Kirjoitukset avainsanalla työnhaku

Pari vuotta sitten tekemäni videon jälkeen, sain paljon yhteydenottoja, muttei yksikään niistä johtanut toivottuun lopputulokseen; työpaikan saantiin.

 

Laitoin silloin myös vielä paikallisten yritysten perään viestejä, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki tarjosivat eioo:ta. Tämä yksi, silloin melko tuore tulokas tarjosi minulle "tarvittaessa töihin kutsuttavan" keittiöapulaisen paikkaa, mutta tarvetta ei ole tuntunut olevan kuin 1 työvuoron verran, sekin 10/17.

Kyselin jonkin aikaa vuorojen perään, myös sellaisten mahdollisien muiden kuin keittiöapulaisen; aina tuli sama vastaus; ei juuri nyt ole tarvetta. Luovutin vuoden peräänkyselyn jälkeen, ja nykyään tunnen niin suurta kiukkua tai oikeastaan pettymystä tätä yritystä kohtaan, etten edes halua nykyään vilkaista koko julkisivua päin. Jos olisin tajunnut tuolloin että todellisuudessa allekirjoitin ns nollasopimuksen, oisin haistattanut pitkät - sellaiset kun pitäisi oikeasti lailla kieltää ihan kaikenlaisilta ihmisiltä.

Kirjoitan koko ajan lisää runoja, toisen runokirjan julkaiseminen ja sen myynti mielessäni, olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt miettiä kuukaudesta toiseen vaihtoehtoisia tapoja ja ottanut niistä selvää miten saisin itseni työllistettyä niitä ovat olleet mm. ihan perus MOL/TE-palveluiden selailu, tutut, omien vahvuuksien (kuten laulaminen/äänenkäyttö ylipäätään, sosiaalisuus, halu vaikuttaa asioihin ja valokuvaus) hyödyntämistä yms. Mutta vieläkin ja edelleen ei ole ratkaisua löytynyt...

Harmitus oli myös suuri, kun en pystynyt osallistumaan Turun rekrymessuille jokin aikaa sitten, ylitsepääsemättömän esteen takia. En voi kuin ihmetellä, miten jostain ihan näinkin realistisestakin haaveesta, kun työpaikan saaminen voidaan tehdä hieman erilaiselle ihmiselle näin mahdottomalta tuntuva haaste. Mutta tämähän on Suomi.

Ehkä mua ja montaa muuta mun kaltaista ei vaan ole tarkoitettu työelämään vaikka kuinka yrittää ja haluaa... Voisiko joku silti todistaa tämän "olettamuksen" vääräksi? 🤔

PS. Älkää välittäkö "Jaajon hokeman tartunnasta" videolla :D - tajusin sen itsekin vasta kun katsoin videon läpi :D

 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katselin tänään aamupäivällä eilisen "Kaappaus Keittiössä"-jakson, koska menin eilen nukkumaan  sen verran aikaisin (harvinaista, mutta totta.) sen verran ajoissa, etten nähnyt sitä suoraan. Jakso  sai minut melkein "hyppäämään" ruudun toiselle puolelle.

 

Ensinnäkin iso hatun nosto siitä, että Kape on ottanut ohjelmaan mukaan tuollaisen paikan kuin Ihme&Kumma. Kaikille ohjelmaan mukaanpäässeille  valituksi tulo on varmaan iso juttu, mutta uskoisin että  Ihme&Kumman väelle sen olleen vielä  erityisen moninkertaisempi ilo. Huomasin koko jakson ajan miettiväni, että missäpäin Saloa tämä paikka mahtaa olla, kun en ole edes vahingossa siihen kaupungin katukuvassa törmännyt kun siellä on sillöin tällöin käynyt.   Paikan jengiä en tunne, mutta televisiossa nähdyn perusteella, heillä on hyvä yhteisöllisyys ja meininki siellä. :)  Kaappauskin onnistui mielestäni hyvin, mutta  mieliin painautui keskustelu työnsaannin merkityksestä, - pystyn samaistumaan kaikkeen siihen mitä keskustelun aikana tuotiin esiin niin Ihme&Kumman jengin toimesta, että Kapen pohdintojen suhteen. (Jakson kohta 20:38 eteenpäin) 

 

"Mun henkilökohtainen mielipide on... Mä palkkaan... Mun palkkaus perustuu aina siihen että mä palkkaan hyvän ihmisen. Mulle on ihan sama, vaikka sen cv olis 4 sivuu pitkä, ja siellä olis kaikki michelintähden ravintolat, tärkeintä on olla hyvä ihminen"  

Kun Kapelta kysytään että miten hän määrittää hyvän ihmisen, vastaus kuuluu seuraavasti; 

" No mä tarkoitan hyvällä ihmisellä sellasta että tota siis ihan perus; sano kiitos, sano moro, tuu ajoissa duuniin, oo tunnollinen, oo rehellinen, oo avoin. Ei, mä en tee mitään sellasella ihmisellä, joka on maailman paras kevätsipulin pilkkoja.  - Mut jos sill on pikkusen pissaa tuol korvien välis,   nii en mä tee sellasel jätkäl tai mimmil mitään. Niitten pitää olla, niitten pitää pystyy toimii yhteisössä, niinku tekin, ei kukaan pärjää yksin tuol keittiössä, meit oli tänäänkin viis tuol keittiössä..." 

 

 

Erityisesti tämä Kapen lause ruokapöydän äärellä sai minut reagoimaan niin, että olisi tehnyt mieli etsiä heti Kapen numero, ja kilauttaa turkulaiselle kokille;  "Hei täällä olis yks hyvä tyyppi vailla töitä, otatko mut messiin?" Tolla periaatteella olisin hälle nimittäin täydellinen työntekijä, sillä täytän kaikki "kriteerit" 

En silti voi olla miettimättä, että sanoiko hän noin vain koska "niin kuuluu" , vai tuliko se ihan puhtaasti sydämestä... Samaan aikaan muistan jostain lukeneeni/kuulleeni, että samainen herra on joskus todennut ettei naiset voi ikinä olla yhtä hyviä kokkeja kuin miehet. Haluaisin myös kuulla vihdoin perustelut tälle aikoinaan somekohun aiheuttaneelle väitteelle. Toki ihmisillä saa ja pitääkin olla omia mielipiteitä, mutta mulla on kokoajan hirvittävä halu muuttaa tämä asenne. 

 

With love, 

-Ninni- 

 

PS, Kape; jos päädyt ikinä lukemaan tämän jutun, se soitto sulle ei ollut läppä. Jos oikeasti ajatusmaailmasi on tuollainen, kuin ohjelmassasi annoit ymmärtää ;) 

Kommentit (0)

Ihanaa, kun Naantalissa on pitkästä aikaa kunnon talvi, niin lumen, kuin pakkastenkin osalta.

Vuodenvaihteessa listasin täällä blogin puolella tavoitteita vuodelle 2019. Yksi näistä tavoitteista kuului lyhyesti ja ytimekkäästi; "löytää työpaikka". Ajatukseni on että jollei sellaista löydy tämän vuoden puolella, päätän etsinnät. En missään nimessä siksi että olisin luovuttamassa asian suhteen, vaan koska sitten on kulunut  aika tarkalleen 5 vuotta viimeisemmästä valmistumisestani ja jos paikkaa työnteolle ei edelleenkään ole löytynyt, haluan käyttää sen kaiken energian mikä työnhakuun nyt on tähän asti mennyt tulevaisuudessa johonkin muuhun.  Haluan kuitenkin antaa vuodelle 2019 vielä  mahdollisuuden näyttää että työpaikan saanti ei olisikaan yksin toiveajettelua. - Yrittämisestäni se ei ainakaan ole jäänyt kiinni.   

Tiedän toistavani jälleen itseäni, mutta välillä vaan tuntuu kuin olisin viettänyt aikalailla puolet elämästäni koulunpenkillä turhaan kartoittaen tietojani&taitojani, kun en pääse hyödyntämään ammatillista osaamistani kuitenkaan mihinkään. Turhauttaa lukea otsikoita siitä, kuinka "työttömyys on vähentynyt" kun ei siltä tunnu. Ja helposti sellaisina päivinä sitä sortuu miettimään että "mitä jos...?"   

Mitä jos minulla ei olisikaan rajoitteitani? mitä jos omistaisin ajokortin ja paremman kielipään? mitä jos ainoa ulkoinen seikka sairauteeni liittyen olisikin  paljon näkymättömämpi..? Olisiko työllistymiseni helpompaa tai jopa varmempaa silloin.? Tiedän, että jossittelu on tässäkin asiassa turhaa, eikä koskaan tulisi verrata muihin. Tiedän myös että ns. normaalien (yök, mikä sana, mitenköhän sekin muuten määritellään?) on vaikea löytää töitä,  mutta... Onko työllistyminen kohdallani oikeasti niin mission imbossible miltä on jo uuvuttavan pitkään vaikuttanut?!  Rukoilen että joku, jonka tarkoitus ei ole kusettaa (anteeksi vain, ei tätä sanaa voi kiertää) tai käyttää millään muotoa minua hyväksi tai vain omaksi edukseen  tulee kertomaan minulle ettei näin ole ennen vuotta 2020. 

Olen tälläisiin tyyppeihin kurkkuani myöten täynnä ja ikävä kyllä tielleni on sellaisia on muutamia parin viime vuoden aikana ilmaantunut.. Mua ihan suoraan sanoen ketuttaa ihan vietävästi ihmiset, jotka kuvittelevat ulkonäön olevan kaikki; mun ulkonäöllä ei todellakaan ole mitään tekemistä mun järjenjuoksun tai älykkyyden kanssa. Ei NIIN MITÄÄN!  

Mä olen useasti saanut positiivista palautetta mun ulospäinsuuntautuneisuudesta, ja positiivisesta asenteesta, mua on kehuttu usein sanavalmiiksi, rohkeaksi.  Näitä kehuja on sadellut pitkin mun nuoruusvuosia aina tähän päivään asti. Niitä on tullut niin sukulaisilta ja ystäviltä, mutta myös  vähemmän tuntemattomilta hyvän päivän tutuiltakin. Viime vuosina oon saanut paljon kehuja mun äänestä, ja tavasta puhua/kertoa asioista.  Ehkäpä se on syy sille, miksi joulukuun puolenvälin paikkeilla radiotoimittajan urahaaveet nousivat taas pintaan. Se on ollut itselleni se THE unelma-ammatti.  

Realistisesti tarkastellen ja harmikseni se taitaa vain jäädäkin ikuisesti unelmaksi.  Koulutusta tälle ammatille ei ole kun pääkaupunkiseudulla ja silloinkin pääasiassa ilman asuntolamahdollisuutta, ja lukukausi/vuosi maksut ovat yli tonnin luokkaa plus materiaalit ja mahdollset välineet päälle.  Enkä tiedä miten helppoa nykyään olisi lopulta sinne eetteriinkään asti päästä. Kun vuonna 2010 tein nopean pyrähdyksen AV-viestinnän opintojen parissa, koko kulttuuriala oli ylikoulutettu sen suuren mielenkiinnon takia. 

Nyt joku siellä taas miettii, että "no mites se puhelinmyynti tai suoramarkkinointi?" mutta ne eivät edelleenkään ole mun juttu. Mä olen aivan liian tunteellinen ihminen sellaisiin, ja puhelinmyynnistä on jopa pienimuotoisia traumojakin. Siksi tekisin mielelläni mitä tahansa muuta itselle sopivaa. 

Olen yrittänyt miettiä, millä muulla tavalla voisin hyödyntää esimerkiksi ääntäni jollei haaveistani tule totta, sillä se on ominaisuus joka ei varsinaisesti ole riippuvainen sairaudestani. Ja jota selkeästi voisi hyödyntää.  Tiedän omaavani myös hyvän lauluäänen, vaikka en osaa soittaa mitään soitinta tai ymmärrä musiikin teoriasta mitään. Joten olisi ihan mahtavaa jos voisin tehdä  vaikka muutaman laulun  "keikkoja" pienimuotoisissa tilaisuuksissa tms, sellasta järkevää korvausta vastaan. Viimeisin päähänpistoni tätä äänen käyttöä ajatellen, sain joulun jälkeen. Luin kirjaa, ja tulin ajatelleeksi että voisiko sen ja mun äänen jotenkin yhdistää. Palauttaessani lainoja kirjastoon, kyselin kirjastonvirkailijalta mistä asian selvittäminen kannattaisi aloittaa jos halajaisi äänikirjojen lukijaksi? Olisiko sellainen ylipäätään mahdollista tälläisenä "taviksena" tai muualla kun pk-seudulla?  

Mulla ois motivaatiota, ja halua vaikka mihin ja vaikka vain osa-aikaisuuteen.  Työnantajalla ois mahdollisuus hakea musta 50% palkkatukea, ja mulla tienata  max. 784,52 e/kk eläkkeen päälle,  ilman että sitä pitää jättää lepäämään.  Niin hyöty olisi molemminpuolinen.  Mä osaan pystyn ja kykenen montaa asiaa, mutta tarviin hiukan räätälöintiä. Missään nimessä työnlaatuni ei kuitenkaan ole huonompilaatuista vaikka se olisikin aavistuksen hitaampaa.-  Silti mä kysyn vieläkin päivittäin peilikuvaltani, että mitä "vikaa" mussa on? missä edes se yksi ihminen ja paikka on, joka vaan  ymmärtäisi sen, ja näkisi minut uhan sijaan mahdollisuutena.

Kyllähän mä jonkun lapun sain  sieltä kirjastosta silloin mukaani, mutta se on kai tippunut takintaskustani enkä siis löydä sitä enää... :/ Auttaisitko sä ihana lukijani mua nyt tämän asian selvittämisen kanssa; jos sä tiedät mitä tahansa äänikirjojen lukijaksi ryhtymisestä tai miten ylipäätään sen suhteen asiat menee/on (ja miksei muistakin mahdollisuuksista)  niin ole kiltti ja ilmianna ne vinkkivitoset tuonne kommenttikenttään, Tulisi sitten tämäkin kortti yrittämisen suhteen katsottua. 

 

With love; 

-Ninni 

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Voisitko käydä uudestaan sieltä kirjastosta kysymässä tai vaikka soittaa sinne?

Daara
2/4 | 

Voi Ninni, toivon sinulle niin paljon onnea työnhakuun! Itse olen ollut nyt kuukauden työttömänä ja voin vain kuvitella miltä tuntuu etsiä omaa paikkaa viisi vuotta. Toivon, että kohdallesi osuu ihmisiä, jotka päättävät tehdä niitä pieniä mahdollistavia tekoja. Itseäni auttoi työhönpaluussa pitkän hoitovapaan jälkeen se, että otin yhteyttä suoraan unelmatyöpaikkoihini ja lähdin työkokeiluun toiseen näistä. Kävin keskusteluja kahden paikan kanssa, ja aloitin työkokeilun toisessa. Pian toisesta vierailemastani paikasta tulikin viesti perään:"Meillä aukesi juuri sinulle sopiva tehtävä, toivomme, että haet meille töihin!" Pyri rohkeasti keskusteluyhteyteen yrityksiin, jotka kuvaavat arvomaailmaansa ja työympäristöään niin avoimeksi, että niihin sopivat kaikenlaiset ihmiset. Täältä Tampereen seudulta ainakin Vincit välittää tällaista työnantajakuvaa.

Menestystä ja tsemppiä!

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015
3/4 | 

Hei Daara! Kiitos tsempeistä. Hienoa, että sulla on käynyt hyvä tuuri noiden väylien kautta.! :)  Kyllä mäkin kyselen ja etsin sen minkä vaan pystyn ja kykenen, ja koko ajan yritän pitää silmät ja korvat auki josko löytyis mahdollisuuksia/tilaisuuksia joihin tarttua. 

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

 
Tiedättekö mitä? mä en tiedä, pitäisikö mun itkeä, vaiko nauraa! Tästä  alla olevasta videosta, jonka pitkähkön liitetekstin näätte muuten blogin FB-sivujen kautta, on tänään tasan 1 vuosi.  KYSYMYS: miten video hyödytti? entiselle uraohjaajalleni vanhassa opinahjossani, (silloisessa Validia ammattiopistossa) terveisiä, että kyllähän kannustamassasi some-työnhaussa hetkellistä näkyvyyttä saa, mutta siihen se sitten valitettavasti jää...
 
 
  ... Ja mitäkö mulle sitten  nykyään tällä saralla kuuluu?  kumpa voisinkin todeta ääni intoa täynnä että "hyvää!"...  Aina ei kuitenkaan ne kuulut nallekarkit mee tasan, eikä asiat kuten Strömssössä vaikika kuinka haluaisi.  Tilanteeni on uskokaa tai älkää  periaatteessa ihan sama kuin silloin "lähtöasemassa". 
 

Mulla EI siis käytännössä ole edelleenkään  töitä, monista tapaamisista, soitoista ja omista aktiivisista ja oma-aloitteisista yrityksistä huolimatta. Lähes viikottain selailen vieläkin TE-palveluiden, kaupungin yms sivut suurena toiveenani että jonain päivänä löydän jotakin, johon tarttua - edes sen hakemisen ajaksi. Ja  joka kerta kun kerron jollekin kolunneeni jälleen ne kaikki itselle järkevät vaihtoehdot,  (myös ammatilliset kuntoutukset, työkokeilut ja työvoimakoulutukset)  kuulen samat lausahdukset "ei se ns. normaaleillakaan oo tänä päivänä helppoa, työnsaanti siis" tai " mitä sä stressaat, nauti nyt kun voit, sä oot nuori!"  

Huokaus. Niimpä niin.  Tähänkö mun pitäisi tyytyä? 

Viime syksynä kyllä solmin työsopimuksen erääseen paikalliseen firmaan, ja tiesin allekirjoittaessani paperia työvuorojen olevan epäsäännöllisiä, joka ei minua haitannut - pääasia että saisin silloin tällöin tehdä koulutusta vastaavaa työtä, kokea itseni hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Olenhan kuitenkin vasta n 30 vuotias, enkä todellakaan halua olla vain kotona,  vaikka sairaudesta johtuen eläke päätoiminen tuloni onkin. Taloudellinen tilanteeni on siis turvattu, vaikkakin aika tiukille välillä mennäänkin. 

Lähinnä kaipaan ympärilleni arjen rutiineja, joilla pitää järkevää vuorokausirytmiä jne yllä, mukavan porukan jonka kanssa tehdä asioita joihin kykenen, (ei vapaaehtoistyötä, tai suoramyyntijuttuja, koska olisin niissä jo mukana jos haluaisin), ja kirsikkana kakun päällä, vähän "ylimääräistä"" rahaa joka olisi tervetullutta, jotta saisin säästöjä parin suuremman unelman toteuttamista varten. Ilmeisesti se on tämänpäivän "hyvinvointi"valtiossamme liian suuri toive toteutettavaksi...  Ehkä olen opiskellut yli puolet elämästäni aivan turhaan,koska mitä teen kaikella sillä koulutuksella, tiedolla ja taidolla jollei sillä kerta ole virkaa eikä sitä arvosteta. ? 

Kyllä, olen yrittänyt tosissani "myydä" osaamistani ja kykyjäni kaikissa sellaisissa lähiseudun paikoissa, jotka olen kokenut sopiviksi itselle. (vaikka jotkut muuta ehkä kuvittelevatkin) Viimeisin tälläinen käyntini on ollut kesä-heinäkuun vaihteessa, ennen muuttohärdelliä ja tuettua lomaa. Olen yrittänyt kehittää jo koko viime syksyn itselleni ties mitä tekemistä ja harrastuksia,  jotta mun pitäisi herätä ja nousta sängystä, lähteä ulos edes toviksi. Mutta kuten arvata saattaa, talven tullen nekin kaikki jäi. Osa vasten tahtoani ja liukkauden takia, osa  ihan puhtaasti taloudellisista syistä.   Eihän se ole sama asia, yhtä "vakavasti" otettava velvoite kuin työ. Eikä mennyt kauaa, kun ne mun pienetkin arjen ilot (aurinko, musiikki, ruuanlaitto yms) tuntui ihan yhdentekeviltä.  

Tuolloin, viime syksynä työnkuvakseni merkattiin ja sovittiin "tarvittaessa töihin kutsuttava keittiöapulainen" En kuitenkaan ajatellut, että vuorot olisivat näin epäsäännöllisiä, sillä olen tämän jälkeen tehnyt vain 1x 4h pituisen työvuoron, ja senkin viime lokakuussa! Kerroin myös sopimusta tehdessä, että minusta saa 50 prosenttia palkkatukea, (joka pitäisi olla työnantajalle hemmetin hieno asia!) mutta sitä ei kuulemma tarvinnut hakea.

Teoriassa työpaikka siis on, mutta käytännössä se ei hyödytä mua juuri lainkaan... Koe-aika (jos sitä sellaiseksi tässä voi edes kutsua) loppui helmikuun puolessa välissä...   Kyselen edelleen säännöllisin väliajoin vuoroja ja olen kysellyt myös muutamaan otteeseen voisinko auttaa muissa kuten markkinointi yms jutuissa jollei keittiöapulaisena tarvetta ole.. mutta aina vastaus on ollut että "ei juuri nyt ole mitää sellaista, me kyllä ilmoitellaan sitten kun ilmaantuu jotain " 

Olo on kyllä jokseenkin huijattu, ja mietin mitä pitäisi / olisi järkevintä tehdä.  Varmaa on vain se, että että nykyisessä tilanteessa asia on ihan +-0. Joka kerta, kun kuljen kyseisen paikan ohi tunnen pienen piston  sydämessäni, ja siirrän katseeni muualle. En vaan voi tykätä, sori. Vaikka näytän ulkoisesti erilaiselta, järkeni toimii kuin partaveitsi; minua ei kohdella näin.  Olen niin väsynyt iänikuisiin tyhjiin lupauksiin. Sannin sanoja lainaten;  "että mitähän v*ttua, multa alkaa huumori loppua"  

#harmittaajaturhauttaa #einäin 

Se että mulla on rajoite ei tarkoita ettenkö olis hyvä osaava ja motivoitunut työntekijä, jos mulle vaa löytyy paikka joka ymmärtää asian. Työnteko on ehkä välillä hitaampaa, ja vaatii räätälöintiä, mutta sen laatu ja jälki ei missään nimessä ole ainakaan huonompaa!

- Ninni- 

Kommentit (0)

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat