Olen useasti miettinyt sitä, miten se loppujenlopuksi määritellään? hetken asiaa pohdittuani, päätin  ajatella asiaa iän kautta.  En tietenkään voi puhua muiden kuin itseni puolesta ( eikä minun tarvitsekaan )   mutta  voimme yhdessä palata ajassa taaksepäin, tarkemmin sanottuna aluksi   ihan vuoteen -95, jolloin olin vain 8-vuotias.

Siihen aikaan  haaveilin vielä niistä kuuluisista prinsseistä, jotka jokaikisessä sadussa tulevat pelastamaan minut valkoisine ratsuineen, tuoden mukanaan puoli valtakuntaa ja rikkaudet joista jokainen pikku prinsessa eittämättä unelmoi. Melko pian todellisuudenkuva näistä täydellisistä "sulhasehdokkaista" kuitenkin avautui. . eikä se edes ollut niin kamala kun olisi voinut luulla.

Kun ikää tuli muuta vuosi lisää, olisin tehnyt melkeinpä mitä vaan, jotta olisin saanut tapailla Salattujen Elämien Saku Salinia. (Jasper Pääkkönen)  Myös Teemu Korhonen  (Mika Kurvinen) kitaroineen samaisessa sarjassa sai perhoset lentelemään vatsassani, puhumattakaan BSB:n (Backstreet Boys)  Nick Cartnerista, jonka kuvilla olisin voinut tapetoida huoneeni seinät edellämainittujen lisäksi. Samoihin aikoihin  myös Mikko Leppilampi, ja Leonardo Di Caprio  tekivät tuloaan "herra täydellinen" listan kärkipäähän.  Niin eikä sovi unohtaa Daniel Radliffeä, Ropert Pattissonia, Taylor Lautneria  tai Orlando Bloomia. joilla kaikilla oli  tuolloin suuri merkitys elämässäni, vaikkeivat he sitä itse tiedäkään. :D 

Ikää tuli jälleen lisää, ja ala-aste vaihtui yläasteeseen ja yläaste ammattikouluun. Osa ihannoimistani näyttelijöistä tippui pois listalta, ja heidät korvasi mm, Elastinen, ja Johnny Depp.

 

Ollessani 19-vuotias, aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa.  Sitä ennen olin tietysti ollut ainakin tuhat kertaa ihastunut.  ( eka ihastuminen taisi olla 5 luokalla XD ) ja muistan heidän kaikkien nimet järjestyksessä edelleen. :D  En tiedä, olisiko ensimmäinen vakava suhteeni silloin alkanut lainkaan, ilman ystäviäni, jotka houkuttelivat minut tekemään deittiprofiilin Suomi24:jään...

Eka ajatukseni oli, että ei kukaan musta siellä(kään) kiinnostu, sillä kuten aina  niin kerroin ilmoituksessa rehellisesti itsestäni ja sairaudestani. Latasin kaikkein totuudenmukaisemman kuvan itsestäni mitä omistin.  Ajattelin että odotukset on hyvä minimoida, niin pettymys ei satuttaisi niin kovaa. Elän kuitenkin omasta mielestäni  80% sesti tunteilla.

 

jokunen aika  sitten facebook kehotti katsomaan muistoja menneiltä vuosilta. Olisi pitänyt olla fiksu ja jättää katsomatta:  "tänä päivänä 7 vuotta sitten"  otsikon alla luki kaksi sanaa: PARISUHTEEN LOPPU. 

Enää se ei satuta, mutta luonnollisesti tuo muistot pintaan. Eikä siinä mitään pahaa, ne on ihan oikeutettuja,  ne on aina osa mua ja mun elettyä elämää. Eikä niitä hetkiä tai muistoja kukaan voi ottaa pois.  Jotenkin vaan tunsin piston sydämessäni, olenko huono ihminen,  kun läpikäyn niitä vieläkin, tai että mietin sitä mitä tälle tyypille nykyään kuuluu...?!

En muista tarkalleen kumpi silloin aikoinaan teki aloitteen, mutta pian sen jälkeen alkoi viestittely,  joka vain tiheni tihenimistään. Muistan, miten en olisi malttanut lähteä koulun workshopista ennen valomerkkiä, sillä minulla ei tuolloin ollut omaa konetta, kirjastoissa aika oli rajallinen, enkä halunnut kotona tai silloisessa asumassani kehitysvammayksikössä selitellä miksi käytän juuri suomi24 sivustoa.  Uskon, että äiti tai ohjaajat olisi varmasti saanut hepulin, jos olisi tiennyt.puuhistani. ..

Koulussa sai koneita käyttää myöhäiseen iltaan, kunnes vahtimestari tuli lukitsemaan ovet. Ja tottakai mä halusin viestitellä niin kauan kun pystyi tämän ihanan nuoren miehen kanssa. Numeroiden ja meseosoitteiden vaihto tapahtui aika pian ensimmäisten viestittelysessioiden jälkeen. Olin tosi ihastunut, mutta silti muistuttelin itseäni toistuvasti nettideittailun riskeistä.   Ja niistä haluan muistuttaa tässä välissä teitä kaikkia muitakin.! Ikinä ei saa olla liian sinisilmäinen, jos joku vaikuttaa liian epätodelliselta ollakseen totta, niin se todennäköisesti on sitä. Yleistää ei toki saa, mutta pitäkää järki mukana.  

Ensitreffit sovittiin kesäkuun alkuun 2006, koulujen päättäripäiväksi. Tuona aamuna ajatukset harhaili a:stä b:hen. En ollut kertonut treffeistä kuin bestikselleni. Tapasimme Turun rautatieasemalla, johon menin tätä Iisalmesta matkustanutta nuorta miestä vastaan. Olo oli aika epätodellinen ja levoton. Jännitti ihan sikana. Tulimme asuntooni, ja halasimme - se tuntui kuin jokin valtava kuuma aalto olisi mennyt läpi vartaloni. Hullua. X  kysyi minulta, saako hän suudella minua, ja antaessani luvan kerroin että se olisi ensisuudelmani.

Eikä parempaa sellaista olisi voinut saada. - olin taivaassa. Vietimme kivan viikonlopun yhdessä, tutustuen toisiimme  ja päätimme että näemme uudelleen. Helmikuussa 2007 aloimme virallisesti seurustella,  ja muistan kun kuumottavan tenttauksen jälkeen ( yksikön ohjaajat luulivat minun keksineen koko seurustelusuhteen, ja poikaystävän )  pääsin Iisalmeen tapaamaan Xää ja tämän perhettä. Liikutuin, miten ihana ja lämmin vastaanotto minua odotti. Jännitin sitä hetkeä TODELLA paljon - ja se on minulle todella harvinainen piirre. 

Vaikka rakastimme toisiamme, ja X oli parhain mahdollinen poikaystävä,  oikea unelmien kumppani niin kaikki tietävät ettei eka suhde tule kestämään loppuelämää.  Tämä suhde kuten kaukosuhteet yleensä, kaatui välimatkaan ja luottamuspuutteeseen Xän puolelta.  Sain viettää ihanat n 2 vuotta Xän kanssa.  Tuona aikana olin onneni kukkuloilla, vaikka kyllä meillä oli myös omat vaikeutemme. Sain tuona aikana myös kokea ja kuulla asioita, joista olen ikuisesti kiitollinen ja otettu.

Tammikuun 15 päivä, 2009 erosimme yhteisellä päätöksellä päästää irti, ja pysyä ystävinä. Sehän oli sitten helpommin sanottu kun tehty... Itselläni suhteesta toipumiseen meni lopulta 1 kokonainen vuosi. Ekat kuukaudet olivat pahinta. Istuin vain sängyllä, pimeässä huoneessa yksin, Itkin, itkin ja itkin.  Vaikka tiesin sisälläni että niin olisi parempi.  En syönyt tai juonut melkeinpä mitään. Mikään ei kiinnostanut. Halusin vaan olla yksin ja itkeä. Luulin, että hän oli elämäni rakkaus. Että vietän lopun elämäni hänen kanssaan...  Eipä se sitten mennyt ihan niin. - Hän ei ollut "Se Oikea" - ei minulle.

Vuosi kului enemmän ja vähämmän surkeissä fiiliksissä. Syksyllä  2009  sai ensi-iltansa Twilight:in Uusikuu-osa. jota olin katsomassa ystävän kanssa leffateatterissa. Hämmennyin, miten pystyin samaistumaan siinä Bellen tilanteeseen. Itkin leffassa, mutten siksi että elokuva liikutti minua, vaan  koska tajusin että elän itse samaa tilannetta. Silti sisimmässäni tiesin, että mun on päästettävä irti ja mentävä eteenpäin.  Se sai minut luomaan uuden profiilin Suomi24:jään.

 

Tällä kertaa olin itse aktiivisempi, ja lähestyin montaa mielenkiintoista tyyppiä. taidettiin elää lokakuun loppupuolta, kun sovimme treffit erään Turussa asustelevan nuoren herrasmiehen kanssa. Näimme Naantalin torilla ja menimme Rantaan kahville. Tätä ennen olin saanut mieheltä kukkia. Hän oli kuin suoraan unelmistani. Se osui ja upposi suoraan sydämeen ja sulatti sen täysin. Ihastuin heti. '

Hän saattoi minut kotiovelle. Ensimmäistä kertaa eron jälkeen muistin miltä onnellisuus ja ihastuminen tuntuivat. Sen huomasi muutama muukin ihminen ympärilläni. Tapasimme uudelleen ja kävimme elokuvissa. Olin iloinen, että sain elämääni jälleen välähdyksen valoa. Harmikseni tämä(kään) onni ei kestänyt kauaa. Kävi ilmi että tällä herrasmiehellä oli tyttöystävä. ( mikä ihme se oli?! )  En lannistunut uutisesta, sillä tiesin että hän olisi ollut minulle ehkä jopa liian täydellinen.  Hän oli täydellinen mies, muttei minulle. Päädyimme kuitenkin jatkamaan ystävinä ja olen siitä edelleen ja ikuisesti velkaa tälle kyseiselle ihmiselle. Hän on nykyään yksi läheisimpiä ystäviäni ja ilman häntä en olisi varmaan ikinä rohkaistunut tapailemaan muita tai pystynyt käsittelemään silloin ajankohtaisia asioita tai silloista elämäntilannettani. Näimpä hän on minulle täydellinen YSTÄVÄ.

 

Jotenkin minua kuitenkin ahdisti yksinäisyys ja ns. vapailla markkinoilla olo. En osannut olla yksin  vaikka niin olisi ehkä ollut viisainta. Tai siltä se tuntui, ja se ehkä jopa vähän hävettikin. Miksen osannut nauttia siitä ajasta kun olin vapaa?  En keksi edelleenkään muuta järkevää vastausta kuin sosiaalinen luonteeni. Kaipaan ympärilleni ihmisiä, tekemistä ja tapahtumia. 

Selailin netissä profiileja ilta toisensa jälkeen.   Pian minuun otti yhteyttä komea vaaleaverikkö, lähempää pääkaupunkiseutua. Epäilin aluksi, mutta ajattelin ettei mulla ole mitäään menetettävää, ja päätin kääntää tämänkin kortin. Siinä sitten tapailtiin muutama kuukausi, ja myönnetään, oli siinä kyllä jotain pienen säädön poikasta, mutta kumpikin tajusi melko varhaisessa vaiheessa ettei siitä tulisi pidemmän päälle mitään. Niimpä meidänkin tiemme erkanivat lopulta.  Sen jälkeen aloin todella miettiä mitä haluaisin.  poistin oman profiilini Suomi24:jästä, ja lisäsin sen uudestaan ainakin 25kertaa.  En tiennyt toiminko oikein vai väärin, ja se sai minut ahdistumaan. Mietin pitkään millainen olisi täydellinen mies minulle. Varmaa oli vain se, että baareistä häntä en tulisi löytämään...

Päätin kokeilla onneani viimeisen kerran netissä. ( Nyt kun jälkeenpäin miettii niin hyvä niin, sillä taisin tehdä elämäni parhaimpia päätöksiä, vaikka silloin epäröinkin. ) Hyvin, hyvin pian aloin viestitellä 2 mielenkiintoisen kundin kanssa.  he olivat keskenään kuin yö ja päivä mutta kumpikin heistä kiinnosti minua.  Ihastuin palavasti tähän päivään, vaikka tiesin että me yhdessä olisimme mahdoton yhtälö. Tiesin myös syyn, ja hyväksyin sen. Me kuitenkin lähennyimme ja sain hänestä myös erittäin hyvän ystävän siihen asti kunnes hän n 2 vuotta sitten hävisi kamppailun aivokasvainta vastaan, ja siirtyi ikuisen kesän maahan vain kuukausi ennen 30-vuotispäiväänsä.

Tapaus yö teki kuitenkin alusta asti selväksi että oli ihastunut puolestaan minuun, ja toivoi että antaisin hänelle mahdollisuuden. Tein niin, vaikka epäilin luonteidemme yhteensopivuutta ja ikäeroa.  Hän ajoi Keski-Suomesta Saloon tapaamaan siskoaan, ja samalla reissulla tuli käymään Naantalissa minun vuokseni. 

Niin. Oikeastaan siitä se kaikki sitten alkoi. Muistan ensitreffimme aika sumeasti. Mutta yhteydenottomme alkoi olla aktiivisempaa, ja tapailimme aika tiheää tahtia. Ajantaju hävisi kummaltakin ja pian huomasimme että herra yö oli oleskellut luonani melkein pari viikon putkia yhteen soittoon. En ollut puhunut "yöstä" kellekkään ennenkun itse tiesin mitä tämä kaikki oli.  Muistan kun äiti soitti minulle

" iskä sano nähneensä sut kävelemässä jonkun tyypin kanssa - kuka se oikeen on ja mistä??? "  

Juu-u, Naantali on ihanan pieni paikka ja siinä on hyvät ja huonot puolensa - jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Tapailu muuttui vähitellen seurusteluksi, jonka joulukuun alussa 2010 virallistimme julkisesti.  Vain muutama kuukausi tämän jälkeen,  kävelimme erään Turun seudulla olevan ostoskeskuksen käytävällä, ja mies osoitti kultajousea "käydäänkö tuolla katselemassa" hän ehdotti. Myönnyn, ja 30 minuuttia myöhemmin meillä oli tilauksessa kihlasormukset.  Virallinen kihlapäivä oli 14.2.2011 - ystävänpäivä.  En ole varma, tajusinko mitä me silloin teimme, mutta tänä vuonna tuo kultainen rinkula on ollut vasemmassa nimettömässäni jo 5 (??!!) vuotta! Enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. <3 

Meidän suhdetta koeteltiin sen alkutaipaleilla eri tavoin, ja eri syistä.  Uskon että niin oli tarkoitettu vain siksi, että selvitimme miten vahva välillämme oleva side on.  Olen ylpeä itsestäni että en silloin antanut periksi minkään asian suhteen -  vaan pidin pääni. Vaikka se oli henkisesti aika rankkaa aikaa. Olen onnellinen että asiat saivat kaikesta huolimatta positiivisen suunnan,  ja että meillä on nyt hyvä olla.  Sen olon eteen on tehty töitä.

 

Kuten huomaatte, iän myötä käsitys täydellisestä miehestä muuttuu. Nykyään voin ehkä ajatella Cheekistä,  tai jostakin muusta lempparilaulajasta/näyttelijästä että hän  olisi itse täydellisyys, mutta siitäkin kuvitelmasta huolimatta, totuus on se etten voisi kuvitellakaan jakavani nykyistä elämääni, ja arkeani kuin yhden ihmisen kanssa.  Niimpä rakas, nykyinen avopuolisoni on minulle täydellinen kumppani, -  täydellisin mies, mitä maa voi päällään kantaa.

Vaikka me olemme ihan eriluontoiset, niin vastakohdat täydentävät toisiaan. Hän on kuin vesi joka rauhoittaa minut, rouhuavan tulen kun tarve vaatii. Hän on tuki ja turva kaikella sillä saralla kun tarvitsen.  Hän jaksaa ( ainakin yrittää ) ymmärtää, ja auttaa minua arkiaskareissani. Hän hyväksyy minut omana itsenäni   ( ja minä hänet ) eikä minun tarvitsee esittää hänen seurassaan yhtään parempaa kuin mitä olen, ja tuli aikoinaan Naantaliin vain minun vuokseni.

Vaikka välillä on päiviä jolloin kaikki ärsyttää, ja ärräpäät lentää niin  siitäkin huolimatta rakastamme toisiamme.  Loppujenlopuksi ne arjen yhdessä koetut. pienet retket, ja odottomattomat yllätykset, haasteet, on niitä kaikkein parhaita - siihen kovin suuria merkillisyyksiä tarvitse,  riittää kun vierellä on joku joka tekee siitä hetkestä  ja yhdessäolemisesta arkenakin merkityksellisen. - Myötä ja vastoinkäymisissä.

Täydellinen mies ei ole ehkä se miksi hänet kuvittelit; ulkoisesti täydellisin, tai kohteliain. Täydellinen mies ei ehkä toimi oikeassa elämässä aina niin kuin elokuvassa on käsikirjoitettu, tai tuo sinulle puoltavaltakuntaa rikkauksineen, MUTTA  hän voi silti olla se unelmiesi prinssi. josta kaikki vuodet olet haaveillut, - jota kaikki tavoittelevat itselleen, mutta jonka vain sinä saat.  

Ja mikä parhainta;  Hän on todellinen, aito ihminen.!! 

 

Kiitos, R.A.K.A.S. kulta kultasein,

että olet pysynyt vierelläni vaikeiden aikojen yli.

Kiitos että olet siinä edelleen,

ja että vierelläni on avoin, lämmin syli.

 

Kiitos että saan olla kanssasi, katsoa tulevaisuuteen

ehkäpä siellä on avain ikuiseen onneen.

Sinun kanssasi tahdon olla,

ilman kaltaistasi kultahippua olen täysi nolla.

 

With love;

- Ninni - 

Kommentit (4)

venlaalaa

Löysin tämän blogitekstin sattumalta. Vaikka teksti on jo kohta vuoden vanha, on pakko kommentoida: kiitos! Varsinkin tuo lopun toteamus "Hän on todellinen, aito ihminen.!!" sai kyyneleet silmiin. Välillä sitä unohtaa liian helposti, miten arvokasta on elää ihanan ihmisen kanssa ihanassa parisuhteessa.

Aurinkoista kevättä teille molemmille! :)

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015

Moikka, venlaalaa

Heh, musta on aina jännä kun joku kertoo löytäneensä mun tekstejä vahingossa. Se on jollain tapaa "siistiä". Hienoa on myös se, jos teksti herättää tunteita, tai muullakin tasolla jo edes ajatuksia. Mieletöntä jos tämä postaus on ollut sinulle avuksi asti´, sillä kirjoitin sen alun perin vain itselleni asian loppuunkäsittelyn vuoksi. Olet oikeassa siinä, että välillä unohdamme helposti sen, mikä lopulta on elämässä arvokkainta. Sorrun siihen itsekin välillä. Aurinkoista kevättä myös sulle, toivottavasti otit blogin seurantaan, niin löydät tekstini jatkossa helpommin :)

-Ninni-

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

Sara

Hei Ninni! Voi tuo lopussa ollut runo oli niin suloinen<3
Julkaise joskus ihana runokirja !

nakymatonninni
Liittynyt3.12.2015

Hei, Sara!

Voi, kiitos palautteesta.!  Mä olen itseasiassa julkaissut yhden omakustanteisen runokokoelman. Tein sen merkonomiopintojen lopputyönä, ja tein sille markkinointisuunnitelmat yms. Siinä on ruinoja vuosilta -05 - -15. Kirjan nimi on "Kirjeitä merelle" Painatin kirjaa 55 kpl ja sain ne kaikki myytyä. Kirjaprojektistani voit lukea enemmän jutussa "Vuosi kirjailijan kengissä"  ja muutaman lisärunon löydät halutessasi tägillä "Runot". Kirjoitan koko ajan pöytälaatikkoon lisää. 

- Ninni - / Pisaran verran poikkeavampi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

30-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

Instagram