin... Tasan nuo yllä mainitut 2 kertaa, on tehnyt vähän tiukkaa, ja olisi tehnyt mieli luovuttaa, mutta onneksi oon päässyt niistä mieliteoista pääasiassa kunnialla yli tai löytänyt niille sen paremman ratkaisun.  Mä olin tän listauksen teon aikana jo tehnyt sellaista aivotyötä itseni kanssa, että pakotin itseni pohtimaan, "miksi mä haluan tälläisiä syödä?" ja samalla käskenyt että paina nää "maut" nyt itsellesi mieliin, koska ne on tästä eteenpäin kiellettyjen listalla. Eihän ne lopulta edes maistu kun rasvalle, suolalle ja sokerille,  esansseille ja ei miltään. Niin mikä hitto niissä koukuttaa niin että niiden pariin palaa kerta toisensa jälkeen uudestaan niin useasti? Ihminen on kyllä outo.

Naistenpäivänä soin kuitenkin itselleni yhden lasillisen kuohuvaa, kun sellainen tarjottiin kaikille naisille ravintolassa, jossa olimme syömässä ja juhlimassa kihlapäiväämme J:n kanssa vähän myöhässä. Merkkasin sen kuitenkin tunnollisesti käyttämäni Samsungin S-Healtin kalorilaskuriin. olento...

Sokeri - ja herkkulakkoilun ohella oon tehnyt paljon muitakin pikkumuutoksia mun tottumuksiin; oon vaihtanut mm leivän tummaan, kinkun kalkkunaan, jugurtit maustamattomiin jne jne. Ja tosiaan ollaan syöty nyt alkuvuonna vain kokonaiset 5 ruokaa jotka ovat sisältäneet punaista lihaa.  Maistan ja haistan eri juttuja ihan eritavalla, kuin ennen lakkoilua, ja siihen on kyllä reagoinut itsekin että vitsit miten siistiä. Vaihdoin myös hissin rappusiin, (asumme 4 kerroksessa.) ja aloin juomaan vettä sen about 2-3l päivässä, ja sen myötä myös huomannut itsessäni virkeämmän olon. 

Kaikkein mieluisimmaksi yllätykseksi on kuitenkin paljastunut painoni. En aloittaessani tätä projektia millään muotoa edes yrittänyt tai miettinyt laihduttamista mutta olen tässä samalla ja tähän mennessä tiputtanut yhteensä sellaiset 7kg.! Tietenkään se ei ehkä näy ulospäin, mutta sisäisesti sen huomaa. Se on kyllä ollut ja tuntunut tosi palkitsevalta, vaikkei sellaista ole edes tavoitellut. Nyt kun tästä on tietoinen, syntyy tietynlainen tahtotila -, Saisikohan sitä sen kauniin ja pyöreän kympin rikki haasteen loppuun mennessä?! 

 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (0)

Tänään on oikeasti niitä harvoja päiviä, jolloin voin myöntää että nyt ottaa päähän ja kovaa. Mutta nyt ÄRSYTTÄÄ! Mua ei ärsytä siksi, että ulkona on jälleen kerran liukasta, tai kovaakin kovempi tuuli. Ehei.

Yleensä mua ärsyttää sellanen asioista turhaan valittaminen; jos esim ulkona on kylmä tms, niin ei se asia valittamalla lämpimämmäksi muutu/parane. Se on asenne ja -pukeutumiskysymys.  Tänään näiden turhaanvalittajien (joihin nyt myönnän välillä itsenikin valitettavasti kuuluvan) sijaan mua ärsyttää jokin ihan muu, nimittäin työnhaku ja sen vaikeus - jälkimmäinen nimenomaan omalla kohdallani.

Miksi (valehtelematta) aina silloin, kun on asennoitunut koneen ääreen sillä mielellä, että on kerrankin motivaatiota, halua ja inspistä sopivasti päällä, ja vielä nimenomaan tuon ikuisen haasteen, eli työnhaun suhteen niin lähes joka jutusta löytyy silti se pienen pieni juttu, mikä sabotoi sitä fiilistä jollain tapaa ... :( Yritä tässä nyt sitten tosiaan pysyä positiivisena, ja etsiä itselle edes niitä vähiäkin harkinnanvaraisia paikkoja, kun kaikki, siis ihan kaikki tuntuu kariutuvan näihin kolmeen seikkaan;

  1. Koulutus ja kokemus.  Tosi usein saa huomata, että ei omaa tarvittavaa, tai tarpeeksi hyvää koulutusta avointa toimea/paikkaa ajatellen. Olen opiskellut itselleni 2 ammatillista tutkintoa, mutta silti välillä tuntuu ettei se riitä. Se, etten omista kuin 2 "perustason" koulutusta, saa tuntemaan ajoittain riittämättömäksi ja tyhmäksikin. Tunnustan, että välillä tunnistan ajattelevani syyllisyyttä ylpeyden sijaan. Miksi minulla ei ole parempaa koulutusta? Tuntuu kuin korkeamman koulutuksen omaava henkilö, olisi enemmän oikeutettu työhön kuin minä, joka valitsin amiksen lukion ja korkeakoulujen sijaan.  Tosin itselläni ei ollut vaihtoehtoja , ja uskon että tämä johtuu osittain sairaudestanikin. Mitä taas tulee työkokemukseen, ihmettelen mistä sitä voi ikinä saada, kun työnsaanti on mitä on, ja jos kaikki vaativat sitä hakijoilta vähintään sen 1-5v alalta kuin alalta.
  2. Ajokortti "Oma ajokortti on välttämätön" tai "oma ajokortti katsotaan eduksi" nämä lauseet sulkavat paikat omalta osaltani melko useasti pois, siitäkin huolimatta, että paikka muuten kiinnostaisi. On toki työnkuvia, joissa oma ajokortti on hyödyllinen/pakollinen mutta entä ne paikat, jotka eivät suoranaisesti liity ajoneuvoihin ajamiseen? entä ne joilla sitä ei ole syystä tai toisesta. Vaikka oma auto olisi kuinka näppärä tahansa, eikö olisi parempi jos ihmiset alkaisivat käyttää enempi julkisia kulkuneuvoja tai kimppakyytejä nimenomaan TYÖmatkoilla? säästäisimme näin rahaa ja luontoa. Mielestäni tämä on jossain ilmoituksissa jopa hieman "epäreilu kriteeri"  Nojoo,kaikella on aina se toinenkin puoli -  ja tiedän jo nyt, tämän jakavan mielipiteet.
  3. Kielitaito I'm sorry,  I don't speak english very well. Enkä mitään muutakaan kieliä. Kaikki eivät voi olla hyviä kaikessa. Kielet eivät ole ikinä olleet vahvuuteni. Siispä suurinosa  avoimista työpaikkailmoituksesta voi ohittaa tämän takia. Tänä päivänä kielten merkitys työelämässä on ymmärrettävästi kasvanut, mutta eikö todella ole mitään paikkaa, jossa tämä pieni "puutteeni" ei tuntuisi näin ylitsepääsemättömältä.?!
  4. Oma sairaus Oikeastaan tämän pitäisi olla listalla ykkösenä. Tämä on kohta, jossa viimeistään näet masentavan mahdollisuuden; haun 145:stä osumasta yli puolet rajautuu pois asian takia, johon sinulla itselläsi ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Yleensä jäljellä jää se toinen puoli; puhelinmyyntiä ja vuokratyöpaikkoja joita kumpaakaan en edes suostu harkitsemaan - ne eivät ole minun luonnettani tai minua varten. Eivät sitten ollenkaan.

Jotenkin tulee niin epätäydellinen olo. Mä harvemmin synkistelen, mut jos joskus on joku aihe, niin se on tämä. Olen opiskellut mielestäni kaksi ihan ok ammatillista tutkintoa, toisesta sain paperit vuonna -08 toisesta -15. Kummallakaan en ole onnistunut saamaan erityisemmin töitä,  en koulutuksilla enkä ilman. Poikkeuksana viime keväinen työsuhteeni, joka oli osa-ja määräaikainen, mutta oli kuitenkin. Hetkellisesti sitä tunsi itsensä jollain tasolla tarpeelliseksi, ja kuitenkin niin suureksi pakansekoittajaksi sillä 2,5kk jonka työsuhde kesti, oli niin lyhyt. Ei siinä ajassa oikein ehdi kuitenkaan mitään muuta kuin oppimaan talon tavat. Silti olen kiitollinen mahdollisuudesta - syystä herätä aamuisin ja lähteä kotoa.

Mulla on omat syyni työllistymisen vaikeuksiin, mutta kuitenkin tämä on ajoittain aika turhauttavaa. Joku fiksu totesi kerran jossain luennolla, että jos tutkinto on yli  5 vuotta vanha, se on kokonaan vanhentunut. Tarkoittaako  se muka sitten sitä, ettei ole enää pätevä kokki nykyään, eikä osaa tehdä ruokaa jos on v 2012 tai aiemmin valmistunut?! Itse en voi kokin töitä nyt tehdäkään, mutta tyyliin joku keittiöapulainen voisin ihan hyvin olla. Mutta pitäisikö kouluttautua sitten uudelleen vai jotta voit työskennellä pätevästi? :D Sekään ei nykyään onnistu ihan tosta noin vaan, kun on kaikki nuorisotakuut yms.

Mä olen muutenkin niin ärsyttävästi vammanen. Ja just sillon kun ei pitäs, niin alkaa tuntuu siltä et mite paljon helpompaa ois kun ois vaa olematta. Yrittämättä.  Usko alkaa kohta loppumaan, ehkä toivon rippeitä on hitusen jäljellä. Yritystä, sinnikkyyttä ja sisua niitä multa ei ole puuttunut eikä tuu puuttumaan, mutta en mäkään loputtomiin jaksa tuloksetta. Oon ennenkin todennut, että välillä on niitä hetkiä kun sitä pysähtyy miettimään omaa elämää, ja sitä mitä siinä on tullu saavutettua, Joskus ne saavutukset tuntuu tosi hienoille, ja joskus, (kuten tänään) tulee sellanen fiilis että mä en oo saavuttanut elämässäni oikeastaan mitään, mitä mun iässä ehkä olisi pitänyt. Enkä nyt halua verrata itseäni kehenkään mutta noin niinkun yleisesti ottaen vaan tämä vertauskuva.

"Mä olen ihan varma, että sä saat töitä melkein heti kun valmistut"

Tämä lause tuli viimeisen opiskeluvuoteni keväänä niin monen koulun henkilökunnan jäsenen suusta, niin monta kertaa että mä melkein uskoin siihen itsekin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Paluu Uudeltamaalta Varsinais-Suomeen. Paluu Järvenpäästä Turun alueelle . Pari kaveria vääntää jatkuvasti edelleen vitsiä siitä, että kuinka mä kuvittelen että joku tuo ne työt mulle kotiin. EN todellakaan KUVITTELE. ! . Asia ei vaan ole ihan niin yksinkertainen.

Mä valmistuin siis  v -15 toistamiseen ammattiin, ja me eletään nyt tammikuuta 2017. Mä olen edelleen siis  työtön. Tai itseasiassa en. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan niin mähän oon eläkkeellä, ja pian vasta 30-vuotias. ! JEE HEI! Jokaisen nuoren naisen unelma, number one! No okei eipäs väritellä asiaa liikaa. Mun eläkkeellä olo johtuu ihan yksinkertasuudessaan siitä, että mulla on tää mun sairaus joka ei musta pois lähde vaikka mitä poppaskonsteja käytettäisi, ja että mä tuun taloudellisesti toimeen. Vuokra yms kiinteet menot on vaa pakko hoitaa jos Suomessa meinaa elää. Täällä kun tulot pienenee ja silti kaikki maksaa ja hinnat nousee kokoajan lisää. Saan myös muutamaa muuta KELAn etuutta.  Nykyään on kuitenkin ihanaa, että menoja on jakamassa maailman rakkain kumppani. joten kyllä mä pärjäisin ilman töitäkin kyse ei ole siitä. 

Mä olen kuitenkin siitä jännä ihminen, että mä kaipaan päiviini toimintaa, sosiaalisia tilanteita ja eräänlaisia rutiineja vaikka niitäkin tietyntyyppisinä inhoankin yli kaiken. Tiettekö esim se että kotioloissa joka viikko/kuukausi pitää tehdä jotain tai joku asia just samalla kellon lyömällä vaan siks et niin on tehty tähänkin asti, ( poissulkien joku taloyhtiön saunavuoro yms ) niin se saa mun veren kiehumaan. Mahdollisissa Työolosuhteissa tää on ymmärrettävää, ja jopa suotavaa.  Ehkä sitten vanhempana tää suhtautuminen tollasiin juttuihin muuttuu, en tiedä.

Mä muistan kun valmistumisen alla mun suurin huoli oli se etten saa mistään töitä. Vanhemmat sano mulle että "älä murehdi siitä, nyt nautit vaan elämästä." Sitä mä sen ekan puoli vuotta  teinkin, oli ihana valvoa pitkään ja nukkua aamupäivälle - tehdä mitä huvittaa ilman aikatauluja, mutta siihenkin kyllästyy uskokaa tai älkää. 

Koulussa viimeisten HOJKS-palavereiden aikaan kaikki liputti puhelinmyyjän tai vapaaehtois/järjestötoiminnan puolesta. vaikka nimenomaan sanoin ettei ne oo mun juttu. Vihaan puhelinmyyntiä ja muita sen kaltaisia joissa väkisin tuputetaan ihmisille jotain. Puoliksi väkisin.  Mitä vapaaehtois /järjestötoimintaan tulee, auttaminen on kyllä ollut aina lähellä sydäntäni ja siitä saa hyvän mielen. Siitä kuitenkin puuttuu se jokin; raha. Jos rehellisiä ollaan, niin senhän takia ihmiset loppujenlopuksi töitä tekee - toimeentulon turvaamiseksi. Viihtyvyys, tai jokin muu selainen  seikka on työssä vain plussaa.

Koulun puolelta myös aikanaan luvattiin, että uraohjaaja on tarvittaessa apuna ja tukena sekä auttaa kartottamaan mahdollisuuksia työpaikan saamiseksi alku syksyyn valmistumisen jälkeen. Tuli kotipaikkakunnallekin käymään, jos on tarvetta oli. Ne olikin aika turhia lupauksia, mutta en odottanutkaan että ne lunastettaisiin. Käytiin me kerran yhdessä täällä Turun päässä työkkärissä, mutta sieltä mä päädyin sellaseen työhönvalmennukseen, joka opettaa miten sä teet työhakemuksen jne. Okei parempi sekin kun ei mitään, mut enköhän minä osaa hakemukset ja cv:et tehdä itsenäisestikin. Ymmärrätte varmaan.

Raha ei tee onnelliseksi,  mutta helpottaa kummasti elämistä. Vaikka mulla onkin talous suhteellisen hyvässä jamassa/turvattu ja pärjään, olisi ihan älyttömän upea tunne ansaita itse tehdyllä työllä omaa rahaa. KELAn etuuksien sijasta, tai niistä samalla nauttiessa. Se kaikki olis mulle siinä kohtaa vaan ns. "ylimäärästä". Mun tuloraja eläkkeen rinnalla työskennellessä olis sen 743,84€/kk. Jos sanoisin ettei se merkitse mitään, valehtelisin niin että nenäni kasvaisi kuin Pinocciolla. On totta että raha ei ole se tärkein, mutta kyllä se kuulkaa ihmeesti motivaattorina työnteolle toimii. Osa-aikaset työt siis on ihan mahdollisia. Jos olisin yhtään enempi aamuihmisiä, hyödyntäisin ammattiosaamistani, ja heräisin aamuyön tunteina leipomaan ja löytäisin itseni torilta myymästä leipomuksiani... Mutta kun en ole - valitettavasti. Ehkä vielä joskus opetan itseni heräämään ja toteutan tämän.

Vaikken kaikkea pystyisi tekemäänkään, niin yritystä ei puutu tässäkään asiassa ja työtehtävät voi ihan varmasti räätälöidä just mulle sopiviksi. Haluan ainakin uskoa niin. Pitäisi vaan löytää se mielenkiintoinen paikka, ja ennakkoluuloton työnantaja... Joka myös saisi minusta minut työllistäessaan 50% palkkatuen. Mä tiedän myös että pärjään mahdollisessa tuetussa työpaikassa. En tarvitse mitään suojatyöpaikkaa. Olen käynyt myös läpi päivätoiminnan ja todennut ettei se ole minun juttuni. Tein aikoinaan kaikkeni että pääsin kyseisestä paikasta pois. Onnekseni pääsin Järvenpäähän, jossa vietin 3,5vuotta opiskellen ensin valmentavalla ja sen jälkeen liiketaloutta. Siitäkin huolimatta, juuri nyt Suomessa on ns. normaalienkin vaikea saada töitä. Tiedetään. Työkokeilupaikkaa olen yrittänyt etsiä.

Loppujen lopuksi  asenne ja oma-aloitteisuus ratkaisee ja palkitsee. Aina pitää siis olla se kuuluisa Plan B. Tehdä vaikutus joka muistetaan. Sen takia olen vakavasti harkinnut myös hakeutumista uudestaan opiskelemaan, en enää tutkintoon, mutta ihan   johonkin työväenopiston kivoille kursseille, (vaikkei se tee musta yhtään sen viisaampaa) ja/tai ammatilliselle kuntoutusjaksolle (jolla olen ollut viimeksi v 2009 tai 2010.) siksi että saisin päiviini kunnon päivärytmin ja ettei pääni hajoisi täällä 4 seinän sisällä ihan kokonaan. Silti huomaan miettiväni onko se kuitenkaan tarpeellista ja näkeekö KELA asian näin? toivottavasti.

En aio antaa periksi masentua tai syrjäytyä silläkään uhalla, että ( niin rasittavaa kun se välillä onkin ) mun pitää jatkuvasti todistella ihmisille että mä pystyn, osaan ja voin vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Vaikka olen ulkoisesti ja erilainen, ja minulla olisikin fyysinen toimintaan vaikuttava rajoite., järkeni toimii kuin teroitettu partaveitsi.

Että tällästä tänään tässä ja nyt. Ei mulla muuta. Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen, välillä vaan pitää päästää kaikki ulos. Tästä olisi tullut muuten ihan liian pitkä facebook päivitys :D :D

Elämä voittaa ... Ehkä vielä joskus tämänkin osa-alueen tiimoilta. Ehkä vielä joskus löydän/saan niitä töitä.

 

With love;

-Ninni-

Kommentit (4)

tuulakas
1/4 | 

Anteeksi nyt vaan mutta "en suostu edes harkitsemaan vuokratyöpaikkoja" on aivan käsittämätön kommentti ihmiseltä, joka ei mitään muuta halua kuin palkallisia töitä. Vuokratyöpaikkoja koskeva lainsäädäntö on kehittynyt huomattavasti, eivätkä ne ole läheskään aina mitään riistotöitä nollasopimuksilla. Työelämä on murroksessa ja vuokratyöpaikkojen määrän huima nousu on osa tätä murrosta. Jopa toimitusjohtajia haetaan vuokratyöfirmojen kautta - mitäs sanot siihen?

Itse olen suorittanut sekä AMK- että maisterintutkinnon. Aikaa näihin koulutuksiin kului yhteensä 8 vuotta. Valmistumisen jälkeen ensimmäiset kaksi työpaikkaani olivat vuokratyöpaikkoja. Nykyään olen ns. talon oma työntekijä, mutta jokapäiväisessä työarjessa se ei näy minkäänlaisena muutoksena. Tietenkin on mukavampaa henkisellä tasolla olla talon oma työntekijä, mutta uraansa aloitteleva ihminen jolla on suht vähän työkokemusta ei vain voi tehdä tuollaista rajausta kuin sinä nyt vaikutat tekevän.

Arvaisinko oikein jos veikkaisin, että työpaikkoja katsoessasi rajaat vuokrapaikat hausta pois? Sitä nimittäin ei todellakaan kannata tehdä. Vuokratyöpaikat ovat työnantajille hieman kevyempi tapa palkata henkilökuntaa, ja kynnys sinunkin palkkaamisellesi olisi siis pienempi jos suostuisit vuokratyöpaikan ottamaan vastaan. Ja kun yksi ovi avautuu, avautuu samalla uusia etenemismahdollisuuksia.

Kommenttini voi olla kärkkään sävyinen, sillä suhtautumistapasi kieltämättä aiheuttaa minussa pientä ärsytystä. Ikään kuin halutaan työpaikkaa yli kaiken, mutta sitten yksi erittäin yleinen työllistymistapa ei käykään. Tapa, jolla jopa korkeakoulutetut nykyään työllistyvät ilman ongelmia. Mieti asiaa. Toivon oikeasti, että saisit työpaikan ja saisit urasi alkamaan kunnolla. Älä siis väheksy vuokratyöpaikkoja. Muuten saat mielestäni syyttää suurelta osin itseäsi työttömyydestäsi. Onnea työnhakuun!

atomi
2/4 | 

Toivon todella että saisit töitä, Noin reipas ja lahjakas ihminen kyllä ansaitsee mukavan työpaikan. Mene ihmeessä työväenopiston kursseille, ota kurssi joka inspiroi ja kiinnostaa sinua. Oppiminen ihan vain oman itsensä sivistämiseksi ja kehittämiseksi on antoisaa. Postauksesi oli hyvin kirjoitettu ja blogisi on muutenkin kiva. Ehkäpä sinun ammattisi voisi olla tiedottaja tai joku muu tekstityöläinen. Kieliä voit petrata omaan tahtiin työväenopistossa, aikuislukiossa tai vaikkapa kesäyliopistossa, Niissä voi opiskella ilman pääsykoetta. Ymmärrän hyvin turhautumisesi työnhaussa sekä pettymyksesi katteettomiin lupauksiin, olen kokenut sitä itsekin. Ninni, älä menetä toivoasi. Olet hieno ja rohkea tyttö.

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015
3/4 | 

Kiitos, hyvästä & puhuttavasta kommentistasi tuulakas. Olet oikeassa myös tuossa, ja yritän pitää sanasi mielessä! Kaikella on aina kaksi puolta,  kumpaakin niistä on eittämättä hyvä tarkastella. :) Mielikuvani vuokratyöpaikoista ja niihin liittyvistä jutuista on vain aina ollut valitettavan negatiivinen. Jotenkin lohduttavaa kuulla, että sinulla on päinvastaisia kokemuksia niistä. Ehkä minäkin vielä joskus opin muuttamaan näkemystäni.

atomi, et tiedäkään, miten lähellä unelma-ammattiani juurikin esim. tuo mainitsemasi tiedottaja olisi! Kiitos lämmittävästä palautteestasi, ja ymmärryksestäsi.  Enkä ole lannistumassa - olen tottunut taistelemaan elämässäni. Niin kauan kun on toivoa, on myös elämää  ja toisinpäin ;)

Mukavaa alkanutta helmikuuta teille molemmille!

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

tuulakas
4/4 | 

Kiitos Nina kun vastasit ja harkitset sitä, mitä sanoin. Kirjoitan nyt vielä uuden kommentin sillä haluan oikeasti rohkaista sinua yrittämään noita vuokratyöpaikkoja. Kuten itse sanoit, on sinulla muutama ikävä este työllistymisen kannalta (sairaudet, ajokortittomuus jne.) Siispä sinun kannattaisi ehdottomasti yrittää töihin vuokratyöpaikan kautta! Saisit kokemusta, lisätuloja (jopa osa-aikaisesta paikasta) ja mikä tärkeintä, pääsisit todistamaan osaamisesi ja motivaatiosi. Olet etsinyt työpaikkaa todella kauan, on oikeasti sen arvoista kokeilla tätä reittiä! Rekrytointi on työnantajalle aina riski, sillä työntekijästä on vaikea "päästä eroon", jos hän ei olekaan firmaan sopiva henkilö. Siksi kynnys antaa ihmiselle mahdollisuus on vuokratyöfirman kautta matalampi.

Vuoden 2014 syksyllä lähdimme viettämään hiihtolomaviikkoa Hankasalmelle, vuokratulle mökille. Syksy oli minulle henkisesti melko raskas, ja päätin että lomaviikon ajaksi suljen kaiken ylimääräisen pois. Halusin hetkeksi pois kotimaisemista ja olla kenenkään tavoitettamattomissa, jotta saisin akut ladattua ja jaksaisin loppuvuoden opiskeluiden ja muun parissa. Välillä on hyvä irrottautua ja löytää itsensä kaukana kaikesta ajattelin. 

Haastoin oma-aloitteisesti  itseni suorittamaan täysin puhelitonta ja sometonta viikkoa. Aluksi haaste tuntui todella vaikealta jo pelkän ajatuksekin tasolla, ja muistan miten kaverit epäilivät minun pystymistäni tähän,  mutta kun sai jotain muuta tekemistä, (ja sitähän täysin ilman hienouksia olevalla mökillä riitti)  niin sen parissa touhuillessa unohtui houkutukset käydä vilkaisemassa some:n ihmeellistä maailmaa edes puhelimen kautta - läppäriähän mulla ei edes mukana ollut. Viikko kului nopeasti ja yllätin itsenikin kun asettamani tavoite sitten onnistui. Se tunne oli upea, sillä normaalisti tämän tyyppisissä jutuissa mun itsekuri ei todellakaan aina kestä. 

Kun sitten loman jälkeen kotiin palattuani avasin läppärin, ja pelkästään vain Facebookin joka oli sadottain päivityksiä ja kymmeniä viestejä täynnä, tajusin miten vapauttava kokemus somettomuus oli ollut. Hetkellisesti tuntui kuin olisi palannut joltain toiselta planeetalta nykytodellisuuteen. Puhelimeen ei ollut tullut kovin montaa puhelua koska olin informoinut kaikille tarpeeksi ajoissa aikomuksistani. Sen viikon jälkeen päätin että tästä pitää tehdä tapa. Olin saanut lomasta paljon enemmän irti kuin silloin kun kaikki elektroniset vempaimet olisivat olleet läsnä. Jaksoin keskittyä asioihin ja ihmisiin eri lailla ja stressitasonikin oli huomattavasti alentunut. 

Tänä vuonna olen päättänyt, että "operaatio" #SOMEton 24/7 alkaa huomenna tiistaina, 21.6. klo 21:00 tämä ajankohta/kellonaika siksi, että olemme tuolloin ensimmäistä päivää meille myönnetyllä, tuetulla lomalla. kohteessa jonka tietävät vain harvat ja valitut joille se on päätetty kertoa. Meinasin ensin aloittaa somettomuuden ja puhelittomuuden jo tiistai-aamusta, mutta se ei oikein onnistu kun on esim ilmoitettava kotiväelle päässeensä perille kohteeseen yms.

Jokatapauksessa tiistai-illasta 7 päivää eteenpäin elän hiljaiseloa näiltä tiimoin. Erityispoikkeuksen tähän käytäntöön tekee puhelut jotka tiedän olevan todella, todella tärkeitä näistä esimerkkinä nyt vanhempani taikka henkilö, jonka luo olemme menossa mahdollisesti kylään tuon viikon aikana. Siltikin ideana on pystyä selviytymään puheluista mahdollisimman nopeasti, tai niin että parhaimmillaan avopuolisoni vastaa puhelimeeni.  

Sosiaalisen median merkitys  2010-luvun arkipäivässä on suuri. Itselläni esimerkiksi on henkilökohtaiset tilit 5 eri somekanavassa, ja käytän niitä kaikkia lähes päiviittäin.  Blogilla taas on tilit 4:ssa Youtube mukaan lukien.  Blogin kohdalla näkyvyys näissä kanavissa on suositeltavaa, ja hyvä tapa mainostaa,  joten en koe sitä millään lailla huonona asiana. Huomaan kuitenkin että omat henkilökohtaiset tilini ovat jääneet hieman vähemmälle päivitykselle blogin muuttaessa Kodin Kuvalehden lukijablogiyhteisöön., mutta eipä tuokaan nyt niin iso harmitus ole.

Olen myös huomioinut että päivitän henkilökohtaisia tilejä enemmän loma-aikoina ja vapaalla kuin ollessani opiskelija tai työelämässä.  Ainoa selitys jonka keksin tälle havainnolle on se, että nykyään opiskellaan ja tehdään töitä kokopäiväisesti tietokoneilla. Ei sitä jaksa enää sen 6-8h pituisen päivän jälkeen istua koneen edessä, jollei ole pakko. En minä ainakaan. 

Facebook on nykyajan tietotoimisto- sen tietää jokainen joka sitä käyttää. Jos jokin asia on jäänyt ilmaisematta facessa, on se elämän suurin vääryys. Olen itsekin aika aktiivinen facessa, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka kuvittelevat jotain kamalaa tapahtuneen, jos olet päivän, tai viikon päivittämättä mitään. Mitään luonnollista selitystä asiallehan ei vaan voi olla. ;)

  Vaikka sosiaalinen media, ja sen eri kanavat ovat oiva väline pitää yhteyttä ystäviin ja kaukana asuviin sukulaisiin, niin se hallitsee elämäämme ja arkeamme liikaa. Se on valittavasti läsnä kokoajan ja kaikkialla,ja kaikki energiamme menee siihen heti herättyämme aina siihen asti kunnes nukahdamme. Herää kysymys mitä oli aika ennen suurta ja hallitsevaa somea - muistammeko sitä edes?  Entä miten tulimmekaan toimeen ilman sitä ?  

Mitäkö halusin tällä postauksella teille sanoa?  En muutakuin että: 

 

" Mitä me venataan,voitas välillä elää  jätän laturit himaan, paan kiin läppärin ja mennään

millon viimeksi muistat hetken kun sä päästit irti  sun sydän käski kielsi järki,  mut sä lähdit silti

mun täytyy rykästä ulos oravan pyörästä / pitää sykähtää ennen ku liian myöhästä ... 

... Ja jos et tajuu niin anna mä suomennan  elämä on nyt eikä huomenna  ooo, ooo tänään tähtiin pudotaan kai sitä liikaa vaan stressaa, ylianaalysoi, pidättelee ja murehtii mitä tapahtuu vois mut aina pahempi ois jos ei tapahtus mitään, vanhana havahtuis sit ettei aikaan saanu ku ikää voit sanoo kaheliks mul on pitkä bucket list, sekota pakettis ja lähe messiin kaveriks tätä ei siirretä enää koht on kiire jo elää, levitä siivet ja ala lentää... "    

 Näin osuvasti riimittelivät; Elastinen feat. Anssi Kela  kipaleessaan "Voitas välillä elää"  Näiden sanojen jälkeen, on hyvä vähin ääniin poistua läppärin ääreltä pakkaamaan reissua varten. Blogi jää siis nyt pienelle kesälomalle, ja sen kirjoittaja palaa viikon päästä toivottavasti  taas paljon fressimpien ajatusten kanssa. Niin kiva kun se onkin päivittää lomatunnelmia eri kanaviin, niin jättäkää some edes hetkeksi.  Se ihan oikeasti kannattaa! 

Toivotan kaikille oikein ihanaa alkanutta juhannusviikkoa, ja mukavaa juhannusta! - Juhlia saa ja pitää mutta muistakaahan pitää viikonloppunakin järki päässä ja huolehtia kanssa juhlijoista.   :) <3 

 

With love; 

-Ninni- 

 

PS. Jos blogiin ilmestyy jotakin tamän loman aikana, on jutut ajastettu valmiiksi ilmestymään. (En ole varma onko niitä juttuja tuolla odottamassa, enkä ehdi nyt tarkastamaan.) en siis kirjoita realiajassa. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat