Mistä tietää että on kesä?! No siitä, kun "Pisaran verran poikkeavammasta" ei oikein kuulu mitään! :D Hänellä on kiire mennä, kokea ja elää. Nauttia ja luoda muistoja, joita vaalia pimenevinä syysiltoina, kun nyt jälleen on se aika vuodesta kun hän pystyy, kykenee ja voi jännittämättä.  No nyt viimein  maltoin hetkeksi itseni istuttaa läppärin äärelle, (on taas yksi näistä öistä, kun ei väsytä) ja täällä linjoilla taas ollaan. Tiedän kyllä että edellisestä postauksestani on taas vierähtänyt tovi ja että haluaisitte ehkä kuulla minusta enemmän... Joten sorisorisori jälleen kerran - uskon kyllä että ymmärrätte pyytämättäkin. Viimeiset 6 viikkoa ovat  olleet täynnä  yhtä hässäkkää, mutta myös niin  ansaittua rentoutumistakin. 

Monet jutut joita olen aloittanut teille kirjoittamaan, ovat edelleen luonnoksina, enkä oikein osaa jatkaa niistä julkaisukelpoisia. Tietty juttu vaatii tietyn fiiliksen, jotta inspis tekstille syntyy. Esimerkiksi se Naantalin kesä-juttu, jonka olen luvannut teille jo kolme vuotta. Ehkä siihen tarvitsisi jonkun turistinäkökulman että se oikeasti jaksaisi itseäkin nykyään innostaa kirjoittamiseen. Tämän kesän osalta, sitä on kai turha enää edes yrittää... Jotenkin vaan tuntuu että petän teidät kerta toisensa jälkeen. Lupaan ja sitten saakaan aikaiseksi mitään. Muttakun se fiilis puuttuu. Se fiilis. You know? 

Toukokuun puolessavälissä vielä tuntui että kesähän on vasta edessä. Niin se olikin. Itseasiassa mulla on edelleen olo, että kesää on vielä pitkälti jäljellä, (onneksi!) vaikka se on reippaasti yli puolenvälin. Se minkä parissa se on kulunut tähän asti, on ollutkin sitten täysi yllätys myös itsellenikin.  

Kuten kirjoittelin toissaviikolla Torniosta blogin FB:n pikaisia kuulumisia, me muutimme J:n kanssa kesä-heinäkuun vaihteessa.  Itseasiassa koko muutto tuli vähän puskista, hyvällä tapaa odottamaamme nopeammin, ja siksi pienenä yllätyksenä. Olimme J:n kanssa jo viime vuonna näihin aikoihin päättäneet, että jos löytäisimme samankokoisen asunnon edullisemmalla vuokralla tai kolmion samalla vuokralla (kuin edellinen asuntomme oli) voisimme muuttaa ihan ilomielin.  Talo jossa vanha asuntomme sijaitsi oli aivan  Naantalin ydinkeskustassa, ja kuten iskäni hyvin kerran totesi, sen edullisempaa (saunallista) vuokrakämppää ei Naantalista löydä. Asuimme talossa kokonaiset 5 vuotta, 2 eri asunnossa.  Muutimme taloon vuonna 2013 keväällä,  jolloin se vielä oli (ja tuntuikin siltä) vähävaraisten talo, johon oli ns. tulorajat. Tuona asumamme 5 vuoden aikana talolla oli 4 eri omistajaa, ja meillä   siis 4 eri vuokranantajaa. Huoltoyhtiömme vaihtui kokonaiset 3 kertaa, eikä niistäkään ollut toimivia kuin 1. Vuokrat nousivat 3-4 kertaa, joista tämä viimeisin (jonka myötä lisäksi olisi tulleet erilliset vesimaksut ja netti)  oli meille liikaa, ja vaikka asumistukeni olisi varmasti noussutkin, päätimme yhdessä että jos vain sopiva vaihtoehto löytyisi, me lähtisimme ennen marraskuuta jolloin korotus tapahtuisi.  Edunvalvojallakaan tuskin olisi asiaan vastaansanomista. Moni muu entisistä naapureistamme ajatteli kai samoin, sillä meidän lisäksi koko talosta muuttoa oli tekemässä tai aloittamassa 5 asuntoa. 

Niin... Valehtelisin, jos väittäisin etteikö omalla tavalla muuttoaikeisiimme siis vaikuttanut hivenen myös edunvalvojani, joka tietyllä tapaa ns. on "painostanut" meitä harkitsemaan edullisempaa asuntoa jopa tarvittaessa eripaikkakunnalta jo pidemmän aikaa...  Vaikkei hänellä kuuluisi olla osaa eikä arpaa siihen missä asun, (hänen ainut tehtävänsä käsittääkseni on huolehtia taloudellisesta tilanteestani ja siitä että rahani riittävät,) niin jotenkin koen hänen tietyllä tapaa rajoittavan päätöksiäni siihen liittyen, missä haluaisin elää ja olla. Uusi kotimme sijaitsee siis edelleen Naantalissa noin 3 km säteellä edellisestä,  enkä  juuri nyt vaihtaisi sitä  mihinkään muuhun kaupunkiin, vaikka välillä ärsyttääkin ettei täällä kaikkea  sellaista ehkä olekaan, mitä toivoisi. Mutta välillä kun oli aika, jolloin olisin ehkä halunnut muuttaa muualle, pois koko Turun tai paremminkin sen lähialueelta,  tuntui kuin minua olisi vain jarruteltu heidän toimestaan. Tottahan se on, että moni asia olisi muuttunut hankalammaksi, mutta silti. Sen ei kuuluisi olla heidän päätettävissään, missä minä ja me asumme... 

Kun kuulimme asumiskustannuksien muuttuvan huomattavasti marraskuusta, aloimme todenteolla käymään asuntoja oikotieltä ja vuokraoven kautta läpi. Selasimme myös kaupungin vuokratalojen tarjonnan ja saimmekin heiltä parikin tarjousta, jotka hylkäsimme syystä tai toisesta. Kävimme kuudessa asuntonäytössä toukokuun viimeisen viikon aikana, ja nykyisen kotimme bongasin itseasiassa ihan vahingossa ennen viimeiselle etukäteen sovitulle näytöllemme lähtöä netistä. Selasin kuvat, ja tarkistin vuokran. Ja hyvältähän se vaikutti! Sattumalta löytämäni asunto sijaitsi lähellä kohdetta, jota olimme menossa katsomaan, joten näppäilin kännyn näyttöön numeron ja soitin ilmoittajalle tiedustellakseni pääsisimmekö katsomaan vielä löytämääni "helmeä" samalla, kun nurkille oltiin muutenkin oltiin tulossa.  Kerroin ilmoittajalle ettemme pääsisi ilmoitettuna näyttöpäivänä (koska lähdimme juuri silloin sinne Tampereelle) ja että asunto kiinnostaisi meitä. Onnekseni pikainen katselmus onnistui, ja lopulta n parin tunnin juttutuokion jälkeen teimme diilin että asunto on jäämässä meille. Olisin halunnut jo hehkuttaa asiaa tuossa vaiheessa koko maailmalle mutta sovimme J:n kanssa, ettei puhuta asiasta muille ennenkuin nimet on papereissa.

Loppujen lopuksi kesäkuu oli hermoja raastavinta aikaa pitkiin aikoihin, kiitos vaan Kelan, jolta haimme vuokravakuutta toimeentulotuen muodossa ja saimme kieltävän päätöksen kokonaiset 3 kertaa, vaikka täytimme kaikki haun myönteiseen päätökseen vaaditut  kriteerit ja vanha asunto oli irtisanottu. Uusi asunto odotti tyhjillään, ja vuokranantaja oli antanut luvan kantaa tavaroita jo kesäkuun puolella vaikka 1.7 olikin virallinen muuttopäivä mutta koska vakuutta ei Kelalta kuulunut emme ymmärrettävästi saaneet avaimiakaan. 25 Puhelua, kahden kaupungin sosiaalityöntekijän puollon, varmasti yhden osittain katkenneen verisuonen, ja kymmenien katkenneen hermon,  ja 3 viikkoa kestäneen taistelun jälkeen Kela myönsi meille viimein vakuuden, ja 120e muuttokustannuksiin. Voin kertoa että silloin oli aika voittajafiilis.! Tiesin kokoajan että olemme oikeutettuja siihen koska täytimme kaikki kriteerit. Siksi jaksoin ja mun piti taistella tämän asian kanssa, vaikka täytyy kyllä myöntää että pieni ahdistuksen värittämä paniikki oli iskeä, kun tuntui että päivät ja aika loppuu kesken. Vuokranantajan puolesta harmitti vain että hän joutui odottamaan, (vaikka tiesi alusta alkaen, että haemme vakuutta Kelasta) ja kun viimein myönteinen päätös vakuudesta saatiin, kiitin häntä miljoonasti kärsivällisyydestä ja joustavuudesta. Kaikilta sitä ei olisi löytynyt.  

Olimme  pakanneet lähes kaikki tavaramme kesäkuun puoleenväliin mennessä, ja voitte kuvitella miten pitkältä odotus voi tässä tilanteessa tuntua... Juhannuksen lähestyvät pyhät eivät auttaneet asiaa, eivät sitten yhtään.  Onneksi se Kelan soitto tuli ennen niitä, se tunne oli kuin olisi yksi kokonainen kallio pudonnut hartioilta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vakuuslappu saatiin toimitettua eteenpäin ja vuokrasoppari allekirjoitettua. Viikkoa ennen, virallista muuttopäivää eli juhannusviikonloppuna aloimme sitten epätodellisen sekaisin tunnelmin viimein kantaa laatikoita uuteen osoitteeseen ja kyselemään kavereita J:n avuksi painavempien huonekalujen kantoon. Pienien mutkien kautta nekin lopulta löytyi, ja heistä oli korvaamaton apu. niin iso KIITOS vielä tätäkin kautta meidän molempien puolesta, jos eksytte tätä lukemaan. <3 tunnistatte kyllä itsenne ;)

Virallisena muuttopäivänä uusi koti näytti jo yllättävän paljon kodilta, ja pikkuhiljaa alkoi muodostumaan sellaiseksi enemmän ja enemmän. Kauaa emme kuitenkaan  J:n kanssa ehtineet itse uuteen paikkaan kotiutumaan, kun taas piti mennä; Tavarat kasaan ja kohti Torniota ja LOTUa, eli tuettua lomaa, jota anoimme alkuvuodesta mm Hyvinvointilomien kautta, ja iloksemme posti toi keväällä kirjeen myönteisellä päätöksellä höystettynä. 

Tuettu loma, on loma jota voi hakea  ja joka myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Loma voidaan myöntää hakijalle korkeintaan joka toinen vuosi. Lomakohteita - ja teemoja on useita, ja jokainen löytää varmasti itsellensä mieluisan vaihtoehdon.  Myönnetystä lomasta ja sen pituudesta ja kohteesta riippuen  loman omavastuuosuus on vaihteleva.  Meillä tuo omavastuu oli nyt 100€ sis. täyshoidot (toki matkakulut oli erikseen)   Laitoimme tarkoituksella tälläkertaa kaikki kolme kohdetoivetta pohjoiseenpäin, koska olemme jo pitkään haaveillet pohjoisessapäin käymisestä yhdessä.  

Tämä oli meille nyt järjestyksessään kolmas haettu että myönnetty loma, ja ehdottomasti parhain sellainen, joka mahdollistettiin tällä kertaa veikkauksen tuotoista. Edellisistä ei voi puhua samana päivänäkään, ne olivat jotakin ihan muuta.!  Kannatti kyllä ajaa n 780km  ja viettää n 10 tuntia autossa. Vieläkin muistelen viime viikkoa, ja sitä kaikkea mitä Kaakamon kylässä sijaitsevassa Lomakoti Lepolassa oli. Olimme  J:n 16 henkisen lomaporukkamme juniorit, mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin! Kirjoitan Torniosta  sitten vähän syvemmin seuraavassa postauksessa ;)  Torniosta lähdimme vähän  vastahakoisesti alaspäin kotimatkalle 14.7, (olisimme mielellämme viettäneet Torniossa vielä viikon jos kolmannenkin)  ja päädyimmekin viettämään täysin spontaanisti molemmat extempore toista lomaviikkoa   kotimatkamme puoliväliin, J:n kotikaupunkiin Keski-Suomessa. J:n piti mennä viikonlopun jälkeen sinne yksin, mutta totesimme ettei ole järkeä ajella ees taas, joten pari puhelua myöhemmin löysimme kumpikin itsemme Keski-Suomen ihastuttavien kesämaisemien keskeltä. 

Oma tyyny. Oma peitto. Oma sänky. Vaikka kaikki nämä olivatkin edellisiltana  pitkästä aikaa maailman parhaimpia asioita, ei mua olis yhtää haitannu olla vielä toiset 2 viikkoa reissussa... 😍 Ensin tuo upea LOTU viikko Torniossa Perämeren rannalla ns mökkitunnelmissa ja kivojen ihmisten ympäröimänä, ja heti perään suunnitelmien muutoksesta johtuva extempore viikko Keski-Suomen järvimaisemissa, jossa viihdyin yllättävänkin hyvin. 😍😍

Näiden välissä ehdittiin myös pikavisiitille Kalajoen Hiekkasärkille. (& oltiinhan me siellä Tampereellakin jo toukokuussa) Olo on kaikesta tästä (idoliani taas kerran lainaten) niin #kiitollinensiunattuonnellinen jälleen kerran. Vielä ois tänä kesänä edessä ainakin Lahti, Helsinki ja Raasepori, mut jos nyt hetken koittais malttaa olla täällä kotikulmillakin 🤣🤣🤣

ja vaikka oma koti tuntuu nyt alkuun ihan hotellihuoneelta jonka "maksun hoitamisesta" vitsailtiin illalla kullan kanssa, on kiva välillä olla täälläkin 💟 Uuteen osoitteeseen ja sen myötä seinien sisuksiin ei kyllä ihan vielä ole oikein kotiutunut, mutta kaikki ajallaan. Mikko Harjun sanoin; "Aikaa on vielä jäljellä" 

With love; 

-Ninni-