Kirjoitukset avainsanalla toiveet

Syntymäpäivä on ollut varmasti kaikille lapsena jouluaaton jälkeen vuoden odotetuimpia päiviä. (jollei sitten ole sattunut syntymään joulun lähellä niin aikuiset tylsästi yhdistää nämä)  Näin myös itselleni. Muistan kuinka synttäriaamuisin heräsin virkeänä  kuin peippo ja suorastaan juoksin keittiöön, jossa yleensä odotti  äitini kauniisti paketoima lahja jos toinenkin aamupalan kera. Unisuudesta ei ollut tietoakaan,  vaikka normaalisti olen erittäin aamu-uninen ihminen.  Olen ollut koko ikäni tälläinen;  myös aikuisiällä ja jouluaattoaamuisin - en vain osaa nukkua. :D    Lapsena vuosittain vietetyistä kaverisynttäreistä (joissa muuten oli aina joku teema)  on paljon lämpimiä muistoja, joita nykyään koristaa muistojen kultareunukset. 

 

Aikuisiällä syntymäpäivän merkitys kuitenkin muuttuu, enkä oikein osaa sanoa milloin se tapahtui omalta osaltani.  ehkä silloin, kun muutama vuosi sitten minua otti päähän vanhempieni tapa kiusoitella minua; he alkoivat lähes päivittäin jo kuukausi ennen syntymäpäivääni vinoilemaan uuden iän kanssa. Joka kerta totesin ärsyyntyneenä että en ole päivääkään enkä minuuttiakaan ennen sen ikäinen kuin vasta syntymäpäivänäni. 

Yleisesti ottaen plakkariin tulevasta numerosta ei haluta muistutettavan, ja koko päivää tunnutaan vähäteltävän muutenkin. Ihmettelen vain, miksi?  miksi enää ei juhlita ja iloita niin kuin lapsena kun vuosia tulee lisää? mitä pahaa syntymäpäivässä, tai vanhenemisessa on? loppujen lopuksi jokainen meistä on juuri sen ikäinen joksi itsensä tuntee... Ikä on mielestäni ennemminkin mielentila. Ikä on vain numero, joka tunnutaan ottavan nykyään ihan liian vakavasti.  Iän ei pitäisi määrittää tai lokeroida ketään - ainakaan kovin suuresti. 

Kuten jo mainitsinkin, olen lapsena useasti löytänyt aamulla lapsuudenkotini keittiön pöydältä kauniisti paketoidun lahjan.  En ole koskaan ollut mikään erityisen huomionkipeä luonne minkään suhteen, mutta syntymäpäivänä nautin edelleen siitä fiiliksestä, kun muut muistavat ja yllättävät minua eritavoin.

Kun aloimme seurustella J:n kanssa, totesin hänelle että "toivon että muistat sitten  tulevaisuudessa muistuttamatta ainakin 2 päivää vuodesta; joulun, & mun synttärit. Plussaa tietty jos muistat ystävän - ja naistenpäivänkin, mutta noi on 2 tärkeintä mulle." Ja ennenkun tästä toteamuksesta syntyy minkäänlainen raivo että kuinka kiittämätön olen ja miksi vaadin näin, niin kerrottakoon että mä en todellakaan odota enkä vaadi isoja tai kalliita juttuja. Mun mielestä hyvässä parisuhteessa vaan kumppanien on myös  luonnollista muistaa toisiaan pari kertaa vuodessa vähän isommin ja pienillä (joskus arjen romanttisillakin) eleillä vähän useammin. 

Harmikseni tämä on niitä muutamia pieniä puutteita J:n kohdalla; hän ei kyllä ole romantiikasta  / yllättämisestä kuullutkaan varmaan ennen mua. :D Vaikka olen vuosien varrella rivien välistä tyylisesti asiasta huomauttanutkin, niin tänäkin päivänä  8vuoden yhdessäolon jälkeen saan varmemmin esim kukkia, kun ostan niitä itse, joten jos joskus J tulee mun luokse kukkakimppu kädessä, on se sitten vissiin syy olla huolissaan. En sano että maailmani loppuu tähän, koska se ei lopu. Maailmassa on isompiakin ongelmia ja murheita, tiedän sen erittäin hyvin. Mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö se välillä harmittaisi tosi paljon. Meidän suhde on kuitenkin jo ns. arkistunut, joten nuo pienet jutut merkitsisivät paljon, ja kertoisivat että toinen välittää ja haluaa nähdä mun hymyilevän vielä isommin. Itse yritän tietysti niitä myös toteuttaa hänelle niiltä osin kuin keksin/pystyn ja voin. Toki joskus olosuhteiden pakosta kummankin täytyy jättää jotain pientäkin toteuttamatta, tai väliin, mutta sitten olemme sopineet niiden ajankohdan siirrosta. Jotenkin jännästi ne vaan on aina siirtyneet kuukaudesta ja vuodesta toiseen. .. Siksi olen jälleen tämän vuoden osalta alkanut työstämään ajatusta että "tuskin sieltä mitään..." etten pety niin isosti.  

Kuten joulunakaan, eivät lahjat ole nytkään se tärkein juttu.. Eikä liiallinen lahjontakaan ole kenellekään hyväksi. Muistaa voi myös monella eri tapaa, kunhan muistaa jotenkin. Viisaana aikuisena mun kai kuuluisi toivoa että ihmiset muistaisivat nyt kierrättää, ja kohdella toisiansa tasa-arvoisesti tai pyytää lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Mä silti tykkään itse antaa ja vastaanottaa lahjoja;  siksi toivon saavani viikon päästä  ja joskus edessä olevana joulunaedes yhden paketin...

Lapsuudesta on jäänyt tapa kirjoittaa lista omista toiveista, joita oon jo katsellut ja kuolaillut pidempään, mutten raaskinut  ostaa/pystynyt  hankkimaan.  (Nykyään teen myös listan joulun alla siitä mitä itse toisille hankkii)  Listan idea on pysynyt samana vuosien varrella; vinkkien antaminen muille. Joten enää ei voi kultakaan vedota siihen ettei tiedä mistä tykkään tai mitä haluaisin ;)  Kai aikuisenakin saa toivoa asioita, eihän se ole yksin lapsien oikeus?

Psst... En oleta enkä odota, että kaikkia toiveitani kuultaisiin tai toteuttaisiin, mutta joku näistä olisi kiva. ;) Näitä oikeasti tahtoisin.
Psst... En oleta enkä odota, että kaikkia toiveitani kuultaisiin tai toteuttaisiin, mutta joku näistä olisi kiva. ;) Näitä oikeasti tahtoisin.

 

With love; 

.Ninni- 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2019
2018
Heinäkuu

Kategoriat