Eilen vietettiin ystävänpäivää. Itselleni tuo nykyään hieman ylikaupallistettu päivä  on ollut vuodesta 2011 aina erityinen, onhan se minun & J:n kihlapäivä, joka tuo aina tietyn fiiliksen ja eritysen lisän muutoinkin jo rakkaudentäytteiseen päivään mukanaan. Yhdessä ollaan kuljettu ja luvattu sanoa toisillemme tulevaisuudessa "tahdon"  nyt 8 vuotta. Vuodet menee vauhdilla, mutta yhtäkään niistä en vaihtaisi pois.  Sen sijaan tuo päivä itse ystävyyteen peilaten...  Se jakaa minut ehkä hieman ristiriitaisiin tuntemuksiin... 

 

Ensinnäkin, minulle sanat "kaveri" ja "ystävä" merkitsevät täysin erilaisia ihmishahmoja. Minun elämässäni on monia hyvän päivän tuttuja, paljon kavereita, mutta vain vajaa kourallinen sellaisia ihmisiä, joita voin oikeasti kutsua todellisiksi ystäviksi. Tiedän kyllä, että laadulla on suurempi merkitys kuin määrällä, ja olenkin kiitollinen heistä jokaisesta, ja että juuri nämä henkilöt, joita ajattelen myös tätä kirjoittaessani ovat  olleet ja ovat edelleen ja tulevaisuudessa osa elämääni. Heitä on valehtelematta 5 lukuunottamatta äitiä, pikkusiskoa ja kummitätiä jotka ovat minulle tietysti extra-rakkaita ja perhesuhteiden lisäksi korvaamattomia ystäviä J:n lisäksi...  Heistä pari on kulkenut mukanani jo vuodesta 2006, 

En näe ystäviäni  tarpeeksi usein, (ja tämä johtuu siitä, että he asuvat suurimmaksi osaksi eri paikkakunnilla kuin minä) ja se harmittaa suunnattoman paljon. Kun välimatkaa on esim 200km, ei pelkille päiväkahveille välttämättä viitsi lähteä. Mutta Luojalle kiitos Mark Zuckerbergistä, joka perusti aikoinaan Facebookin.  Olemme yhteydessä sen ansiosta toisiimme lähes päivittäin. Vaikka some ei olekaan mitään verrattavissa kasvokkain toisien seurassa oloon, siitä on iso apu. Se tunne on kuitenkin kaiken tuon arvoinen kun pitkän tauon jälkeen näkee toisen, ja juttu jatkuu heti siitä, mihin se viimeksi jäi, ja sen jutun edetessä ajantaju häviää. Se erottaa ystävän kaverista.  

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat