Maaliskuu on alkanut aurinkoisissa, mutta silti niin laiskoissa tunnelmissa. Havahduin eilen siihen, kun tunsin pienen omantunnon piston. Jos aurinko lämmittää tätä tahtia kuin se on viimeiset kolme päivää lämmittänyt, on loppukin talvi historiaa alle viikossa. JES! Se tarkoittaa silloin sitä, että mun stressitön liikunta"kausi" alka taas. Tarkoitan stressittömällä liukkautta, joka on jälleen valitettavasti päässyt sabotoimaan mun liikunnan iloa, ja aktiivista harrastamista nakertaen motivaatiotani hiukan, ja yritän kokoajan miettiä millä verukkeella saisin sen jälleen täyteen liekkiinsä.

Yleensä tietyntyyppinen musiikki, & auringon lämmittävä paiste riittää fiiliksen herättämiseen. Nyt tuntuu ettei se tällä kertaa riitä. Vaikkei tämä nyt ole mikään maailmanlopun tason juttu, niin silti minua tietyllä tapaa vähän pelottaa, että olen putoamassa taas siihen tuttuun sudenkuoppaan, johon on niin helppo jäädä makaamaan. Mua ärsyttää itsessäni tämä piirre - aivan suunnattomasti. Etenkin tälläisissä asioissa. Tälläkin hetkellä jotenkin harmittaa, etten ole lenkillä vaan kirjoittamassa tätä. Ja syypää siihen olen ihan minä itse. Kaverin kanssa kaikki, etenkin liikunnan harrastaminen olisi kai helpompaa ylläpitää niiden kuuluisien alkuspurttinen jälkeenkin... Miksi sitä ei vaan saa itestään irti enemmän itsekseenkin??!! Ärsyttävä fiilis jonka ainoa syyllinen on allekirjoittanut.

Mitä kevääseen tulee, rakastan sitä. Vaikka se kohdallani on myös jokavuotinen helvetti. Vielä ei onneksi tarvitse oireista kärsiä mutta pian se alkaa; kaikenlaiselle (erityisesti siite) pölylle allergisena olo on täyttä tuskaa. maalis-huhtikuun vaihteesta aina elokuun loppuun. Silti kevät (& kesä) ovat lempi vuodenaikojani. Lääkkeet ei kauheasti auta, mutta vähän kuitenkin - niitäkin on testattu ties kuinka monta erilaista. Väsymys sen sijaan  tuplaantuu, ja siksi välillä en halua syödä niitä. Tämä taas vaikuttaa jaksamiseen kaiken osalta, joten "kauhulla" odotan mitä urheilu motivaatiolleni oireiden alkaessa käy... Ruoka-aineallergioita mulla ei onneksi ole minkäänlaisia - olen aina lohduttautunut sillä, että on onni olla allerginen asioille jotka eivät ole syötäviä joten sillä ajattelulla tän kestää. :). Tulisin varmaan hulluksi, jos en saisi syödä esim suklaata tai mansikoita silloin kun niitä tekee mieli. Ja viime aikoina on kyllä tehnyt - vähän liikaakin. :/

Tästä huolimatta vaaka näytti viime viikolla jo -9kg ja painoluvun etunumero on muuttunut. Mietin vaan miten tää on mahdollista kun musta oma peilikuva ei yhtää näytä siltä, ja kun en oo liikkunu niinku ois pitänyt...  Olen kyllä huomannut jaksavani tältä osin paremmin, ja kultakin sanoi tässä yks ilta että "kuihdun" silmissä kun totesin että enhän mä näytä yhtää siltä että mitää ois lähteny . Jos näin kuitenkin on, niin miksi musta ei sitte tunnu yhtää siltä??!!  Vaikka motivaatio on lievästi sanottuna hukassa, ja sohva sekä karkkipussi- efekti on saanut väliaikaisen yliotteen, niin uskon että pian tästä taas noustaan - vielä kun tietäisi että miten, niin hyvä olisi.!

 

 

with love;

-Ninni-

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

32-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Heinäkuu

Kategoriat