Tämä  kesäkuun lista on tuottanut jostain selittämättömästä syystä hieman hankaluuksia toteuttaa, ja siksi sain sen julkasukuntoon vasta tänään,mutta sain kuin sainkin sen viimein tänne teidän iloksi.  Tässä siis  lyhyesti mutta ytimekkäästi lempparit kesäkuulta. 

 

kesäkuun TOP 10.

 

1  elämäni ensimmäinen kuumakivihieronta. 

Herranjumala, mä olen myyty.  En ole eläessäni kokenut mitään näin ihanaa!  Niin paljon kun minua tästä peloteltiin ja varoiteltiin (verenkierron tähden) olen niin onnellinen että otin asioista selvää, pyysin lääkärin kantaa ja uskaltauduin lopulta tähän hoitoon.  Päästyämme tuetun lomamme kohteeseen, tämä oli ensimmäinen "ohjelmani"   Olin todellakin  kuin seitsemännessä taivaassa. 

 

2  Anna Puu 

 #parastamusaajustnyt!  Annan biisit on sopivan letkeetä kesämusaa tilanteeseen kun tilanteeseen, <3   täss'ä 3 kuunnelluinta kesäkuussa

  

    

  
  

 

3  Oriflamen kutsut ja jatkot rannassa. 

Kun mies ottaa auton alleen, ja suuntaa 400km päähän, on aika ottaa ilo irti oikein kunnolla.  Ensin vähän meikkejä kutsujen muodossa, ja sivussa hyvää kesäistä ruokaa ja viiniä,  ja sen jälkeen hyvän jengin kanssa jatkamaan rantsuun terassille, josta kotiuduttiin kiltisti 03.30 :D 

 

4  tieto siitä, että TAMMI julkaisee Harry Potter and the Cursed Child Parts One and Two -näytelmäkirjan suomeksi marraskuussa 2016 <3 

Olen niin onnen kukkuloilla. Olen suuri  Harry Potter-fani, ja tämä uutinen oli ehkä parasta mitä koko kesäkuussa oli. Nyt äkkiä lukemaan kaikki 8 kirjaa  jotta on sitten hyvä jatkumo tähän "9-vuotta myöhemmin"  näytelmän käsikirjoitukseen.  Edes yksi hyvä syy sille että talvi tulee sitten joskus. 

 

5   juhannus.  

juhannusviikkoa ja juhannusta vietettiin yhdessä miehen kanssa tuetulla lomalla, jota anottiin jo maaliskuussa, ja joka meille myönnettiin  loppukeväästä. Odotukset lomapaikkaa, ja sen tarjontaa/käytäntöjä kohtaan eivät ihan täyttyneet, ja aktiviteettia piti kehitellä itse mutta onnistunut viikko oli silti kaikin puolin  <3   Pidin tämän viikon myös puhelin- ja somelakkoa, ja se oli paras päätös minkä oon taas hetkeen tehnyt. 

 

6  Viktoria's Secret Aqua kiss body mist

Ihanan raikas ja mieto kesätuoksu, jonka ostin laivalta huhtikuussa.  Kesäkuun helteisinä päivinä mun  ykkösvalinta "päivän tuoksuksi"

 

7  uuden sadon antimet. 


NAM! Uutta, tuoretta, raikasta, värikästä ja kotimaista.  Niistä on kesän parhaat raaka-aineet ruuanlaittoon tehty! Näitä on jo monesti nautittu, ja nautitaan vieläkin.  Tämän kuvakollaasin antimista tehtiin koskenlaskijan kesä - ja kalakeittoa, jota nautittiin omatekoisen saaristolaisleivän kanssa. Jälkkäriksi tehtiin tietty kesän eka mansikkakakku.

 

8  Viihtyisä parveke jossa oleilla. 

Aamukahvi heräillen, grillailua, juttutuokio ystävien kanssa, tai hyvä kirja ja lempikarkkipussi. Meidän parvekkeesta on nyt moneen tilanteeseen sopivaksi, ja olen siitä hyvin hyvin tyytyväinen!

 

9   Lämpö, & valoisuus 

Yllättikö tää muka vielä jonkun :) ?

 

10  monta kivaa reissua vielä tiedossa <3 

Niin kesä, ja siitä nauttiminen kotonakin on kivaa, mutta oon iloinen ettei meidän kesän reissut oo vielä loppumassa, vaan monta pientä ja kivaa kaupunkia on edessä... :) 

 

With love;

-Ninni-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

30-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

Instagram