Kirjoitukset avainsanalla haaste

Tänään on oikeasti niitä harvoja päiviä, jolloin voin myöntää että nyt ottaa päähän ja kovaa. Mutta nyt ÄRSYTTÄÄ! Mua ei ärsytä siksi, että ulkona on jälleen kerran liukasta, tai kovaakin kovempi tuuli. Ehei.

Yleensä mua ärsyttää sellanen asioista turhaan valittaminen; jos esim ulkona on kylmä tms, niin ei se asia valittamalla lämpimämmäksi muutu/parane. Se on asenne ja -pukeutumiskysymys.  Tänään näiden turhaanvalittajien (joihin nyt myönnän välillä itsenikin valitettavasti kuuluvan) sijaan mua ärsyttää jokin ihan muu, nimittäin työnhaku ja sen vaikeus - jälkimmäinen nimenomaan omalla kohdallani.

Miksi (valehtelematta) aina silloin, kun on asennoitunut koneen ääreen sillä mielellä, että on kerrankin motivaatiota, halua ja inspistä sopivasti päällä, ja vielä nimenomaan tuon ikuisen haasteen, eli työnhaun suhteen niin lähes joka jutusta löytyy silti se pienen pieni juttu, mikä sabotoi sitä fiilistä jollain tapaa ... :( Yritä tässä nyt sitten tosiaan pysyä positiivisena, ja etsiä itselle edes niitä vähiäkin harkinnanvaraisia paikkoja, kun kaikki, siis ihan kaikki tuntuu kariutuvan näihin kolmeen seikkaan;

  1. Koulutus ja kokemus.  Tosi usein saa huomata, että ei omaa tarvittavaa, tai tarpeeksi hyvää koulutusta avointa toimea/paikkaa ajatellen. Olen opiskellut itselleni 2 ammatillista tutkintoa, mutta silti välillä tuntuu ettei se riitä. Se, etten omista kuin 2 "perustason" koulutusta, saa tuntemaan ajoittain riittämättömäksi ja tyhmäksikin. Tunnustan, että välillä tunnistan ajattelevani syyllisyyttä ylpeyden sijaan. Miksi minulla ei ole parempaa koulutusta? Tuntuu kuin korkeamman koulutuksen omaava henkilö, olisi enemmän oikeutettu työhön kuin minä, joka valitsin amiksen lukion ja korkeakoulujen sijaan.  Tosin itselläni ei ollut vaihtoehtoja , ja uskon että tämä johtuu osittain sairaudestanikin. Mitä taas tulee työkokemukseen, ihmettelen mistä sitä voi ikinä saada, kun työnsaanti on mitä on, ja jos kaikki vaativat sitä hakijoilta vähintään sen 1-5v alalta kuin alalta.
  2. Ajokortti "Oma ajokortti on välttämätön" tai "oma ajokortti katsotaan eduksi" nämä lauseet sulkavat paikat omalta osaltani melko useasti pois, siitäkin huolimatta, että paikka muuten kiinnostaisi. On toki työnkuvia, joissa oma ajokortti on hyödyllinen/pakollinen mutta entä ne paikat, jotka eivät suoranaisesti liity ajoneuvoihin ajamiseen? entä ne joilla sitä ei ole syystä tai toisesta. Vaikka oma auto olisi kuinka näppärä tahansa, eikö olisi parempi jos ihmiset alkaisivat käyttää enempi julkisia kulkuneuvoja tai kimppakyytejä nimenomaan TYÖmatkoilla? säästäisimme näin rahaa ja luontoa. Mielestäni tämä on jossain ilmoituksissa jopa hieman "epäreilu kriteeri"  Nojoo,kaikella on aina se toinenkin puoli -  ja tiedän jo nyt, tämän jakavan mielipiteet.
  3. Kielitaito I'm sorry,  I don't speak english very well. Enkä mitään muutakaan kieliä. Kaikki eivät voi olla hyviä kaikessa. Kielet eivät ole ikinä olleet vahvuuteni. Siispä suurinosa  avoimista työpaikkailmoituksesta voi ohittaa tämän takia. Tänä päivänä kielten merkitys työelämässä on ymmärrettävästi kasvanut, mutta eikö todella ole mitään paikkaa, jossa tämä pieni "puutteeni" ei tuntuisi näin ylitsepääsemättömältä.?!
  4. Oma sairaus Oikeastaan tämän pitäisi olla listalla ykkösenä. Tämä on kohta, jossa viimeistään näet masentavan mahdollisuuden; haun 145:stä osumasta yli puolet rajautuu pois asian takia, johon sinulla itselläsi ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Yleensä jäljellä jää se toinen puoli; puhelinmyyntiä ja vuokratyöpaikkoja joita kumpaakaan en edes suostu harkitsemaan - ne eivät ole minun luonnettani tai minua varten. Eivät sitten ollenkaan.

Jotenkin tulee niin epätäydellinen olo. Mä harvemmin synkistelen, mut jos joskus on joku aihe, niin se on tämä. Olen opiskellut mielestäni kaksi ihan ok ammatillista tutkintoa, toisesta sain paperit vuonna -08 toisesta -15. Kummallakaan en ole onnistunut saamaan erityisemmin töitä,  en koulutuksilla enkä ilman. Poikkeuksana viime keväinen työsuhteeni, joka oli osa-ja määräaikainen, mutta oli kuitenkin. Hetkellisesti sitä tunsi itsensä jollain tasolla tarpeelliseksi, ja kuitenkin niin suureksi pakansekoittajaksi sillä 2,5kk jonka työsuhde kesti, oli niin lyhyt. Ei siinä ajassa oikein ehdi kuitenkaan mitään muuta kuin oppimaan talon tavat. Silti olen kiitollinen mahdollisuudesta - syystä herätä aamuisin ja lähteä kotoa.

Mulla on omat syyni työllistymisen vaikeuksiin, mutta kuitenkin tämä on ajoittain aika turhauttavaa. Joku fiksu totesi kerran jossain luennolla, että jos tutkinto on yli  5 vuotta vanha, se on kokonaan vanhentunut. Tarkoittaako  se muka sitten sitä, ettei ole enää pätevä kokki nykyään, eikä osaa tehdä ruokaa jos on v 2012 tai aiemmin valmistunut?! Itse en voi kokin töitä nyt tehdäkään, mutta tyyliin joku keittiöapulainen voisin ihan hyvin olla. Mutta pitäisikö kouluttautua sitten uudelleen vai jotta voit työskennellä pätevästi? :D Sekään ei nykyään onnistu ihan tosta noin vaan, kun on kaikki nuorisotakuut yms.

Mä olen muutenkin niin ärsyttävästi vammanen. Ja just sillon kun ei pitäs, niin alkaa tuntuu siltä et mite paljon helpompaa ois kun ois vaa olematta. Yrittämättä.  Usko alkaa kohta loppumaan, ehkä toivon rippeitä on hitusen jäljellä. Yritystä, sinnikkyyttä ja sisua niitä multa ei ole puuttunut eikä tuu puuttumaan, mutta en mäkään loputtomiin jaksa tuloksetta. Oon ennenkin todennut, että välillä on niitä hetkiä kun sitä pysähtyy miettimään omaa elämää, ja sitä mitä siinä on tullu saavutettua, Joskus ne saavutukset tuntuu tosi hienoille, ja joskus, (kuten tänään) tulee sellanen fiilis että mä en oo saavuttanut elämässäni oikeastaan mitään, mitä mun iässä ehkä olisi pitänyt. Enkä nyt halua verrata itseäni kehenkään mutta noin niinkun yleisesti ottaen vaan tämä vertauskuva.

"Mä olen ihan varma, että sä saat töitä melkein heti kun valmistut"

Tämä lause tuli viimeisen opiskeluvuoteni keväänä niin monen koulun henkilökunnan jäsenen suusta, niin monta kertaa että mä melkein uskoin siihen itsekin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Paluu Uudeltamaalta Varsinais-Suomeen. Paluu Järvenpäästä Turun alueelle . Pari kaveria vääntää jatkuvasti edelleen vitsiä siitä, että kuinka mä kuvittelen että joku tuo ne työt mulle kotiin. EN todellakaan KUVITTELE. ! . Asia ei vaan ole ihan niin yksinkertainen.

Mä valmistuin siis  v -15 toistamiseen ammattiin, ja me eletään nyt tammikuuta 2017. Mä olen edelleen siis  työtön. Tai itseasiassa en. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan niin mähän oon eläkkeellä, ja pian vasta 30-vuotias. ! JEE HEI! Jokaisen nuoren naisen unelma, number one! No okei eipäs väritellä asiaa liikaa. Mun eläkkeellä olo johtuu ihan yksinkertasuudessaan siitä, että mulla on tää mun sairaus joka ei musta pois lähde vaikka mitä poppaskonsteja käytettäisi, ja että mä tuun taloudellisesti toimeen. Vuokra yms kiinteet menot on vaa pakko hoitaa jos Suomessa meinaa elää. Täällä kun tulot pienenee ja silti kaikki maksaa ja hinnat nousee kokoajan lisää. Saan myös muutamaa muuta KELAn etuutta.  Nykyään on kuitenkin ihanaa, että menoja on jakamassa maailman rakkain kumppani. joten kyllä mä pärjäisin ilman töitäkin kyse ei ole siitä. 

Mä olen kuitenkin siitä jännä ihminen, että mä kaipaan päiviini toimintaa, sosiaalisia tilanteita ja eräänlaisia rutiineja vaikka niitäkin tietyntyyppisinä inhoankin yli kaiken. Tiettekö esim se että kotioloissa joka viikko/kuukausi pitää tehdä jotain tai joku asia just samalla kellon lyömällä vaan siks et niin on tehty tähänkin asti, ( poissulkien joku taloyhtiön saunavuoro yms ) niin se saa mun veren kiehumaan. Mahdollisissa Työolosuhteissa tää on ymmärrettävää, ja jopa suotavaa.  Ehkä sitten vanhempana tää suhtautuminen tollasiin juttuihin muuttuu, en tiedä.

Mä muistan kun valmistumisen alla mun suurin huoli oli se etten saa mistään töitä. Vanhemmat sano mulle että "älä murehdi siitä, nyt nautit vaan elämästä." Sitä mä sen ekan puoli vuotta  teinkin, oli ihana valvoa pitkään ja nukkua aamupäivälle - tehdä mitä huvittaa ilman aikatauluja, mutta siihenkin kyllästyy uskokaa tai älkää. 

Koulussa viimeisten HOJKS-palavereiden aikaan kaikki liputti puhelinmyyjän tai vapaaehtois/järjestötoiminnan puolesta. vaikka nimenomaan sanoin ettei ne oo mun juttu. Vihaan puhelinmyyntiä ja muita sen kaltaisia joissa väkisin tuputetaan ihmisille jotain. Puoliksi väkisin.  Mitä vapaaehtois /järjestötoimintaan tulee, auttaminen on kyllä ollut aina lähellä sydäntäni ja siitä saa hyvän mielen. Siitä kuitenkin puuttuu se jokin; raha. Jos rehellisiä ollaan, niin senhän takia ihmiset loppujenlopuksi töitä tekee - toimeentulon turvaamiseksi. Viihtyvyys, tai jokin muu selainen  seikka on työssä vain plussaa.

Koulun puolelta myös aikanaan luvattiin, että uraohjaaja on tarvittaessa apuna ja tukena sekä auttaa kartottamaan mahdollisuuksia työpaikan saamiseksi alku syksyyn valmistumisen jälkeen. Tuli kotipaikkakunnallekin käymään, jos on tarvetta oli. Ne olikin aika turhia lupauksia, mutta en odottanutkaan että ne lunastettaisiin. Käytiin me kerran yhdessä täällä Turun päässä työkkärissä, mutta sieltä mä päädyin sellaseen työhönvalmennukseen, joka opettaa miten sä teet työhakemuksen jne. Okei parempi sekin kun ei mitään, mut enköhän minä osaa hakemukset ja cv:et tehdä itsenäisestikin. Ymmärrätte varmaan.

Raha ei tee onnelliseksi,  mutta helpottaa kummasti elämistä. Vaikka mulla onkin talous suhteellisen hyvässä jamassa/turvattu ja pärjään, olisi ihan älyttömän upea tunne ansaita itse tehdyllä työllä omaa rahaa. KELAn etuuksien sijasta, tai niistä samalla nauttiessa. Se kaikki olis mulle siinä kohtaa vaan ns. "ylimäärästä". Mun tuloraja eläkkeen rinnalla työskennellessä olis sen 743,84€/kk. Jos sanoisin ettei se merkitse mitään, valehtelisin niin että nenäni kasvaisi kuin Pinocciolla. On totta että raha ei ole se tärkein, mutta kyllä se kuulkaa ihmeesti motivaattorina työnteolle toimii. Osa-aikaset työt siis on ihan mahdollisia. Jos olisin yhtään enempi aamuihmisiä, hyödyntäisin ammattiosaamistani, ja heräisin aamuyön tunteina leipomaan ja löytäisin itseni torilta myymästä leipomuksiani... Mutta kun en ole - valitettavasti. Ehkä vielä joskus opetan itseni heräämään ja toteutan tämän.

Vaikken kaikkea pystyisi tekemäänkään, niin yritystä ei puutu tässäkään asiassa ja työtehtävät voi ihan varmasti räätälöidä just mulle sopiviksi. Haluan ainakin uskoa niin. Pitäisi vaan löytää se mielenkiintoinen paikka, ja ennakkoluuloton työnantaja... Joka myös saisi minusta minut työllistäessaan 50% palkkatuen. Mä tiedän myös että pärjään mahdollisessa tuetussa työpaikassa. En tarvitse mitään suojatyöpaikkaa. Olen käynyt myös läpi päivätoiminnan ja todennut ettei se ole minun juttuni. Tein aikoinaan kaikkeni että pääsin kyseisestä paikasta pois. Onnekseni pääsin Järvenpäähän, jossa vietin 3,5vuotta opiskellen ensin valmentavalla ja sen jälkeen liiketaloutta. Siitäkin huolimatta, juuri nyt Suomessa on ns. normaalienkin vaikea saada töitä. Tiedetään. Työkokeilupaikkaa olen yrittänyt etsiä.

Loppujen lopuksi  asenne ja oma-aloitteisuus ratkaisee ja palkitsee. Aina pitää siis olla se kuuluisa Plan B. Tehdä vaikutus joka muistetaan. Sen takia olen vakavasti harkinnut myös hakeutumista uudestaan opiskelemaan, en enää tutkintoon, mutta ihan   johonkin työväenopiston kivoille kursseille, (vaikkei se tee musta yhtään sen viisaampaa) ja/tai ammatilliselle kuntoutusjaksolle (jolla olen ollut viimeksi v 2009 tai 2010.) siksi että saisin päiviini kunnon päivärytmin ja ettei pääni hajoisi täällä 4 seinän sisällä ihan kokonaan. Silti huomaan miettiväni onko se kuitenkaan tarpeellista ja näkeekö KELA asian näin? toivottavasti.

En aio antaa periksi masentua tai syrjäytyä silläkään uhalla, että ( niin rasittavaa kun se välillä onkin ) mun pitää jatkuvasti todistella ihmisille että mä pystyn, osaan ja voin vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Vaikka olen ulkoisesti ja erilainen, ja minulla olisikin fyysinen toimintaan vaikuttava rajoite., järkeni toimii kuin teroitettu partaveitsi.

Että tällästä tänään tässä ja nyt. Ei mulla muuta. Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen, välillä vaan pitää päästää kaikki ulos. Tästä olisi tullut muuten ihan liian pitkä facebook päivitys :D :D

Elämä voittaa ... Ehkä vielä joskus tämänkin osa-alueen tiimoilta. Ehkä vielä joskus löydän/saan niitä töitä.

 

With love;

-Ninni-

Kommentit (4)

tuulakas

Anteeksi nyt vaan mutta "en suostu edes harkitsemaan vuokratyöpaikkoja" on aivan käsittämätön kommentti ihmiseltä, joka ei mitään muuta halua kuin palkallisia töitä. Vuokratyöpaikkoja koskeva lainsäädäntö on kehittynyt huomattavasti, eivätkä ne ole läheskään aina mitään riistotöitä nollasopimuksilla. Työelämä on murroksessa ja vuokratyöpaikkojen määrän huima nousu on osa tätä murrosta. Jopa toimitusjohtajia haetaan vuokratyöfirmojen kautta - mitäs sanot siihen?

Itse olen suorittanut sekä AMK- että maisterintutkinnon. Aikaa näihin koulutuksiin kului yhteensä 8 vuotta. Valmistumisen jälkeen ensimmäiset kaksi työpaikkaani olivat vuokratyöpaikkoja. Nykyään olen ns. talon oma työntekijä, mutta jokapäiväisessä työarjessa se ei näy minkäänlaisena muutoksena. Tietenkin on mukavampaa henkisellä tasolla olla talon oma työntekijä, mutta uraansa aloitteleva ihminen jolla on suht vähän työkokemusta ei vain voi tehdä tuollaista rajausta kuin sinä nyt vaikutat tekevän.

Arvaisinko oikein jos veikkaisin, että työpaikkoja katsoessasi rajaat vuokrapaikat hausta pois? Sitä nimittäin ei todellakaan kannata tehdä. Vuokratyöpaikat ovat työnantajille hieman kevyempi tapa palkata henkilökuntaa, ja kynnys sinunkin palkkaamisellesi olisi siis pienempi jos suostuisit vuokratyöpaikan ottamaan vastaan. Ja kun yksi ovi avautuu, avautuu samalla uusia etenemismahdollisuuksia.

Kommenttini voi olla kärkkään sävyinen, sillä suhtautumistapasi kieltämättä aiheuttaa minussa pientä ärsytystä. Ikään kuin halutaan työpaikkaa yli kaiken, mutta sitten yksi erittäin yleinen työllistymistapa ei käykään. Tapa, jolla jopa korkeakoulutetut nykyään työllistyvät ilman ongelmia. Mieti asiaa. Toivon oikeasti, että saisit työpaikan ja saisit urasi alkamaan kunnolla. Älä siis väheksy vuokratyöpaikkoja. Muuten saat mielestäni syyttää suurelta osin itseäsi työttömyydestäsi. Onnea työnhakuun!

atomi

Toivon todella että saisit töitä, Noin reipas ja lahjakas ihminen kyllä ansaitsee mukavan työpaikan. Mene ihmeessä työväenopiston kursseille, ota kurssi joka inspiroi ja kiinnostaa sinua. Oppiminen ihan vain oman itsensä sivistämiseksi ja kehittämiseksi on antoisaa. Postauksesi oli hyvin kirjoitettu ja blogisi on muutenkin kiva. Ehkäpä sinun ammattisi voisi olla tiedottaja tai joku muu tekstityöläinen. Kieliä voit petrata omaan tahtiin työväenopistossa, aikuislukiossa tai vaikkapa kesäyliopistossa, Niissä voi opiskella ilman pääsykoetta. Ymmärrän hyvin turhautumisesi työnhaussa sekä pettymyksesi katteettomiin lupauksiin, olen kokenut sitä itsekin. Ninni, älä menetä toivoasi. Olet hieno ja rohkea tyttö.

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015

Kiitos, hyvästä & puhuttavasta kommentistasi tuulakas. Olet oikeassa myös tuossa, ja yritän pitää sanasi mielessä! Kaikella on aina kaksi puolta,  kumpaakin niistä on eittämättä hyvä tarkastella. :) Mielikuvani vuokratyöpaikoista ja niihin liittyvistä jutuista on vain aina ollut valitettavan negatiivinen. Jotenkin lohduttavaa kuulla, että sinulla on päinvastaisia kokemuksia niistä. Ehkä minäkin vielä joskus opin muuttamaan näkemystäni.

atomi, et tiedäkään, miten lähellä unelma-ammattiani juurikin esim. tuo mainitsemasi tiedottaja olisi! Kiitos lämmittävästä palautteestasi, ja ymmärryksestäsi.  Enkä ole lannistumassa - olen tottunut taistelemaan elämässäni. Niin kauan kun on toivoa, on myös elämää  ja toisinpäin ;)

Mukavaa alkanutta helmikuuta teille molemmille!

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

tuulakas

Kiitos Nina kun vastasit ja harkitset sitä, mitä sanoin. Kirjoitan nyt vielä uuden kommentin sillä haluan oikeasti rohkaista sinua yrittämään noita vuokratyöpaikkoja. Kuten itse sanoit, on sinulla muutama ikävä este työllistymisen kannalta (sairaudet, ajokortittomuus jne.) Siispä sinun kannattaisi ehdottomasti yrittää töihin vuokratyöpaikan kautta! Saisit kokemusta, lisätuloja (jopa osa-aikaisesta paikasta) ja mikä tärkeintä, pääsisit todistamaan osaamisesi ja motivaatiosi. Olet etsinyt työpaikkaa todella kauan, on oikeasti sen arvoista kokeilla tätä reittiä! Rekrytointi on työnantajalle aina riski, sillä työntekijästä on vaikea "päästä eroon", jos hän ei olekaan firmaan sopiva henkilö. Siksi kynnys antaa ihmiselle mahdollisuus on vuokratyöfirman kautta matalampi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vuoden 2014 syksyllä lähdimme viettämään hiihtolomaviikkoa Hankasalmelle, vuokratulle mökille. Syksy oli minulle henkisesti melko raskas, ja päätin että lomaviikon ajaksi suljen kaiken ylimääräisen pois. Halusin hetkeksi pois kotimaisemista ja olla kenenkään tavoitettamattomissa, jotta saisin akut ladattua ja jaksaisin loppuvuoden opiskeluiden ja muun parissa. Välillä on hyvä irrottautua ja löytää itsensä kaukana kaikesta ajattelin. 

Haastoin oma-aloitteisesti  itseni suorittamaan täysin puhelitonta ja sometonta viikkoa. Aluksi haaste tuntui todella vaikealta jo pelkän ajatuksekin tasolla, ja muistan miten kaverit epäilivät minun pystymistäni tähän,  mutta kun sai jotain muuta tekemistä, (ja sitähän täysin ilman hienouksia olevalla mökillä riitti)  niin sen parissa touhuillessa unohtui houkutukset käydä vilkaisemassa some:n ihmeellistä maailmaa edes puhelimen kautta - läppäriähän mulla ei edes mukana ollut. Viikko kului nopeasti ja yllätin itsenikin kun asettamani tavoite sitten onnistui. Se tunne oli upea, sillä normaalisti tämän tyyppisissä jutuissa mun itsekuri ei todellakaan aina kestä. 

Kun sitten loman jälkeen kotiin palattuani avasin läppärin, ja pelkästään vain Facebookin joka oli sadottain päivityksiä ja kymmeniä viestejä täynnä, tajusin miten vapauttava kokemus somettomuus oli ollut. Hetkellisesti tuntui kuin olisi palannut joltain toiselta planeetalta nykytodellisuuteen. Puhelimeen ei ollut tullut kovin montaa puhelua koska olin informoinut kaikille tarpeeksi ajoissa aikomuksistani. Sen viikon jälkeen päätin että tästä pitää tehdä tapa. Olin saanut lomasta paljon enemmän irti kuin silloin kun kaikki elektroniset vempaimet olisivat olleet läsnä. Jaksoin keskittyä asioihin ja ihmisiin eri lailla ja stressitasonikin oli huomattavasti alentunut. 

Tänä vuonna olen päättänyt, että "operaatio" #SOMEton 24/7 alkaa huomenna tiistaina, 21.6. klo 21:00 tämä ajankohta/kellonaika siksi, että olemme tuolloin ensimmäistä päivää meille myönnetyllä, tuetulla lomalla. kohteessa jonka tietävät vain harvat ja valitut joille se on päätetty kertoa. Meinasin ensin aloittaa somettomuuden ja puhelittomuuden jo tiistai-aamusta, mutta se ei oikein onnistu kun on esim ilmoitettava kotiväelle päässeensä perille kohteeseen yms.

Jokatapauksessa tiistai-illasta 7 päivää eteenpäin elän hiljaiseloa näiltä tiimoin. Erityispoikkeuksen tähän käytäntöön tekee puhelut jotka tiedän olevan todella, todella tärkeitä näistä esimerkkinä nyt vanhempani taikka henkilö, jonka luo olemme menossa mahdollisesti kylään tuon viikon aikana. Siltikin ideana on pystyä selviytymään puheluista mahdollisimman nopeasti, tai niin että parhaimmillaan avopuolisoni vastaa puhelimeeni.  

Sosiaalisen median merkitys  2010-luvun arkipäivässä on suuri. Itselläni esimerkiksi on henkilökohtaiset tilit 5 eri somekanavassa, ja käytän niitä kaikkia lähes päiviittäin.  Blogilla taas on tilit 4:ssa Youtube mukaan lukien.  Blogin kohdalla näkyvyys näissä kanavissa on suositeltavaa, ja hyvä tapa mainostaa,  joten en koe sitä millään lailla huonona asiana. Huomaan kuitenkin että omat henkilökohtaiset tilini ovat jääneet hieman vähemmälle päivitykselle blogin muuttaessa Kodin Kuvalehden lukijablogiyhteisöön., mutta eipä tuokaan nyt niin iso harmitus ole.

Olen myös huomioinut että päivitän henkilökohtaisia tilejä enemmän loma-aikoina ja vapaalla kuin ollessani opiskelija tai työelämässä.  Ainoa selitys jonka keksin tälle havainnolle on se, että nykyään opiskellaan ja tehdään töitä kokopäiväisesti tietokoneilla. Ei sitä jaksa enää sen 6-8h pituisen päivän jälkeen istua koneen edessä, jollei ole pakko. En minä ainakaan. 

Facebook on nykyajan tietotoimisto- sen tietää jokainen joka sitä käyttää. Jos jokin asia on jäänyt ilmaisematta facessa, on se elämän suurin vääryys. Olen itsekin aika aktiivinen facessa, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka kuvittelevat jotain kamalaa tapahtuneen, jos olet päivän, tai viikon päivittämättä mitään. Mitään luonnollista selitystä asiallehan ei vaan voi olla. ;)

  Vaikka sosiaalinen media, ja sen eri kanavat ovat oiva väline pitää yhteyttä ystäviin ja kaukana asuviin sukulaisiin, niin se hallitsee elämäämme ja arkeamme liikaa. Se on valittavasti läsnä kokoajan ja kaikkialla,ja kaikki energiamme menee siihen heti herättyämme aina siihen asti kunnes nukahdamme. Herää kysymys mitä oli aika ennen suurta ja hallitsevaa somea - muistammeko sitä edes?  Entä miten tulimmekaan toimeen ilman sitä ?  

Mitäkö halusin tällä postauksella teille sanoa?  En muutakuin että: 

 

" Mitä me venataan,voitas välillä elää  jätän laturit himaan, paan kiin läppärin ja mennään

millon viimeksi muistat hetken kun sä päästit irti  sun sydän käski kielsi järki,  mut sä lähdit silti

mun täytyy rykästä ulos oravan pyörästä / pitää sykähtää ennen ku liian myöhästä ... 

... Ja jos et tajuu niin anna mä suomennan  elämä on nyt eikä huomenna  ooo, ooo tänään tähtiin pudotaan kai sitä liikaa vaan stressaa, ylianaalysoi, pidättelee ja murehtii mitä tapahtuu vois mut aina pahempi ois jos ei tapahtus mitään, vanhana havahtuis sit ettei aikaan saanu ku ikää voit sanoo kaheliks mul on pitkä bucket list, sekota pakettis ja lähe messiin kaveriks tätä ei siirretä enää koht on kiire jo elää, levitä siivet ja ala lentää... "    

 Näin osuvasti riimittelivät; Elastinen feat. Anssi Kela  kipaleessaan "Voitas välillä elää"  Näiden sanojen jälkeen, on hyvä vähin ääniin poistua läppärin ääreltä pakkaamaan reissua varten. Blogi jää siis nyt pienelle kesälomalle, ja sen kirjoittaja palaa viikon päästä toivottavasti  taas paljon fressimpien ajatusten kanssa. Niin kiva kun se onkin päivittää lomatunnelmia eri kanaviin, niin jättäkää some edes hetkeksi.  Se ihan oikeasti kannattaa! 

Toivotan kaikille oikein ihanaa alkanutta juhannusviikkoa, ja mukavaa juhannusta! - Juhlia saa ja pitää mutta muistakaahan pitää viikonloppunakin järki päässä ja huolehtia kanssa juhlijoista.   :) <3 

 

With love; 

-Ninni- 

 

PS. Jos blogiin ilmestyy jotakin tamän loman aikana, on jutut ajastettu valmiiksi ilmestymään. (En ole varma onko niitä juttuja tuolla odottamassa, enkä ehdi nyt tarkastamaan.) en siis kirjoita realiajassa. 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ihanaa perjantaita jengi, ja terkut aurinkoisesta Salosta. Tulimme viettämään kesäistä iltapäivää tänne, toivoen että mies saisi vaihdettua tarvittavat valot autoon ennen katsastusta. Meinasin itse jäädä kyllä aluksi kotiin, mutta varmistettuani ettei isäntäväkeä haittaa minun näpyttelyni,otin läppärin kainaloon ja nyt sitten istun aurinkoisella terassilla kirjoittamassa tätä. Enkä kyllä kadu päätöstäni lähteä. 

Joimme juuri kahvit ja söimme kesän ensimmäiset mustikkapiirakkapalaset. tässä terassilla, lämmön helliessä. Vitsi tuli äkkiä sellanen kesäfiilis läpi koko kropan. Äsköisestä flunssasta huolimatta olen uskaltautunut liikkeelle vain mekossa ja kangaskengissä. hkä hieman tyhmänrohkeaa, muttakun ... Huomaan itsessäni päivä päivältä lisääntyvän halun lähteä ulos, ja viettää siellä aikaa. Kesä on todellakin lempivuodenaikani, jollei joku ole sitä vielä hoksannut.  

 

Tämä saattaa blogini puolella näkyä tulevina kuukausina loisteliaasti poissaolollani, mutta haluan että lukijina/seuraajina ymmärrätte, ettei kyse ole  kirjoittamisen innon lopahtamisesta, kiireistä tms. Kyse on kesästä. Haluan imeä itseeni kaiken sen lämmön, valon, ja energian minkä vain Suomen suvesta kykenen. Bloggaus on minulle rakas harrastus, mutta välillä on hyvä irtautua siitäkin. 

Kävin jokunen hetki sitten enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä "Näin opit bloggaamaan 2"-  kurssia täällä Kodin Kuvalehden nettisaitilla, Kurssi vaikutti todella mielenkiintoiselta, ja olin todella innoissani siitä. Odottamattomien tapahtumien ketju, sai kuitenkin aikaan sen, että olen vielä ainakin toukokuun loppuun työsuhteessa, Uuden elämäntilanteen sekä näyttöpäätepainotteisen työn myötä jaksamiseni, etenkin tietokoneella oloon vapaa-ajalla alkoi hetkellisesti loppua.

Ymmärsin että asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, eikä maailma kaatuisi tähän. Eikä kukaan suutu minulle jollen käy kurssia aktiivisena osallistujana loppuun. Tämä kun ei ollut pakollinen, esim. opiskeluihin liittyvä kurssi.  Silti kurssin ns. laiminlyöminen harmittaa, enkä voi syyttää kuin itseäni.   Haluan esittää julkisen terveiseni kaikille kurssilla tavalla tai toisella mukana olleille: KIITOS&ANTEEKSI. Toivottavasti ymmärrätte.  

Aluksi minua harmitti. Koin että tulin pettäneeksi bloggaajakurssin pitäjät, ja kanssakurssilaiset. Siinä sivussa jollain tasolla myös itseni. Aluksi vain siirsin tehtävänantojen tekoa toisille päiville, mutta pian huomasin että viikot loppuivat kesken, ja olin jo pahasti aikataulusta jäljessä. .

Kun aloitin bloggauksen täällä maaliskuussa, minuun iski ehkä pienehkö epävarmuus; ovatko tekstini tarpeeksi hyviä? kiinnostaako minun jutut ketään? bloggaanko tarpeeksi usein ja tarpeeksi hyvistä asioista?. Tälläisiä kysymyksiä pyöri päällimmäisenä päässäni. ja ehkä juuri siksi ilmottauduinkin  bloggaamiskurssille. Muutaman viikon jälkeen huomasin huolenaiheeni turhiksi; kukaan muu kuin minä ei ole asettanut näitä paineita niskaani.  

Olen iloinen että kurssin monipuolinen & erinomaiseksi havaittu materiaali säilyy käytettävissämme vielä kurssin päättymisen jälkeenkin. Voin palata siihen nyt uudelleen. kerta toisensa jälkeen, niin monesti kuin tahdon ja tarvitsee.  Kiitos siitä ja monesta muustakin mahdollisuudesta kurssin vetäjille. 

Kurssin loputtua sain kutsun meidän lukijabloggaajien tapaamiseen, ja lukijabloggaajille tarkoitetun haasteen.  Kutsu sai minut tuntemaan itseni jollain tavalla erityiseksi. Se sai tajuumaan, miten hieno ja etuoikeutettu juttu, on päästä tänne kirjoittamaan. Tapaaminen Helsingissä kesäkuun alussa kyllä houkuttelisi, mutta en vielä tiedä otanko siihen osaa.  Epäröinti ei johdu uusien ihmisten kohtaamisesta, vaan matkustamiseen liittyvistä seikoista.

Haasteen puolestaan toteutan nyt tässä, tämän postauksen yhteydessä..Saimme siis erinäisen listan keskeneräisiä lauseita, joita meidän pitää jatkaa, ja näin tutustua toisiin lukijabloggaajiin myös netin välityksellä. Koska luulen kirjoittaneeni muusta tällä kertaa jo tarpeeksi, niin pitemmittä puheitta voisin siirtyäkin nyt suoraan niihin.  lauseisiin. Eli aloitetaan hurja paljastelu eri asioihin liittyen. 

 

Tehtävänanto: TÄYDENNÄ NÄMÄ LAUSEET

 

1) Jos tulisit kotiini lauantai-iltana... 

-  Jos et olisi ilmoittanut vierailustasi, tulisit tod.näk keskelle perinteistä lauantai-iltaa:  saunomista, ja lämpöisiä voileipiä. Myöhemmin ehkä joku leffa asiaankuuluvine eväineen. Hyvin harvoin saattaisit olla se tyyppi, joka saattaa minut kotiin viihdepainoitteisesta illanvietosta. Meillä keitettäisiin silti kahvit, ja höpöteltäisiin mukavia vaikka piipahduksesi kohdistuisi iltaan.  

 

2) Pitkäaikainen haaveeni on…

- Nuorempana olisin vastannut automaatisesti että oman musiikin teko & laulajan ura. Nyt, 29-vuotiaana haaveeni ovat hieman realistisempia, ja ehkä jopa puhkikulutettuja; oma perhe, rivitalon pätkä/kesämökki ja lomamatka rakkaiden ihmisten kanssa esimerkiksi Brasiliaan. ovat niitä juttuja joista haaveilen. Todennäköisesti vielä jonkun aikaa.  Olenko mä liian tylsä haaveineni ?:D 

 

3) Ulkoiluvaatteeni pääsevät ulkoilemaan…

- Aivan liian harvoin, ja tämän tunnustus hävettää. Silloin kun vuodenaika sitä vaatii. Tuuletan niitä kuitenkin itseni lailla musiikin tahdissa/voimalla. 

 

4) Tarjoan vieraille…

- Tämä riippuu hyvin pitkälti tilanteen luonteesta, ja vieraista  mutta pääasiassa itsetehtyjä herkkuja täytekakuista juustotarjottimeen ja kaikkea siltä väliltä. 

 

5) Käsitöiden tekemisestä ajattelen, että…

- Onneksi puolisolla sisko, joka ymmärtää niistä enemmän. Häneltä voi pyytää apua ja neuvoja. Käsityöt ovat hieno, arvostettettava asia joista mielellään maksaa hieman ennemmän. Itse tehty on aina itse tehty eikä siitä voi edes puhua samassa lauseessa teollisesti tehtyjen tuotteiden tms kanssa. 

 

6) Eläimet ovat minusta…

- eläviä ja kunnioitettavia olioita kuin me ihmisetkin. Niillä on oma paikkansa ja tarkoituksensa tässä luonnon kiertokulussa, kuten meilläkin. .  Eläinten kaltoinkohtelu ja eläinkokeet ovat asioita joista en pidä. 

 

7) Salainen paheeni on…

- Suklaa, suklaa ja vielä kerran suklaa. Sanan jokaikisessä merkityksessä, ja aineen jokaikisessä muodossa. Ja jottei se nyt vaan jäänyt epäselväksi paheeni on siiis S-U-K-L-A-A!  :D 

 

8) Kun haluan hemmotella itseäni,…

- (Tai läheisiäni) Haluan tehdä sen mahdollisimman nautinnollisella tavalla; Joskus siihen riittää vaikka vaan lasi hyvää valkoviiniä ja tuoksukynttilöitä, toisella kertaa tilanne voi vaatia vaikkapa paljon toivotun (omakustanteisen)  hartiahieronnan tms spahoidon, tai hyvän annoksen lempiravintolassa. 

 

Noin!. Olipas kiperiä kysymyksiä osa. Minun osaltani ainakin. Haaste on nyt kuitenkin vastaanotettu ja suoritettu. Toivottavasti kanssabloggaajat saitte siitä jotakin irti. Käsittääkseni tämä haaste piti läjhettää myös yhdelle kanssabloggaajalle eteenpäin... En tiedä, onko Tiedä, onko #-Metsäpuronvarrella blogin pitäjä jo haasteen toteuttanut, mutta lähtekööt se minulta sinulle! 

Mukavaa viikonlopun alkua ja jatkoa kaikille, me lähdemme nyt takaisin aurinkoiseen Naantaliin, ja sitten minä ryhdyn taikomaan suunnitelmaa, jolla pervekkeestamme tulee  yksi kesän kutsuvimmista oleskelutiloista! . :) 

 

With love;

-Ninni- 

 

Kommentit (1)

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016

Löysin sun blogin aloittaessani kirjoittelemaan täällä KK.n lukijablogeissa. Voin sanoa, että painin ihan samojen kirjoittamisongelmien kanssa ja juuri eilen mietin, että kiinnostaako nämä mun löpinät edes ketään! :) olis tosi kiva tavata blogitapaamisessa, toivottavasti pääset tulemaan!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

" Kun aamulla herään mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen. Sama mulle vaikka satais taivas ois pilvinen, tää on kaunis päivä mä oon sopivasti onnellinen... " 

Näin laulelee kappaleessaan Robin, jonka fanipiiriin en varsinaisesti kuulu, mutta nämä sanat kuvaavat hyvin mennyttä viikkoa, ja menneitä päiviä. 

Tänään vietetään kansainvälistä onnellisuuspäivää. Itse sain tiedon päivästä tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta se kuulosti mielestäni hyvältä.  Onnellisuus on moniulotteinen asia, joka vaikuttaa moniin eri asioihin, Se ei merkitse kaikille todellakaan samoja asioita, joten siksi minusta on nyt hyvä hetkeksi istua miettimään mitä onnellisuus minulle itselleni merkitsee.

Olen sitä mieltä, että jokaisessa päivässä on aina jotain positiivista, vaikkei sitä ehkä suuremmin tulisikaan huomioiduksi. Kyllähän välillä on päiviä, jolloin tuntuu ettei ole mitään sellaista asiaa jonka takia iloita. Mutta siinä tilanteessa, pyydän että mieti uudelleen. Kuten saamassani kortissa ( kuvassa ) todetaan ei sen tarvitse olla suuri, eikä arvokas. 

 Tämän takia haluan haastaa ennenkaikkea  itseni, mutta myös jokaisen teistä jotka tavalla tai toisella löydätte lukemaan blogiani; #100HappyDays - haasteeseen.  Tämä on joskus  jo kiertänyt mm facebookissa, mutta musta tuntuu että nyt on aika herättää haaste uudelleen.

Tarkoitus on siis ottaa 100 päivän ajan kuva asiasta, joka sinut on tehnyt juuri sinä päivänä onnelliseksi. Kuvaa ei saa selitellä sen enempää - anna kuvan puhua puolestasi. Kuvan oheen laitetaan tunnisteet #100happydays ja esim #day25  

Eikä nyt mitään paniikkia siellä, sillä uskon tietäväni miten reagoit. ;)  Kuvien EI tarvitse olla mitään hienoja, vaan idea on juuri siinä että pienetkin jutut tekevät arjesta paremman. Tämä on helppo toteuttaa esim instagramissa, lähetä minulle seurantapyyntö jotta voin ottaa sinut sen hyväksyttyäni itse seurantaani.  ( nick on; @pisaranverran )  mutta jollet omista tiliä, jätä kuva tunnisteineen tämän postauksen kommentteihin. 

Aloitan itse haasteen tästä pävästä ja toteutan sen blogissa,  joten 100 päivää täyttyy  omalta kohdallani  27.6.16 jos oikein laskin.  Tässä alla siis mun eka kuva haasteeseen liittyen;  #100happydays #day1 

 

Arjessa, ne pienet mitättömiltä vaikuttavat asiat, ovat juuri niitä joista onnellisuus elämässämme muodostuu. ei siihen tarvita eikä vaadita  mitään suurta että voit olla onnellinen tai iloinen.  Olen tiedostanut tämän jo pitkään, mutta kun rakas ystäväni menehtyi  muutama vuosi sitten vain kuukausi ennen 30-vuotispäiväänsä, tajusin asian vielä entistäkin paremmin. Onnellisuus lähtee itsestä, ja voimme vaikuttaa siihen itse,  mutta se voi silti ilmetä monin eri tavoin.

Välillä vain tuntuu, että nykyään ihmisten on vaikeaa iloita ja olla onnellisia tässä ja nyt, Hetkessä joka on käsillä. Miksemme voi olla onnellisia siitä mitä meillä jo on?! Aina löytyy joku juttu mikä tekisi muka onnellisemmaksi, mutta onko todella niin?  Onko onnellisuus yliarvostettua vai pidämmekö sitä itsestäänselvyytenä, kuten montaa muutakin asiaa jota ei pitäisi. ?! Tehkää itsellenne palvelus, ja lopettakaa turha valitus ja jossittelu.  Olkaa iloisia ja onnellisia siitä mitä on. 

Mistä sinä olet onnellinen? 

 

With love;

- Ninni - 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat