1 takana 51 vielä edessäpäin -  viikkoja vuodessa 2017.  356 päivää (tämä mukaan lukien)  ja monta tuntia, minuuttia ja sekuntia aikaa toteuttaa unelmia ja tavoitteita, joita juuri äskettäin alkaneelle vuodelle on asettanut. Itse en vuodenvaihteessa tehnyt perinteisiä uudenvuoden lupauksia, mutta kuluneen viikon aikana olen useaan kertaan miettinyt mitä alkaneelta vuodelta todella haluaisin.  Niiltä osin johon siis itse voin vaikuttaa.  Mä en jaksa enää mitään "tipaton/herkuton tammikuu"-tyylisiä lupauksia, koska a) tiedän, ja voin sen tässä nyt avoimesti myöntääkin etten pysty siihen ainakaan tänä vuonna,  b) niin halutessani voin viettää niitä ihan ilman julkisesti tehtyjä lupauksiakin kuulematta jatkuvaa kuittailua ympäriltäni siitä miten en taaskaan onnistunut, & c) en jaksa enää stressata pienistä/turhista asioista. Jos jotain tekee mieli miksei sitä muka voisi syödä ilman huonoa omaatuntoa?!  Kohtuuden nimissä tietenkin. Tammikuu on ihan samanlainen kuukausi kuin kaikki muutkin. Ihmiset itse tekevät siitä jotenkin erikoisemman.

Lupauksen sijaan käyttäisin sanaa "tavoite". Tavoitteet ovat saavutettavissa olevia juttuja, jotka eivät ole riippuvaisia ajasta. Osa tavoitteista toteutuu lyhyellä aikavälillä toiset pidemmällä viiveellä, mutta silti ne ovat lähes aina realistisia, ja tulet saavuttamaan ne jos sinulla on riittävästi motivaatiota sen suhteen, mitä tavoittelet.  Ainoa vaara on että olet itse itsellesi liian ankara, ja asetat tavoitteen/t liian korkealle. Hyvä muistisääntö itselleni onkin ollut; "vähemmän on enemmän" eli toisin sanoen; "pieni on suurta". Siksi innostuinkin asettamaan vuodelle 2017 muutaman tälläisen tavoitteen.

 

  1. ÄLÄ siirrä asioita turhaan - tee tänään se, mitä voit.   Niin. kaikenlaisia asioita on helppo siirtää. Hoitaa ne vasta sitten, kun on ihan pakko. Kysymys kuuluukin miksi ihmismieli toimii niin? vaivattomin reitti se ei ainakaan voi olla, koska tekemättömät jutut tulevat ennemmin tai myöhemmin väistämättä eteen. Joten; jos voit tehdä sen tänään, miksi tehdä vasta huomenna?
  2. Sitkun... - = nytkun.   Sitten kun mulla on aikaa... Sitten kun mä oon 35... Sitten kun meillä on rahaa...  MIKSEI IKINÄ "nytkun"?! Opi elämään ja tekemään asioita tässä ja nyt. !
  3. (unelmoi &) säästä. Olen tunnetusti kova tyttö unelmoimaan. Unelmani ovat sekä pieniä ja arkisia että suuria ja rahaa vaativia. Jotta nämä jälkimmäiset, tai edes osa niistä joskus toteutuisi niin pyrin aloittamaan niihin säästämisen vuonna 2017. Tavoite on 80-100€/kk.
  4. After ten. Ei enää tietsikkaa, tai älypuhelimen näpräämistä kympin jälkeen illalla. Kuulostaa helpolle, mutta onko se sitä sittenkään? haaste on nostettu pöydälle.
  5. Kokeile jotain uutta joka kuukausi. Urheilulaji, resepti/raaka-aine, väriyhdistelmä tai uusi tapa tehdä arjen rutiinit...  Joka hetki voi oppia jotain uutta, ja yllättyä itsekin positiivisesti. , siispä ole avoin uusille mahdollisuuksille.
  6. Opettele olemaan kiitollinen siitä, mitä sinulla jo on. Me suomalaiset tahdomme olla kansaa joka miettii usein, miten paljon paremmin asiamme olisivat jos saisimme vielä jotain lisää. Pidämme itsestäänselvyyksinä asioita, jotka loppujen lopuksi ovat avainasemassa siinä, mitä todella tarvitsemme ja mikä tekee elämästämme hyvää ja arvokasta. Syyllistyn tähän itsekin liian usein, ja siksi yritän sisäistää tämän paremmin vuonna 2017.
  7. Ole itsellesi armollinen - älä stressaa turhasta.  Aina ei tarvitse jaksaa, pystyä, voida taikka miellyttää.  Siitäkin huolimatta että kaikkien elämän osa-alueiden ei kuulu olla mukavia, ole itsellesi armollinen ja tee asiat omalla tyylilläsi ja vaatimasi ajan kanssa.  Ennenkaikkea tee sitä mistä nautit!
  8. Älä unohda heittäytymistä.  Näin 30-vuotissynttärin lähestyessä, sitä yrittää muistuttaa itseään asioista, joita "vielä kehtaa" tehdä. Pidä jatkossakin mielessä että ikä on vain numero,  ja uskaltaudu hulluttelemaan erilaisten asioiden parissa kuten tähänkin asti. Elämä ei ole niin vakavaa ja väritöntä kuin jotkut kuvittelevat.
  9. Ylläpidä positiivista asennetta. Tämä saattaa välillä vaatia keikan nimeltä mainitsemattomilta lempiartisteiltani  tai heidän biisimaratonin Spotifysta täydellä volyymilla,  tai muuta yhtä mukavaa.  Mutta jos se saa minut motivoitumaan/skarppaamaan luoden uskoa ja toivoa milloin mihinkin asiaan, sekä lopettamaan minua ärsyttävistä asioista valittamisen on se todellakin täysin suotavaa oma-aloitteisesti tai muiden toimesta.
  10. Kerää uusia kokemuksia, sekä muistoja yksin & ystävien/läheisten kanssa. Koska elämä on elämistä varten, mikään ei ole ikuista, ja oma perhe on tärkein - yksinkertaisesti <3

Noniin. Kuluvan vuoden tavoitteet on listattu, ja olo on aika tyhjä juuri nyt. Seison silti vakaasti jokaisen kohdan takana, ja toivon että saan saavutettua näistä edes puolet vuonna 2017. Onko kukaan teistä lukijoista tehnyt vastaavaa listaa, tai lupauksia? kuulisin niistä mielelleni.

With love:

-Ninni-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat