with love;

-Ninni-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

lukijasi Kirsi
1/4 | 

Hei Ninni!

Kiitos kivasta videosta, sinulla on todella kaunis ääni! Kiva kun jaksat ilahduttaa meitä lukijoita positiivisella asenteellasi :) Ihan mahtavaa, että olet löytänyt liikunnan ilon, ja se on ihan inhimillistä että väliaikaisia lopahduksia tapahtuu, eihän meistä kukaan ole robotti. Itse olen myös vihdoin löytänyt oman lajini, joka on pilates.
Ihanaa aurinkoista kevään jatkoa!

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015

Heippa, Kirsi!

Kiitos kauniista sanoistasi, ja mieltä lämmittävästä palautteesta. Mukavaa että pidit! Liikunta on aina ollut minulle tanssia lukuunottamatta ns. pakkopullaa, mutta nyt viimeisen vuoden aikana se on tuntunut yllättävänkin mielekkäältä. Nyt jo onneksi historiaa olevat liukkaat kelit, söivät omatoimista ja pelotonta liikkumistani tuossa alkuvuonna, joten se ja sen myötä piilokavalasti arkeeni asuttautunut laiskuus ovat saaneet motivaationi pienoiseen laskuun. Kynnys aloittaa uudelleen /jatkaa sen jälkeen on suurempi kuin olin ajatellut. Kun vielä pääasiassa on koko ajan tämän osalta yksin projektissa niin kukaan ei ole potkimassa pepulle... Olen itsekin koittanut pilatesta, mutta se ei sitten ollutkaan minun juttuni.  Aurinkoista kevättä myös sinne!

-Ninni-

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

Saija
2/4 | 

Moikka!

Kiitos, pidin paljon laulustasi ja tervehdyksestäsi, mimmihän laulaa todella hienosti! Harrastatko enemmänkin laulamista/musiikkia? 

Aloin vasta nyt seuraamaan blogiasi, toki olen tarinasi lukenut jostain lehdestä joskus. Yleensä en jaksa keskittyä blogeja lukemaan, vain harvat ja valitut pääsevät mun luettavakseni, mutta sun kirjoituksia seuraan kyllä jatkossakin :)

Ihanaa kevään odotusta sinulle! Itsekin odotan kevättä ja kesää kuin hullu puuroa tai kuuta nousevaa tai... no. Pöhköjä sanontoja molemmat :D

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015

Heips, Saija!

Kiitos kehuista & tervetuloa blogini matkaan ja seuraajieni joukkoon! Olen pienestä pitäen tykännyt laulamisesta, ja ollut kaikilla mahdollisilla musiikkitunneilla peruskoulun aikana. Koko kouluikäni olen ollut myös mukana kaikissa mahdollisissa esiintymisissä ja pitänyt siitä kovin. Kuorossa olin joskus, mutta se jäi vanhemmiten. Karaoke on kivaa, ja aina kun on mahdollisuus menen vetäisemään jotain fiilikseen sopivaa - en ymmärrä miksi ihmiset pitävät sitä vain "humalassaolo hupina" Mutta siis en ole ollut ns. laulutunneilla tms. Minäkin odotan jo kovin kesää, kumpa se tulisi pian! Mukavaa kevättä sullekin! PS. Tämä kommentti ei ole aprillia ;)

- Ninni-

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat