Kirjoitukset avainsanalla Finnkino

Yöpöydälläni on tällä hetkellä  Anna-Leena Härkösen  "Kaikki oikein".  Ajattelin että luen sen, ennen kuin käyn lunastamassa edellisen leffakerran yhteydessä voittamani edun, joka siis lupasi seuraavasta leffalipustani tuntuvan hinnanalennuksen. Kävin kuitenkin edellis viikon keskiviikkona TYKSissä silmänpainekontrollissa, ja sen jälkeen päädyimme ihan extempore J:n kanssa Kinopalatsiin suunnitellun kotiinpaluun sijaan. Kirjasta vain 1. luku luettuna.  Olen iso Antti Luusuanniemen fani, eikä Elsa Sainiossakaan mitään huonoa ole. Sen sijaan ihmettelen, miksemme näe häntä useammin valkokankaalla?  Tämä elokuva oli siinä mielessä erikoinen, että sen pääasiallinen teema, (lottovoitto) jäi puhuttelemaan minua niin pitkäksi aikaa, että ajattelin istuuntua kirjoittamaan mietteitäni siitä. 

 

Mietipä hetki tätä; on ihan tavallinen lauantai-ilta, olet juuri tullut saunasta ja sihautat ehkä auki yhden kylmän juoman. Ah, miten ihanan rento&euforinen olotila. Vilkaiset kelloa ja huomaat sen olevan sen verran, että lottonumerot on arvottu. Haet kukkarosta yhden, mahdollisesti muutaman lottokupongin tarkastettavaksi, ja nopealla silmäyksellä alat ympyröidä numeroita toisensa perään. Sitten tajuat sen; sinulla on kaikki, siis KAIKKI oikein.  Mitä tekisit ihan ensimmäiseksi? mikä olisi ensimmäinen reaktiosi?  Suomalaiset maksavat viikottain siitä, että saavat hetken unelmoida.  Ajattelepa hetki, mitä jos niin todella kävisi -  tästä tuhansien ihmisten haaveesta tulisikin sinun kohdallasi täyttä totta? jos sinulla olisi kaikki oikein? Elämä varmasti muuttuisi, mutta mihin suuntaan juuri sinun kohdallasi? 

Wikipedia määrittelee rahan seuraavasti; "Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin."   Totta tämäkin, mutta minun mielestäni raha on myös valitettavasti asia, joka tänäpäivänä määrittelee ihmiset ns kategorioihin. Hyväksyimme sen tosiasian tai emme, raha asettaa tahtomattamme ihmiset eri arvoiseen lähtökohtaan. Se on ihan yhtä väärin kuin naisen ja miehen euro. 

Vaikka raha ei kasva minunkaan pihapuussani, olen aina ollut mieltä, että raha ei tuo onnea. Se korkeintaan helpottaa asioita, ja niiden hoitoa mutta onnellisuus kumpuaa ihan jostain muusta. Arkisimmista asioista, joita turhan usein pidämme itsestäänselvyyksinä. "Raha on vain rahaa" ajattelevat jotkut, ja  minusta tuntuu että etenkin ne henkilöt, joilla sitä tuntuu olevan jo hyväpalkkaisen työnkin kautta. Voin vilpittömästi sanoa, etten tunne kateutta tästä, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö pienimmätkin lisätienestit olisi iha jees juttu. Olisi kiva välillä ostaa "vähän parempaa makaroonia," eikä miettiä riittääkö raha nyt kaikkeen mitä tarvitsen. 

On totta, että asumme maassa jossa kaikki vaikuttaa tänä päivänä maksavan. Välillä tuntuu että pelkästä hymystäkin pitää maksaa euroja, vaikka sen pitäisi olla ihan itsestäänselvä ilmainen asia, ja kaikkien tavoitettavissa. Mutta se ei tunnu menevän niin.  Lisäksi asioiden hinnoittelu  nousee Suomessa vuosi vuodelta vain entisestään, ja tiedän ettemme ole J:n kanssa ainoita, jotka kamppailee ajoittain taloudellisten vaikeuksien kanssa erilaisista syistä johtuen. Ehkä juuri se saa kansamme unelmoimaan - Suomessa kun muutoinkin vallitsee  suurimman osan vuodesta pimeys ja kylmyys, niin  taloudellinen ahdinko tekee ajoittain elostamme vielä turhankin haastavaa ja masentavaa.  Monin tavoin ajateltuna. Ehkä viisi, kuusi tai jopa seitsenlukuinen numero pankkitilillä toisi jonkintasoista toivoa ja uskoa elämäämme. Mutta jos siitä mahdollisuudesta tuleekin totta, osaammeko arvostaa sitä ja olla kiitollisia...?  Entä miten älkillinen rahantulo muuttaisi meitä lottovoiton myötä? uskallan väittää, että käyttäytymisen osalta ainakin...  Vaikka kuinka sanoisimme että mikään ei muutu, ja että jatkamme kuten ennenkin niin epäilen ettet uskoisi sitä itsekään. 

Otetaanpa esimerkiksi nyt hetki sitten Suomeen tullut Eurojackpot-voitto, joka toi joillekin onnekkaille 90 miljoonan euron voiton. Ensinnäkin olen niin iloinen, että tämä potti meni viisihenkiselle porukalle, eikä vain yhdelle henkilölle. Silti tämän yhdenkin henkilön osuus tulee olemaan niin järjettämän suuri summa rahaa, (18 milj.)  että ei sitä pysty mitenkään ymmärtämään.  

Kun yllättäen varaa onkin kaikkeen, sitä ensimmäiseksi aina miettii mihin rahaa on halunnut ja sitä haluaisi käyttää. Perus matkustelu, kesämökki, oma talo, "uusi elämä" kodin sisustuksen, vaatekaapin sisällön yms toimesta jne. ovat varmaan monien suomalaisien listojen kärkipäässä. Myönnetään, kaksi ensimmäistä minunkin.  Jaettu ilo on kuitenkin paras ilo. Jos minulla olisi varaa miljönäärin tavoin, haluaisin hemmotella hyviä ystäviäni ja läheisiäini itseni lisäksi. En ainoastaan antaisi rahaa kirjeessä, vaan viettäisin kokoisen päivän/päiviä näiden ihmisten kanssa, kuitenkin niin että he saisivat tehdä/mennä mihin ikinä unelmissaan haluavatkin.  Tämä on klisee, mutta aika rakkaiden kanssa on arvokkainta.  Ja vaikka emme sitä rahaa(kaan) saa hautaan mukaan, niin laittaisin toki  myös osan säästöön ihan normaali elämisen asioita varten. Ehkä myös tukisin jotakin itselle tärkeää asiaa hyväntekeväisyyden merkeissä. Tälläisiä voisivat olla esim, jokin lapsiin ja nuoriin liittyvä, tai taho joka ajaa meidän erilaisten ihmisten etuja ja oikeuksia. Brother Christmas tekee myös niin arvokasta työtä, että hänkin voisi olla ihan vakavasti otettava vaihtoehto. Jos olisin töissä, lopettaisin työn ehkä jonkun ajan kuluttua voitosta, mutta tekisin jotakin itselle mieluista rutiininomaisesti, vain koska haluan säilyttää myös mielenterveyteni. 

Toisaalta kun ei ole ns. rajoja sille mitä hankkia, on sekin huono. Kun pystyy haalimaan itsellensä kaiken, mitä kuvitella voi mikään ei riitä eikä enää tunnu miltään. Näin monet pienet arkisetkin ilon aiheet menettävät nopeasti merkityksensä. Olen itse perheeestä, jossa olen saanut paljon, mutta en läheskään kaikkea sitä mitä ehkä  vielä nuorempana tyttönä olisin halunnut ja mitä pidin tärkeänä. ( oih, ihana materialismirakkaus)  Näin jälkikäteen ajateltuna kiitän vanhempiani siitä, sillä se on taas yksi niitä asioita,  joka on muovannut minusta sellaisen kuin nykyään olen ja miten asioista ajattelen. 

Joten kun Jaajo seuraavan kerran kysyy "Haluatko miljönääriksi" ? tiedän mitä vastata. En halua, sillä olen onnellisempi näin. Jos on pakko sanoa summa, jonka haluaisin vaikkapa tuossa  kyseisessä formaatissa voittaa, niin 60.000€ olisi reilusti riittävä. Siitä saisin mennen tullen laitettua käytäntöön kaikki tyämänhetkiset unelmani, ja suuremmaksi osaksi parin muunkin. :) 

 

With love; 

-Ninni- 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Cheekin suurena fanina, ja elokuvan kuvauksissa mukana olleena avustajana voisin hehkuttaa ja ylistää elokuvaa mennen tullen ihan 6-0. Ehkä minun vähän oletetaan tekevänkin niin... Mutta mikään tai kukaan ei voi aina olla ihan täydellinen, joten siksi en tee sitä. Viime elokuusta asti olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että näen sen. Elokuvan joka on vähintäänkin joka toisen huulilla erityyppisistä syistä. Elokuvan joka on puheenaihe ja jakaa mielipiteet, kuten tosielämän artistikin.  

 

Vihdoin se päivä koitti. Se ei kuitenkaan ollut 30.1 kuten alunperin suunnittelin; jolloin Finnkino näytti elokuvan erikois ennakkonäytöksen kautta maan, ja johon olin lipunkin hommannut että pääsisin sen heti ekojen joukossa näkemään. ( Virallinen ensi-iltahan oli edellispäivänä, 31.1)  Pääsin nimittäin jo 27.1  medialle järjestettyyn pressitilaisuuteen, johon otettiin myös 100 onnekkasta fania mukaan katsomaan elokuvaa ilmaiseksi ja tapaamaan leffan tähtiä. (mahdollisuutena ja kokemuksena tämä oli hieno juttu)  Odotimme jonottaen omia VIPpasseja aamusta ulkona parisen tuntia, ja sen jälkeen muissa oloissa vielä toiset pari tuntia. Viimein siirryimme malttamattomina popcornin tuoksuiseen saliin, ja sitten se alkoi. 

En tiedä johtuiko se jännityksen laukeamisesta vai jostain muusta, mutta leffaa oli kulunut alle 10min, kun ensimmäisen kerran silmänurkkani kostuivat. Jokin siinä kohtauksessa vain liikutti minut hetkellisesti. Ekan kerran leffaa katsottaessa -   mä olen kyllä nykyään aika herkkis, ja liikutun tosi pienistäkin jutuista. Toisella kerralla meni siihen hetkeen, jolloin Olympiastadikka mainitaan ekaa kertaa. Olin lukenut muutamia kriitikoiden julkaisemia arvosteluja ennen omaa, ekaa leffannäkemiskertaani, mutta uskoin silti että se minkä kriitikot lyttää täysin, sitä kansa rakastaa -  tässä kohtaa ainakin TeamCheek. Nyt tulee yllätys osalle lukijoistani, sillä rehellisesti sanoen ja siitäkin huolimatta että liikutuin pariinkin otteeseen,  olen aavistuksen pettynyt. 

Leffa alkoi hyvin Cheekkimäisesti bileillä veneessä, jossa näkyy paljon tuttuja kasvoja,  ja odotukseni olivat edelleen korkealla. Hetkessä oltiin siinä, mikä mua itseäni kiinnosti  eniten; Jaren lapsuudessa ja nuoruudessa, josta 10 vuotta matkassa kulkenut fanikin sai kyllä ripauksen uutta tietoa, mutta ei niin paljoa kuin olin kuvitellut. Sen sijaan pidin erityisesti elokuvassa  siitä, miten veljesten yhteenkuuluvuus ja Cheekin kasvutarina näkyy alphasta tämänhetkisen kautta omegaan läpi puolentoistatuntisen. Kuinka Tiihoset pitävät yhtä, vaikkakin välillä hyvin kyseenalaisin  keinoin, ja  kuinka hämilleen "Noora" katsojan saa. Jäin siihen mielikuvaan leffan loputtua että tämä "Noora" olisi yhä kuvioissa. 

Näyttelijävalinnoissakaan ei ole valittamista päin vastoin; Antti Holman sivuprofiili on jopa jossain kohdissa kuin kopio Jaresta, eikä kukaan voi väittää, etteikö hän olisi töitänsä rooli(e)nsa eteen tehnyt. Antti on hyvin sisäistänyt Cheekin maneerit ja räppää suhteellisen uskottovasti, mutta Jerenä Holma on ehkä vieläkin uskottavampi. :)  Armi Toivanen taas Carlana (Cheekin managerina) ei voisi olla parempi valinta, mutta  miksi hitossa hänen roolinsa oli jätetty niin pieneksi?!  Carla olisi todellakin ansainnut isomman palan tätä kakkua; onhan hän helvetin paljon muutakin kuin pelkkä manageri jos minulta kysytään. Ja Armiakin oisi ollut kiva nähdä valkokankaalla enemmän.  Jaren & Jeren vanhempina nähdyt Anna-Leena Härkönen & Kai Lehtinen ovat myös ihan osuva valinta rooleihinsa. Myös elokuvan nuoret juniortähdet ja nuoret aikuiset  jotka esittävät veljeksiä lapsena sekä teini-iässä tekivät vaikutuksen, ja toivon että heitä nähdään jatkossakin jonkintyyppisissä rooleissa.  Ainoat seikat jotka omaa silmääni häiritsivät valkokankaalla olivat luokkahuoneen lavastus ja eään sponsorin ns. ylinäkyvä mainonta eräässä kohtauksessa. :D Muutoin leffa oli ihan ok, ja tunnistin kohtauksen jossa olin itse avustajana. 

Vaikka elokuva on fiktiivinen, sen taustalla oleva tarina on oikeasti jonkun elettyä elämää. Siksi en halua alkaa sen suuremmin spekuloimaan, oliko Veljeni Vartija mielestäni erityisen huono tai hyvä.  On hienoa, ja ihailtavaa kuinka joku uskaltaa avata tarinansa koko kansalle ensin kirjan, ja sitten elokuvan muodossa. Kaikilla meillä on menneisyys. Toisilla se on värikkäämpi ja rosoisempi kuin toisilla, mutta ei se tarkoita etteikö se tai kyseessä olevan henkilön elämä ylipäätään olisi ollut yhtä arvokas. Siitäkin huolimatta että se on saattanut vaatia uhrauksia, menetyksiä, ehkäpä kaduttuja tekojakin, on se varmasti myös tuonut paljon hyvää, hienoa ja ansaittua.  Tässä se tarina kerrottiin Jaren näkökulmasta, mutta olisi hienoa kuulla ja nähdä se toinen näkökulma myös. Esim. Jeren kertomana. Kuljin tämän leffan ohella aikajanaa omassa fanitusajassani, vuoden 2008 kesästä tähänhetkeen. Kävin pikakelauksella läpi kaiken mitä vuodet ovat tuoneet omalta osaltani mukanaan, ja mitä niiden asioiden kautta päässyt kokemaan. Niin paljon hienoja muistoja. <3

Elokuvalta, jonka budjetti on n 1,8 miljoonaa euroa, ja joka kertoo suomen ykkösjulkkiksen tarinan, olisin silti  odottanut vielä vähän enemmän. Jokin jätti vähän viileäksi tällä kertaa, ja minua vähän harmittaa kirjoittaa näin.  Ainoa syy jonka perusteeksi mielipiteelleni keksin on kai tietyntyyppinen ennalta-arvattavuus, ja koko elokuva kokonaisuutena oli odotettua koomisempi kokemus vaikkakin siinä käsiteltiin vakaviakin ongelmia menestyksen takana.  Kaikella rakkaudella Jare, leffan tarina ideana on hyvä, mutta toimii tällä kertaa ehkä juonellisessa mielessä  kirjana paremmin. Kiitos kuitenkin mahdollisuudesta päästä tapaamaan sut, ja nähdään vielä kahdella keikalla ennen Lahden mäkimonttua <3


With love; 

-Ninni- 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tammikuu lähenee hurjaa vauhtia kohti loppuaan; vuodenalku on mennyt yllättävän huolettomasti, ja ollut suhteellisen mukava muutenkin. Erityiset muistot siitä jätti kuitenkin mennyt viikonloppu. 

 

Viikonloppumme alkoi perjantaina ihan kotoisesti, arjen aherrusten parissa; siivoilua, ruuanlaittoa ja  jatkoin mä edellisiltana hieman kesken jääneet  helmikuun ruokalistat - ja viikkokohtaiset budjettisuunnitelmat meille valmiiksi myös. Siihen näppäränä apuna toimii Foodie, josta kerron sitten ruokablogini puolella jossain lähitulevaisuudessa teille enemmän. :)  Aikaa siinä meni jokunen tunti, mutta nyt on ihanaa, kun ei tarvitse kuin käydä kaupassa, ottaa raaka-aineet kaapista kun tarvii ja kokata ja nauttia. Se suurin työ on jo tehty, ja sen myötä on ihan huoleton olo. 

yritän listoja tehtäessa pitää mielessä monipuolisen vaihtelevuuden, kummankin toiveet, ja  tarkoin rajatun budjetin. Välillä se ontuntunut tosi mahdottomalle haasteelle, mutta on ollut iloinen ylläri, ettei meidän oikeasti oo tarvinnut syödä pelkkää makaroonia, vaikka sitä listoilta jonkin verran löytyykin.  

Lauantaitaita olikin sitten odotettu ikuisuuksia kestänyt viikko. Miksikö? No kuten tiedätte, olen erään räppärin suuri fani, ja hänen elokuvansa saa ensi-iltansa tammikuun 31. päivä kauutta maan. Tämä fani oli kuitenkin lievästi sanottuna seota, kun ystävä 19 päivä perjantai-iltana facebookissa heitti yksityisviestillä, jossa oli linkki Turkulaisen juttuun. Sen otsikko kuului; "Faneille huipputilaisuus Turussa - Cheek-elokuva ennakkoon ja yhteiskuva Cheekin kanssa"  meinasin jo laittaa takaisin että hyvä pila, mistä repäsit mutta päädyin kuitenkin jutun lukemisen jälkeen vielä varmistamaan asiaa herralta itseltään, ja Carlalta snäpin kautta ja Antti Holmalta instan kautta. Antti vastasikin, mutta ikäväkseni kertoi ettei tiedä mitään asiasta. 

Onneksi meillä faneilla on Facessa yhteisö, joka kantaa Jaren nimeä. Muutamien päivien hermoja raastavan tiedonodottelun jälkeen tuli vahvistettu tieto Finnkinolta että näin todella on, ja "TeamCheek hoitaa" piti taas kyllä niin paikkaansa; ryhmä alkoi täyttyä infosta niiltä osin mitä sitä irti saatiin. Pressikiertue kattaisi siis 5 suurinta kaupunkia, alkaen Oulusta ja päättyen Lahteen. Turkuun tämä kiertue rantautuisi la 27.1. Päivä lisää odottelua, ja oli tiedossa että nopeimmat fanit, (arviolta n 100 ihmistä) pääsevät lehdistön edustajien ohella katsomaan leffaa ennakkoon ilmaiseksi ja tapaamaan elokuvan tekijöitä. Siitä lähti suunnitelmallisen strategian laatiminen, sillä minähän aion olla noiden nopeimpien joukossa. 

Lauantaina herättiin puoli seiskalta, hoideltiin perusaamutoimet, ja klo 8 startattiin auto kohti Turun keskustaa. Kun saavuimme Finnkinon edustalle jonossa oli ihan kivasti porukkaa, ensimmäiset olivat käsittääkseni saapuneet jo ennen kello seitsemää. Saimme jonotusnumerot saapumisjärjestyksessä (itselläni klo 8:40 nro 53) joista on nyt pakko antaa muuten paljon kiitosta - jonottamissäännöt kun on muutenkin näissä fanitapahtumissa yleensä tosi tiukkoja, niin nyt vältyttiin sellaiselta yleiseltä säätämiseltä ja etuilulta. Numerot takasivat myös sen, että jonosta pystyi käymään esim vessassa/juomassa, ilman että paikan menetti. Noin kahden ja puolen tunnin ulkonaodottelun jälkeen (joka muuten meni ihmeen kivuttomasti lukiessa ja jutellessa kanssajonottajien kanssa vaikka oli vähän viileää) meille jaettiin VIPpassit, ja ohjeistettiin että ollaan vapaita jonotuksesta käymään kahvilla tms ja klo 12.30 pitää olla teatterilla takaisin. Näytös alkaisi tasan klo 13.  Emme viitsineet J:n kanssa lähteä kovin kauas, vaan jäimme lämmittelemään aamukahville viereiseen Robert's Coffeeseen. Nyt ei olisi enää hätää, kun paikka leffaan oli varmistettu. 

Vihdoin odotus päättyi, ja pääsimme popcornien tuoksuiseen saliin jonka malttamattoman tunnelman suorastaan pystyi aistimaan. Salin takimmaiset rivit oli varattu medialle, ja omat paikkamme osuivat hyvin heitä edeltävälle riville. Sitten se alkoi. Veljeni Vartija. Odotukset ovat olleet korkealla, aina elokuusta asti, jolloin olin itse myös mukana tämän elokuvan kuvauksissa avustajana. Me Naisten toimittajan tylyn lyttäyksen jälkeen vain yksi asia tuntui varmalta; kriitikot tulevat siis vihaamaan tätä alokuvaa, kansa rakastamaan. Erityisesti TeamCheek. Elokuva kesti 100 minuuttia ja jo sen ensimmäinen lause sai mut kyyneliin. Osaa sisältöä osasi odottaa, ja osaa katsoi uteliaasti mielenkiinnolla esim Jaren ja elokuvassa näkyvän tyttöystävän viimeinen kohtaaminen sai ajatukset päässäni pyörimään; mitä jos sittenkin...? tyyppisesti. Moni kohtaus kuljetti läpi niiden muistojen joita nämä 10 fanitusvuotta on pitänyt sisällään. 

Elokuva kokonaisuudessaan oli mielestäni hyvä, vaikka hyvin ennalta-arvattava jossain määrin.  Ja Anttia parempaa näyttelijää, ei tähän päärooliin olisi ikinä osannut edes kuvitella! Leffan loputtua alkoi ehkä se eniten odotettu osuus; Jaren ja Antin tapaaminen. Ihmettelen, miten tämänkin jonon liikkuvuus tuntui menevän vähän liiankin hyvin. Oma vuoro oli aika nopeasti, vaikka jonoa riitti. En ihan saanut toteutettua ajattelemaani kuva-asetelmaa, mutta hyvät kuvat tuli silti, Vaihdoin kuulumiset, ja annoin jäbille ja Carlalle pienet, tarkoin mietityt lahjat. Vastalahjaksi sain pitkään lämmittävät halit, ja huumorilla höystetyt omistuskirjoitukset nimmareilla kirjoihin. Monen monta juttua olisin halunnut tilanteessa sanoa, kuten kysyä Jaren mielipidettä runokirjastani, ja ehdottaa Antille että Pahasen Leenalle voisi tehdä oman shown, mutta ajattelin vain etten saa antaa muiden odottaa takiani, joten hoidetaan tää nopeasti. Aikaa menee varmaan liikaa. Silti tuo pieni hetki teki musta maailman onnellisemman just siinä. 

 

Pääsen vielä tänään katsomaan leffan uudelleen, sillä ehdin ostaa leffalipun ennakkomyynnistä, ennenkuin tieto pressikiertueesta julkaistui. Sen jälkeen teen vähän syvällisemmän leffa-arvion omalta osaltani teille. Mä tiedän että J ei innostu näistä tälläsistä jutuista yhtä paljon kuin mä, mutta oon niin kiitollinen ja onnekas että lähti Turkuun kanssani. Se merkitsee mulle ihan yhtä paljon, kun mahdollisuus tavata Jare. 

Sunnuntaina oltiin yhdessä toisessa tapahtumassa kiertelemässä, ja siellä kuluikin monta tuntia. Jännätimme myös vaalikahvien kera pressavaaleja, joiden lopputulos oli enemmän kuin mieluinen. Mä olen niin iloinen että saadaan Sauli, mahd. pikku-Sauli, Jenni ja Lennu tänne Naantaliin kesiä viettämään vielä seuraavatkin 6 vuotta. Eiköhän hän pysty hoitamaan virkaansa, vaikka perhe kasvaakin. Samanlainen ihminen hän on kuin kaikki muutkin. Ja kaikella kunnioituksella muita ehdokkaita kohtaan, mutta mun mielestä tää oli ainut ja oikea valinta. Kun seuraavat pressanvaalit vuonna 2024 koittaa, ja jos ehdokkaat Niinistöä lukuunottamatta ovat samat, soisin silloin paikan Pekka Haavistolle. Hänen suosionsa on menneissä vaaleissa ollut hyvä, ja hän on ajatusmaailmaltaan ehkä jollain tasolla sitten lähinnä itseäni. Ainoa harmittava asia jonka koen varjostavan hieman, ja painotan nyt sanaa hieman Haavistoa presidentin asemassa, on hänen suuntautuneisuutensa. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, jokainen meistä saa olla juuri sellainen kuin on. Mutta mietin vain osataanko muualla maailmassa asennoitua yhtä suvaitsevaisesti ja tasa-arvoisesti tähän seikkaan kuin Suomessa.... Noh se on sitten vuoden 2024 murhe, nyt kuitenkin lähetän lämpimät terkut Salelle Mäntyniemeen, ja suuntaan kohti uutta viikkoa. 

Viikonloppua vielä hiukan fiilistellen; 

-Ninni- 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Näin totesi Kapteeni Jack Sparrow eilen leffan lopuksi. Tietyntyyppistä terapiaa kai tämäkin on.  Vietin eilen siis leffailtaa elokuvateatterin hämyssä oman itseni viehettävässä seurassa, kun ensi-iltansa (vihdoin) sai järjestyksessään 5:des Pirates of the Caribbean-elokuva, Pirates of the Caribbean, -Salazar's revenge.( Dead men tell  not tales.)  Liput oli tietty hommattu jo ennakkomyynnistä, kuten kunnon fani yleensä ja Innolla odotin millainen on Salazarin kosto. Aino harminpaikka illassa oli, kun leffasaliin ei saanu sitä rommicolaa mukaan ;) 

Elokuva, joka on saanut kriitikoilta kuraa, on yleensä sellainen jota kansa rakastaa. Eilen illalla koin parin tunnin aikana monenmoista tunteiden kirjoa; kun elokuva alkoi, silmistäni valui kyyneleet. Elokuvan edetessä koin niin iloa,surua, hämmennystä, yllättyneisyyttä. Muutamissa kohdissa koko n 500paikkainen sali nauroi ääneen, minä mukaan lukien. Tunsin suunnatonta onnellisuutta, jonkintasoista ymmärrystäkin Salazaria kohtaan. Odotusta. Jännitystä niin että välillä piti pidättää hengitystä. Jättää hörppy kokiksesta ottamatta koska piti keskittyä niin tarkasti siihen mitä seuraavaksi tapahtuu. Ekaa kertaa elämässäni mulle nousi myös kylmät väreet elokuvaa katsellessa. Että ei voi kun todeta: Huh huh. En voi sanoa kun WOW mikä elokuva ?3D tekee myös ihan oman lisänsä tähän. 

Yritän olla paljastamatta liikaa, mutta alla muutama erityinen juttu, josta leffassa pidin. 

?hauska & samaan aikaan ihana alku
?tykkäsin kokoajan muuttuvista juonenkäänteistä, vaikka tälläsessä leffassa niitä kyllä osaa odottaa niin ne pääsi pitkin elokuvaa silti yllättää.
?Black Pearl ❤…
?herranjestas, miten rakastuinkaan tän elokuvan lavasteisiin & animointiin.
?Will Turner ????? ja eräs toinen sulatti mun ❤:men
? Salazar oli ihan huippu!  Mietin miten tää hahmo on saatu uskottavasti osaksi koko tätä teemallista maailmaa mutta epäilykset olivat turhia. Hahmo on samaan aikaan vähän pelottava mut kuitenkin ehkä jopa ihailtava ja arvostettava.  Mun yksi lempihahmo tässä 5:dennessä elokuvassa. Ja kun kuulee syyn miksi hän janoaa kostoa Jackille niin ymmärtää ehkä Kummankin hahmon vähän paremmin.
?Tykkään siitä miten eräs kreikan historian Jumala on liitetty tarinaan.
?Johnny Depp ? Captein Jack Sparrow ei petä tälläkään kertaa. Erityisesti pidin siitä kun Jackille ominaisille jutuille saa selityksen.

Mussa on aina asunut pieni sisäinen merirosvo. Mä olen aina tuntenut oloni kotoisaksi lähellä merta ja sitä ympäröiviä tarinoita. Mulla oli tätä elokuvaa kohtaan suuret odotukset ja ne täytyy kyllä ihan täydellisesti. Lippu oli jokaisen euron arvoinen. Ehkä juuri siksi annan tälle elokuvalle ?????

 

With love;

-Ninni-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat