Kirjoitukset avainsanalla tavoite

Ihanaa, kun Naantalissa on pitkästä aikaa kunnon talvi, niin lumen, kuin pakkastenkin osalta.

Vuodenvaihteessa listasin täällä blogin puolella tavoitteita vuodelle 2019. Yksi näistä tavoitteista kuului lyhyesti ja ytimekkäästi; "löytää työpaikka". Ajatukseni on että jollei sellaista löydy tämän vuoden puolella, päätän etsinnät. En missään nimessä siksi että olisin luovuttamassa asian suhteen, vaan koska sitten on kulunut  aika tarkalleen 5 vuotta viimeisemmästä valmistumisestani ja jos paikkaa työnteolle ei edelleenkään ole löytynyt, haluan käyttää sen kaiken energian mikä työnhakuun nyt on tähän asti mennyt tulevaisuudessa johonkin muuhun.  Haluan kuitenkin antaa vuodelle 2019 vielä  mahdollisuuden näyttää että työpaikan saanti ei olisikaan yksin toiveajettelua. - Yrittämisestäni se ei ainakaan ole jäänyt kiinni.   

Tiedän toistavani jälleen itseäni, mutta välillä vaan tuntuu kuin olisin viettänyt aikalailla puolet elämästäni koulunpenkillä turhaan kartoittaen tietojani&taitojani, kun en pääse hyödyntämään ammatillista osaamistani kuitenkaan mihinkään. Turhauttaa lukea otsikoita siitä, kuinka "työttömyys on vähentynyt" kun ei siltä tunnu. Ja helposti sellaisina päivinä sitä sortuu miettimään että "mitä jos...?"   

Mitä jos minulla ei olisikaan rajoitteitani? mitä jos omistaisin ajokortin ja paremman kielipään? mitä jos ainoa ulkoinen seikka sairauteeni liittyen olisikin  paljon näkymättömämpi..? Olisiko työllistymiseni helpompaa tai jopa varmempaa silloin.? Tiedän, että jossittelu on tässäkin asiassa turhaa, eikä koskaan tulisi verrata muihin. Tiedän myös että ns. normaalien (yök, mikä sana, mitenköhän sekin muuten määritellään?) on vaikea löytää töitä,  mutta... Onko työllistyminen kohdallani oikeasti niin mission imbossible miltä on jo uuvuttavan pitkään vaikuttanut?!  Rukoilen että joku, jonka tarkoitus ei ole kusettaa (anteeksi vain, ei tätä sanaa voi kiertää) tai käyttää millään muotoa minua hyväksi tai vain omaksi edukseen  tulee kertomaan minulle ettei näin ole ennen vuotta 2020. 

Olen tälläisiin tyyppeihin kurkkuani myöten täynnä ja ikävä kyllä tielleni on sellaisia on muutamia parin viime vuoden aikana ilmaantunut.. Mua ihan suoraan sanoen ketuttaa ihan vietävästi ihmiset, jotka kuvittelevat ulkonäön olevan kaikki; mun ulkonäöllä ei todellakaan ole mitään tekemistä mun järjenjuoksun tai älykkyyden kanssa. Ei NIIN MITÄÄN!  

Mä olen useasti saanut positiivista palautetta mun ulospäinsuuntautuneisuudesta, ja positiivisesta asenteesta, mua on kehuttu usein sanavalmiiksi, rohkeaksi.  Näitä kehuja on sadellut pitkin mun nuoruusvuosia aina tähän päivään asti. Niitä on tullut niin sukulaisilta ja ystäviltä, mutta myös  vähemmän tuntemattomilta hyvän päivän tutuiltakin. Viime vuosina oon saanut paljon kehuja mun äänestä, ja tavasta puhua/kertoa asioista.  Ehkäpä se on syy sille, miksi joulukuun puolenvälin paikkeilla radiotoimittajan urahaaveet nousivat taas pintaan. Se on ollut itselleni se THE unelma-ammatti.  

Realistisesti tarkastellen ja harmikseni se taitaa vain jäädäkin ikuisesti unelmaksi.  Koulutusta tälle ammatille ei ole kun pääkaupunkiseudulla ja silloinkin pääasiassa ilman asuntolamahdollisuutta, ja lukukausi/vuosi maksut ovat yli tonnin luokkaa plus materiaalit ja mahdollset välineet päälle.  Enkä tiedä miten helppoa nykyään olisi lopulta sinne eetteriinkään asti päästä. Kun vuonna 2010 tein nopean pyrähdyksen AV-viestinnän opintojen parissa, koko kulttuuriala oli ylikoulutettu sen suuren mielenkiinnon takia. 

Nyt joku siellä taas miettii, että "no mites se puhelinmyynti tai suoramarkkinointi?" mutta ne eivät edelleenkään ole mun juttu. Mä olen aivan liian tunteellinen ihminen sellaisiin, ja puhelinmyynnistä on jopa pienimuotoisia traumojakin. Siksi tekisin mielelläni mitä tahansa muuta itselle sopivaa. 

Olen yrittänyt miettiä, millä muulla tavalla voisin hyödyntää esimerkiksi ääntäni jollei haaveistani tule totta, sillä se on ominaisuus joka ei varsinaisesti ole riippuvainen sairaudestani. Ja jota selkeästi voisi hyödyntää.  Tiedän omaavani myös hyvän lauluäänen, vaikka en osaa soittaa mitään soitinta tai ymmärrä musiikin teoriasta mitään. Joten olisi ihan mahtavaa jos voisin tehdä  vaikka muutaman laulun  "keikkoja" pienimuotoisissa tilaisuuksissa tms, sellasta järkevää korvausta vastaan. Viimeisin päähänpistoni tätä äänen käyttöä ajatellen, sain joulun jälkeen. Luin kirjaa, ja tulin ajatelleeksi että voisiko sen ja mun äänen jotenkin yhdistää. Palauttaessani lainoja kirjastoon, kyselin kirjastonvirkailijalta mistä asian selvittäminen kannattaisi aloittaa jos halajaisi äänikirjojen lukijaksi? Olisiko sellainen ylipäätään mahdollista tälläisenä "taviksena" tai muualla kun pk-seudulla?  

Mulla ois motivaatiota, ja halua vaikka mihin ja vaikka vain osa-aikaisuuteen.  Työnantajalla ois mahdollisuus hakea musta 50% palkkatukea, ja mulla tienata  max. 784,52 e/kk eläkkeen päälle,  ilman että sitä pitää jättää lepäämään.  Niin hyöty olisi molemminpuolinen.  Mä osaan pystyn ja kykenen montaa asiaa, mutta tarviin hiukan räätälöintiä. Missään nimessä työnlaatuni ei kuitenkaan ole huonompilaatuista vaikka se olisikin aavistuksen hitaampaa.-  Silti mä kysyn vieläkin päivittäin peilikuvaltani, että mitä "vikaa" mussa on? missä edes se yksi ihminen ja paikka on, joka vaan  ymmärtäisi sen, ja näkisi minut uhan sijaan mahdollisuutena.

Kyllähän mä jonkun lapun sain  sieltä kirjastosta silloin mukaani, mutta se on kai tippunut takintaskustani enkä siis löydä sitä enää... :/ Auttaisitko sä ihana lukijani mua nyt tämän asian selvittämisen kanssa; jos sä tiedät mitä tahansa äänikirjojen lukijaksi ryhtymisestä tai miten ylipäätään sen suhteen asiat menee/on (ja miksei muistakin mahdollisuuksista)  niin ole kiltti ja ilmianna ne vinkkivitoset tuonne kommenttikenttään, Tulisi sitten tämäkin kortti yrittämisen suhteen katsottua. 

 

With love; 

-Ninni 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Maaliskuu on alkanut aurinkoisissa, mutta silti niin laiskoissa tunnelmissa. Havahduin eilen siihen, kun tunsin pienen omantunnon piston. Jos aurinko lämmittää tätä tahtia kuin se on viimeiset kolme päivää lämmittänyt, on loppukin talvi historiaa alle viikossa. JES! Se tarkoittaa silloin sitä, että mun stressitön liikunta"kausi" alka taas. Tarkoitan stressittömällä liukkautta, joka on jälleen valitettavasti päässyt sabotoimaan mun liikunnan iloa, ja aktiivista harrastamista nakertaen motivaatiotani hiukan, ja yritän kokoajan miettiä millä verukkeella saisin sen jälleen täyteen liekkiinsä.

Yleensä tietyntyyppinen musiikki, & auringon lämmittävä paiste riittää fiiliksen herättämiseen. Nyt tuntuu ettei se tällä kertaa riitä. Vaikkei tämä nyt ole mikään maailmanlopun tason juttu, niin silti minua tietyllä tapaa vähän pelottaa, että olen putoamassa taas siihen tuttuun sudenkuoppaan, johon on niin helppo jäädä makaamaan. Mua ärsyttää itsessäni tämä piirre - aivan suunnattomasti. Etenkin tälläisissä asioissa. Tälläkin hetkellä jotenkin harmittaa, etten ole lenkillä vaan kirjoittamassa tätä. Ja syypää siihen olen ihan minä itse. Kaverin kanssa kaikki, etenkin liikunnan harrastaminen olisi kai helpompaa ylläpitää niiden kuuluisien alkuspurttinen jälkeenkin... Miksi sitä ei vaan saa itestään irti enemmän itsekseenkin??!! Ärsyttävä fiilis jonka ainoa syyllinen on allekirjoittanut.

Mitä kevääseen tulee, rakastan sitä. Vaikka se kohdallani on myös jokavuotinen helvetti. Vielä ei onneksi tarvitse oireista kärsiä mutta pian se alkaa; kaikenlaiselle (erityisesti siite) pölylle allergisena olo on täyttä tuskaa. maalis-huhtikuun vaihteesta aina elokuun loppuun. Silti kevät (& kesä) ovat lempi vuodenaikojani. Lääkkeet ei kauheasti auta, mutta vähän kuitenkin - niitäkin on testattu ties kuinka monta erilaista. Väsymys sen sijaan  tuplaantuu, ja siksi välillä en halua syödä niitä. Tämä taas vaikuttaa jaksamiseen kaiken osalta, joten "kauhulla" odotan mitä urheilu motivaatiolleni oireiden alkaessa käy... Ruoka-aineallergioita mulla ei onneksi ole minkäänlaisia - olen aina lohduttautunut sillä, että on onni olla allerginen asioille jotka eivät ole syötäviä joten sillä ajattelulla tän kestää. :). Tulisin varmaan hulluksi, jos en saisi syödä esim suklaata tai mansikoita silloin kun niitä tekee mieli. Ja viime aikoina on kyllä tehnyt - vähän liikaakin. :/

Tästä huolimatta vaaka näytti viime viikolla jo -9kg ja painoluvun etunumero on muuttunut. Mietin vaan miten tää on mahdollista kun musta oma peilikuva ei yhtää näytä siltä, ja kun en oo liikkunu niinku ois pitänyt...  Olen kyllä huomannut jaksavani tältä osin paremmin, ja kultakin sanoi tässä yks ilta että "kuihdun" silmissä kun totesin että enhän mä näytä yhtää siltä että mitää ois lähteny . Jos näin kuitenkin on, niin miksi musta ei sitte tunnu yhtää siltä??!!  Vaikka motivaatio on lievästi sanottuna hukassa, ja sohva sekä karkkipussi- efekti on saanut väliaikaisen yliotteen, niin uskon että pian tästä taas noustaan - vielä kun tietäisi että miten, niin hyvä olisi.!

 

 

with love;

-Ninni-

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

1 takana 51 vielä edessäpäin -  viikkoja vuodessa 2017.  356 päivää (tämä mukaan lukien)  ja monta tuntia, minuuttia ja sekuntia aikaa toteuttaa unelmia ja tavoitteita, joita juuri äskettäin alkaneelle vuodelle on asettanut. Itse en vuodenvaihteessa tehnyt perinteisiä uudenvuoden lupauksia, mutta kuluneen viikon aikana olen useaan kertaan miettinyt mitä alkaneelta vuodelta todella haluaisin.  Niiltä osin johon siis itse voin vaikuttaa.  Mä en jaksa enää mitään "tipaton/herkuton tammikuu"-tyylisiä lupauksia, koska a) tiedän, ja voin sen tässä nyt avoimesti myöntääkin etten pysty siihen ainakaan tänä vuonna,  b) niin halutessani voin viettää niitä ihan ilman julkisesti tehtyjä lupauksiakin kuulematta jatkuvaa kuittailua ympäriltäni siitä miten en taaskaan onnistunut, & c) en jaksa enää stressata pienistä/turhista asioista. Jos jotain tekee mieli miksei sitä muka voisi syödä ilman huonoa omaatuntoa?!  Kohtuuden nimissä tietenkin. Tammikuu on ihan samanlainen kuukausi kuin kaikki muutkin. Ihmiset itse tekevät siitä jotenkin erikoisemman.

Lupauksen sijaan käyttäisin sanaa "tavoite". Tavoitteet ovat saavutettavissa olevia juttuja, jotka eivät ole riippuvaisia ajasta. Osa tavoitteista toteutuu lyhyellä aikavälillä toiset pidemmällä viiveellä, mutta silti ne ovat lähes aina realistisia, ja tulet saavuttamaan ne jos sinulla on riittävästi motivaatiota sen suhteen, mitä tavoittelet.  Ainoa vaara on että olet itse itsellesi liian ankara, ja asetat tavoitteen/t liian korkealle. Hyvä muistisääntö itselleni onkin ollut; "vähemmän on enemmän" eli toisin sanoen; "pieni on suurta". Siksi innostuinkin asettamaan vuodelle 2017 muutaman tälläisen tavoitteen.

 

  1. ÄLÄ siirrä asioita turhaan - tee tänään se, mitä voit.   Niin. kaikenlaisia asioita on helppo siirtää. Hoitaa ne vasta sitten, kun on ihan pakko. Kysymys kuuluukin miksi ihmismieli toimii niin? vaivattomin reitti se ei ainakaan voi olla, koska tekemättömät jutut tulevat ennemmin tai myöhemmin väistämättä eteen. Joten; jos voit tehdä sen tänään, miksi tehdä vasta huomenna?
  2. Sitkun... - = nytkun.   Sitten kun mulla on aikaa... Sitten kun mä oon 35... Sitten kun meillä on rahaa...  MIKSEI IKINÄ "nytkun"?! Opi elämään ja tekemään asioita tässä ja nyt. !
  3. (unelmoi &) säästä. Olen tunnetusti kova tyttö unelmoimaan. Unelmani ovat sekä pieniä ja arkisia että suuria ja rahaa vaativia. Jotta nämä jälkimmäiset, tai edes osa niistä joskus toteutuisi niin pyrin aloittamaan niihin säästämisen vuonna 2017. Tavoite on 80-100€/kk.
  4. After ten. Ei enää tietsikkaa, tai älypuhelimen näpräämistä kympin jälkeen illalla. Kuulostaa helpolle, mutta onko se sitä sittenkään? haaste on nostettu pöydälle.
  5. Kokeile jotain uutta joka kuukausi. Urheilulaji, resepti/raaka-aine, väriyhdistelmä tai uusi tapa tehdä arjen rutiinit...  Joka hetki voi oppia jotain uutta, ja yllättyä itsekin positiivisesti. , siispä ole avoin uusille mahdollisuuksille.
  6. Opettele olemaan kiitollinen siitä, mitä sinulla jo on. Me suomalaiset tahdomme olla kansaa joka miettii usein, miten paljon paremmin asiamme olisivat jos saisimme vielä jotain lisää. Pidämme itsestäänselvyyksinä asioita, jotka loppujen lopuksi ovat avainasemassa siinä, mitä todella tarvitsemme ja mikä tekee elämästämme hyvää ja arvokasta. Syyllistyn tähän itsekin liian usein, ja siksi yritän sisäistää tämän paremmin vuonna 2017.
  7. Ole itsellesi armollinen - älä stressaa turhasta.  Aina ei tarvitse jaksaa, pystyä, voida taikka miellyttää.  Siitäkin huolimatta että kaikkien elämän osa-alueiden ei kuulu olla mukavia, ole itsellesi armollinen ja tee asiat omalla tyylilläsi ja vaatimasi ajan kanssa.  Ennenkaikkea tee sitä mistä nautit!
  8. Älä unohda heittäytymistä.  Näin 30-vuotissynttärin lähestyessä, sitä yrittää muistuttaa itseään asioista, joita "vielä kehtaa" tehdä. Pidä jatkossakin mielessä että ikä on vain numero,  ja uskaltaudu hulluttelemaan erilaisten asioiden parissa kuten tähänkin asti. Elämä ei ole niin vakavaa ja väritöntä kuin jotkut kuvittelevat.
  9. Ylläpidä positiivista asennetta. Tämä saattaa välillä vaatia keikan nimeltä mainitsemattomilta lempiartisteiltani  tai heidän biisimaratonin Spotifysta täydellä volyymilla,  tai muuta yhtä mukavaa.  Mutta jos se saa minut motivoitumaan/skarppaamaan luoden uskoa ja toivoa milloin mihinkin asiaan, sekä lopettamaan minua ärsyttävistä asioista valittamisen on se todellakin täysin suotavaa oma-aloitteisesti tai muiden toimesta.
  10. Kerää uusia kokemuksia, sekä muistoja yksin & ystävien/läheisten kanssa. Koska elämä on elämistä varten, mikään ei ole ikuista, ja oma perhe on tärkein - yksinkertaisesti <3

Noniin. Kuluvan vuoden tavoitteet on listattu, ja olo on aika tyhjä juuri nyt. Seison silti vakaasti jokaisen kohdan takana, ja toivon että saan saavutettua näistä edes puolet vuonna 2017. Onko kukaan teistä lukijoista tehnyt vastaavaa listaa, tai lupauksia? kuulisin niistä mielelleni.

With love:

-Ninni-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat