Kirjoitukset avainsanalla ajattelin tänään

Pari vuotta sitten tekemäni videon jälkeen, sain paljon yhteydenottoja, muttei yksikään niistä johtanut toivottuun lopputulokseen; työpaikan saantiin.

 

Laitoin silloin myös vielä paikallisten yritysten perään viestejä, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki tarjosivat eioo:ta. Tämä yksi, silloin melko tuore tulokas tarjosi minulle "tarvittaessa töihin kutsuttavan" keittiöapulaisen paikkaa, mutta tarvetta ei ole tuntunut olevan kuin 1 työvuoron verran, sekin 10/17.

Kyselin jonkin aikaa vuorojen perään, myös sellaisten mahdollisien muiden kuin keittiöapulaisen; aina tuli sama vastaus; ei juuri nyt ole tarvetta. Luovutin vuoden peräänkyselyn jälkeen, ja nykyään tunnen niin suurta kiukkua tai oikeastaan pettymystä tätä yritystä kohtaan, etten edes halua nykyään vilkaista koko julkisivua päin. Jos olisin tajunnut tuolloin että todellisuudessa allekirjoitin ns nollasopimuksen, oisin haistattanut pitkät - sellaiset kun pitäisi oikeasti lailla kieltää ihan kaikenlaisilta ihmisiltä.

Kirjoitan koko ajan lisää runoja, toisen runokirjan julkaiseminen ja sen myynti mielessäni, olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt miettiä kuukaudesta toiseen vaihtoehtoisia tapoja ja ottanut niistä selvää miten saisin itseni työllistettyä niitä ovat olleet mm. ihan perus MOL/TE-palveluiden selailu, tutut, omien vahvuuksien (kuten laulaminen/äänenkäyttö ylipäätään, sosiaalisuus, halu vaikuttaa asioihin ja valokuvaus) hyödyntämistä yms. Mutta vieläkin ja edelleen ei ole ratkaisua löytynyt...

Harmitus oli myös suuri, kun en pystynyt osallistumaan Turun rekrymessuille jokin aikaa sitten, ylitsepääsemättömän esteen takia. En voi kuin ihmetellä, miten jostain ihan näinkin realistisestakin haaveesta, kun työpaikan saaminen voidaan tehdä hieman erilaiselle ihmiselle näin mahdottomalta tuntuva haaste. Mutta tämähän on Suomi.

Ehkä mua ja montaa muuta mun kaltaista ei vaan ole tarkoitettu työelämään vaikka kuinka yrittää ja haluaa... Voisiko joku silti todistaa tämän "olettamuksen" vääräksi? 🤔

PS. Älkää välittäkö "Jaajon hokeman tartunnasta" videolla :D - tajusin sen itsekin vasta kun katsoin videon läpi :D

 

With love; 

-Ninni- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kevät. Tai oikeastaan voisi sanoa jo että kesä. Rakastan siinä kaikkea muuta, paitsi tätä oloa, joka on ottanut minut harvinaisen raivokkaasti valtaansa parin viime viikon aikana. Siksi olen viettänyt hiljaiseloa sillä niinkin perusasiat, kuin silmien auki pitäminen ja hengittäminen ovat vaativat multa erityisen paljon energiaa, ja asioiden äärellä keskittymiskykyä. Niin paljon kun oonkin kevään valon ja lämmön ihminen/lapsi niin ... Just nyt mulla on vaan yks toive: "Voi luoja, ota tämä olo jo pois täältä" - menee muuten kaikki pilalle.  Tähän asti oon saanu ollu ihan ongelmitta mutta tänä keväänä  ekaa kertaa lääkkeistä (joita saan ottaa muute 3kpl päivässä ja olen ottanut) huolimatta silmät kutiaa, ja painaa kun lyijypainot, nenä vuotaa kun niagara ja aivastuttaa kokoajan, tai vastaavasti tukkosuudelle ei näy loppua. Jatkuvasti äsyttää ihan simona, ja äänikin hävii välillä johonkin...

En halua vaikuttaa turhasta valittajalta, sillä loppujen lopuksi  mun asiat on vielä suhteellisen hyvin, eivätkä nämä oireet ole hengenvaarallisia, kuten jonkun ruoka-aineallergian... Mutta kieltämättä välillä meinaa puhdin lisäksi huumori loppua, ja tekisi mieleni pyytää joku ambutoimaan nenäni irti naamasta.  Olin viikonlopun reissussa Lahden suunnilla,  jossa kevät on pitkällä, muttei läheskään niin pitkälle edennyt kuin täällä meillä. Sen kyllä huomasi myös Ninni nuhanenä-kutiavasilmä-ainailokunpystyypumamaan. Ai että miten ihana fiilis oli kun pystyi hengittämään nenän kautta, eikä ensimmäiset 7h heräämisen jälkeen mene pelkästään  aivastellessa tai silmät vuotaen tai mistään tajuamattomana zombiena kävellen. Ja kuinka kiva viikonloppu ja reissu muutenkin oli! 

Kun tulin kotiin, ensimmäinen ajatukseni oli; "Ei hitto mä taidan ostaa äkkiä menolipun takas sinne, mistä eilen kotiuduin.." Viikonloppu kun oli ihanan huoletonta ja energistä aikaa mut tänne kotikulmille kun palasi, alkoi jo bussissa taas ahdistus, silmien vuotaminen ja kutiaminen tukkoisuus ja jatkuva osittainen veren niistely. Ja kyllä, mulla on lääkitys: tabletti, jota saa ottaa 3kpl tarvittaessa päivisin,  silmätipat ja nenäsuihke. Kaikki ihan säännöllisessä käytössä. Ja kyllä, olen ottanut kaikkia sen päivittäiosen maksimimäärän, ja kaikki ikkunat sun muut luukut on normaalistuikin kotioloissa kii...  Nytkin tekis mieli tekis ihan hirveesti lähteä lenkille tonne auringonpaisteeseen,  mut enpä taida kun pelkkä huivi ei selkeesti riitä suojaksi ja henki loppuu vähemmästäkin. 

Vapunpäivänä koin sitten tehänastisen elämäni toiseksi pelottavimman  allergiasta aiheutuvan oireen: Nimittäin mitä olisikaan vappu ilman käyntiä TYKSissä.  Mulla oli oudosti sattunut rintakehästä, ja sen keskeltä jo muutaman päivän, mutta ajattelin sen menevän ohi.  Vapunpäivänä se äityi sen verran sietämättömäksi, että oli pakko lähteä varmistamaan asia päivystyksestä ettei ole mitään vakavempaa, kun koskaan aiemmin ei moista ole ollut.  Vähemmästäkin sitä säikähtää.

Tunne oli kuin olisi jokin painava paino rinnan päällä kokoajan. Kipu oli puristavaa ja kiristävää - ikäänkuin kuminauhalla olisi niputettu jotain yhteen tosi tiukalle. Olin varautunut että kokoilta reissussa menee, mutta pääsimme 2 tunnin sisässä  sieltä ulos. Ja siis syytä mihinkään suurempaan huoleen ei ollut,  vaikka musta verikokeita ja sydänfilmiä ja ties mitä muuta otettiinkin. Piti vaan käydä hengittelemässä vähän höyryä, kun omat keuhkot  oli vähän ahtaalla kiitos allergian ja lääkkeiden jotka ei auta edes sillä sallitulla päiväkohtasella maksimiannoksella tänä keväänä. 

 

Hengityshuoneessa hengittelemäni avaava lääke auttoi, mutta  sama olo  ja kipu tuli yöllä takaisin. Vaikka mulla normaalisti on korkea kipukynnys, tää sai muutaman kyyneleen vierähtämään mun poskelle - epätietoisuudesta ja väsymyksestä asiaa kohtaa varmaan kuitenkin enemmän, kuin itse oirehtimisesta.  Istuminen oli täyttä tuskaa, seisten ja  makuulla olo oli jokseenkin siedettävä. J lohdutti halimalla, ja opiskeltiin Googlesta yhdessä Tietzenin oireyhtymää, jonka lääkäri oli ohimennen mulle maininnut vastaanotolla käydessäni.  Heitin vähän särkylääkettä,  (1100mg) ja yhden (reseptilläolevan) lihasrelaksantin huiviin, ja kävin parvekkeella haukkaamassa raitista ilmaa. Kokeiltiin myös sitä että J hieroi mun hartioita ja ala-selkää sekä levitti selälle jotain magnesiumvoidetta. Viimeisen kerran kun katsoin kelloa se oli puoli kolme yöllä. Sitten jossain vaiheessa fil,i meni poikki, ja aamulla kun heräsin ei kivuista ollu tietoakaan. ONNEKSI. Eli ei meidän kokeilemat poppaskonstit sitten vissiin ihan tehottomia olleetkaan. Edelleen kaiken kipuilun yms syy vain on täysi mysteeri. 

Että tälläistä tänne. Ah, olet niin odotettu, jokavuotinen vieraani. Joskus jopa yllätät minut  (ja läheiseni) pahanpäiväisesti. Niin minäkin sinua, ihana (siite)pölyallergia. Kuka sellasenkin olemassaolon ihmiselle on mennyt joskus keksimään, kysympä vaan.?!  Silti ihmettelen että mun on sisätiloissa välillä vielä huonompi olla kuin ulkona, vaikka ulkosalla ne kaikki tän ahdistavan olon aiheuttajat, mm; paju, leppä, koivu, mänty, heinät yms mitä näitä nyt oli... Katupölyä unohtamatta, Okei pienet on ehkä mun ongelmat johonkin verrattuna, mutta niin hiton ärsyttävää...Voi kumpa jostain tulisi nyt sade rankka, ja  tuulessa tanssivat pölypilvet pois veis.!

 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pääsiäisviikon suurimpia uutisia on ollut ihan selkeästi Notre Damen  kohtalo. Itselläni tulee kännykkään MTV:n uutiset heti kun niistä ilmoitetaan, ja muistan kun maanantai-illalla kännykkä piippasi uutisen merkiksi. Olo oli jotenkin epätodellinen, eikä sitä meinaa uskoa kyllä vieläkään. - "eihän tuollaisille ikonisille kohteille voi tapahtua mitään?..." 

Jotenkin on ollut hirveän surullista ja lohdutonta katsella nämä menneet päivät kuvia ja videoklippejä niiden tulenlieskojen tekemien tuhojen keskeltä jotka ovat peruuttamattomia, mutta luojan kiitos jäivät lopulta kuitenkin aika vähäisiksi. Voin vain kuvitella millaisia tuntemuksia tapahtuma paikallisissa herättää. Ja miettikää nyt ihan kulttuurillista/historiallista menetystä Ranskalle maanakin. 

Mä olen koko ikäni ollut vannoutunut Ranska-fani. Aikoinaan ilmottauduin työväenopiston ranskankielen tunneillekin vain siksi että mielestäni kieli kuulosti niin hienolle, että haluan oppia sen. Tunnit jäivät kesken, mutta sain oikeinlausunnasta kiitosta ja kehuja.  Ehkä vielä joku päivä ilmottaudun niille uudestaan...  Mutta kulttuuri, ja ruoka kai ne suurimmat syyt ovat rakkauteen koko maata kohtaan.  Mä olen aina haaveillut matkustamisesta Ranskaan, ja nimenomaan Pariisiin. Mä olen vielä muutama vuosi sitten haaveillut että häämatka sitten joskus viimeistään tehdään sinne. Nykyään mä pidän kyllä kiinni unelmasta matkustaa Pariisiin, kokemaan ja näkemään mm. Eiffel torni, Disneyland ja Louvre livenä, mutta enää en häämatkaa sinne halua tehdä, jonkun muun ns. perusreissu kylläkin. Tottakai näiden kuuluisien nähtävyyksien listalle kuului myös Notre Dame. Siksi heti uutisen nähtyäni sanoin J:lle että toivon sydämeni pohjasta että vaikkei alkuperäisiä 1200-luvulta olevia rakenteita voi ikinä täysin korvata,  niitä edes yritettäisiin entisöidä/korjautettaisiin... Ja ilokseni pian uutisoitiinkin miljandöörimiehestä, joka lahjoittaa 100 miljoonaa kadedraalin korjaustöihin. 

Vaikken olekaan Euroopan yhdessä lempimaassani ikinä käynytkään, (paitsi Google earthin kautta) olen varmaan edellisessä elämässä ollut ranskalainen, niin ainakin moni läheinen väittää. J:kin naurahti kerran, että voisin muuttaa sinne koska mulla ei varmaan ois mitään ongelmaa sopeutua joukkoon:.  Kirjoittelisin päivät runoja baskeri päässä ja sikari suussa Seinen rannalla,  nautiskelisin yleisestä tunnelmasta pikkukahviloissa aamusta iltaan cappuccinokupillisen ja croissantin äärellä, ja iltatöinä arvostelisin viinejä ja juustoja...  Eikä kuulemma sovi unohtaa shoppailua. Heh. kieltämättä aika houkutteleva analysointi, mutta veikkaampa että ranskalaisten(kin) arki on paljon muutakin eikä pelkästään tätä siloteltua kiiltokuvakuvitelmaa.

Ja kyllä mun koti on aina Suomessa. Vaikka täällä on asioita, jotka välillä tökkii tai ärsyttää, meillä on paljon hyvääkin. Matkustaminen johonkin muualle aika-ajoin on varmasti ihan kivaa ja silmiä avaavaa, mutta esimerkiksi nyt tämän ilmastonmuutos-näkökulman kautta tarkasteltuna sitäkin tulee pohtineeksi enemmän ja uudesta kulmasta kuin tähän asti. Vielä joskus mä tulen käymään Pariisissa, ja toivottavasti muutamassa muussakin  Euroopan kohteessa, mutta sitä ja Notre Damen korjausta odotellessa kotimaassakin riittää vielä paljon nähtävää. :) 

Silti suurimmat kysymysmerkit tähän alkuviikon tragediaan liittyen on: että  mitä kaikkea sieltä saatiin pelastettua ja ennenkaikkea missä kellonsoittajamme Quasimodo nyt asuu? 

 

With love; 

-Ninni- 

Kommentit (2)

Vierailija
2/2 | 

Suomessa on niin paljon nähtävää, että yksi elämä ei riitä kaikkea näkemään. Neuvon sinua lähtemään Pariisiin heti, kun tilaisuus tulee.

En halua puuttua mihinkään ilmastokeskusteluun, mutta sanon vain, että se on  ainutlaatuinen tunne, kun ensimmäisen kerran  kävelee Seinen rannalla ja näkee Eifeltornin ja muut tunnetut rakennukset tai istuu katukahvilassa expressolla ja nauttii ympäristöstä. Ekakerran jälkeen olen käynyt ehkä 10 kertaa lyhyesti, koska asun 500 km:n päässä, mutta minulla ei ole koskaan ollut aikaa shoppailla tai kiinnostusta käydä Disneylandissa. Palosta pelastuneesta  ruusuikkunasta tuli minulle viime pääsiäisen vertauskuva ikuisuudesta ja  kovien kohtaloitten  päässä loistavasta valosta.

P.181S. Pariisin metrolla on uskomattoman helppo ja nopea liikkua, mutta huonojalkaiset ovat usein heikoilla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna, eikä mulla ole edelleenkään minkäänlaista hajua kelle ääneni antaisin... Siitäkin huolimatta että mainoksilta, ja ns. "kohtaamisilta" eri puolilta  ja yhteyksissä ei ole voinut välttyä. Sen sijaan olen miettinyt viime aikoina pääni puhki, pohtien "paremmuusjärjestyksiä" ja tekemällä kaikenlaisia testejä.   Toistaiseksi päätymättä mihinkään mieleiseen lopputulokseen. 

 

Vaikka olen aina tykännyt itse olla monessa mukana ja vaikuttamassa moniin asioihin, niin en ole lähtenyt poliitiikkaan mukaan. Minua yritettiin kyllä kosiskella reilu vuosi sitten mukaan erään puolueen ehdokkaaksi, mutta en ole ikinä oikein kokenut sitä omaksi jutuksi, ja omaksikin yllätyksekseni en osaa selittää sille mitään erityistä syytä. Ehkä näen asian niin, etten halua luvata asioita, joita en pysty varmuudella pitämään tai toteuttamaan. 

Olen viime aikoina lukenut, nähnyt ja kuunnellut paljon haastatteluja, ja keskusteluja, joissa eri puolueiden ehdokkaat ovat yrittäneet perustella miksi juuri heitä pitäisi äänestää. Kyllähän ne kaikki printatut lupaukset mieleenpainuvine sloganeineen ja vakavannäköisinä pidetyt puheet  kuulostavat  vakuuttavilta ja hyviltä nyt, mutta miten sitten kun äänet on annettu? kuinka moni niistä lupauksista oikeasti lunastetaan?! Joskus - tai rehellisesti sanoen nimenomaan Sipilän hallituksen aikaan melko usein sitä on itsekin miettinyt että ihan todellako sillä on väliä minkä numeron siihen lappuun raapustaa...  Itselleni tärkeät ja ajankohtaiset asiat kun jokatapauksessa joko a) eivät etene mihinkään b) ovat kuitenkin siellä leikkauslistalla tai muuta vastaavaa. Välillä sitä kyllä pysähtyy miettimään että mitä yksi ihminen  yksilönä niiden monen miljoonan seassa voi? 

Tottakai haluaisin ääneni kuuluviin. Jos sen äänen voisi antaa ja käyttää ystävyyden näkökulmasta,  tietäen henkilöstä paljon muutakin kuin vain julkisen ehdokkuuspuolen, en epäröisi tämän asian kanssa hetkeäkään.. Vaikka tiedän ettei tämä henkilö yksinään maailmaa kykenisi muuttamaan, mutta hänellä on tahto ihan todella mennä siihen suuntaan. Ollut koko sen ajan jonka olen hänet tuntenut. Lisäksi hänellä on kanssani ainakin osittain samantyylinen arvomaailma ja hyviä ajatuksia ja kehitysideoita joiden soisin päästä harkinnanvaraisiksi, ehkäpä ihan käytäntöön asti. 

Mutta ongelma asiassa on se, että tämä kyseinen henkilö edustaa mulle ikävä kyllä väärää puoluetta. Tosin niin meidän nykyinen presedenttimmekin, mutta parempaa henkilöä siihen tehtävään en osaa ajatella..Tämän henkilön lisäksi olen löytänyt tasan 1 henkilön, jolle voisin vakavasti harkita ääneni antavan, mutta hän taas on  oman vaalipiirini ulkopuolella oleva ehdokas. Aika huonoa tuuria. 

En tiedä mitä pitäis tehdä. Tokihan aina on se vaihtoehto, että jättää koko äänestämisen väliin, mutta toistaiseksi en halua ajatella sitä vaihtoehtona. Sillä  niinhän se vähän on, että jos ei ääntä käytä kun sellaiseen olisi oikeus niin sitten on vähän turhaa valittaa mistään...  Noh, onneksi mulla on tässä vielä muutamia päiviä aikaa miettiä ja punnita vaihtoehtoja.

 

With love; 

-Ninni-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat