Kirjoitukset avainsanalla työnteko

Tänään on oikeasti niitä harvoja päiviä, jolloin voin myöntää että nyt ottaa päähän ja kovaa. Mutta nyt ÄRSYTTÄÄ! Mua ei ärsytä siksi, että ulkona on jälleen kerran liukasta, tai kovaakin kovempi tuuli. Ehei.

Yleensä mua ärsyttää sellanen asioista turhaan valittaminen; jos esim ulkona on kylmä tms, niin ei se asia valittamalla lämpimämmäksi muutu/parane. Se on asenne ja -pukeutumiskysymys.  Tänään näiden turhaanvalittajien (joihin nyt myönnän välillä itsenikin valitettavasti kuuluvan) sijaan mua ärsyttää jokin ihan muu, nimittäin työnhaku ja sen vaikeus - jälkimmäinen nimenomaan omalla kohdallani.

Miksi (valehtelematta) aina silloin, kun on asennoitunut koneen ääreen sillä mielellä, että on kerrankin motivaatiota, halua ja inspistä sopivasti päällä, ja vielä nimenomaan tuon ikuisen haasteen, eli työnhaun suhteen niin lähes joka jutusta löytyy silti se pienen pieni juttu, mikä sabotoi sitä fiilistä jollain tapaa ... :( Yritä tässä nyt sitten tosiaan pysyä positiivisena, ja etsiä itselle edes niitä vähiäkin harkinnanvaraisia paikkoja, kun kaikki, siis ihan kaikki tuntuu kariutuvan näihin kolmeen seikkaan;

  1. Koulutus ja kokemus.  Tosi usein saa huomata, että ei omaa tarvittavaa, tai tarpeeksi hyvää koulutusta avointa toimea/paikkaa ajatellen. Olen opiskellut itselleni 2 ammatillista tutkintoa, mutta silti välillä tuntuu ettei se riitä. Se, etten omista kuin 2 "perustason" koulutusta, saa tuntemaan ajoittain riittämättömäksi ja tyhmäksikin. Tunnustan, että välillä tunnistan ajattelevani syyllisyyttä ylpeyden sijaan. Miksi minulla ei ole parempaa koulutusta? Tuntuu kuin korkeamman koulutuksen omaava henkilö, olisi enemmän oikeutettu työhön kuin minä, joka valitsin amiksen lukion ja korkeakoulujen sijaan.  Tosin itselläni ei ollut vaihtoehtoja , ja uskon että tämä johtuu osittain sairaudestanikin. Mitä taas tulee työkokemukseen, ihmettelen mistä sitä voi ikinä saada, kun työnsaanti on mitä on, ja jos kaikki vaativat sitä hakijoilta vähintään sen 1-5v alalta kuin alalta.
  2. Ajokortti "Oma ajokortti on välttämätön" tai "oma ajokortti katsotaan eduksi" nämä lauseet sulkavat paikat omalta osaltani melko useasti pois, siitäkin huolimatta, että paikka muuten kiinnostaisi. On toki työnkuvia, joissa oma ajokortti on hyödyllinen/pakollinen mutta entä ne paikat, jotka eivät suoranaisesti liity ajoneuvoihin ajamiseen? entä ne joilla sitä ei ole syystä tai toisesta. Vaikka oma auto olisi kuinka näppärä tahansa, eikö olisi parempi jos ihmiset alkaisivat käyttää enempi julkisia kulkuneuvoja tai kimppakyytejä nimenomaan TYÖmatkoilla? säästäisimme näin rahaa ja luontoa. Mielestäni tämä on jossain ilmoituksissa jopa hieman "epäreilu kriteeri"  Nojoo,kaikella on aina se toinenkin puoli -  ja tiedän jo nyt, tämän jakavan mielipiteet.
  3. Kielitaito I'm sorry,  I don't speak english very well. Enkä mitään muutakaan kieliä. Kaikki eivät voi olla hyviä kaikessa. Kielet eivät ole ikinä olleet vahvuuteni. Siispä suurinosa  avoimista työpaikkailmoituksesta voi ohittaa tämän takia. Tänä päivänä kielten merkitys työelämässä on ymmärrettävästi kasvanut, mutta eikö todella ole mitään paikkaa, jossa tämä pieni "puutteeni" ei tuntuisi näin ylitsepääsemättömältä.?!
  4. Oma sairaus Oikeastaan tämän pitäisi olla listalla ykkösenä. Tämä on kohta, jossa viimeistään näet masentavan mahdollisuuden; haun 145:stä osumasta yli puolet rajautuu pois asian takia, johon sinulla itselläsi ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Yleensä jäljellä jää se toinen puoli; puhelinmyyntiä ja vuokratyöpaikkoja joita kumpaakaan en edes suostu harkitsemaan - ne eivät ole minun luonnettani tai minua varten. Eivät sitten ollenkaan.

Jotenkin tulee niin epätäydellinen olo. Mä harvemmin synkistelen, mut jos joskus on joku aihe, niin se on tämä. Olen opiskellut mielestäni kaksi ihan ok ammatillista tutkintoa, toisesta sain paperit vuonna -08 toisesta -15. Kummallakaan en ole onnistunut saamaan erityisemmin töitä,  en koulutuksilla enkä ilman. Poikkeuksana viime keväinen työsuhteeni, joka oli osa-ja määräaikainen, mutta oli kuitenkin. Hetkellisesti sitä tunsi itsensä jollain tasolla tarpeelliseksi, ja kuitenkin niin suureksi pakansekoittajaksi sillä 2,5kk jonka työsuhde kesti, oli niin lyhyt. Ei siinä ajassa oikein ehdi kuitenkaan mitään muuta kuin oppimaan talon tavat. Silti olen kiitollinen mahdollisuudesta - syystä herätä aamuisin ja lähteä kotoa.

Mulla on omat syyni työllistymisen vaikeuksiin, mutta kuitenkin tämä on ajoittain aika turhauttavaa. Joku fiksu totesi kerran jossain luennolla, että jos tutkinto on yli  5 vuotta vanha, se on kokonaan vanhentunut. Tarkoittaako  se muka sitten sitä, ettei ole enää pätevä kokki nykyään, eikä osaa tehdä ruokaa jos on v 2012 tai aiemmin valmistunut?! Itse en voi kokin töitä nyt tehdäkään, mutta tyyliin joku keittiöapulainen voisin ihan hyvin olla. Mutta pitäisikö kouluttautua sitten uudelleen vai jotta voit työskennellä pätevästi? :D Sekään ei nykyään onnistu ihan tosta noin vaan, kun on kaikki nuorisotakuut yms.

Mä olen muutenkin niin ärsyttävästi vammanen. Ja just sillon kun ei pitäs, niin alkaa tuntuu siltä et mite paljon helpompaa ois kun ois vaa olematta. Yrittämättä.  Usko alkaa kohta loppumaan, ehkä toivon rippeitä on hitusen jäljellä. Yritystä, sinnikkyyttä ja sisua niitä multa ei ole puuttunut eikä tuu puuttumaan, mutta en mäkään loputtomiin jaksa tuloksetta. Oon ennenkin todennut, että välillä on niitä hetkiä kun sitä pysähtyy miettimään omaa elämää, ja sitä mitä siinä on tullu saavutettua, Joskus ne saavutukset tuntuu tosi hienoille, ja joskus, (kuten tänään) tulee sellanen fiilis että mä en oo saavuttanut elämässäni oikeastaan mitään, mitä mun iässä ehkä olisi pitänyt. Enkä nyt halua verrata itseäni kehenkään mutta noin niinkun yleisesti ottaen vaan tämä vertauskuva.

"Mä olen ihan varma, että sä saat töitä melkein heti kun valmistut"

Tämä lause tuli viimeisen opiskeluvuoteni keväänä niin monen koulun henkilökunnan jäsenen suusta, niin monta kertaa että mä melkein uskoin siihen itsekin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Paluu Uudeltamaalta Varsinais-Suomeen. Paluu Järvenpäästä Turun alueelle . Pari kaveria vääntää jatkuvasti edelleen vitsiä siitä, että kuinka mä kuvittelen että joku tuo ne työt mulle kotiin. EN todellakaan KUVITTELE. ! . Asia ei vaan ole ihan niin yksinkertainen.

Mä valmistuin siis  v -15 toistamiseen ammattiin, ja me eletään nyt tammikuuta 2017. Mä olen edelleen siis  työtön. Tai itseasiassa en. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan niin mähän oon eläkkeellä, ja pian vasta 30-vuotias. ! JEE HEI! Jokaisen nuoren naisen unelma, number one! No okei eipäs väritellä asiaa liikaa. Mun eläkkeellä olo johtuu ihan yksinkertasuudessaan siitä, että mulla on tää mun sairaus joka ei musta pois lähde vaikka mitä poppaskonsteja käytettäisi, ja että mä tuun taloudellisesti toimeen. Vuokra yms kiinteet menot on vaa pakko hoitaa jos Suomessa meinaa elää. Täällä kun tulot pienenee ja silti kaikki maksaa ja hinnat nousee kokoajan lisää. Saan myös muutamaa muuta KELAn etuutta.  Nykyään on kuitenkin ihanaa, että menoja on jakamassa maailman rakkain kumppani. joten kyllä mä pärjäisin ilman töitäkin kyse ei ole siitä. 

Mä olen kuitenkin siitä jännä ihminen, että mä kaipaan päiviini toimintaa, sosiaalisia tilanteita ja eräänlaisia rutiineja vaikka niitäkin tietyntyyppisinä inhoankin yli kaiken. Tiettekö esim se että kotioloissa joka viikko/kuukausi pitää tehdä jotain tai joku asia just samalla kellon lyömällä vaan siks et niin on tehty tähänkin asti, ( poissulkien joku taloyhtiön saunavuoro yms ) niin se saa mun veren kiehumaan. Mahdollisissa Työolosuhteissa tää on ymmärrettävää, ja jopa suotavaa.  Ehkä sitten vanhempana tää suhtautuminen tollasiin juttuihin muuttuu, en tiedä.

Mä muistan kun valmistumisen alla mun suurin huoli oli se etten saa mistään töitä. Vanhemmat sano mulle että "älä murehdi siitä, nyt nautit vaan elämästä." Sitä mä sen ekan puoli vuotta  teinkin, oli ihana valvoa pitkään ja nukkua aamupäivälle - tehdä mitä huvittaa ilman aikatauluja, mutta siihenkin kyllästyy uskokaa tai älkää. 

Koulussa viimeisten HOJKS-palavereiden aikaan kaikki liputti puhelinmyyjän tai vapaaehtois/järjestötoiminnan puolesta. vaikka nimenomaan sanoin ettei ne oo mun juttu. Vihaan puhelinmyyntiä ja muita sen kaltaisia joissa väkisin tuputetaan ihmisille jotain. Puoliksi väkisin.  Mitä vapaaehtois /järjestötoimintaan tulee, auttaminen on kyllä ollut aina lähellä sydäntäni ja siitä saa hyvän mielen. Siitä kuitenkin puuttuu se jokin; raha. Jos rehellisiä ollaan, niin senhän takia ihmiset loppujenlopuksi töitä tekee - toimeentulon turvaamiseksi. Viihtyvyys, tai jokin muu selainen  seikka on työssä vain plussaa.

Koulun puolelta myös aikanaan luvattiin, että uraohjaaja on tarvittaessa apuna ja tukena sekä auttaa kartottamaan mahdollisuuksia työpaikan saamiseksi alku syksyyn valmistumisen jälkeen. Tuli kotipaikkakunnallekin käymään, jos on tarvetta oli. Ne olikin aika turhia lupauksia, mutta en odottanutkaan että ne lunastettaisiin. Käytiin me kerran yhdessä täällä Turun päässä työkkärissä, mutta sieltä mä päädyin sellaseen työhönvalmennukseen, joka opettaa miten sä teet työhakemuksen jne. Okei parempi sekin kun ei mitään, mut enköhän minä osaa hakemukset ja cv:et tehdä itsenäisestikin. Ymmärrätte varmaan.

Raha ei tee onnelliseksi,  mutta helpottaa kummasti elämistä. Vaikka mulla onkin talous suhteellisen hyvässä jamassa/turvattu ja pärjään, olisi ihan älyttömän upea tunne ansaita itse tehdyllä työllä omaa rahaa. KELAn etuuksien sijasta, tai niistä samalla nauttiessa. Se kaikki olis mulle siinä kohtaa vaan ns. "ylimäärästä". Mun tuloraja eläkkeen rinnalla työskennellessä olis sen 743,84€/kk. Jos sanoisin ettei se merkitse mitään, valehtelisin niin että nenäni kasvaisi kuin Pinocciolla. On totta että raha ei ole se tärkein, mutta kyllä se kuulkaa ihmeesti motivaattorina työnteolle toimii. Osa-aikaset työt siis on ihan mahdollisia. Jos olisin yhtään enempi aamuihmisiä, hyödyntäisin ammattiosaamistani, ja heräisin aamuyön tunteina leipomaan ja löytäisin itseni torilta myymästä leipomuksiani... Mutta kun en ole - valitettavasti. Ehkä vielä joskus opetan itseni heräämään ja toteutan tämän.

Vaikken kaikkea pystyisi tekemäänkään, niin yritystä ei puutu tässäkään asiassa ja työtehtävät voi ihan varmasti räätälöidä just mulle sopiviksi. Haluan ainakin uskoa niin. Pitäisi vaan löytää se mielenkiintoinen paikka, ja ennakkoluuloton työnantaja... Joka myös saisi minusta minut työllistäessaan 50% palkkatuen. Mä tiedän myös että pärjään mahdollisessa tuetussa työpaikassa. En tarvitse mitään suojatyöpaikkaa. Olen käynyt myös läpi päivätoiminnan ja todennut ettei se ole minun juttuni. Tein aikoinaan kaikkeni että pääsin kyseisestä paikasta pois. Onnekseni pääsin Järvenpäähän, jossa vietin 3,5vuotta opiskellen ensin valmentavalla ja sen jälkeen liiketaloutta. Siitäkin huolimatta, juuri nyt Suomessa on ns. normaalienkin vaikea saada töitä. Tiedetään. Työkokeilupaikkaa olen yrittänyt etsiä.

Loppujen lopuksi  asenne ja oma-aloitteisuus ratkaisee ja palkitsee. Aina pitää siis olla se kuuluisa Plan B. Tehdä vaikutus joka muistetaan. Sen takia olen vakavasti harkinnut myös hakeutumista uudestaan opiskelemaan, en enää tutkintoon, mutta ihan   johonkin työväenopiston kivoille kursseille, (vaikkei se tee musta yhtään sen viisaampaa) ja/tai ammatilliselle kuntoutusjaksolle (jolla olen ollut viimeksi v 2009 tai 2010.) siksi että saisin päiviini kunnon päivärytmin ja ettei pääni hajoisi täällä 4 seinän sisällä ihan kokonaan. Silti huomaan miettiväni onko se kuitenkaan tarpeellista ja näkeekö KELA asian näin? toivottavasti.

En aio antaa periksi masentua tai syrjäytyä silläkään uhalla, että ( niin rasittavaa kun se välillä onkin ) mun pitää jatkuvasti todistella ihmisille että mä pystyn, osaan ja voin vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Vaikka olen ulkoisesti ja erilainen, ja minulla olisikin fyysinen toimintaan vaikuttava rajoite., järkeni toimii kuin teroitettu partaveitsi.

Että tällästä tänään tässä ja nyt. Ei mulla muuta. Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen, välillä vaan pitää päästää kaikki ulos. Tästä olisi tullut muuten ihan liian pitkä facebook päivitys :D :D

Elämä voittaa ... Ehkä vielä joskus tämänkin osa-alueen tiimoilta. Ehkä vielä joskus löydän/saan niitä töitä.

 

With love;

-Ninni-

Kommentit (4)

tuulakas
1/4 | 

Anteeksi nyt vaan mutta "en suostu edes harkitsemaan vuokratyöpaikkoja" on aivan käsittämätön kommentti ihmiseltä, joka ei mitään muuta halua kuin palkallisia töitä. Vuokratyöpaikkoja koskeva lainsäädäntö on kehittynyt huomattavasti, eivätkä ne ole läheskään aina mitään riistotöitä nollasopimuksilla. Työelämä on murroksessa ja vuokratyöpaikkojen määrän huima nousu on osa tätä murrosta. Jopa toimitusjohtajia haetaan vuokratyöfirmojen kautta - mitäs sanot siihen?

Itse olen suorittanut sekä AMK- että maisterintutkinnon. Aikaa näihin koulutuksiin kului yhteensä 8 vuotta. Valmistumisen jälkeen ensimmäiset kaksi työpaikkaani olivat vuokratyöpaikkoja. Nykyään olen ns. talon oma työntekijä, mutta jokapäiväisessä työarjessa se ei näy minkäänlaisena muutoksena. Tietenkin on mukavampaa henkisellä tasolla olla talon oma työntekijä, mutta uraansa aloitteleva ihminen jolla on suht vähän työkokemusta ei vain voi tehdä tuollaista rajausta kuin sinä nyt vaikutat tekevän.

Arvaisinko oikein jos veikkaisin, että työpaikkoja katsoessasi rajaat vuokrapaikat hausta pois? Sitä nimittäin ei todellakaan kannata tehdä. Vuokratyöpaikat ovat työnantajille hieman kevyempi tapa palkata henkilökuntaa, ja kynnys sinunkin palkkaamisellesi olisi siis pienempi jos suostuisit vuokratyöpaikan ottamaan vastaan. Ja kun yksi ovi avautuu, avautuu samalla uusia etenemismahdollisuuksia.

Kommenttini voi olla kärkkään sävyinen, sillä suhtautumistapasi kieltämättä aiheuttaa minussa pientä ärsytystä. Ikään kuin halutaan työpaikkaa yli kaiken, mutta sitten yksi erittäin yleinen työllistymistapa ei käykään. Tapa, jolla jopa korkeakoulutetut nykyään työllistyvät ilman ongelmia. Mieti asiaa. Toivon oikeasti, että saisit työpaikan ja saisit urasi alkamaan kunnolla. Älä siis väheksy vuokratyöpaikkoja. Muuten saat mielestäni syyttää suurelta osin itseäsi työttömyydestäsi. Onnea työnhakuun!

atomi
2/4 | 

Toivon todella että saisit töitä, Noin reipas ja lahjakas ihminen kyllä ansaitsee mukavan työpaikan. Mene ihmeessä työväenopiston kursseille, ota kurssi joka inspiroi ja kiinnostaa sinua. Oppiminen ihan vain oman itsensä sivistämiseksi ja kehittämiseksi on antoisaa. Postauksesi oli hyvin kirjoitettu ja blogisi on muutenkin kiva. Ehkäpä sinun ammattisi voisi olla tiedottaja tai joku muu tekstityöläinen. Kieliä voit petrata omaan tahtiin työväenopistossa, aikuislukiossa tai vaikkapa kesäyliopistossa, Niissä voi opiskella ilman pääsykoetta. Ymmärrän hyvin turhautumisesi työnhaussa sekä pettymyksesi katteettomiin lupauksiin, olen kokenut sitä itsekin. Ninni, älä menetä toivoasi. Olet hieno ja rohkea tyttö.

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015
3/4 | 

Kiitos, hyvästä & puhuttavasta kommentistasi tuulakas. Olet oikeassa myös tuossa, ja yritän pitää sanasi mielessä! Kaikella on aina kaksi puolta,  kumpaakin niistä on eittämättä hyvä tarkastella. :) Mielikuvani vuokratyöpaikoista ja niihin liittyvistä jutuista on vain aina ollut valitettavan negatiivinen. Jotenkin lohduttavaa kuulla, että sinulla on päinvastaisia kokemuksia niistä. Ehkä minäkin vielä joskus opin muuttamaan näkemystäni.

atomi, et tiedäkään, miten lähellä unelma-ammattiani juurikin esim. tuo mainitsemasi tiedottaja olisi! Kiitos lämmittävästä palautteestasi, ja ymmärryksestäsi.  Enkä ole lannistumassa - olen tottunut taistelemaan elämässäni. Niin kauan kun on toivoa, on myös elämää  ja toisinpäin ;)

Mukavaa alkanutta helmikuuta teille molemmille!

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

tuulakas
4/4 | 

Kiitos Nina kun vastasit ja harkitset sitä, mitä sanoin. Kirjoitan nyt vielä uuden kommentin sillä haluan oikeasti rohkaista sinua yrittämään noita vuokratyöpaikkoja. Kuten itse sanoit, on sinulla muutama ikävä este työllistymisen kannalta (sairaudet, ajokortittomuus jne.) Siispä sinun kannattaisi ehdottomasti yrittää töihin vuokratyöpaikan kautta! Saisit kokemusta, lisätuloja (jopa osa-aikaisesta paikasta) ja mikä tärkeintä, pääsisit todistamaan osaamisesi ja motivaatiosi. Olet etsinyt työpaikkaa todella kauan, on oikeasti sen arvoista kokeilla tätä reittiä! Rekrytointi on työnantajalle aina riski, sillä työntekijästä on vaikea "päästä eroon", jos hän ei olekaan firmaan sopiva henkilö. Siksi kynnys antaa ihmiselle mahdollisuus on vuokratyöfirman kautta matalampi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vielä maaliskuun alun jälkeenkin Facebookini chattiin tuli kymmenittäin viestejä tuntemattomiltakin ihmisiltä, jotka kehuivat minua, ja lähettivät pääasiassa posiitivista palautetta minusta tehdyn lehtijutun takia. Sain myös muutamia yhteydenottoja koskien sitä, miten eräät ihmiset niin kovasti haluaisivat tehdä kanssani töitä, ja tietäisivät minulle juuri sopivan työn. He jättivät muutaman ihan pikkuisen asian kertomatta, ja onnekseni sain ne omin kysymyksin selville.  Ne bisnekset saivat todellakin jäädä siihen.  

Eräänä iltana chattini piipahti taas saapuneen viestin merkiksi. Viesti-osion "muut"- kansiosta löytyi seuraava viesti; 

                                                                                             Hei Nina,

Luin sinusta Kodin Kuvalehdestä ja tutustuin blogiisi. Minulla voisi olla sinulle tarjolla koulutustasi vastaavaa osa- ja määräaikaista työtä. Voit tutustua minuun ja yritykseeni osoitteessa  X, Jos kiinnostuit, niin olepa minuun yhteydessä. Numeroni on xxx-xxxxxxxx Ystävällisesti, XX. 

Edellisten "työtä" tarjonneiden henkilöiden vuoksi, suhtauduin tähän viestiin aluksi melko epäilevästi mutta vastasin silti viestiin, ja kiitin yhteydenotosta, samalla tehden tarkentavia kysymyksiä viestin lähettäjälle. Melko pian, muutamien asioiden tarkentamisen jälkeen, olimme siinä pisteessä että olin menossa työhaastatteluun. Koska tapaaminen tuntemattoman kanssa oli sovittu netin välityksellä, pyysin kultaa mukaan. (Normaali olosuhteissa työhaastatteluun olisin mennyt yksin.)  Hiemanko sydämeni hakkasi... 

En ollut aiemmin yrityksestä kuullut mitään, joten ennen haastattelua olin jo tehnyt pakolliset googletukset ja selvitellyt millaisesta paikasta oikeen onkaan kyse. En muista paljoa itse haastattelutilanteesta, mutta ilmeisesti se meni jotenkin oikein, koska 2 viikkoa tämän jälkeen olin jo allekirjoittamassa työsopimusta. :). Työsopimusta osa -ja määräaikaisesta työsuhteesta asiakassihteerinä yritykselle nimeltä Ergomentor Oy.   

Nyt tämä 2,5kk on takanapäin, enkä oikeen tiedä,  mitä ajatella. Koko tää alkukuvio yksistään on niin absurdi, että sitä on edelleen vaikea ymmärtää todeksi. Olen kuitenkin enemmän kuin kiitollinen että vielä hetken nykyinen esimieheni antoi minulle tämän mahdollisuuden. Haluan kiittää häntä siitä, että hän näki tämän mahdollisuutena, vaikkakin oli hänelle melko uutena yrittäjänä myös tietynlainen riski. 

 Vaikka työsuhteeni oli hetkellinen, sekin tuntui pieneltä lottovoitolta.  - toivottavasti molemminpuolin. Ymmärrän täysin, jos työsuhdettani ei jatketa tänään, sillä yrittäjänä esimieheni pitää ajatella asioita myös yrityksen kannalta.  Määräaikaisuuden perusteena oli myös, liiketoiminnan vaihtelevuus ja kausiluonteisuus. 

Pidin työnkuvastani .erittäin paljon, ja toivon että se pääasiallisesti välittyi myös työnantajalleni. Valitettavaa on, että pahin allergiakauteni saattoi hetkellisesti antaa ymmärtää, että motivaationi olisi kadoksissa mutta se oli pelkästään allergian ja sen aiheuttaman väsymyksen syytä. Minä kyllä varoitin työsuhteen alkuaikana, että saatan olla kuin kävelevä zombie... 

Työtehtävät olivat monipuolisia ja alkukankeuden jälkeen opin pikkuhiljaa hallitsemaan itselleni uusia tapoja ja työohjelmia kuten  laskutusohjelma, verkko-oppimisympäristön työstämisohjelma yms. Eniten jännitin työtehtävää, joka oli yrityksen kannalta se tärkein; asiakashankinta puhelimitse. Vaikuttaa ehkä helpolta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Sain työsuhteeni aikana yritykselle tasan 1 asiakkaan. Parempi sekin kun ei mitään, mutta pidemmän päälle... Noh ymmärrätte varmaan.   

Työntekijänä koin että vaikka jokin yksittäinen työtehtävä veikin aikaa, olin oikeasti tarpeellinen sen tehdessäni. Siitäkin huolimatta, että itsestä se työskentelytahti tuntui harmittavan hitaalta niin lopulta aloin uskomaan, että sekin työpanos on arvokas, kun esimies sen tarpeeksi usein kertoi. Alkuaikoina minua myös ihmetytti, miten paljon vastuuta minulle annettiin uutena työntekijänä. Onhan se hieno ele työnantajalta, mutta se tietyllä tavalla myös hieman pelotti, kun ei vielä hallitse kaikkea. Loppua kohden sekin tuntui jo luontevalta osalta työnkuvaa. Muutenkin pelkäsin ehkä hieman liikaa virheitä, ja se saattoi myös näkyä. Vasta nyt, kun olemme tulleet "tien" päähän, alan vasta kunnolla sisäistämään ja ymmärtämään nuo ohjelmat sekä yrityksen arkiset tavat toimia. Sain olla myös osana mahdollisia uusia tuulia, ja olen erittäin otettu siitä. Oli hienoa nähdä yritys ja sen toiminta niin monesta eri kulmasta.   

 

Jottei tämä nyt menisi pelkäksi hehkutukseksi, niin yhden miinuksen työpaikastani haluan sanoa; ammattitaitoisena - ja tietoisena ihmisenä, esimieheni on paljon liikekannalla ympäri Suomea. Vaikka pidin työstäni, ja vaikka siinä vaadittiin oma-alotteisuutta, ja itsenäistä työskentelyä monessakin suhteessa, olisin toivonut toimivani enemmän ihmisten parissa. Mitä lähemmäs toukokuun loppua tultiin, sitä enemmän aloin kaipaamaan ihmisiä ympärilleni. Yhtenäkin viikkona tuntui, etten näe edes toimistohotellissa muita läsnäolevia ihmisiä - edes vilaukselta taukotiloissa. Radiosta, ja radio Novan juontajista alkoi tulemaan kuin työkavereita, sillä heidän ansiostaan seinät eivät "kaatuneet päälle".  

Joka tapauksessa kaikesta tuosta huolimatta opin paljon, eikä se oppiminen lopu vaikka työt loppuisivatkin. Sain tutustua uusiin , hienoihin ihmisiin, ja he tietämättään - etenkin esimieheni opetti(vat) minulle lisää siitä miten omalla tahdonvoimalla, ja asenteella voi saavuttaa erilaisia asioita. Vaikka välillä tuntuisikin että olisi helpompaa vaan antaa periksi. 

iimeinen työpäiväni Ergomentorilla päättyi n. 3,5h sitten. Viimeisen työpäiväni kunniaksi esimieheni tarjosi lounaan Turun upeassa jokirantamiljöössä. Kiitos vielä siitäkin - hyvää oli! 

Juuri nyt olo on aika tyhjä, hieman haikeakin. Kaikki loppuu aikanaan, mutta jonkun pitää loppua, että jotain uutta voi alkaa joten tämä on teille kaikille siellä toimistohotelilla: 

 

" On aika hiljaa kiittää, ja kättä puristaa, nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. 

Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin teille laulan nyt mä näkemiin" 

ISO KIITOS teille kaikille siellä ihan kaikesta. on ollut ilo tutustua. 

, hymyillään kun tavataan!

 

With love;

-Ninni- 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2019
2018
Heinäkuu

Kategoriat