Torniosta selvittiin Kalajoen hiekoille eilisien kesämuisteloiden parissa, joten tänään jatketaan siitä. Tosiaan, kotimatkamme "vähän venyi", kun tulin ehdottaneeksi J:lle, että josko minäkin tulisin hänen kanssaan käymään Keski-Suomessa kun eipä mua kukaan kotona odottanut, ja vaihtovaatteitakin oli tarpeeksi.  Alunperin siis oli tarkoitus, että J olisi tuonut mut kotiin, ja lähtenyt itse parin päivän päästä ajamaan uudelleen 400km päähän. Yksi nopea varmistussoitto tien päältä, ja muutamia tunteja myöhemmin olimme kuitenkin yhdessä Viitasaarella.  

Hellettä oli riittänyt jo Torniossa, mutta sitä riitti edelleen koko tämän Keski-Suomessa vietetyn viikonkin.  Aurinkorasvaa, vesipulloa, tai päähinettä ei ollut unohtaminen. Heti alkuviikosta pääsin  muutamana päivänä J:n mukana paikkaan, johon rakastuin ensisilmäykseltä J ( ja pari muuta ihmistä ) touhusivat kaikenlaista, ja aluksi minua harmitti kun en itse kyennyt olemaan heille avuksi, vaan ehkä enemmänkin tiellä, mutta kun näin tämän miljöön en voinut olla pysyttelemättä sivussa työn raskaan raatajien viereltä; hain kirjan, ja viiletin täyttä päätä laiturin nokkaan näiden maisemien ympäröimänä lukemaan. 

 

Jos merenranta saa mut ihailemaan itseään, niin kyllä saa (Keitele)järvenrantakin! Ei nimittäin tullut mieleen mitään, joka nämä näkymät olisi juuri siinä hetkessä voittanut! Ihmettelin vaan suu auki, miten kaunista Suomessa voikaan olla... Huomasin myös pohtivani, mitä ihmettä me täällä asuvat haluamme ulkomaille kun tänä kesänä maisemat ja lämpötilat ovat valmiiksi kuin etelästä.  

 

Järvimaisemien vastapainoksi vietettiin aikaa myös Keski-Suomen metsissä. J löysi vähän vadelmia (jotka meni parempiin suihin) ja mustikoita, joista innostuin leipomaan kotosalle päästyämme videollakin näkyvän mustikkapiirakan. :)  muuhun siitä määrästä ei olisi ollutkaan, sen verran kuivaa kun helteen takia oli. Mä rakastan kukkia, ja auringonlaskuja/maisemia, siksi niitä on valokuvattu ja näkyy videoilla enimmäkseen, mutta yritän löytää aina löytää jotain kaunista ja kuvauksellista arkisista, tai jopa  "turhista" asioista. Mielestäni onnistuin siinä tällä kertaa suhteellisen hyvin.   KIITOS, sinulle, pitkä kuuma kesä, kaikesta. Tahdoin tai en, on tullut aika laittaa sinut pakettiin. Mulle elokuu on vielä täysi kesä kuukausi, joten vasta tämä  ylihuomenna alkava syyskuu tuo virallisesti syksyn, sen toisen kuuluisan ajan syklin vuodesta jolloin moni asia uudistetaan, tai aloitetaan uudelleen.

 Mäkin olen järjestäen, joka vuosi aloittanut – ja lopettanut yhtä ahkerasti viimeistään marraskuun alkaessa.  Suomen kesä on yleensä niin lyhyt, että sen koittaessa itselläni on suorastaan kiire kokemaan kaikki se, mitä olen suunnitellut tekeväni koko muun vuoden.  Mä olen koko ikäni ollut ehdoton kesäihminen monestakin syystä, päällimmäisenä kuitenkin se että rakastan luonnonvaloa, ja sitä tunnetta kun ei tarvitse pelätä lievien tasapaino-ongelmien takia liukkaalla kaatumista. Välillä musta tuntuu, että elän koko vuoden 4 kuukauden ajassa, ja osittain siihen on ”osasyyllinen” tämä mun sairaus. Tai siis pieni osa siitä. En siitä(kään) huolimatta voisi kuvitella asuvani missään muussa maassa. Vaihtelevuus on hyvä ominaisuus; mikään asia tai juttu ei tuntuisi enää niin ihanalle, jos siitä saisi nauttia tauotta jatkuvasti.

Kesä 2018 oli mitä parhain; onnekseni se alkoi lämpötilojen osalta jo toukokuussa, joka sai koko kesän tuntumaan normaalia pidemmältä.  Sen aikana oli monta mukavaa reissua eri puolille Suomea yksin ja yhdessä tuon komeamman puoliskon kanssa, grillailtiin toinen toistaan herkullisimpia ruokia, heitettiin viihteelle muutamana iltana ihan luvalla pidemmän kaavan mukaan, valvottiin koko yö  elokuvia katsoen ja monta jäätelölitraa tuhoten, muutettiin uuteen kotiin, ja pikakelattiin 10 vuoden(?!) fanitus kaikkine hienouksineen Cheekin unohtumattomalla jäähyväiskeikalla Lahden mäkimontussa.  Ja mikä parasta; nautittiin lähes pelkkää aurinkoa ja hellelukemia, sateisesta ja kylmästä juhannuksesta huolimatta. Mikä ei edes jaksanut enää yllättää… Toki kesään on kuulunut myös vähemmän mukavia asioita, kuten KELAn kanssa ”tappelua”, viikonmittainen vesiputkirikko, rakot jalkapohjissa, hammaslääkäri,   sekä se 1 löytymätön työpaikka, jota oon yrittänyt huhuilla kohta about vuoden eri paikoista, ja tavoilla.  Toistaiseksi tuloksetta.

Vaikka juuri nyt mulla on ihan hyvä fiilis siitä että syksy alkaakin ja talvi on eittämättä edessä, kyllä se vähän haikeaksi pistää… Muistan harmitelleeni jo juhannuksen jälkeen, että ”tästä se päivä taas lyhenee, ja pimeyttä kohden mennään” tietyllä tavalla mua vähän pelottaa, että mä tuun jälleen kadottamaan tän kesän mukanaan tuoman energian ja ilon, kun eteen tulee se päivä kun en taas voi/pysty/uskalla olemaan yhtä vapautunut ja huoleton liikkuessani. Sitten jää taas kaikki se vähä mistä nyt yrittää pitää kynsin hampain kiinni. Olen kyllä tehnyt suunnitelmia eri harrastusten tavoin, joilla ylläpitää omaa päivärytmiä sekä pitää huolen ettei ns ”pää hajoa” mutta musta tuntuu että siinä käy samalla tavoin kuin joka vuosi tähänkin asti; ekat liukkaat kun tulee niin se oli siinä sitten.  Mua ei hyödytä mitkään piikit, ja taximatkoihin mulla ei ole oikeutta. Enkä mä voi enkä haluakaan olla riippuvainen muiden ihmisten kyyditsemisistä.

Vielä kuitenkaan en anna tälle ilonpilaaja-ominaisuudelle tilaa, vaan nautin alkusyksystä täysillä. Kunpa se olisi yhtä kaunis ja lämmin kuin kesäkin.  No kesän muistot ainakin lämmittää – ja kynttilät vähän myöhemmin.

 

With love;

-Ninni- 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat