Helsinki on piakkoin satavuotiaan Suomemme pääkaupunki, jossa vierailin viimeksi eilen, ja jonne matkani vie vielä marraskuun alussa uudestaankin.  Helsinki on siitä jännä paikka, että se nostaa mulle joka kerta sellasen selitettämättömissä olevan tunteen kun sinne menee. Siis ihan joka kerta. Mä voin keskustella siitä kotikulmilla ihan "neutraalisti", mutta kun sinne paikan päälle pääsee, tulee sellanen "WAU" -fiilis. 

Mä oon tosi surkee suunnistamaan ja vieraassa (ja ISOssa!) kaupungissa mä pyrin järjestää aina niin että mulla on joku joko a) mukana tai b) vastassa. Tälläkin kerralla mun tuttu oli mua odottamassa Pasilan asemalla, (pikkusenko se on muuten muuttunu sitte viime kerran... Oli pikkushokki huomata olevansa keskellä kaikkea sitä "ei-mitään")  josta jatkettiin sitten perjantaiseen määränpäähämme. Oudot ympäristöt,  ja suuntavaiston puute tekevät reissuistani pääkaupunkiimme aina hieman jännitysmäisiä. Eilen oman lisänsä teki vielä Helsingissä oleva täysi talvi - onneksi laitoin ne talvisaapikkaat jalkaan, enkä lenkkareita joita ensin mietin. Niiden kanssa ei olisi mistään tullut mitään... Nyt selvittiin hengissä. Lumi yllätti kyllä minut mutta ei VR:ää ainakaan vielä  kovin pahasti - junat oliuvat siis suhteellisen hyvin aikatauluissaan. 

Päivän mittaan pysähdyin hämmentyneenä ihmettelemään mitä milloinkin; ihmispaljoutta, ihmisten tapoja toimia, rakennuksia, lunta, lumisia puita jotka olivat kuin postikortin maisemasta, iän ikuisia rakennustyömaita, (eikö ne ikinä lopu siellä) pitkältä tuntuvia liikennevaloja.  Sitä miten kaikki saadaan vaikuttamaan niin isolta, ja samaan aikaan niin hienolta ja viisaalta olipa kyse mistä tahansa ja verrattuna tänne omaan, "normaaliin" elämään ja arkeen.  Vaikka olen useaan otteeseen kävellyt Hesan keskustassa, Forumin ja Kampin käytävillä yms paikoissa ne jaksavat omituisella tavalla aina yllättää.  Tietysti pitää muistaa se, että tiedän/tunnen Helsingistä vain  sen minimaalisen murto-osan...  

Totesin kahvikupposen äärellä tutulleni Helsingin olevan Suomen New York. Siellä on (melkein) kaikkea mistä voi unelmoida, ja sinne haluaa päästä ensin kerran  mutta sen jälkeen yhä uudestaan. Helsingissä kaikki on niin upeeta mahtavaa ja suurta. Helsinkiä arvostetaan ja kunnioitetaan monen syyn takia täällä meillä ja maailmalla, (kansainvälisyys, lääketieteelliset yms jutut jne)  mutta välillä tuntuu kuin astuisi kokonaan uuteen maailmaan, jonka keskellä on tietämättömänä ja ymmärtämättömänä turistina - yksin ja henki salpautuneena hämmennyksestä.  Joskus iskee ahdistus ja 15 vuoden haaveilun jälkeen sitä oppiikin iloitsemaan siitä, ettei asu siellä. Keskellä sitä kaikkea. Siksi nämä harvoin tehdyt  reissut  täältä sinne varmaan tälläisia fiiliksiä herättävätkin, ihanaa että voi lähteä ja voi palata. Nykyään kun sekin onnistuu myös  suoraan Naantalista Onnibussilla.  

Päivän tapaaminen/tilaisuus (joka oli siis tämänkertaisen matkani syy) päättyikin odottamaani aiemmin ja yritin muuttaa paluulippuni aiempaan junaan. Se olisi onnistunut, mutta tuplasti kalliimpaan hintaan, joten  en sitten vaihtanut lippua. Kulutin aikani keskustassa, ja kävin (kuten aina Hesassa ollessani) mm. Viktoria's Secretsin liikkeessä, ja Starbucksissa. Tälläiselle Naantalin asukille ne kun ovat ihana & odotettu "erikoisuus". 

Starbucksista mukaan lähti jättikokoinen kurpitsalatte, VS:stä ei tällä kertaa mitään. (piirtäkää rasti seinään)  Kävin myös  Body Shopissa ja voi sitä ilon määrää kun huomasin heidän Vanilla Chai-tuotesarjan tulleen hetkellisesti takaisin. Täytyy täällä kotikulmilla käydä hakemassa jossain vaiheessa mm vartalonkuorinta-ainetta lisää. 

Ennen rautatieasemalle paluuta ja kotimatkaa oli käytävä vielä Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ostaa kotiinviemisiksi ja myöhäiseksi nimipäivälahjaksi   Vappu leipoo - kirja, joka on nyt viimein julkaistu. Sitä on odotettu! Vappu on ihana persoona ja olen seurannut hänen uraa sieltä alkuajoista asti. Hänen kumpikin aiemmin ilmestyneistä reseptikirjoistakin löytyy hyllystä. Niitä vaan ei voi olla liikaa! 

Kotimatka meni yllättävän nopeasti,  ja pientä hilpeyttä matkaan synnytti konduktööri, joka kuulutuksista päätellen oli nauttinut yhden kahvikupin tai edin liikaa. Unta ei tarvinnut grilliltä haetun iltapalan jälkeen kauheasti houkutella, ja tänään on ollut kiva vain olla yöpaidassa ja ottaa rennosti, ensi viikonloppu kun menee vähän touhukkaimmissa merkeissä. 

 

With love; 

-Ninni- 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

31-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat