Kirjoitukset avainsanalla mahdollisuudet

Pari vuotta sitten tekemäni videon jälkeen, sain paljon yhteydenottoja, muttei yksikään niistä johtanut toivottuun lopputulokseen; työpaikan saantiin.

 

Laitoin silloin myös vielä paikallisten yritysten perään viestejä, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki tarjosivat eioo:ta. Tämä yksi, silloin melko tuore tulokas tarjosi minulle "tarvittaessa töihin kutsuttavan" keittiöapulaisen paikkaa, mutta tarvetta ei ole tuntunut olevan kuin 1 työvuoron verran, sekin 10/17.

Kyselin jonkin aikaa vuorojen perään, myös sellaisten mahdollisien muiden kuin keittiöapulaisen; aina tuli sama vastaus; ei juuri nyt ole tarvetta. Luovutin vuoden peräänkyselyn jälkeen, ja nykyään tunnen niin suurta kiukkua tai oikeastaan pettymystä tätä yritystä kohtaan, etten edes halua nykyään vilkaista koko julkisivua päin. Jos olisin tajunnut tuolloin että todellisuudessa allekirjoitin ns nollasopimuksen, oisin haistattanut pitkät - sellaiset kun pitäisi oikeasti lailla kieltää ihan kaikenlaisilta ihmisiltä.

Kirjoitan koko ajan lisää runoja, toisen runokirjan julkaiseminen ja sen myynti mielessäni, olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt miettiä kuukaudesta toiseen vaihtoehtoisia tapoja ja ottanut niistä selvää miten saisin itseni työllistettyä niitä ovat olleet mm. ihan perus MOL/TE-palveluiden selailu, tutut, omien vahvuuksien (kuten laulaminen/äänenkäyttö ylipäätään, sosiaalisuus, halu vaikuttaa asioihin ja valokuvaus) hyödyntämistä yms. Mutta vieläkin ja edelleen ei ole ratkaisua löytynyt...

Harmitus oli myös suuri, kun en pystynyt osallistumaan Turun rekrymessuille jokin aikaa sitten, ylitsepääsemättömän esteen takia. En voi kuin ihmetellä, miten jostain ihan näinkin realistisestakin haaveesta, kun työpaikan saaminen voidaan tehdä hieman erilaiselle ihmiselle näin mahdottomalta tuntuva haaste. Mutta tämähän on Suomi.

Ehkä mua ja montaa muuta mun kaltaista ei vaan ole tarkoitettu työelämään vaikka kuinka yrittää ja haluaa... Voisiko joku silti todistaa tämän "olettamuksen" vääräksi? 🤔

PS. Älkää välittäkö "Jaajon hokeman tartunnasta" videolla :D - tajusin sen itsekin vasta kun katsoin videon läpi :D

 

With love; 

-Ninni- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syntymäpäivä oli ja meni, ja siihen palaan ehkä vielä myöhemmin, mutta tänään haluan jakaa muutaman ajatuksen tähän uuteen ikään peilaten. Itseasiassa, osa näistä mietteistä on  jo päiväkirjastani vuoden takaa, mutta sopivat tähänkin hetkeen ihan yhtä hyvin... Osa ehkä vielä vähän enemmän kuin toiset, mutta kaikki jollain lailla tietyissä mielentiloissa tai vuodenaikoina. 

 

En tiedä, paranenko vanhetessa kuin viini, enkä usko että vanhetessa viisastuu... (koska mulla ei oo edelleenkään yhtään viisaampi olo) Sen sijaan olen monesti miettinyt ja tuntenut, että olen elämässäni ns. "tuhlannut" vuosiani. Viimeisien 2-3 aikana tämä tunne on vain ajoittain vahvistunut, ja olen ollut 150%:sesti turhautunut ajatukseen että vaikka yrittäisin mitä, kaikki on kuitenkin minun kohdallani "ihan sama", kun millään ei tunnu olevan mitään sen syvempää merkitystä. En ole saavuttanut enkä tule kuitenkaan saavuttamaan asioita, joita minun iässäni "pitäisi" olla saavutettuna vaikka antaisin kaikkeni. Tai että olen hukannut niitä vuosia turhiin juttuihin. Tiedän myös että näitä tavoitteita ei ole asettanut minulle kukaan muu kuin minä itse. Yhteiskunnallisessa mielessä ne ovat lähinnä vain itsestäänselviä olettamuksia, ja kun ne eivät täyty tuntee itsensä hieman, tai oikeastaan joskus aika paljonkin epäonnistuneeksi. 

Jos saisin ne vuodet nyt takaisin, tekisinkö. sitten jotain toisin? olisinko valinnut ne tiet jotka ovat kuljettaneet minua sinne, missä nyt olen?! Niin, ajatuksilla on välillä ihan kiva leikkiä. Yritän elää elämääni ja käyttää aikaani täällä niin, etten jälkeenpäin katuisi mitään. Mielestäni olen ihan kohtalaisen hyvin toteuttanut sitä metodia.  Ja vaikka tykkään palata menneisiin muistoissani, en kuitenkaan kaipaa kovinkaan paljon niitä aikoja. 

Kaikesta tästä viimevuosien tunnemyrskystä huolimatta, (jonka laitan puhtaasti jonkinasteisen 30 kriisin piikkiin) en kuitenkaan koe että olisin ikinä joutunut luopumaan jostakin vain vaikkapa sairauteeni peilaten - muutamaa asiaa lukuunottamatta. On ehkä totta, että rajoitteet elämässäni ovat joskus tahtomattani liian isoja kynnyksiä ylitettäväksi, ja välillä pelkään turhaan ylittää niitä. Mutta ne on silti kohdattava ja niiden mukanaan tuomat haasteet jotka myös välillä saavat minut masentumaan, tai luovutuksen partaalle tekevät elämästä rikkaampaa, ja juuri minun elämääni. 

Elämässäni on ollut paljon hyvää; hyvä vaikkakin vanhempien näkökulmasta varmasti astetta haastavampi lapsuus ja nuoruus jonka menoja sairauteni ei ole rajoittanut onneksi niin hirveästi. Olen saanut opiskella itseni 2 eri alan ammattilaiseksi, & saanut päättää itse siitä, missä asun ja millainen olen tyyliltäni. Olen löytänyt rinnalleni (ihme kyllä) ihmisen jonka kanssa jakaa arki ja juhla, omana aitona itsenäni niin hyvässä kuin pahassa. Olen tullut hyväksetyksi ja rakastetuksi heikkouksineni ja vahvuuksineni. Liian harvoin osaan ja muistan olla näistä asioista ylpeä. 

Mutta tällä "matkalla", jota elämäksikin juuri kutsuin on varmasti paljon tuntemattomia ja puuttuvia juttuja vielä varalleni suunniteltuna. Viime vuosina elämääni on tullut muutama isompi haave. En tiedä toisivatko ne mukanaan toteutuessaan suurempia mullistuksia, mutta sisällön ja itsensä tärkeäksi tuntemisen tarkoituksen nykyisiin "tyhjiin" päiviin ne toisivat aivan  varmasti. Tahdon uskoa niin, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Yritän päivä päivältä, viikko viikolta ja vuosi vuodelta tehdä niiden toteutumisen eteen töitä ja antaa kaikkeni niiden vuoksi, sillä mitään tai ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä. 

 

Elämässäni on myös puutteita joita en haluaisi; kuten iso ystäväjoukko, suhteellisen hyvät tulot, yms. Ihan rehellisesti sanoen joskus tunnen niistä pientä kateutta muita kohtaan, (tätäkin tilannetta voitte peilata sairauteni kautta, jotta ymmärrätte syyn) mutta silti olen päässyt vaikeuksien kautta kokemaan upeita juttuja, itselleni rakkaiden sekä entistäkin tärkeimpien olkoon vaikka kuinka vähäisten ystävien ja läheisten ympäröimänä. He ovat ne joilla on merkitystä. He tukevat, auttavat ja tsemppaavat. He yrittävät ymmärtää, & he tulevat myös todella oikeasti luokseni kun tarvitsen ja kaipaan heitä, eivätkä vain puhu siitä. Se merkitsee minulle eniten. 

Näiden seikkojen myötä minusta on tullut myös paljon entistä määrätietoisempi ja järjestelmällisempi ihminen. Myönnän että haluaisin silloin tällöin olla astetta enemmän spontaanimpi ja aina välillä hetkellisesti paeta vastuullisuutta tai muita sellasia aikuisten juttuja. Mutta elämä ei toimi niin. Ei ainakaan meillä. Tai ehkä toimii, mutta se tekee niin melko harvoin. 

 

 

Monet sanovat että tämä on vielä hyvä ikä. Että kaikki on mahdollista eikä ole hätää. Aina ei oikein siltä vaikuta, mutta kyllä mäkin haluaisin pääasiassa uskoa ja nähdä asiat niin. Loppujen lopuksi tietää; ei ole väliä mitä muut ajattelevat tai sanovat. Kyse on omasta näkemyksestä, omista valinnoista ja omista päätöksistä. Oman polun rakantamisesta ja siinä kulkemista. Uskalluksesta tarttua hetkiin ja mennä eteenpäin taakseen katsomatta. Joskus kompuroiden ja epäillen mutta siitä huolimatta uteliaana ja vastaanottavanampana. Elämä on tässä ja nyt eikä sille ole tiedossa revanssia. Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa.  On turha stressata. (helpommin sanottu kun tehty muuten) Eilen vaihtui taas luku toiseen, eilen päätin että kohti uusia pettymyksiä ja niiden yli on mentävä. Vain mulla on ne langat käsissä joilla voin suuntaa muunnella.

En ole  enkä tule olemaan ainut jolla on välillä vähän rankkaa, ja itseasiassa tiedän senkin erittäin hyvin että mulla on asiat vielä suhteellisen hyvin. Ne vois olla paljon, paljon huonommin. Juuri nyt  32 vuotiaan Ninnin elämä ja arki on ihan tavallista, ja tylsän tasaista. Ilmeisesti ainakin pienen hetken on tie kevyt kulkea. Silti se ei ole huono asia, vaikka olen useasti todennut että nimenomaan silloin meidän taloudessa kuuluu olla huolissaan; sillä yleensä aina on jotain. Ehkä juuri se saa olonkin tuntumaan vähän oudolle. 

En halua vähätellä enkä arvostella muita. Jokainen yksilö määrittelee itselleen eri asiat eri tavoin. Mutta kyllä te tiedätte, välillä on hautauduttava potemaan itsesäälin kaltaista itsekriittistä morkkista, jotta voi taas nousta ja hymyillä auringon kanssa kilpaa ja tuntea ylpeyttä itsestään teoistaan ja saavutuksistaan. Toivottavasti tämän tekstin lukijat ymmärtävät myös sen, että tämä kaikki oli vain MUN oman henk.koht elämäntilanteen syvällisempää pohdintaa verrattuna yleisesti tähän ikään, jota edustan. Joten;

 

"Suljen silmät, kuvittelen et lennän 
mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä.
Vaikka en tiedä, haluanko mä enää,
Mut jos tarpeeks tahtoo niin kauan tää elää...

Vien tän äärirajoille, äärirajoille 
Vien tän äärirajoille, itseäni varten

Mun täytyy luottaa,
että nää siivet kantaa, elämä kuljettaa 
ku mahdollisuuksien avoinna olla sille antaa. 
Rohkeus ei oo sitä ettei pelota,
vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa.
Välil meen nii äärirajoille 
että mun pääni hajoilee ... 
Tiedän et mun paikka maailmas 
on antaa itsellenikin välillä anteeks 
Annan niin kauan kun sillä on välii 
Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii" 

 

 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (1)

MTT
1/1 | 

Tää kuulostaa nyt hölmöltä mutta teksteistäsi tuntuu jotekin huokuvan tietynlainen seesteisyys ja positiivisuus joiden myötä omakin fiilis paranee, kiitos että kirjoitat! :) Itsellä tulee sama luku täyteen myöhemmin tänä vuonna. Mulla on vakituinen työ ja olen terve, mutta ihmissuhderintamalla niitä haasteita vasta riittääkin, mulla ei esim. ole koskaan ollut läheisiä ystäviä eikä yksikään seurustelusuhde ole kestänyt paria kuukautta pidempään. Ihmissuhdeasiat ovat itselleni jotenkin sellainen jatkuva pettymyksen, mutta toisaalta myös oppimisen lähde.

Mullakin on toisinaan fiilis, että elämä jotenkin junnaa paikallaan. Mutta kuten säkin kirjoitit, elämässä on myös paljon hyviä puolia. Vaikka kaipaan tiettyjä asioita, on syytä myös muistaa olla kiitollinen hyvistä asioista. Lähipiirissä on myös esimerkkejä siitä miten elämä voi muuttua ihan toisenlaiseksi lyhyessäkin ajassa vaikka jossain kohti näytti siltä ettei asiat ainakaan hyvään suuntaan muutu.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

<3

Se viikko tuli jälleen kyllä niin oikeaan saumaan,  ja oli ihan mahtava.!  "Tuettu loma" on asia, josta kuulin ekaa kertaa n 6 vuotta sitten.  En muista kuka siitä alunperin mulle kertoi, mutta kiitos sille; Ollaan J:n kanssa sen jälkeen saatu nauttia tähän mennessä 3 hienoa lomaa.!  Viimeisin nyt tuolla Torniossa. 

 

 

Tuettua Lomaa eli LOTUa haetaan eri tahojen, kuten esimerkiksi Hyvinvointilomien,  tai Solaris-lomien kautta. Lomia myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein, ja niitä voi hakea 2 vuoden välein. Kesän lomat tulevat yleensä hakuun  alkuvuodesta, joulun lomille taas voi useinmiten hakea elokuun loppuun asti.  Hakemukseen tulee kertoa mahdollisimman kattavasti omasta tilanteesta, ja perustella miksi loma olisi hyvä juuri teille. 

Lomahakemusta täyttäessä voi valita 3 mieleisintä vaihtoehtoa lomakohdetta ja teemaa ajatellen. Lomakohteita on ympäri Suomea lomakodeista kylpylöihin, ja loman edullinen omavastuu vaihtelee valitun kohteen mukaan. Myönnetystä lomasta ilmoitetaan yleensä n 2-3 kk ennen loman alkamis ajankohtaa kutsukirjeellä ja omavastuulaskulla.  Lomakohde johon loma on myönnetty ( jos loma on vastaanotettu)  lähettää myös n 2-3 viikkoa aikaisimmin postia. 

Tuettu täysihoitoloma kestää n 5-7 vuorokautta, ja  pitää yleensä sisällään majoituksen, ruokailut, (aamiainen, lounas ja päivällinen, iltapala kannattaa varmistaa aina paikkakohtaisesti)  sekä yhteistä ohjattua ohjelmaa, johon voi osallistua oman jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan. Varsinaista osallistumispakkoa ei siis ole, mutta tokihan se aina on toivottavaa. 

Nyt kun olen tiivistetysti kertonut teille LOTUn idean, voin jatkaa omiin fiiliksiimme viimeisimmästä... 

 

Aloitimme tämän vuotisen hakuprosessin omalta osaltamme tammikuussa.  Meille oli alusta asti selvää, että haluamme tällä kertaa hakea mahdollisimman kauas/ylös Suomen karttaa ajatellen.  Yhteinen unelmamme on ollut päästä käymään siellä suunnilla, ehkä jopa Lapissa eikä sitä vielä ollut päästy toteuttamaan.  Selailin sivustoja, ja lopulta aloin täyttämään  hakemusta. (Mä olen se osapuoli meidän suhteessa, joka hoitaa nää tälläset jutut)  Siitä alkoi se jännittävä odottelu, joka päättyi muistaakseni huhtikuun lopulla iloksemme myönteiseen päätökseen. Meille oli myönnetty viikon loma täyshoidoilla Tornion Kaakamon kylässä sijaitsevaan lomakoti Lepolaan.  9-14. heinäkuuta. 

Hoidimme omavastuulaskun, joka meillä tällä kertaa oli suuruudeltaan 100€, ja aloimme puhua Tornioon matkustamisesta, ja sen eri vaihtoehdoista. Harkitsimme AutoJunaa, (ja jossain mielenhäiriössä myös lentoja)  mutta lopulta päädyimme kuitenkin matkustamaan ihan perinteiseen tyyliin, omalla autolla. Olin moneen otteeseen jo hakemuksen täyttöprosessin yhteydessä varmistanut J:ltä että onko välimatka (n 749km)  hälle ok... Mulla kun ei ole ajokorttia, niin J joutuu ajamaan koko matkan edestakaisin yksin, ja se mua itseäni välillä harmittaa kun mun ajattelutapaan tälläset kuuluisi myös puolittaa muutenkin kuin bensakustannusten osalta.  Mutta J on aina tykännyt ajella, ja ilmoitti melkein heti ettei ongelmaa niiltä osin ole.  

Alunperin mietittiin että ajelemaan lähdetään loman alkupäivää edeltävää  yötä vasten, koska silloin on kuitenkin vielä suhteellisen valoisaa,  eikä oo paljon liikennettä isoilla teillä. Saisi mennä rauhassa ja pysähdellä nukkumaan halutessaan - kuskikin. Heinäkuun 8 päivän aamun sarastaessa olimme kuitenkin jo  hyvällä vauhdilla matkalla pohjoiseenpäin. Kävimme samalla myös moikkaamassa J:n vanhempia  kun kerta ohi ajettiin.  Yövyimme sen yhden yön J;n siskon luona jonka minäkin tapasin viimein kunnolla koko tähänastisen 8 vuoden yhdessäolomme aikana.  - Nehän sanoo että parempi myöhään kun ei milloinkaan. :) 

Maanantaina jatkoimme sitten Kaakomoon, n 15 km päähän tuosta ensimmäisestä yöpymispaikastamme.  Saapuessamme perille  meidät toivotettiin tervetulleeksi, ohjeistettiin pikkumökissä sijaitsevaan huoneeseen ja sitten pääsimmekin heti lounaalle. Lounaan jälkeen meille pidettiin pieni info paikan historiaan liittyen ja kerrottiin käytännön asioista sekä esiteltiin aluetta. 

Tuosta viikosta on tänään aikaa mennyt noin kuukausi. Viikko meni kuten oli tarkoituskin; rentoutuen  kivan pikkupuuhan ohessa; itselleni niihin kuului pääasiassa laiturin nokassa lukeminen, ristikot ja runojen rustailu. Kävin myös yhtenä päivänä jalkahoidossa ja hartiahieronnassa, kun sellaisiin oli edullisesti lomakodissa mahdollisuus . J puolestaan oli lomakodin "monitoimimies" joka pelasti niin lomailijan kuin henkilökunnan jäsenenkin yllättävien pulmien sattuessa eteen.  Yhdessä otettiin myös osaa yhteisiin ohjelmiin, kuten  tunnistustietokilpailu ja tikka - ja golfkisat.   Lempeistä löylyistä puulämmitteisessä rantasaunassa,  hyvästä ruuasta, ja kesän muista pikkujutuista nautittiin myös paljon seurasta puhumattakaan.!  

 


Vaikka oltiin selkeästi lomaviikon junioreja, kanssalomailijat olivat kyllä todella nuorekkaita, ja heidän kanssaan naurua ja laulua riitti joka päivä. Parempaa jengiä ja mökkinaapuria ei olisi voinut toivoa.  Ehkä isoin huomio ikäjamauman osalta oli nukkumaanmenoaika;  kun muut piiloutuvat kello kympin jälkeen peittojen alle, me mentiin J;n kanssa rantahiekalle istuskelemaan ja ihastelemaan auringonlaskua, saunomaan, tai geokätköilemään. Yhtenä iltana me "karattiin" muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan kuppilaan... Pitihän sekin nyt testata ;)  Lämpö ja aurinko  helli lomalaisia  aina viimeiseen päivään asti.  Käytyä tuli myös "rajan toisella puolella" ulkomailla. Haaparanda kierrettiin pariinkiin otteeseen läpi, nähtyä ja läpikäytyä tuli niin ikään Viktorian Kaari,  Haaparandan kirkko, Putiken på Landet  Kukkolankoski sekä huikea Aavasaksan näkötorni ja mäki   yms.   Shoppailua ja kahvittelua tuli  tottakai kanssa tiettyyn rajaan asti harrastettua rajan molemmin puolin.  

Hyttysen . ja paarmanpuremia loman jälkeen löytyi ihan kiitettävästi, ja osa on pikkukiusana edelleen, mutta ei kesä ole kesä ilman niitä.  Mä olin hyvin varustunut mulla oli tabletit, tipat, hydrokortisoni ja hyttysmyrkyt ja puremanrauhoitusgeelit kaikki matkassa.  Loppujen lopuksi oon ylpeä itsestäni että pärjäsin niiden kanssa, en olisi nimittäin uskonut sitä, mutta ne häiritsi  mua yllättävän vähän.  Kai niihin tottu... Musta tuntu että tälläkertaa mä olin se vähemmän niistä valittava, ja se on harvinaista se.   Naurettiin J;n kanssa sitä, että ei niihin ehdi kiinnittää huomiota kun koko aika on jotain muuta.  

Kuvia, ja erityisesti maisemakuvia  otettiin ja PALJON. Tähän postaukseen niitä en valitettavasti nyt vielä mukaan saa, mutta jahka joskus saan ne kameroista koneelle asti, teen teille erillisen kuvapostauksen. Ehkäpä kesäiset kuvat lämmittää  paremmin myöhemmin syksyllä myös itseäni?   Kesästä puheen ollen, mulla on niin ikävä Tornion valoisia kesäöitä, ja sitä tunnetta kun tuntuu ettei yö ala ollenkaan <3 Meri-Lappi kohteli meitä  hyvin, itseasiassa  vähän  liiankin hyvin,  sillä alettiin kotimatkalla (joka muuten kesti viikon, ja kuulet seuraavassa postauksessa miksi)  jo heti Kemin korkeudella suunnittelemaan uutta reissua sinne. :D  Oli siis oikea päätös lähteä n 750km päähän, sillä nyt olemme rentoutuneita ja yhtä upeampaa matkaa rikkaampia. 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Tosi satunnainen lukija tykkäsi tästä reissukertomuksesta. Vilkaisen kaiketi jatkossakin, mitä kivaa teillä on menossa.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat