Kirjoitukset avainsanalla ajattelin tänään

Jokainen meistä on tehnyt sitä. Tiedän että sinä myös! Niin, juuri sinä joka juuri luet tätä. 😉 Nimittäin olet jonottanut (ja odottanut) jossain elämäsi aikana jotakin ja jossakin. 😂😂😂

 

Jonotus.

Tuo olemisen ja tekemisen jalo muoto, jota voisi melkeimpä tituleerata jopa meidän suomalaisten lempi/kansallisharrastukseksi. Jonka parissa maamme kansalaiset liikkuvat paikasta toiseen vuodenajasta säätiloista tai päivästä huolimatta. Johon varaudutaan aina niin suurin ja toinen toistaan nerokkaimpien "sotasuunnitelmin" ja apukonstein/välinein, mutta ikinä asiat ei mene kuin Strömssössä tai "parhaimmillaan" niiden kanssa on lähes poikkeuksetta myöhässä. Ja senpä takia jonotuksen parissa ei ole mitään ongelmaa viettää tunteja tai jopa päiviä...

Joskus sitä miettii, kuinka hulluksi ilmaiset asiat (tai esim Black Fridayn kaltaiset päivät)  ihmiset saavat. Toisaalta, itseni on opetettu siihen että jos joku tarjoaa ja vielä ilmaiseksi niin aina kannattaa ottaa vastaan. Niin miksipä ei. En koe sitä mitenkään noloksi, sillä pienituloisena ja entisenä opiskelijana olen vain kiitollinen,  kaikesta siitä mitä saan. Mutta en tietenkään jokaiseen tämäntyyppiseen  jonoon ole menossa vain sillä verukkeella. Kyllä joukossa on ripaus tervettä hulluutta, ja oikeasti kiinnostus/ taikka tarve jonotettavaa asiaa kohtaan.  

Mitäkö sitten itse olen jonottanut? tässa alla on nyt muutama omista esimerkeistä, jotka ovat painuneet  vuosien varrelta parhaiten mieliin: 

🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜🔜

 

➡️ 2-3h Kirjan (Harry Potter) julkistamispäivänä aikaisin aamulla kirjakaupan oven takana. v 05-08

➡️ 8-12h Idols ja Big Brother-ohjelmien hakija jono Loppukesät 06-08

➡️ n 3-4h Fingerporin hahmojen moikkaus (Homelius&Rivo-Riitta) ja ilmaisten teatterilippujen "lunastus" teatteri Emmaan. kävelykadulla 100 ensimmäistä 06/17 (Turku)

➡️ K-supermarket Ukko-Pekan Black Friday ämpärijono 11/17 klo 00:00 yöllä 100 nopeinta tyyli.

➡️ Veljeni Vartija-elokuvan pressitilaisuus,(Turku) johon pääsi 100 fania mukaan ilmaiseksi kattoo leffan ja moikkaa Cheekiä ja Antti Holmaa 01/18 HUOM! Fiksuin jonotussysteemi mitä oon siihen asti nähnyt!

➡️ 2h -----> Naughty Burger Turku ilmainen burgerijono 03/18, oli muuten puitteet kohdillaan. (naistenpäivätempaus jossa tarjoiltiin myös suklaakonvehteja odottajille, sisäänpäästessä sai ilmaset ateriat ja skumppaa)

➡️ Keikkalippujen myyntiintulo-odotusjonot n 50x vähintään viimeisimpänä 10/18

➡️1-7h Nimmari/yhteiskuvajono eri julkkisten takia x 100 (ainakin) eri vuosia

➡️ 2h ennen avautumista; Alko.

 

Kyllä se joskus on näköjään kivaa vaa jonottaa&odottaa, mutta en mä sitä ammatikseni  tai selkeästi montaa vuorokautta putkeentekis :D ;) 

 

With love; 

-Ninni 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Heti alkuun on pakko  pahoitella postaukseni suora sävy, mutta kun ottaa pannuun, niin ottaa pannuun ja menee niin heittämällä yli ymmärryksen. Siis ai jumankauta nyt nousee niin kiukku tota Susannaa kohtaan et ei mitää rajaa... V***u miten syvältä kaivettua P***AA! Tekisi mieli vähän ravistella tota tyyppiä heräämään sieltä omasta maailmastaan hetkeksi toisen saappaisiin.   

 

 
 

Ensinnäkin en tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta ihan vaan koska mä voin ja on kesä mä nauran.  Mä en vaan pysty käsittämään miten tuollainen ihminen voi olla päättämässä yhtään mistään tuollaisella asenteella ja näkökulmilla välillä jopa itseänikin koskettavista/vaikuttavista asioista. Mulla on asiat suht hyvin ja tuun taloudellisesti ihan ok toimeen (kiitos Kelan etuuksien) mutta silti pystyn niin samaistumaan useaan osa-alueeseen, josta Anna-Maija puhuu vaikka olemme ihan eri elämäntilanteissa ja toisaalta taas emme. 

koko pätkän pääset katsomaan tästä

Eniten mun omaan korvaan kolahti pahiten tuo Susannan mielipide työttömyyden aiheuttajista, sekä "kaikilla meillä on kuule rajoitteita"   Se oli itseasiassa se syy miksi tulistuin näin paljon. Sehän tarkoittaa siis suomeksi sitä että minäkin olen ollut vain huono"myymään itseäni" sen takia mulla ei ole nyt töitä.  

Raha ei tuo onnea, tai onnellisuutta ainakaan suoraan, mutta kaltaisemmassamme hyvinvointivaltiossa (jota tämä tuntuu olevan päivä päivältä vain vähemmän) sen todellakin odotetaan parantavan elämänlaatua, ja mahdollistavan sen ylläpitämistä. Rahan ei pitäisi olla uhka kenellekään, vaan mahdollisuus jokaiselle meistä tulojen  suuruudesta huolimatta.  

Kun KELAn etuudet ovat ainoa tulo, on pakko miettiä miten ja mihin rahaa käyttää laskujen maksun jälkeen. Hyvin harvoin jää mitään ns. ylimääräistä, mutta sillä pärjätään kun on pakko. Meilläkin.  

On ihan uskomattoman surullista, että tuollaisessa asemassa on ihmisiä jotka eivät selvästikään näe oman etunsa jälkeen pidemmälle.  Saatika edes yritä ymmärtää tai asettua toisen saappaisiin. Ja olen melko varma, ettei tämä Susanna haastetta vastaanottanut kuin sanallisesti. 

Mitä mietteitä tämä teissä herättää?  

 

- Ninni- 

Kommentit (1)

Vappu-Tuuli

Sinänsä on totta, että kaikilla on rajoitteita, ja se on hyvä tulokulma silloin, kun miettii, ettei kukaan ole toista täydellisempi. Mutta olen itse pyörätuolia käyttävä, ja kyllä uskallan väittää, että työllistymishankaluuteni eivät johdu siitä, etten osaisi markkinoida itseäni.Ei ole väliä, millaiset todistkset heität pöytään, jos työnantaja on ennakkoluuloinen, hän näkee kaiken ennakkoluulonsa kautta.

Toinen asia, mikä itsellä pisti silmään oli Kosken kommentti "Pystyy moneen työhön jos pystyy keskustelemaan". Henkilökohtaisten avustajien työnantajana olen kyllä huomannut, ettei työhön riitä se, että "neuvot vaan mitä teen", vaan vaaditaan myös se kyky ottaa neuvot vastaan, sopeutua työyhteisöön ja olla hyvä tyyppi. Jos joku saa työpaikan pelkästään siksi, että markkinointi työnhaussa onnistui, tai paikka jää saamatta pelkästään, koska työnantaja ei ennakkoluulojensa takia edes huomioi hakijaa, ollaan aika syvällä suossa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

ÄTSIIH,  niisk niisk, ätsii niisk niisk. Ätsii...  Noniin.  Nyt ne iski sitte todenteolla, allergiaoireet nimittäin. Viimeiset pari kolme päivää jolloin koivut kuin silmäniskusta muuttuneet ruskeista vihreiksi,  ovat kyllä tuntuneet lääkkeistä huolimatta niin nenässä kuin silmissäkin. 

 

 

Olo on vähän verrattavissa flunssaan, kun ottaa vielä huomioon että allergia vaikuttaa myös ääneen ja ilmenee pienenä päänsärkynä. Mutta siitä huolimatta en valita; onhan tämä ärsyttävää, mutta kun tietää oireiden olevan väliaikaisia ne kestää, ja haluaa keskittyä vain tähän ihanaan lämpöaaltoon.  Joka muuten tuli kuin tyhjästä hellimään meitä heti kuun alussa, ja näyttää siltä että aurinkoa ja lämpöä riittää aina kesäkuun alkuun asti! I -H-A-N-A-A!!!!!  Niin kivaa kun jo kympiltä aamulla on +15 astetta, ja voit lähteä ulos MEKOLLA!  Viime vuonna tähän aikaan meillä täällä Naantalissa oli maa valkoinen,(?!?)  eikä lumisateelle näkynyt loppua. Kyllä tämä nykyhetki on itselleni ainakin paljon mieluisampi. Allergiasta huolimatta mä olen niin kesäihminen. 

Valon ja lämmön lisääntyessä on kuin automatisesti tullut vietettyä enemmän aikaa ulkona. Ulkoilun yhteydessä taas  on tullut bongailtua kevään merkkejä, välillä jopa vähän "kisaten" J:n kanssa että kumpi niitä näkee ekaksi. J taitaa tässä johtaa, koska ilman hänen huomioitaan en minäkään olisi osaa asioista nähnyt. 

Mä en varmaan ole tässä maassa ainoa, jolle valo ja lämpö antavat ihan erilaista virtaa ja perspektiiviä asioihin, ja niiden tekemisiin/toteuttamisiin. Mielialan nousemisesta puhumattakaan.  Alkuvuosi on vaatinut multa normaalia enemmän kärsivällisyyttä, itsehillintää/kuria, hermoja ja jaksamista.  Näiden asioiden suhteen mua koetellaan tulevaisuudessakin, mutta nyt tuntuu että hetkeksi voi höllätä kaikkea enemmän & vähemmän  stressaavaa arkimurhetta.  Se on jotenkin vapauttava fiilis, vaikkakaan en vielä pääse lähellekään sitä tavoittelemaani "Elä hetkessä"- moodia. Edelleen tiedän tarkoin mitä tapahtuu 3-6kk päästä. Se on toisaalta ihan hyvä, mutta välillä olisi kiva elää sillälailla spontaanisti, ja katsoa mihin sitten ajautuu.  

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tältä erää, aurinkoista helatorstaita! 

 

 

With love; 

-Ninni- 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

MOL.fi tai mikä lie nykyään onkin on jälleen koluttu läpi ties kuinka monennetta kertaa. Paljon paikkoja tarjolla, mutta harvoja sellaisia joihin oikeasti rajoitteeni huomioonottaen voisin vakavasti harkita hakevani. Kiitos jälleen kerran tämän synnynnäisen sairauden kautta olevan rajoitteeni. Periaatteessa vasen käsi pois pelistä mutta toimii apukätenä eikä haittaa omatoimista työskentelyä kunhan vähän tarvittaessa työnkuvaa/tehtäviä räätälöidään. Osaamista löytyy  as.palvelu merkonomin ja keittiöpuolen koulutuksien muodossa, ja tietotekniikan osaan ja hallitsen perusjutut huomioiden ihan OK. Markkinointi & valokuvaus kiinnostaa myös erityisen paljon... 

Jälleen kerran yritin. Kirjoitin yllä olevan ja vähän muutakin mm. paikallisten FB ryhmään.  Huhuilin mahdollisuuksia, selasin läpi MOLin, ja pari muuta nettisaittia. Olin vähällä kirjoittaa muutaman paikallisen isomman yrityksen johdolle asiarikasta ja värikäs sanaista sisältöä sisältävää sähköpostia... Huokaisin syvään ja otin hörpyn kahvikupista. Toistoja tälle kaikelle vähintään sen 10. 

On vaikea olla aktiivinen ja positiivinen tässä(kin) asiassa vaikka kuinka haluaisi, kun tuntuu ettei mikään paikka ole itselle sopiva, tai kukaan ei kelpuuta ihmistä jolla kuitenkin on motivaatio tehdä työtä ja halu päästä pois "joutilaana" olemisesta, mutta fyysinen rajoite johon itse ei valitettavasti ole voinut vaikuttaa... 😐 Palkkatukeakin minusta saisi sen 50%. Ihme että edes sillä verukkeella ei kenenkään mielenkiinto tunnu heräävän. Olenko todella niin huono ja kyvytön ihminen miltä tällä hetkellä tuntuu?!?!?

Haluaisin vain niin kovin a) peruspäivärytmin kuntoon ja syyn lähteä kotoa jonnekin jossa tuntisin itseni tarpeelliseksi viitenä, edes kolmena päivänä viikossa.  Ja b) tienata vähän ylimääräistä sukan varteen, unelmieni toteuttamista varten. Onko se oikeasti liikaa vaadittu?

.Mua välillä satuttaa se, kun ihmiset (& erityisesti ne jotka tuntevat minut) välillä kuvittelee että mä täällä odotan että ne työt tulee hakemaan mua kotoa, ja mä en eti kunnolla/oon liian nirso. Tai että mä keksimällä keksisin näitä sairauden mulle aiheuttamia rajoitteita ja esteitä.  Voin kertoa teille salaisuuden; EN OLE,  EN KUVITTELE ENKÄ OLE... Luuletteko todella että olisin niin tyhmä? Tai uskotteko ihan todella että olisin nyt edelleen tässä tilanteessa jos pystyisin tekemään  ihan kaikkea kuten "ne muutkin" ?! Mä antaisin mitä.vaan - siis mitä vaan, ettei mun tarvitsisi ajatella asioita aina ensimmäiseksi rajoitteideni kautta mitä tulee töidentekoon. Mutta valitettavasti mä en ole voinut päättää siitä, millaiseksi olen syntynyt. Mua harmittaa ihan vietävästi että suurin osa ihmisistä tuntuu näkevän mut ja monet mun kaltaiset työnhakijat uhkana ennemmin kuin mahdollisuutena. 

Tästä on ollut paljon keskustelua niin blogin välityksellä  kuin muutenkin, mutta olen edelleen sitä mieltä että ne puhelinmyynti ja asiakashankinta ovat arvokkaita ammattinimikkeitä ja töitä siinä missä muutkin, mutta eivät ole vain yksinkertaisesti minun juttuni. Sosiaalisesta luonteesta huolimatta kiitos ei.   En halua olla Suomen ehkäpä vihatuimmassa ammatissa.  Välillä ihan rehellisesti sanottuna ärsyttää, kun niitä ehdodetetaan joka paikassa ensimmäiseksi. Tulee olo, että ei edes haluta ymmärtää, että voisin haluta tehdä jotain muuta. Aina yritetään mennä sen helpoimman kautta.  Vaikka puhelin ja läppäri mulle hyviä työvälineitä olisinkin, niitä voi käyttää monessa muussakin duunissa. Kaipaisin ihan vaan vaikka perus toimistohommia, tai jotain missä voisin hyödyntää osaamista tai kiinnostuksen kohteita. Klo 8-16  (tai edes osa-aikaisen tunnit) olisi unelma työaika, ja jo ihan epilepsiankin takia lähinnä suotava sellainen. 

Minulla on kyllä tällä hetkellä olemassa ja voimassa  työsopimus, mutta nykyinen työpaikkani tarjoaa minulle vain epäsäännöllisiä työvuoroja,  ja kutsuu tarvittaessa töihin. Olin tästä täysin tietoinen allekirjoittaessani sopparia, mutta en kuvitellut sen olevan näin epäsäännöllistä ja nyt tilanne tietysti harmittaa. Olin mahdollisuudesta syksyllä niin iloinen ja ajattelin että no nyt.. Viimeisin vuoroni on kuitenkin ollut lokakuussa.  Se on toki tyhjää parempi, mutta kaipaan kovin sosiaalisia tilanteita arkeeni päivittäin.

Eläkkeellä kun olen niin töitä ei tarvitsisi taloudellisen tilan takia välttämättä tehdä, mutta kuten jo mainitsin sosiaalisen elämän ja säännöllisien rutiinien toivossa sitä tahtoisin...  Pelkästään sosiaalisen elämän puitteissa vapaaehtoistyöt ja ns. erilaisia tuotteita esittelevän konsulentin hommat olisivat jonkin asteinen "ratkaisu" ongelmaani, mutta jos  todella haluaisin sellaiseen,  olisin siellä varmasti jo 😉..  

On kuitenkin aivan eriasia mennä aamulla työpaikalle kuin esim lähteä oma-aloitteisesti lenkille.  Lenkille lähtemisen skippauksesta sateen tai kylmyyden vuoksi ei voi saada potkuja, joten se jää helpommin väliin.  Kohta huomaamatta sitä jää yhä helpommin kotiin, ja sitten siitä tuleekin jo tapa. Pelottavan helppo ja huono tapa.  Mä sensijaan haluaisin pitää sitä tapaa yllä ja taistella sitä kotiinjäämistä vastaan.  Mulla on ilmeisesti näköjään vaan turhan iso kynnys, hypättäväksi sinne paremmalle puolelle. Se, joka  puolestaan väittää etteikö töitä haeta /tehdä myös pienien lisätienestien toivossa on väärässä.  Pärjään ehkä eläkkeellä ihan ok kaikki välttämättömät menot mutta olisi ihanaa kun välillä voisi laittaa säästöön esim matkaa tms varten. Olen kuitenkin vasta 30v, ja haluaisin elämältäni vielä paljon.  Raha vain valitettavasti on asia, joka vaikuttaa niin moneen juttuun. Vaikken haluaisi ajatella niin, se on vain fakta. 

Jälleen kerran istun kahvikuppi kädessä läppärin edessä lukemassa uutisia, ja mietin.  Tähänkö mun on oikeesti tyydyttyvä? Opiskelinko noin puolet mun tähänastisesta elämästä  ja 2 ammatillista tutkintoa vain sen takia että voin olla kotona ja katsoa televisiosta sadattatuhannetta kertaa mun lempiohjelmia ja leffoja, jotka osaan jo ulkoa?! Onko todella niin ettei kukaan tai mikään henkilö/taho  osaisi/haluaisi/pystyisi auttaa? Onko todella niin ettei kukaan tarvitse auttavia käsiä toimisto/keittiöapulais tms hommiin vaatimatta sitä älyhyvää kielipäätä, omaa autoa tai yli viiden vuoden työkokemusta. 🤔 Ehkä mun täytyy kääntyä pessimistiksi, ne kun ei tunnetusti  koskaan pety.  Mä alan vain olemaan pikkuhiljaa loppu.

Loppu etsimään, loppu yrittämään, kun mikään ei tuota toivottua tulosta. Kyllästynyt, väsynyt, ja ennenkaikkea niin hemmetin turhautunut tähän kaikkeen. Pian varmaan masentunutkin... No toivottavasti en nyt sentään.  Mä haluaisin uskoa, että vielä jonain päivänä se Naantalin kuulu aurinko paistaisi vielä risukasaankin myös tämän asian suhteen. Just nyt sitä uskoa on vaan niin hiton vaikeaa ylläpitää. 

 

With love; 

-Ninni- 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Ymmärrän hyvin turhautumisesi, kun itsekin (minulla on pieni ja joskus huomaamaton vaiva) koen työllistymisen hyvin vaikeaksi. Varsinkin kun ohittaa tämän "nuorison" rajapyykin, eikä saa enää tukea nuorison työllistämistä edistävistä projekteista. Niin usein olen työpaikkaa soitellessani saanut kuulla, että paikka on tarkoitettu vain alle 25-vuotiaille.

Tällä hetkellä työskentelen itse vapaaehtoistyössä ja toivon sen tuoman kokemuksen ja osaamisen kantavan joskus hedelmää palkkatyön muodossa. Masentavinta on tavata ihmisiä, jotka saavat samoista tehtävistä palkkaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat