Uutta vuotta on kulunut nyt n 2,5  viikkoa, ja vielä olisi 340 päivää jäljellä. Jos minun pitäisi kuvailla tuota edessä olevaa "rupeamaa" vain yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti odotus. En edelleenkään tiedä, mitä kaikkea juuri hetki sitten alkanut vuosi tuo, mutta odotukset sen suhteen ovat... Noh, suuret. Vaikka mennyt on aina mennyttä eikä aika entinen palaa, niin muistellaanpa kuitenkin hetki päättynyttä vuotta.

 

 

tammikuu;  tammikuussa 2017 mm. lakupiiput aiheuttivat ristiriitaisia tuntemuksia ja mielipiteitä, koska niiden mahdollisuutta  tupakointituotteeksi määriteltiin. Stylisti Teri Niitti menehtyi äkillisesti vain 43-vuotiaana, ja muumien uudet ääninäyttelijät saivat mut melkein itkunpartaalle. (koska EI niitä vaan voi vaihtaa) 

helmikuu;  sisustuskärpänen pisti muhun pahemman kerran, ja siitä se ajatus sitten lähti.  Laitoin hetken mielijohteesta eräänä iltana kaikki isommat tekstiilit, (matot, verhot, yms.) Tori.fin josta ne lähtikin uusiin koteihin yllättävän nopeasti ja hyvin hinnoin. Myöhemmin myyntiin päätyi myös sohva.  J naurahti eräänä aamuna töihin lähtiessään, että onkohan meillä enää mitään jäljellä, kun hän tulisi kotiin... :D.  Sen jälkeen kotimme koki pikkuhiljaa edenneen ulkoisen muodonmuutoksen johon nykyään olen enemmän kuin tyytyväinenHelmikuusta on hyvä myös muistaa ystävänpäivä, jolloin meille tuli J:n kanssa taas yksi yhteinen vuosi täyteen. <3 

 

 

 

KEVÄT - VALOA & MAHDOLLISUUKSIA. Sitä kevät yleisesti ottaen minulle merkitsee. 

 

maaliskuu;  💜💙💚💛❤️ 1.3 -2017 jäi historiaan hienona päivänä! Upeaa, että me saimme todistaa tämän päivän kotimaassamme. Meillä kaikilla on lupa rakastaa & solmia liitto rakastamme henkilön kanssa 👌.  Maaliskuussa myös sattui yhtä jos toista Naantalissa, mm. yliajo lapsen päälle, suurtöinen etsintäpartio merestä, lähellä muumimaailmaa, sähkökatkoja, ja ties mitä muuta.  Avattiin myös J:n siskon, ja muutaman muun yhteisen kaverin kanssa kesän 2017 terassikausi. (ja grillikausi) ja tämä tyttö otti ja vei myös äidin leffaan, kun hänen lemppari disneyklassikko uudelleenversioitiin.  Suomen juhlavuonna oli ilo myös täyttää itsekin pyöreitä. Onneksi 3kympin kriisi läpikäytiin jo 29 vuotiaana :D 

huhtikuu; Huhtikuussa meidän "kodin uusi ilme" projekti oli hyvässä vauhdissa,  kuun lopulla rokattiin vissiin vuoden ekaa kertaa livenä profeettojen kanssa Gatorade Center. (hesan keikkaa seurattiin realiajassa C-moren kautta)  hurahdin viherkasveihin, joita on nykyään ihan sopiva määrä, ja iloitsin valon lisääntyvästä määrästä vaikka kevät alkoikin ihan pirun kylmissä merkeissä. Ilahduin myös uutisesta, että Disney uudelleenfilmatisoi 22 uutta klassikkoaan tulevaisuudessa. <3 Ja oli huhtikuussa yks erittäin ikäväkin asia; Tukholman terrori-iskut nimittäin. 

toukokuu; sta päällimmäisenä mieliin palautuvat Presidenttimme Mauno Koiviston sekä muusikko Robert Milesin kuolemat, joiden uutisoinnilta ei voinut välttyä,  sekä luminen alkukuu.  Toiseksi Leijonien 4jäs sija lätkän MM:issä sekä sisäisen merirosvoni jälleen kuun puolessa välissä herättänyt POTC: (Pirates Of The Caribbean) leffan ensi-ilta. Toukokuussa myös koin pienimuotoista ahdistuneisuutta, koska joudun ekaa kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin magneettikuvaukseen. Muistikuvat vapusta on vähän hämärät, mutta ilmeisesti on ollut kivaa ja perinteistä meininkiä. 

 

KESÄ - IKUISTA RAKKAUTTA. Lämpö. Aurinko. Merenranta. Nautiskelua ja rentoa yhdessäoloa. Reissailua kotimaassa, auringonlaskuja & nousuja. Sitä kesä on <3 

kesäkuu; tämän kuun kohokohtia oli ehdottomasti kun meidän uusi 60cm leveempi sänky kotiutui <3 (edellinen oli vain 120cm leveä!) lisäksi  Nopea visiitti Kotkassa J:n ystävän luona, Juhannus J:n ja ihanan ystäväni A:n kanssa,  Mukava ilta Anna Puun tahtiin kaivohuoneella, yllärikisavoitto, jonotusta ämpärin toivossa. Ja paljon, paljon muuta kivaa piti kesäkuu sisällään. 

 

 

heinäkuu; ssa oltiin ensin Itämeren aalloilla J:n kanssa ja paluu matkalla ihailtiin tuhatpäistä ruisrockkansaa lipuen ohi ja kuunnellen Kaija Koon keikkaa. Kuun puolessa välissä oltiin rakkaiden äitini ja kummitätini kanssa sellasella 3 päiväisellä "Nina 30-v"reissulla Lappeenrannassa, ja kivaa oli vaikka sattumuksiltakaan ei vältytty. Erityisesti Lappeenrannan reissusta jäi mieliin sateiset ilmat, tapaturmaisesti saatu musta varvas, Saimaan kanavaristeily ja Pihviravintola Angus steak & Wine, joka saa multa vahvan suosituksen käydä jatkossakin jos sinnepäin uudestaan tulee reissattua.  Pakko peukuttaa myös Lappeenrannan Kasinoa,  Prinsessa Armadaa ja sen ympäristöä, sekä mieletöntä hiekkalinnaa.  Perinteisiin vuosittain kuuluvaa Unikeonpäivää vietettiin kotiympyröissä pyörien tutun jengin kanssa. Muuten kävimme heinäkuun päivinä ihastelemassa J:n kanssa suuremoisia purjeveneitä Turussa,  vierailtiin myös yksi kaunis päivä ajeluiden parissa kullan kanssa "läheisellä" mansikkatilalla ja haettiin 20kg pakastettavaa marjaa kotiinviemiseksi, ja vietimme kulttuurin ja naurun täyteisen illan Teatteri Emmassa, Fingerporin parissa.  Saimme myös lisää surullisia julkimouutisia kun Linkin Parkin solisti poistui keskuudestamme vuorostaan heinäkuussa 2017. 

elokuu; oli kuukausi joka järkytti etenkin Turkua ja lähialuita joukkopuukotuksen merkeissä. En edelleenkään pysty ymmärtämään, että joku kykenee tuollaiseen tekoon keskellä kirkasta päivää ja vielä 15km päässä meidän kotikaupungista! Tapahtumien myötä sitä muuttui itsekin hetkellisesti varovaisemmaksi, mutta niinhän se on että et voi pelätä ikuisuuksia, tai mistään ei tule mitään. Elokuussa myös hetkellisestä mielijohteesta kokeilin työnhakua SOMEn kautta, joka sitten saikin vähän isommat mittakaavat, kuin osasin odottaa. Niin ja sain mä taas uuden kokemuksen elämän helminauhaan;olin nimittäin ihka oikean elokuvan kuvauksissa avustajana! Oli muuten kiva päivä! 

SYKSY - MIKÄ IHANA TEKOSYY  

syyskuu; Päällimmäinen hyvä muisto alkaneessa syksyssä oli JVG:n juhlakonsertti Hartwall Areenalla, johon mullakin oli lippu aina keikkapäivään asti, mutta myinkin sen eteenpäin koska ei vaan ollut fiilistä lähteä niihin ruuhkiin. Arvatkaa oliko ihana fiilis seurata tismalleen samaa  keikkaa C-morelta suorana kotisohvalla viinilasi kädessä tietäen että ei tarvi olla keskellä sitä ihmismassaa tai kullan menettää hermojaan Hesan liikenteessä. :) Syyskuussa vietettiin A:n Babyshowereita joilla olikin vauva jo mukana kuvioissa. (- pojalla oli kiire elämään.)  Syyskuun päivät oli niin lämpimiä että pystyi vielä useaan otteeseen mekolla lähtemään liikenteeseen. Ahmin Siskonpedin uuden kauden yhdessä illassa, ja kokeilin ihka ensimmäistä nyhtökaura-reseptiäni ja kävin tiputtamassa Aurajokeen ruusun Turun uhrien muistolle. 

lokakuu; on paras kuu aloittaa joulufiilistelyt. Tähän asti tämä ajatus on tuntunut hitusen ahdistavalta, mutta v 2017 olen täysin valmis siihen, joten tonttuovet ja vihreät kuulat joulutorttu jatiesmikämuu-villitys rantautui meillekin odotettua aiemmin. Tein myös joulukortit jo tässä kuussa tosin Ifoloria apuna käyttäen (ekaa kertaa ikinä) ja se oli ilmeisesti hyvä juttu; osallistuin samalla sivusilmällä huomaamaani kilpailuun, ja omaksikin yllätykseksi voitin 100€ superlahjakortin, joka edelleen odottaa käyttöään. :) Tein pari pikavisiittiä Helsinkiin, yhden vähän isompaa näkyvyyttä saavan projektin takia, josta kuulette myöhemmin. Sain myös erittäin mielekästä tekemistä kuun loppupuolella. Niin eikä sovi unohtaa jälleen niin paljon tarjoavia ruoka & viinimessuja Turussa ja Valtakunnan ykkösuutista; Rva Jenni Haukion raskautta!  Niin, tällöin mä olin vielä -8kg kevyempi. - nyt -5kg :D 

 

marraskuu;  Prinssi William vieraili Suomessa, Teosto poisti monien artisten musavideoiden näkyvyyden Youtubessa, Viaton pikkutyttö pääsi hengestään Porissa, Ja nuori mies hukkui Aurajokeen.  Itse valmistelin joululeipomuksia , edistin joulusiivousta ja kävin kynttiläkutsuilla. "Liian tylsää perusarkea"  Ilahduin, kun Fazer ilmoitti et pätkiksestä tehdään levy versio! 

TALVI - TULEE AINA TAHDOIN TAI EN. 

joulukuu;ssa  Joulun fiilistely oli aika isossa roolissa. Vanhemmat ja sisko kävi meillä syömässä itsenäisyyspäivänä, kun lupasin jo marraskuussa kokata vanhemmille heidän synttärien kunniaksi. Suomi100 teemalla toteutettu luminous-valotaideteos oli myös kokemisen arvoinen, kun kävimme sitä J:n kanssa ihailmassa Turun linnan ympäristössä. Cheek kuvasi musavideotaan Raisiossa, ja kuukautta ennen ilmoitti uran lopetuksestaan ja vikoista keikoistaan Lahden mäkimontussa. Naantalissa oli paljon lunta ja tosi kaunista, mutta joulu oli musta. Yllättäen. Onneksi joulu on mielentila <3  Hallitus vei rahat leipäjonoilta, n 90v leskirouva häädettiin omasta kodistaan ja tinan valanta loppuu koska tina siirtyi kiellettyjen aineiden listalle suuren lyijypitoisuuden ja lisääntymisriskinsä takia. Nelosolut  puolestaan hyväksyttiin kaupoista saatavaksi juuri ennen vuodenvaihdetta, joka me muuten vietettiin J:n kanssa Naantalin kylpylässä <3 

 

Paljon ihania muistoja, paljon tärkeitä ihmisiä. Kiitos vuosi 2017 kaikesta, tästä on hyvä jatkaa! 

 

With love; 

-Ninni- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu

Kategoriat