Vihdoin mulla on aikaa istahtaa läppärin äärelle, ja kirjoittaa teille kuulumisia. Viimeisin julkaisunihan tänne tuli itsenäisyyspäivänä. Sen jälkeen onkin sitten ollut vähän hässäkkää aina eiliseen asti...

 

Kuten joku teistä ehkä muistaa, kirjoittelin kesällä meidän muutosta. No asiat ei menneet ihan toivotulla tavalla, ja jo 1.5 kuukauden jälkeen meille alkoi riittää. Asunto, jonka olimme kuvitelleet olleen jo toukokuisessa näytössäkin suoranainen löytö, paljastui joksikin ihan muuksi. Asunnosta alkoi löytymään vikoja vian perään, ja vaikka ilmoitimme niistä järjestäen sekä vuokranantajalle, (yksityinen) / isännöintiin, ja huoltomiehelle tuntui ettei niitä oteta tosissaan, tai niihin ei edes haluta puuttua sillä reagointi pyyntöihimme oli niin pitkävetistä. Ilmojen viiletessä ulkona, asunto muuttui myös erittäin kylmäksi; keskipäivän aikaan asunnon keskilämpötila oli 1,5m korkeudesta mitattuna n 18 astetta, ja iltaisin lähemmäs 15 astetta. Patterit eivät lämmenneet, ja lattia (laminaattia) oli todella viileä myös huoltomiehen mielestä joka kävi pattereista toteamassa että ilmaa niissä ei ole. Asunnon kylmyyteen vaikuttivat varmasti myös keittiön katon rajassa täysin avoinna oleva tuuletuskanava, (jota ei saanut peittää koska vaikutti koko taloon) sekä luhtitalolle ominainen rappukäytävä, jonka viileys ylsi asunnon tuulikaappiin, ja sen välioven alareunassa olevan raon kautta asuntoon. 

Kylpyhuone oli koko asunnon lämpimin paikka viimeiset viikot jotka asunnossa vietimme, silti sielläkin oli omat juttunsa; suurin murhe oli lattia, jossa kaato - ja viemäröinti oli väärään suuntaan, allaskaapin ja seinän rajassa, sekä lattiassa oli reikiä (joita ei voinut havainnoida ennen kuin asunnossa alkoi kunnolla elelemään)  ja kylppärin  (ja makuuhuoneen)ilmeisesti jälkeenpäin lisätty pistorasia oli irti seinästä. Lisäksi pyyhekuivaimen lämminvesiputki oli poikki, ja käsisuihkun letku vuosi. Nämä pienet ja pinnallisemmat asiat olisi kyllä voinut korjauttaa nopeasti, mutta sen  sijaan jouduimme useista soitoista huolimatta odottelemaan pitkään. Kylpyhuoneen lattiasta vuokranantaja totesi ettei asialle voi tehdä mitään, (ja tähänkin voi olla monta syytä, tiedän)  vaikka ongelma oli selkeästi suuri, ja pidemmän päälle sillä on varmasti huonot seuraukset. Lattialämmitys kylpyhuoneesta kyllä löytyi, mutta sekään ei toiminut niin, kuin odottaa voisi...

Aloimme kumpikin myös oireilemaan asunnossa heti ilmojen viiletessä; väsymys, tukkoisuus, silmien kutina, ja päänsärky olivat osa kummankin päiviä, vaikka minä olen meistä se allergisempi tapaus, ja oireilen yleensä keväisin pääasiassa siitepölyjen takia. Vuokranantaja esitti kyllä kylpyhuoneesta tehdyn kosteusraportin, jonka mukaan kylpyhuoneessa ei kosteutta ole, mutta lattian alla olevista aineista tai vedeneristyksestä ei voi mennä takuuseen ilman lattian purkua. Muista huoneista emme raportteja nähneet.  Viimeinen niitti koko juttuun taisi olla se, kun kulman takana olevalla kadulla heiteltiin kaasupulloja autoihin keskellä yötä, ja seuraavana viikonloppuna viereisestä rapusta haettiin aineissa ollut  kaasupistoolin kanssa riehunut mies poliisien ja ambulanssin turvin pois. 

Aloimme siis jälleen koko prosessin uudelleen, vaikkemme olleet yhtään suunnitelleet toista muuttoa näin lyhyessä ajassa. Asuntonäyttöjä mahtui syksyyn about 10, ja KELAn kanssa taistelu oli yhtä "antoisaa" kuin kesällä. Vakuutta ei siis edelleenkään heiltä tai sossulta herunut, yllätys yllätys. Monista liitteistä, ja valituksista huolimatta päätös oli hylätty mukavuussyistä muuttamiseen vedoten. Luojalle kiitos siitä, että olin saanut säästöihin vähän ja että meillä on hyväsydäminen ystävä.  Niiden turvin saimme vakuuden kasaan, ja maksettua. Näin ollen myös poispääsy painajaisesta oli varmistettu, vaikkakin se tuli odotetusti hieman kalliiksi, ja sen myötä alkuvuosi elellään nyt sitten vähän tiukemmin.  

Kaiken tämän lisäksi J toi  muutama viikko sitten kotiin vähemmän mukavia uutisia opiskeluunsa liittyen, ja hetken ja pelkäsin pahinta... Onneksi asiat ovat aina neuvoteltavissa, eikä J:n rahantulo lopu.  Tämä ei olisi minun stressinaiheeni. mutta jos J:n rahantulo loppuisi vaikuttaisi se minuunkin. Ihmettelen vain RASEKO:n nykyisiä toimintatapoja - ja malleja erityisesti opettajien taholta. 

Voimalauseeni tänä syksynä.
Voimalauseeni tänä syksynä.

 

Kaikesta huolimatta nyt on päästy jälleen siihen pisteeseen, että olemme viikko sitten saaneet  kannettua tavaramme uuteen kotiin, joka tuntuu jo viikon asumisen jälkeen miljoona kertaa enemmän kodilta kuin edellinen puoleen vuoteen yhteensä.!  Sitä "matkaa" tai "tietä"  miten vaan - tänne ei olisi pystytty kulkemaan ilman taistelutahtoa, ja jääräpäisyyttä, ilman niitä harvoja auttavaisia ihmisiä, eikä ilman yhteistä päämäärää mihin katsoa. Mutta nyt voin jälleen todeta, että ikinä ei saa lakata toivomasta/uskomasta, ja että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Vaikkei aina siltä tuntuisikaan... Ja sillä kaikella tapahtuneella on yleensä vielä jokin tarkoitus... No joopajoo uskoo ken haluaa 😉🙃😜😂

Anyway, 5.5 vuorokautta siinä meni, mut nyt on kaikki ready! Joulukin saa siis nyt tulla vieraaksemme, kun siivoilu ja koristelu meni kuin huomaamatta tässä kaiken muun hässäkän sivussa 💕 Mun jalat + silmät sekä J:n selkä kaipaa vaa pientä palautumista edelleen. 🤪 Vielä kerran  näin bloginkin kautta 1000x kiitos niille mukaville apumiehille - ilman teitä tää siirtyminen 7pvä paikasta A kohteeseen B ei ois onnistunut...! Torstaina vietettiin siis ns epävirallisia tupareita ihan oman poppoon kesken. 😍👌 Tarjolla oli vasta tokaa kertaa elämässä tekemääni voikkarikakkua, (jonka arvosanaksi annettiin 9/10 - äidin tekemä on kuulemma 10/10) sekä uunituoreita kanelikierteitä, joiden taikinaa kehuttiin täydellisyyttä hipovaksi.

Juuri nyt mä olen väsynyt, mutta niin onnellinen: sain parhaimman joululahjan, mitä tänä vuonna, ja viimeisien 6kk aikana olen toivonut; sain toisen mahdollisuuden rakkaan kanssa, ja sen kautta huolettoman kodin.💟👍 Edellisen haluan pyyhkiä mielestäni, kuin luokan järjestäjä pyyhkii muistiinpanot liitutaululta, sillä erotuksella etten halua muistaa niistä yhtäkään edes osittain!. Juuri nyt on hyvä näin, mutta silti takaraivossa on koko ajan sellainen tietyntyyppinen valmius, että "mitäköhän seuraavaksi?"  jotenkin on alkanut tuntumaan että meidän taloudessa ei vaan voi olla sellaista tasaisen paksua arkea ilman että  kokoajan  on jotain "suurempaa". Siksi on vaikeaa vain olla ja nauttia juuri käsillä olevasta hetkestä. Siksi yksi joululahjatoiveeni tänä vuonna kuuluukin, että "saisinko nyt loppuvuoden vain olla?"

Olen yrittänyt viimepäivät nukkua univelkoja pois, joten siksi musta ei ole kuulunut täällä(kään) 🤔 Tämän sunnuntainkin ajattelin vain viettää sohvannurkassa pyjama päällä glögiä hörppien ja tv:tä tuijotellen.  No okei, ehkä mä ihan pikkusen voisin leipoa kanelikierteitä lisää kun on aineita vielä pieneen taikinaan ... 🙊    Mukavaa 3. adventtia kaikille! 

 

With love; 

-Ninni 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Heinäkuu

Kategoriat